Enkö voi avautua kenellekkään?

Ystäviä löytyy, mutta oon alkanut kyseenalaistamaan luottamuksen meidän välillä... Tottakai jos on jotain ongelmia, on ne suhteessa tai koulussa tai missä vaan niin haluaa niistä joskus avautua. Varsinkin tietyt suhdetta koskevat asiat joista ei halua/pysty keskustelemaan oman kumppanin kanssa on kiva ruotia jonkun kanssa joka ei heti ole jakelemassa tuomiota vaan on siinä ja vaan kuuntelee. Osan mun ystävistä oon jo päättänyt "jättää" mun suhteen "ulkopuolelle", että kerron päällisiä juttuja mutta jos on joku henk kohtasempi juttu tai semmonen jota jokasen ei tarvitse tietää niin jätän kertomatta, just siitä syystä kun sieltä heti tulee tosi tuomitsevia juttuja ja eihän ne tietenkään kaikkia hyviä juttuja tiedä niin tuomitsee miehen heti joksikin tosi pahaksi ja suunnilleen kyseenalaistavat suhteen tulevaisuuden. Ei semmosien ihmisten kanssa haluakkaan sitten jakaa mitään kun heti pitäs olla puolustelemassa miten on hyvä suhde mutta tässä nyt vaan oli tämmönen riita välissä josta halus avautua ulkopuoliselle.

Mulla on ainoastaan yks ystävä jolle oikeasti luulin pystyväni kertomaan kaikesta ja joka vaan oli siinä ja kuunteli sekä lohdutti tarpeen tullen, ei siis alkanut asiattomasti kommenttoimaan ja vetämään omia johtopäätöksiä. Tiedosti itsekkin sen ettei niistä suhteen hyvistä jutuista tule helposti puhuttua vaan niitä itseä vaivaavia juttujahan sitä haluaa saada hartioiltaan. Nyt kuitenkin oon saanut hänen mieheltään ihmeellisiä vihjailuja mun suhteen tilasta vaikken ole siitä edes puhunut hänelle (ei olla edes läheisiä, tuttuja melkeen) ja rupes tässä sitten mietityttämään että eikö sellasia ihmisiä enää ole jotka ei puhuis toisten selvästi arkaluonteisista asioista eteenpäin?

Ennenkuin sieltä joku einstein tulee valittamaan tekopyhyydestä kun itse puhellaan meidän suhdeongelmista toisillemme niin kyllä ne miehet tietää että asioista puhutaan ja luulin puhuvani vanhalle ystävälle jolle pystyin avautumaan kaikesta ja niiden asioiden myös pysyvän meidän välisinä. Joskus helpottaa ns ulkopuolisen kanssa puhuminen omista tuntemuksista. Ei se itse riita välttämättä ole siinä pääosassa vaan se miltä ne saa mut tuntemaan. Ja tottakai asioista keskustellaan myös parisuhteessa, ei ne ongelmat suhteessa ratkea muiden kanssa puhumalla mutta niinkuin tässä jo sanoin niin omat tunteet on välillä niin voimakkaat että pakko saada niistä keskustella jonkun kanssa joka kuuntelee.

Pointti siis oli se että pelkään sen yhden ainoan ihmisen johon oikeasti luotan eniten maailmassa kertovan juttujani eteenpäin... ja se pelottaa.. muutenkin oon epävarma ja semmonen ihminen että tarvitsen jonkun kelle saa hölöttää murheista ja jakaa niitä.. ja ei, kaikkea ei se mieskään halua kuulla joten siksi on tuo paras ystävä ollut se johon luotan kaikissa asioissa että niistä voisi keskustella... mitä tässä nyt sitten voi tehdä..