Kokemattomuus

Mulla ei ole kokemusta seurustelusta, ja vielä vähemmän intiimeistä hetkistä. Musta tuntuu että kaikilla muilla on jo kokemusta, ja mä olen vain lapsi aikuisen vartalossa. Olen vaan jotekin ajautunut seurustelemattomaan elämään. Pelkään hylätyksi tulemista, enkä siksi ole aktiivisesti tutustunut miehiin. Musta tuntuu että iän myötä kokemattomuuden haitat vain korostuu kun kaikki miehet kuuluu maanneen niin tai näin monen naisen kanssa. Kuka nyt haluaisi naista alkaa alusta asti kouluttamaan kun kokeneitakin on?

Pystyisittekö aloittamaan seurustelun kokemattoman naisen kanssa? Miksi/miksi ei?
1483
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Tottakai pystyisin. Olisi hienoa kun olisin naisen ensimmäinen ja toivottavasti myös viimeinen mies eikä olisi mitään menneisyyden taakkoja naisella painolastina. En oikein ymmärrä tuota "kouluttamaan" asiaa, ne petihommat kun taittuu kyllä ihan itsestään aiemmista kokemuksista huolimatta jos on taittuakseen, ei siinä mitään aiempia tarvita.

Äänestä
  • Juuri näin, ei tuo mikään ongelma olisi. Sanoisin näin jo vähän vanhempana, että ei nuo makuuhuonehommat miehen ja naisen välillä juurikaan korreloi sitä, miten paljon kokemusta on karttunut. Toisten ihmisten kanssa vain synkkaa, ja loput menee itsestään. Ja jos ei synkkaa, ei kannata petiin asti edes mennä, siitä ei kummallekaan jää muuta kuin paha mieli.

    Äänestä

  • Mukava kuulla.

    Kyllä olen kuitenkin sitä mieltä että petihommat ei mene samalla tavalla kokeneen kuin kokemattoman kumppanin kanssa. Kokematon ei tiedä mitä tehdä, miten tehdä, voi mennä puihin jne. Mua ainakin pitäs opastaa aika paljon mikä voi latistaa tunnelmaa. Ja antaa aikaa minkä moni varmaan tulitsee pihtaamiseksi :/

    Äänestä

  • minun_mielipide kirjoitti:

    Juuri näin, ei tuo mikään ongelma olisi. Sanoisin näin jo vähän vanhempana, että ei nuo makuuhuonehommat miehen ja naisen välillä juurikaan korreloi sitä, miten paljon kokemusta on karttunut. Toisten ihmisten kanssa vain synkkaa, ja loput menee itsestään. Ja jos ei synkkaa, ei kannata petiin asti edes mennä, siitä ei kummallekaan jää muuta kuin paha mieli.

    Mutta entäs ne monet miehet jotka sanovat että nainen olis muuten kaikin puolin kiva mutta seurustelusta ei tule mitään kun seksi ei ole sellaista kuin mies toivoisi? Ja sellaisen kuvan olen saanut että miehistä tällaiset naiset on hyviä ystäviä eikä puolisoita.

    Vai olenko saanut vääränlaisen kuvan miehistä?

    Äänestä

  • täysinkokematonnainen kirjoitti:

    Mukava kuulla.

    Kyllä olen kuitenkin sitä mieltä että petihommat ei mene samalla tavalla kokeneen kuin kokemattoman kumppanin kanssa. Kokematon ei tiedä mitä tehdä, miten tehdä, voi mennä puihin jne. Mua ainakin pitäs opastaa aika paljon mikä voi latistaa tunnelmaa. Ja antaa aikaa minkä moni varmaan tulitsee pihtaamiseksi :/

    Ei ehkä ihan samalla tavalla vaan todennäköisesti paljon paremmin jopa varmaan kun ei ole kahta liian kokenutta ihmistä odotuksineen peuhaamassa. Varsinkin jos mies tietää ettet ole kokenut varmasti malttaa edetä sinun määräämään tahtiin eikä varmasti latista tunnelmaa vaan päinvastoin aika kiihottavaa olisi antaa naisen tutkailla ihan rauhassa, jos malttaa kun luultavasti ei sitten maltakaan kun vauhtiin pääsee.

    Äänestä

  • täysinkokematonnainen kirjoitti:

    Mukava kuulla.

    Kyllä olen kuitenkin sitä mieltä että petihommat ei mene samalla tavalla kokeneen kuin kokemattoman kumppanin kanssa. Kokematon ei tiedä mitä tehdä, miten tehdä, voi mennä puihin jne. Mua ainakin pitäs opastaa aika paljon mikä voi latistaa tunnelmaa. Ja antaa aikaa minkä moni varmaan tulitsee pihtaamiseksi :/

    Mitä kokemattomampi sen parempi. Ei tarvitsisi murehtia taustoja. Voisi kokea toisen kokonaan omakseen (ei tietenkään sillä tavalla, että omistaisi ja alistaisi sitä toista, vaan omaksi siinä mielessä, että molemmat ovat vain toistensa kumppaneita eikä olla pelehditty muiden kanssa). Mielestäni seksi ei ole suoritus, jossa jaetaan jotain onnistumispisteitä ja vaaditaan teknistä ym. taitoa. Se on vain läheisyyttä, sen mukaan miten yhdessä halutaan. Ei siinä mitään kokemusta ja osaamista tarvita. Ei minua ainakaan kiinnosta, mitä temppuja tuleva naiseni osaa, vaan se että meidän on hyvä olla yhdessä.

    Äänestä

  • täysinkokematonnainen kirjoitti:

    Mutta entäs ne monet miehet jotka sanovat että nainen olis muuten kaikin puolin kiva mutta seurustelusta ei tule mitään kun seksi ei ole sellaista kuin mies toivoisi? Ja sellaisen kuvan olen saanut että miehistä tällaiset naiset on hyviä ystäviä eikä puolisoita.

    Vai olenko saanut vääränlaisen kuvan miehistä?

    Kyllä oikeanlaisen naisen kanssa seksi on aina toivotunlaista ja vääränlaisen kanssa ei, siinä on sitten kuitenkin jo se kokonaisuus mukana eikä se pelkkään seksiin kaadu jos on kaatuakseen. Luueln että juuri vääränlaisen kanssa vääränlaiset miehet saaattaa esittää vaatimuksia jotka ei ole naiselle mieleisiä muttei niihin suostuminen mitään pelasta, jos mies oikeasti välittää naisesta ei se vaadi mitään mitä nainen ei itsekin haluaisi.

    Äänestä

  • täysinkokematonnainen kirjoitti:

    Mutta entäs ne monet miehet jotka sanovat että nainen olis muuten kaikin puolin kiva mutta seurustelusta ei tule mitään kun seksi ei ole sellaista kuin mies toivoisi? Ja sellaisen kuvan olen saanut että miehistä tällaiset naiset on hyviä ystäviä eikä puolisoita.

    Vai olenko saanut vääränlaisen kuvan miehistä?

    Miehiä on monenlaisia, samoin odotuksia siitä mitä seksin pitäisi olla. Kokenut saattaa olla kyllästynyt perusseksiin ja toivoa sen takia jo vähän erikoisempia juttuja, jotta mielenkiinto pysyy yllä. Tai jos kumppani nähdään vain oman käden korvikkeena, voi tulla erimielisyyksiä esim. siitä, kauanko suorituksen pitää kestää. Itse näen seksin ensisijaisesti läheisyytenä, jolloin tuollaiset tekniset asiat eivät ole niin oleellisia.

    Äänestä

  • Paljon mielipiteitä asiasta, josta sinulla ei ilmeisesti ole mitään käytännön kokemusta.

    Eivät ne seksuaaliset mieltymykset riipu vain siitä kuinka kokenut on. Ihan yhtä hyvin se täysin kokematon nainen voi huomata pitävänsä kovista otteista tai vaikkapa alistamisesta, puhumattakaan jostain fetisseistä.

    Jos parilla on ihan erilaiset mieltymykset seksin suhteen, niin kyllä se voi alkaa hiertämään välejä pidemmän päälle, kun toinen kokee ettei koskaan saa mitä haluaa seksin suhteen.

    Äänestä

  • Ujo_mutta_villi kirjoitti:

    Paljon mielipiteitä asiasta, josta sinulla ei ilmeisesti ole mitään käytännön kokemusta.

    Eivät ne seksuaaliset mieltymykset riipu vain siitä kuinka kokenut on. Ihan yhtä hyvin se täysin kokematon nainen voi huomata pitävänsä kovista otteista tai vaikkapa alistamisesta, puhumattakaan jostain fetisseistä.

    Jos parilla on ihan erilaiset mieltymykset seksin suhteen, niin kyllä se voi alkaa hiertämään välejä pidemmän päälle, kun toinen kokee ettei koskaan saa mitä haluaa seksin suhteen.

    Mistä lähtien mielipiteiden muodostaminen ja esittäminen on edellyttänyt kokemusta?

    Äänestä

Itse olen 23-vuotias mies ja hyvin kokematon johtuen monista tekijöistä, mm. ujous ja huono itsetunto. Seurustelusuhteessa en ole ikinä ollut (vaikka mahdollisuuksia on ollut) ja naiskokemukset rajoittuu satunnaisiin yhden yön juttuihin ja lyhyisiin tapailuihin. Muut ikäiseni ovat seurustelleet jo vuosikausia, ja pahinta itselleni on häpeä kokemattomuudesta kavereiden silmissä. He pitävät asiaa käsittämättömänä. Tässä tapauksessa nimenomaan haluaisin naisen, joka olisi samassa tilanteessa kokemattomuuden kanssa. Voisi yhdessä "harjoitella" seurustelua hieman muita jäljessä :)

Äänestä

Mitä siitä seuraa, kun sokea rampaa taluttaa?

Äänestä
  • Sano vaan suoraan.

    Äänestä

  • Surkea vertaus. Ei seksissä ole ulkoa annettua päämäärää, jonka saavuttaminen vaatisi tiettyjä teknisiä suorituksia, jotka ainakin jomman kumman pitäisi osata. Seksi toimii niin, että tehdään sitä, mikä yhdessä tuntuu hyvältä. Ei siinä neuvoja tai oppeja tarvita.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


täysinkokematonnainen kirjoitti:

Mulla ei ole kokemusta seurustelusta, ja vielä vähemmän intiimeistä hetkistä. Musta tuntuu että kaikilla muilla on jo kokemusta, ja mä olen vain lapsi aikuisen vartalossa. Olen vaan jotekin ajautunut seurustelemattomaan elämään. Pelkään hylätyksi tulemista, enkä siksi ole aktiivisesti tutustunut miehiin. Musta tuntuu että iän myötä kokemattomuuden haitat vain korostuu kun kaikki miehet kuuluu maanneen niin tai näin monen naisen kanssa. Kuka nyt haluaisi naista alkaa alusta asti kouluttamaan kun kokeneitakin on?

Pystyisittekö aloittamaan seurustelun kokemattoman naisen kanssa? Miksi/miksi ei?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu