Olen avoliitossa oleva nainen. Ongelmanani on, että mies nalkuttaa- Kaikesta! ja on muutenkin todella määräilevä persoona. Aina pitää tehdä kaikki juuri niinkuin hän haluaa, tai muuten hän suuttuu ja raivoaa. Eilen hän karjui minulle hirveästi, kun minulta tipahti lehti lattialle.. Mitä minä voin tehdä tässä tilanteessa?
Mies nalkuttaa!
15
367
Vastaukset
Missä vaiheessa hän muuttui tuollaiseksi? Mitä suhteessanne tai hänen elämässään silloin tapahtui? Mikä hänet siis muutti määräileväksi ja nalkuttavaksi?
Voit antaa hänen raivota itsekseen ja sulkea korvasi hänen raivoamiseltaan. Tai sitten voit kertoa hänelle miltä sinusta tuntuu, kun hän määräilee ja raivoaa, ja sanoa, että et halua enää kuunnella raivoamista.- Margareeta
Arvonsa tunteva nainen ei hyväksy miehen nalkutusta, jossa jo sinänsä on asetelma, että nainen on hänelle alempiarvoinen olento, jota tulee ojentaa.
Hyvässä, romanttisessa suhteessa ei ole ylempiä eikä alempia, vaan kaksi toisiaan ihailevaa ihmistä.
Nalkutuksella naisesta riisutaan kaikki, kunniallisuus, arvokkuus, ihailun kohteen olo.
Nalkutuksella mies ilmaisee, että nainen on kaikin tavoin epäonnistunut, sielultaan ruma ja tyhmä, jonka tekemisiä on valvottava ja arvosteltava kriittisesti.
Mitä pitempään nainen miehen nalkutusta suostuu kuuntelemaan, sen halvempiarvoisena mies häntä pitää.
Arvonsa tuntevan naisen ei tarvitse alentua huomauttamaan nalkutuksesta miehelle. Naisen ei tarvitse huolehtia siitä, nalkuttaako mies vai ei.
On itsestään selvyys, että herrasmies ei nalkuta naiselle. Vastuu omasta käytöksestään kuuluu siis miehelle.
Sinä päivänä, kun mies toistuvalla nalkutuksella pilaa naisensa arvoa, on suhde loppu ja kuollut.
Romantiikka, luottamusta, kunnioitusta, erotiikkaa siihen ei enää saa.
Jos nainen yrittää miehen nalkutuksesta huolimatta ylläpitää romanttista käsitystä suhteesta, niin perin valheelliseen todellisuuteen naisparan elo perustuu.
Ahdistus seuraa tuota valheellisuutta.
Kaikessa hiljaisuudessa, alentumatta edes keskusteluun, nainen ottaa tavaransa ja lähtee!
Päättäväisyys, terve ylpeys on parasta lääkettä naiselle, silloin kun on kyse itsetuntoa vaurioittaneesta käytöksestä.
Päättäväisyys lähteä pystyssä päin, itkemättä, valittamatta.
Nalkuttavalle, pikkumaiselle miehelle ei tule näyttää pahastumisen kyyneleitään, koska tällöin mies saa riemuvoiton vallankäytölleen. Hänpä tässä on varsin urhoollinen miekkonen ja oikeutettu kuningas talossaan.
Tässä tilanteessa, että mies on karjunut lehden tipahtamisesta lattialle, on kaikki ainekset ja syy suhteen napakkaan ja lopulliseen päätökseen naisen taholta.
Tuollainen halveksittava uros ei tarvitse naista, vaan menköön karjumaan äänensä käheäksi kaltaistensa joukkoon sivistymättömien moukkien pariin.- Viimeinensana
Nainen uskoo tosimiestä kerrasta, eikä nalkuttamiseen ole tarvetta.
- Jenniina1
Margareeta kirjoitti hyvin. Tuon voi pääosin kääntää myös toisinpäin vaihtamalla sanojen mies ja nainen paikkaa.
- piipaaa
Minä olin reilun kahden vuoden suhteessa, josta n.1v avoliittoa. Mies muuttui kun muutimme yhteen, muutamassa kuukaudessa. Mies nalkutti kokoajan, opetti ns. kädestä pitäen pyykkäämistä/astianpesukoneen täyttöä ja siivoamista, minä kun en muka osannut enää yht'äkkiä mitään, vaikka oli kasvattanut 3 lasta aikuiseksi, pyykännyt , siivonnut ja tiskannut, 15 vuotiaasa lähtien. Mies myös raivostui pikkuasioista, jos takkini oli väärin hengarissa, kengät väärässä paikassa eteisessä.
Päätin erota, koska mies pyrki kaikin tavoin alistamaan minua - tossunallaa
Hän muuttui tämmöiseksi kun olimme olleet yhdessä noin vuoden, ja oppineet tuntemaan toisemme. Ehkä hän vain näytti, millainen todellisuudessa on, uskalsi tuon vuoden jälkeen olla oma itsensä. Olen monesti sanonut, kuinka pahalta tämä tuntuu minusta, mutta hän jatkaa. On kait parempi erota
- Anonyymi
Mitkä asiat laukaisevat nalkutuksen. Pirullinen narsistiluonne osaa olla täysi hirviö. Keskustella ei voi. Sano että teet asiat omaan tahtiin turha niistä on valittaa voi tehdä sitten itse paremmin. Sano vielä että ompa mukavaa kun neuvot ja tiedät paremmin. Menee suoraan egolle. Sano vielä että jokaisella on oma tapansa tehdä asiat oikein. Jatkat tyynen rauhallisena elämääsi. Narsistin kanssa ei kannata osoittaa mitään tunteita. Puhu kuin lukisit uutisia.
- Margareeta
Jos mies karjuu sinulle lehden lattialle putoamisesta, mies ei silloin pelkästään nalkuta. Mies harrastaa henkistä väkivaltaa sinua kohtaan.
Ero on järkevä teko.
Älä hukkaa elämääsi, on hyvin oletettavaa, että miehen henkinen väkivalta jatkuu ja pahenee.- Anonyymi
Kun on päässyt niskan päälle ei hevin luovuta
Onko rakkautta vielä jäljellä? Mitkä asiat ovat teillä yhteisiä ja Mitkä erillisiä? Minulla on kaverina kuningas omassa valtakunnassaan. Kun hän intoutuu kehuskelemaan itseään yhdyn kuoroon. Näin nalkutus vähenee Kun ego saa ravintoa. Totean olevani tekemisissä hyvin itseriittoinen ihmisen kanssa. Hän pärjää vain itsensä seurassa parhaiten niin suotakoon se hänelle. Voin olla kuorossa tai lopettaa kaiken laulamisen ja siirtyä muille maille. Narsisti ei muutu.
- mekkk
On varmaan lapsuuden kosita opittu tapa eli hänen isänsä oli samanlainen ja se siitä.
- Anonyymi
Jotkut miehet eivät vaan osaa taitoa pitää vaimonsa tyytyväisenä. Kun vaimo ei noudata käyttöohjeita ollaan leijonan elkein opettamassa elämisen taitoa
Ja vaimokos ottaakin nokkiinsa ja hakeekin uuden miehen. Siihen se lopulta johtaa Kun tarpeeksi nätkyttää. - Anonyymi
Nykyajan vaimot pidetään rahalla. Nalkutukseenkin tottuu kun on turvalliset kulissit mitä vasten nalkutuksen bongailla.
- erwwerre
Margareetan kommentti "Arvonsa tunteva nainen ei hyväksy miehen nalkutusta, jossa jo sinänsä on asetelma, että nainen on hänelle alempiarvoinen olento, jota tulee ojentaa."
Eli tässäkö nyt on yleismaailmallinen naisten nalkutuksen syy miehilleen: he pitävät miestään alempiarvoisena olentona jota tulee ojentaa? Suomalaiset useat naiset tuntuvat rakastavan miehensä ja perheensä kontrollointia, mutta jos joku mies on kontrollissa, aletaan inistä tasa-arvosta?- Anonyymi
Ei näissä liitoissa mitään tasa-arvoa ole. Sadistisia alistamissuhteita. Pelataan toisen terveydellä ja mielenterveydellä. Rajat on ylitetty ja rakkaus kuolee pois samoin kuin haaveet yhteisestä vanhuudesta.
- Anonyymi
Avoliitto. Mikä se on?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455070Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131604Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481269Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101189- 131133
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171017Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76979Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3895Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57779Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27763