Perintötavarat

Veljen poika ei peri mitää jos hänen isänsä vanhemmat kuolee jos hänen isänsä on kuollut ennemmin. Ainoastaa jos on testamentti niin lapsen lapset perivät eivät muuten. Rintaperilliset perivät eikä niiden lapset.

Ei kosketa, koska itsellä on niin paljon telkkareita ja tietokoneita.

Eivois vähempi kiinnostaa köyhäin aiheet.

Kaikki pitää mennä lain mukaan. Eli jos sieltä joku on ihan omin nokkinensa kähmimässä tai toisten luvalla toisille kuuluvia tavaroita, kannattaa ottaa yhteys lakimieheen tms. ja kysellä miten toimitaan. Lapset perivät vanhempansa ja jos ei lapsia ole elossa, menee se muille, ellei ole tehty testamenttia, minkä jokainen järkevä tekee tällaisessa tilanteessa ja antaa rahat vaikka kodittomille koirille, ennen kuin hulluille ja ahneille sukulaisille. Ennen perinnönjakoa, testamentin lukua, ei pesästä saa viedä edes lusikkaa! Se on pesänkavallusta.

tavara on tavaraa, se mitä sydämessä on on tärkeää. Mä en tarvi perintöä, kun ei ole tunnesidettäkään :)

Pitää vaan itsekunkin pitää huolta ettei ole se, joka jää vähimmälle. Käy siis kiinni omaisuuteen kuin sika limppuun!

Olen kokenut varsin tuon kaiken vanhempieni poismenon jälkeen. Eräillä oli avaimet heidän kotiinsa, sieltä katosi kaikki arvokkaampi. Lain mukaan ei mene juuri mikään. Ehdotat heti lakimiestä mukaan, se on varsin kallista, joten jos ei suurista kyse niin anna "varkaiden" tehdä tekemisensä, luultavasti omatunto joskus astuu esiin.
Tavarat on tavaroita, muu omaisuus pitäisi jakaa, siinäkin voi olla hirvittävä sota, vaikka laki määrää, voi olla omat lait joillakin.
Minulla veljeni olivat päättäneet, että omaisuus kuuluu heille, koska ovat miehiä. No ensin tuli yksi salkkunsa kanssa ja vaati kirjoittamaan oman laatimansa paperin alle, lukea olisi saanut vasta kun on allekirjoittanut, en tuohon suostunut, sanoin vain, että ensin täytyy tietää asia, minkä allekirjoittaa ja siihen pitää olla myös perehtymiseen aikaa.
Seuraavaksi toinen tuli luennoimaan, olin takki päällä lähdössä noutamaan lastani eräästä paikasta, mutta tunki sisään ja alkoi saarnata vanhempien tahdosta siis tuosta samasta mies merkityksestä, Vielä jaksoi saarnata, että tulen itkemään lopun elämääni, jos en tuohon suostu. Jatkossa on kaikille sanonut, että heitin pihalle, minun oli vain pakko mennä lapseni luokse, ei kelvannut toinen kerta hänelle tulla saarnaamaan.
Kolmas oli jo saanut syytingillä tilan, josta ajoi vanhemmat ulos eikä maksanut heille yhtään mitään, ilkeili kaikin tavoin, särki auton etuvalot yön aikaan, kantoi jätteitä pihaamme.
No jaettiinhan kaikki lopulta, mutta tie oli pitkä ja vaikea ja kenellekään tuskin jäi hyvä olo asiasta.
Se pahuus joka tuli esiin oli valtava ja kaiken lisäksi ruma, emme olleetkaan samanarvoisia.
Kyllä tämä opetti sen, että entistä varmemmin omien lapsieni kohdalla tuota kopua ei käydä, he tietävät jo eläessäni, että kumpikin saa ihan yhtä paljon, he ovat minulle täysin tasa-arvoisia.
Niinhän vanhempanikin toivoivat, ei heillä ollut testamentti noihin veljieni pyyntöihin, vaikka sitäkin esittivät, kuitenkaan ei mitään löytynyt. Heidän virheensä oli varmaankin se, että tuon tilan olivat syytingillä antaneet yhdelle ymmärtämättömyyttään.
Kuvittelivat voivansa asua loppuun saakka kodissaan näin ja heitä harhautti eräs lakimies, joka kertoi tämän olevan hyvä asia, mutta ei hän kertonut, että lapset joutuvat eriarvoiseen asemaan. Näitä sukupolvenvaihdoksia haluavat metsäyhtiöt ja monet muut tahot, se on heille bisnestä jatkossa, mutta perheet se hajottaa. Ja väärinhän on, että he puuttuvat neuvonannoillaan perheen sisäisiin asioihin, joissa lasketaan että toiset saavat lakiosan, sekin voidaan tehtailla aika pieneksi. Lakiosa tarkoittaa aina sitä, että se on vain puolet oikeasta perintöosuudesta. suurin loukkaus mitä voidaan lapselle tehdä.

juuri niin perinnön jako tilaisuudessahan selviää millaiset lähimmäiset on. pidä vaan puoliasi, ite kyllä antaisin pitää jonkun fagin käkikellon, ellei sit periaatteessa halua vanhaa risaa telkkaria vaikka pöydäksi.multa on viety esim. ok.talo mutta eipähän jää kiitollisuuden velkaa kellekään.

Meillä meni päin vastoin asiat. Kukaan ei olisi huolinut mitään tavaraa.
Kaikille oli pakko tyrkyttämällä tyrkyttää astioita, koriste-esineitä ja tauluja. Kenenkään kotiin ei muka mahtunut ensimmäistäkään esinettä. Oli myytävä osto- ja myyntiliikkeeseen miltei koko irtaimisto, ja muutamalla kympillä oli myytävä, koska hän kustansi sitten pois kuljetuksen. Muutama hyvä huonekalu pantiin väkisin jonkun perillisen mukaan, ja onneksi eräs kaukainen sukulainen suostui ottamaan jotain..
Jokainen sanoi, niin kuin asia onkin, että on tähänkin asti tullut toimeen ilman näitä mattoja, kirjoja, lamppuja, serviisejä, ja eivätkä halunneet täyttää komeroitaan enää näillä tarpeettomilla esineillä, vaikka ei niissä vikaa ollut.

Asunto myytii ja ne rahat jaettiin kristillisesti, samoin kesämökki ja auto. Niiden jaossa ei tullut ongelmaa, koska päätimme, että ne todella muutetaan rahaksi ja sillä hyvä.

mekkk

5.2.2015 08:23










"Jos se aikaisemmin kuollut rintapeillinen on kuolinpesän osakas mutta jos kummatkin vanhemmat elävät ja niiden lapsi kuolee ennemmin ja on muita sisaruksia niin lapsenlapset ei peri mutään."

Mä en nyt kyllä oikein tajunnut tätä. Mistä tuossa ylläolevassa on kyse?

Ketä tuossa muka ollaan perimässä, jos kummatkin vanhemmat elävät? Jos näiltä vanhemmilta on yksi lapsi kuollut, ja tältä kuolleelta jäi lapsi, niin kyllä tämä lapsenlapsi on perimyssuhteessa isovanhempiinsa. Juuri näin kävi minulle. Isäni kuoli ollessani pieni. Hänen molemmat vanhempansa olivat silloin vielä elossa, eli siis minun isovanhempani. Heillä oli myös muita lapsia, eli kuollella isälläni oli siskoja ja veljiä.

Kun isovanhemmat kuolivat, minä olin yksi heidän perillisensä. Minä olin ihan tasavertainen perillinen tätieni ja setieni kanssa. Minähän edustin siinä perillisenä isääni, joka oli kuollut.

Näissä perimysasioissa ihmisillä tuntuu olevan ihan omituisia käsityksiä. Kyllä minullekin tuossa asiassa aikanaan joku yritti syöttää omaa pajunköyttään, että isovanhempien perintö menee aikanaan sitten vaan heidän elossa oleville lapsilleen enkä minä saisi mitään, koska isäni oli kuollut. Onneksi nuoresta iästäni huolimatta tiesin kyllä asian oikean laidan, se oli minulle selvitetty jo heti isäni kuoltua, kun käytiin eläkeasioita läpi. Rintaperillisyys ei katkea missään vaiheessa. Jos kuolleelta perilliseltä ei jää lapsia, silloin perittävä omaisuus jakautuu tietenkin jäljelläolevien perillisten kesken.