Olen 20v nuori nainen enkä ole ikinä seurustellut. Minua ei ole ikinä kiinnostanut seurustelu ja sen ajatteleminenkin on aina tuntutnut hyvin ahdistavalta ja vieraalta. Ihastuksia on toki ollut, mutta aina kun olen huomannut jonkun olevan ihastunut minuun, ahdistun ja alan vältellä tätä henkilöä niin paljon kuin mahdollista. Seksi minua ei kiinnosta, enkä tykkää siitä. En myöskään tiedä mikä on seksuaalinen vetovoima. Voin pitää ihmisiä viehättävinä, mutta en tunne mitään erityistä seksuaalista vetovoimaa.
Kaverini puhuvat paljon deiteistään ja osa on parisuhteessa. Sukulaiset kyselee onko poikaystävää löytynyt. En oikein tiedä miten suhtautuisin näihin kun en ole kiinnostunut parisuhteista tai seurustelusta enkä tiedä mitä ne edes tarkoittavat. Lisäksi minua ärsyttää seurustelevat kaverini, koska he ovat todella tylsiä verrattuna siihen mitä olivat ennen seurustelua. Olenko normaali ja voinko jatkaa näin vai kuuluisiko minun huolestua?
Kaverini puhuvat paljon deiteistään ja osa on parisuhteessa. Sukulaiset kyselee onko poikaystävää löytynyt. En oikein tiedä miten suhtautuisin näihin kun en ole kiinnostunut parisuhteista tai seurustelusta enkä tiedä mitä ne edes tarkoittavat. Lisäksi minua ärsyttää seurustelevat kaverini, koska he ovat todella tylsiä verrattuna siihen mitä olivat ennen seurustelua. Olenko normaali ja voinko jatkaa näin vai kuuluisiko minun huolestua?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kaikki eivät ole samanlaisia, vaan omanlaisiaan. Se mikä toimii yhdelle, ei välttämättä toimi toiselle.
Aseksuaali on termi, joka kuvaa henkilöä jolla ei tunne laikaan tai vähän seksuaalista vetovoimaa. Hän voi kokea kuitenkin romantiikan ja läheisyyden tärkeänä. Tässäkin on yksilöllistä vaihtelua.
Se, että ei koe tarvetta johonkin mikä on yleistä useille, ei tarkoita, että sinun täytyisi tuntea sitä massan takia. Kun tunnet itsesi ja tarpeesi, etkä taivu muiden mieliksi osoittaa aikuista kypsyyttä sinun puoleltasi, suhtautuvat muut siihen miten tahansa.
Platooninen suhde voi olla yksi vaihtoehto.
Maailmassa on käsitys, varsinkin länsimaalaisessa kulttuurissa, että ihmisten varsinkin nuorien tulisi harrastaa paljon seksiä. Kuitenkin se on vain yksi osa elämää, eikä millään tavalla välttämätön kaikille. Ja naisille syötetäänkin kaksinaismoraalista kantaa tästäkin asiasta. Siksi ei kannata miellyttää muita, koska aina on joku jolle ei kelpaa. Paras on toimia niin kuin itse parhaaksi näkee.
Onnellisuus tarkoittaa kaikille eriasioita, seksuaalisuus, himo, ovat joillekkin hyvinkin tärkeitä ja heillekkin usein tietyssä vaiheessa elämää.
Elämässä on niin paljon nähtävää ja koettavaa, ettei maailma siihen kaadu vaikkei koskaan harrastaisi seksiä.
Jos haluttomuuden taustalla on luottamuksen puute tai pelon tunne mahdollista seurustelukumppania kohtaan, niin kyseessä saattaa olla personaalisuushäiriö, mutta tällä ei ole mitään tekemistä aseksuaalisuuden kanssa, joten ei tule pelästyä tästä.
Esimerkiksi estynyt personaalisuus mm. kokee syvää luottamuksen puutetta muihin ihmisiin ja siksi välttelee kaikenlaista kontaksia heihin. Estynyt personaalisuus tosin kaipaa läheisyyttä ja kumppania, muttei uskalla päästää ketään lähelleen. Estynyt personaalisuus eristyy muista välttääkseen heidän "tuomionsa", jonka kokee hyvin ahdistavaksi.
Kirjoitin tämän vielä, jos sinulla tai jollakin toisella joka tätä lukee, on kaipuu saada parisuhde, mutta kokee sen mahdottomaksi.
Mikä on normaalia? Onko yleinen normaalin synonyymi? Jos, niin ei tuo kovin normaalia ole, joskaan ei siinä mitään pahaa ole. Kunhan et vastentahtoisesti ajaudu parisuhteeseen vain, koska niin "kuuluu tehdä". Silloin teet karhunpalveluksen niin itsellesi kuin sille toisellekin osapuolelle. Liian moni on muutenkin parisuhteessa aivan väärin motiivein.
Jos asia tuottaa sinulle ongelmia ja kärsimystä, silloin se on ongelma.
Jos olet ITSE sinut asian kanssa? Missä ongelma? Sekö että KAIKKI MUUT sanoo niin ja KAIKKI MUUT on parisuhteessa ja kaikki muut sitä-ja tätä.
Mutta sinä olet sinä, et kaikki muut. Miksi juosta väkisin lauman mukana kun se ei tunnu oikealle, sinulle oikealle?
Siis jos asia tuottaa sinulle kärsimystä SINUN ITSESI TAKIA ei siksi että ne kaikkimuut..... silloin tarvitse apua. Esim. seksologi, jonne voi gynekologi varmasti tehdä lähetteen.
Jos tunnet että tämä on sinulle oikea tapa elää, elä niin! Se on silloin se oikea tapa,SINULLE! Ja siihen ei yhdelläkään ulkopuolisella ole asiaa tulla ronkkimaan! Tsemppiä! :-)
Nykyaikana, kun elää ja käyttäytyy normaalisti, joutuu joskus kysymään onko tämä normaalia :/
Nykyisen viihdehömpän ja saippuasarjojen massavaikutuksiin ei tarvitse lähteä mukaan. Tuollaisiin asioihin voi ottaa kantaa sitten kun/jos ne joskus tulevat ajankohtaisiksi ajan kuluessa ja ehkä persoonan muuttuessa.
Ennen vanhaan seurustelu ja parisuhde oli pitkälti talousjärjestely, koska naisen toimeentulo ja työ oli omavaraistaloudessa miehen kautta; nyt ne ajat on eletty. Sukulaisten ja vanhempien näkökulma asiaan on usein vieläkin juuri tuo: miten aiot järjestää olemisesi suhteessa mieheen. Myös puoli-ivallinen vivahde saattaa olla: muka "luonto" ohittaisi näissä asioissa järjen ja heitä kiinnostaa miten poukkoilisit sitten ajopuuna aallokossa miten sattuu. Nykyisin tällaistakin esiintyy, erotilastot vahvistavat sen.
Muistan aikanaan, kun hieman huolestutti ennakkoon mahdollinen oman tilan menettäminen, kun naiset "painosti". En ollut vielä valmis sellaiseen. Ratkaisuksi tuli sitten toinen samanlainen huolestuja, ja niinpä asumme arkipäivää omissa osotteissamme edelleenkin, mutta yhteistä eloa on jo kestänyt 20 vuotta ja hyvin menee näin.
Että mahdollisuuksia on monia, terve itsellisyys kehiin, massan mukana tuuliajolle ei tarvitse joutua.
Olen itse nyt 20v nuori nainen ja seurustelen 25v miehen kanssa, siis ensimmäinen seurustelusuhde minulla. Tämä on nyt kestänyt vuoden verran. Muistan ennen seurustelua minua ei kiinnostanut seurustelu ja sitoutuminen toiseen ihmiseen. Enneminkin mua vaan ahdisti ajatus olla saman ihmisen kanssa koko ajan ja olin sitoutumiskammoinen, muistankin kun selitin alussa hänelle aina kuinka en halua seurustella kenenkään kanssa. Poikaystävälläni juuri takna 3-4v seurustelu suhde jossa oli tullut pettetyksi. Alussa olin tosi epävarmä meidän jutusta enkä aattelut mitään enempää. Kuitenkin pikku hiljaa se rupesi vaan syvenemään ja tässä sitä veilläkin ollaan. Nykyääm sitoutumiskammo on muuttunut mustasukkaisuudeksi( mitä en ajattellut että koskaan tulen olemaankaan) sekä läheisriippuvuudeksi. En osaa enään olla ilman poikaystävääni ja pelkään aina että tulen hylätyksi/jäteteyksi.Välillä vaan toivon etten olisi koskaan tullut tähän tilanteeseen tai kuinka ihminen voi muuttua näin paljoa.En koskaan uskonut tulevani näin riippuvaseksi toisesta ihmisestä, pelkään kokoa ajan pahinta.
Ottakaa nyt selvää mitä kotan selittää. Mutta alun käsitys on kyllä muuttunut ihnan täysin, sekä minä itse.
oletpa sinä saanut harvinaisen paljon hyviä vastauksia. Eipä noihin juuri mitään lisättävää ole.
Seurustelua ei pidä pelätä, vaikkei siitä mitään tulisikaan. Vain kokeilemalla selviää, löytyykö sellaista ihmistä, jonka kanssa on hyvä olla. Joillekin yksi kokemus hyvästä suhteesta tuo ahaa-elämyksen, jos sellaista ei ole lapsuudessa nähnyt. Jotkut rakastuvat omaan sukupuoleensa.
Toisaalta pitää varoa, ettei petä itseään. Aseksuaali saattaa haluta lapsia, hellyyttä ja huolenpitoa, eikä hän voi estää muita rakastumasta itseensä. Perinteisesti tuloksena on onneton suhde ja vihaisa ero, jossa kumpikaan ei ymmärrä toista. Onneksi kenenkään ei nykyään ole pakko elää perinteisen kaavan mukaan.
Ole tyytyväinen, säästyt paljolta ilman parisuhdekiemuroita.