Oleelista milloin kissan nostaa pöydälle

Yle mukaan lukien kaikki kaupaliset kanavat ovat kiihtyneessä kilpailussa mukana jotka 24 /7 haluavat "juuri sinut " "meidän kanavalle " Ihmisiä näyttää riittävän haastamassa riitaa vaikka väittelyksi sitä sanovat Iltapäivälehdistön palstat löytäneet oman kuluttajansa jne Miksi kiistelisin asioista missään mikä ei minulle kuulu. Miksi aloittaisin riitaa noilla palstoilla tai kulttaisin aikaani Miksi minun aamiainen olisi kiinostava kasvottomille toimittajajuontajille Tietääkseni en ole ystävystynyt muidenkaan kaupalisten kanavien osaanottajien kanssa jotta tuntisin ihmisarvoni riippuvan siitä millä kanavalla olisin. Pärjäävät varmasti ilman minuakin.

Miksi sekaantuisin asioihinkaan jotka eivät kuulu vastuualueisiini Miksi alkaisin "sotia " keidenkään mielipiteitä vastaan tai kiistellä asioista kasvottomien kanssa jotka eivät millään tavalla kuulu todelliseen elämääni Yksinkertaisesti hyvin vähän suomessa kuuneltavia kanavia jotka eivät toistaisi samaa ja kuka mitäkin todellaaaa rooohkeeta siellä kuuntelijoita /klikkaajoita sitten sillä saisi itselleen pelkällä räävittömällä puhekielellään


Varmaan hienoja ja mukavia ihmisiä siellä tekevät vain työtään kuten kuuntelijansakin Yksinkertaisesti ei kiinosta osalistua ja sitä kautta hankkia itselleen "ihmisarvoa " kun julkisesti tunnustautuu jonkun taajuuden vakio kuunteliaksi. :) minulla on vain tälläistä tylsää sanottavaa joka ei kiinosta ketään jonka olen oppinut joten minun puolesta jokainen siellä on aina saanut rauhassa työtään kun ensimäistä sähköpostiakaan En ole laittanut "täältä kynttilä vakan alta " :)
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


toistaatoistaatoistaa kirjoitti:

Yle mukaan lukien kaikki kaupaliset kanavat ovat kiihtyneessä kilpailussa mukana jotka 24 /7 haluavat "juuri sinut " "meidän kanavalle " Ihmisiä näyttää riittävän haastamassa riitaa vaikka väittelyksi sitä sanovat Iltapäivälehdistön palstat löytäneet oman kuluttajansa jne Miksi kiistelisin asioista missään mikä ei minulle kuulu. Miksi aloittaisin riitaa noilla palstoilla tai kulttaisin aikaani Miksi minun aamiainen olisi kiinostava kasvottomille toimittajajuontajille Tietääkseni en ole ystävystynyt muidenkaan kaupalisten kanavien osaanottajien kanssa jotta tuntisin ihmisarvoni riippuvan siitä millä kanavalla olisin. Pärjäävät varmasti ilman minuakin.

Miksi sekaantuisin asioihinkaan jotka eivät kuulu vastuualueisiini Miksi alkaisin "sotia " keidenkään mielipiteitä vastaan tai kiistellä asioista kasvottomien kanssa jotka eivät millään tavalla kuulu todelliseen elämääni Yksinkertaisesti hyvin vähän suomessa kuuneltavia kanavia jotka eivät toistaisi samaa ja kuka mitäkin todellaaaa rooohkeeta siellä kuuntelijoita /klikkaajoita sitten sillä saisi itselleen pelkällä räävittömällä puhekielellään


Varmaan hienoja ja mukavia ihmisiä siellä tekevät vain työtään kuten kuuntelijansakin Yksinkertaisesti ei kiinosta osalistua ja sitä kautta hankkia itselleen "ihmisarvoa " kun julkisesti tunnustautuu jonkun taajuuden vakio kuunteliaksi. :) minulla on vain tälläistä tylsää sanottavaa joka ei kiinosta ketään jonka olen oppinut joten minun puolesta jokainen siellä on aina saanut rauhassa työtään kun ensimäistä sähköpostiakaan En ole laittanut "täältä kynttilä vakan alta " :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu