Erään tunnetun talousvaikuttajan mukaan Venäjän miehitysretki Ukrainaan on tullut Venäjälle todella kalliiksi, ollen n. 200 miljardia euroa seurannaisvaikutuksineen.
Ostamalla Krimin neliömetri kerrallaan venäläiset olisivat saaneet sen huomattavasti halvemmalla.
Nyt venäläiset ovat maksaneet ryöstösaaliistaan jo kaksinkertaisen hinnan rehelliseen rahalla ostamiseen verrattuna. Silti Krim on vain ja edelleen Venäjälle varastettua, oikeudetonta maata ja omaisuutta, kuten Karjala yms. muut Suomelta varastetut alueet.
Tosin näkeehän sen Karjalasta, kuinka kallista naapurin omaisuuden anastaminen kansanmurhan avulla on.
Sotarikos tuli kalliiksi karjalalaisille itselleen monella tasolla, mutta erityisesti Venäjän valtiolle taloudellisesti samoin kuin kansalle, kun opittua ja hyväksyttyä pahuutta harjoitetaan muita ympärysvaltoja kohtaan edelleen ihan samoilla menetelmillä kuin Karjalassa aikoinaan.
Näin venäläiset eristävät itsensä, voidakseen suojata anastettua naapurimaan omaisuutta paremmin tekemällä uhreista syyllisiä, niin siitähän se oma olo paranee hetkeksi ja rikokset muuttuvat hyväksyttäviksi.
Sitten on vain jatkettava samalla linjalla omaa historiankirjoitusta mukaillen, niin ei hätää. Kunhan olet vain riittävän iso ja voimakas jatkossakin, voidaksesi tehdä naapurivaltioista sijaiskärsijöitä.
Tiedetään, että kaikki paha Venäjällä alkoi jo Iivana Julmasta, jota venäläiset ihailevat lähes yhtä paljon kuin Stalinia, joka taas oli Hitleriäkin pahempi sarjamurhaaja.
Venäläisten toimintatavat Krimillä ja aikanaan Karjalassa oli opittu sellaisinaan Iivana Julmalta ja niitä oppeja jatkoivat jalostettuinaVenäjän tsaarit Staliniin saakka ja nyt on Putinin aika harjoittaa venäläiseen perimään kuuluvaa valehtelemisen, sortamisen ja vainoamisen ajatonta ja rajatonta kulttuuriperintöä.
Venäjän hallitsija muuttuu aina lopulta vainoharhaiseksi rikostensa uuvuttamana ja nämä samat merkit ovat havaittavissa jo Putinissa hyvin näkyvästi.
Rikollisuudella on tietenkin aina kova hintansa ja se tulee aina lopulta tekijälleen paljon kalliimmaksi kuin uhrille.
Karjala on tästä hyvä esimerkki, kuinka ryöstäjä ei pääse koskaan eroon itseään vaivaavasta häpeästä.
Venäjän ortodoksinen kirkkokaan ei katumusta tai pyrkimystä hyvään tunne eikä tarvitse, kun on kyse omasta vallantavoittelusta ja rahasta, vaan tukee aina rikollisia vallanpitäjiä poikkeuksetta, oman hengellisen pimeytensä ja valtansa tueksi.
Venäjän kansan hiljaisella suostumuksella, Venäjän valtion ja kirkon täytyy siten jatkaa rikollista toiminta- ja ajattelutapaa vuosisadasta toiseen aina samoin menetelmin, etteivät edellisen tai nykyisen sukupolven tekemät rikokset vain alkaisi tuntua oikeilta rikoksilta muita kansoja ja yksittäisiä siviiliuhreja kohtaan, koska rikoksia pidetään totutusti oikeutettuina ja hyväksyttävinä tekoina vallanpitäjien osoittamalla kierolla tavalla.
Mikäpä Venäjällä olisi muuttunut vuosisatojen aikana, mutta onneksi tällekin rosvoamiskulttuurille on tulossa viimein päätepiste, kun rikoksille on laitettu kova hinta, joka on tulossa maksuun monella eri tapaa ja silti yhtäaikaa.
Koska ryöstösotien hinta on osittain mennyt jo perintävaiheeseen, seuraa siitä, että Venäjä ymmärtää viimeinkin tilanteen pakosta oikein ja palauttaa epäilemättä myös miehittämänsä Karjalan takaisin mielellään, koska periaatepäätös palautuksesta syvällä kansalaisten sielun syövereissä onkin jo tehtynä ja valmis, kunhan diktatuuri tulee tiensä päähän..
Sitten Venäjän onkin aika tehdä tiliä hyvin häpeällisestä historiastaan, kuten Saksa aikanaan teki pesäeron natsiajastaan.
Valitettavasti vastapuolen natsit ts. ryssät, jäivät 2. Maailmansodan jälkeen vielä kiusaamaan muita kansoja ja ihmisiä rikollisella mielenlaadullaan ja toimintatavoillaan, joista hakevat edelleen oikeutuksen vailla sotarikostuomioita.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Jopa pit pappi soarnan,-Linnaa lainatakseni :) Oletpa sinä ärripurri äksyilijä,vielä synkkää
vihaasi purat sukulaiskansaamme ja kuvittelet olevasi ylevämpänä venäläisiä naapureitamme! Väärin kuviteltu rakas ystävä,älä luo mielikuvaa pelkojesi ja ymmärtämättö-
myytesi pohjalta.Kyllä venäläiset ovat ihan samanlaisia kuin suomalaisetkin joten rohkeasti
vain tutustumaan ja juttelemaan sillä venäläiset tykkäävät Suomesta ja suomalaisista.-Ethän
halua olla se mätämuna joka pilaa suomalaisten maineen sivistymättömällä orvellyksellä??
Ja kukas muuten on se tunnettu talousvaikuttaja? Jos oikein kuuluisuus on niin tottahan
mieluusti haluaisimme kuulla kuka on tämä talous-oraakkeli :) Da!
Hänen nimensä on melkein sama kuin sinulla Bror-Erik, mutta hänellä voisi olla rahaa vähän enemmän käytössään Karjalan kuntoon laittamiseen.
Tai mistäpä tuon tietää, paljonko Putin politrukki-trolleilleen maksaa omien ja entisten rikosten peittelemisen palveluista, vanhojen valheiden toistamisesta ja uusien tuottamisesta.
Saattaisi ostaa rahoillaan vaikka koko ryöstösaaliin takaisin, niin näin Karjala tulisi Venäjän toimesta ryöstetyksi jo kolmanteen kertaan ilman että he ovat tehneet mitään väärää...
Sekään ostosumma ryöstösaaliista tuskin riittäisi kaikkien haittojen korvaamiseen Venäjälle siitä, mitä on aiheutunut ryöstösaaliin hallussapidosta 70 vuoden aikana Venäjän kansan henkiselle ja fyysiselle selkärangalle.
Maksettava summa auttaisi kumminkin vanhojen rikollisuuden aiheuttamien traumojen ja psykoterapian järjestämisessä, että pahimpia vuosisataisia henkisiä ja fyysisiä kieroutumia päästäisiin hieman oikomaan Venäjällä.
Hyöty olisi suuri puolin ja toisin sekä itse palautuksesta että sen mahdollistamasta jälkihoidosta.
Maksettavat miljardit auttaisivat kuitenkin Venäjää jatkossakin ylläpitämään puolustusvoimia ryöstöpolitiikansa edellyttämällä uskottavalla tasolla(ellei muutoksia tapahdu) ja samalla olisi mahdollista rahoittaa tehokkaasti tuota uudenajan sodankäynnin tehokkainta asetta, trolliarmeijaa pupunjauhajineen tuloksellisesti sillä varastetun omaisuuden jälleenmyynnistä saatavalla taloudellisesti puhtaalla, mutta moraalisesti arveluttavalla likaisella voitolla.
Tämä tunnettu talousvaikuttaja on tietenkin Bror Wahlroos. Etunimikaimasi, joten teillä on paljon yhteistä jo alusta alkaen.
Eikun yhdessä vain puhumaan ja toimimaan Palautetun Karjalan Takaisinsaamisen ja Kuntoon Laittamisen puolesta.
Miulla ei B.Wahlrosin kanssa ole mitään yhteistä rakas ystävä.Jos et ole huomannut niin
Björn Wahlros ei ole ihminen käsitteen perinteisessä muodossa vaan itsensä taivaisiin
korottanut möhkäle instituutio.Onkin perin kuvaavaa että pönkkäät häneen informaatiossasi,sillä elävää todellisuutta se ei ole.
Ja aivan yhtä tyhjää on ryssäviha mölinäsi kytkeminen karjalaisiin.Heikkoa hengentuotetta mutta jos tumputtamisesi happy end vaatii rrrysssää näytölle
niin jatka toki yksinäistä harrastustasi liimanäppi :) Karjalaiset nauraa sinulle.He!
Ryssävihaksi leimaaminen on liian helppo keino kiertää todellisia ongelmia tulemasta käsittelyyn. Kysymyshän on oikeasti siitä, että me suomalaiset suorastaan rakastamme venäläisiä niin paljon, että haluamme ohjata heidät hyvälle tielle ja pelastaa pahuudesta ja sitä seuraavasta tuomiosta maallisissa asioissa ja kyllä venäläisten kirkkoon kuuluvina kristittyinä pitäisi tietää mitä Raamatussa sanotaan painokkaasti varastamisesta ja tappamisesta. Karjala on oikeille kristityille suuri omantunnon kysymys , jos sellainen vielä jollakin kyynistymättömällä venäläisellä on olemassa.
.
Mutta näinhän se aina Venäjällä menee; kaverista haetaan vika jollain yksittäisellä verukkeella, riippumatta siitä onko se itse aiheutettu provosoinnin tulos.
Irroittamalla ja yleistämällä yksityiskohta irti syy-yhteydestään saadaan syntymään mielleyhtymä, jota toisella nimellä myös valheeksi kutsutaan, josta ei voi venäläisittäin jäädä kiinni.
Ryssävihaksi leimaaminen edustaa vain keinovalikoiman jäävuoren huippua, joita tuottaa perinnöllisesti rikollinen luonteenlaatu venäläisissä ja heidä kulttuurissaan.
Rikollisuuteen perustuva kulttuuri kukoistaa Venäjän sisällä ongelmineen.
Voisiko sen vaikutukset ja seuraukset naapurivaltioissa jäädä tuottamatta ongelmia ?
Vastaus on Karjala ja Krim ja lukuisat muut jäätyneet konfliktit, joilla kaikilla on yksi yhteinen tekijä, Venäjä.
Venäjä puhuu toista ja tekee toista, miksi aina on näin ?
Puolustusministeri totesi, että Venäjään ei voi luottaa, miksi mikään ei ole muuttunut ?
Kaikki jäätyneet konfliktin Venäjän reuna-alueilla humanitaarisine katastrofeineen johtuvat siitä, että Venäjä haluaa niin olevan.
Miksi aina sama tapahtumien kulku saman valtion toimesta ?
Eikö Venäjällä edes jokin asia voisi kehittyä vuosisatojen aikana ja historian kulku muuttua rakentavaksi?
Eikö roistovaltio muuten pysy pystyssä kuin olemalla kiero joka asiassa, mitä on historiansa aikana tehnyt ?
Pitääkö roiston todistaa olevansa aina uudestaan roisto, ettei kukaan voisi pitää rikollisena, koska Venäjän kuuluu olla sellainen valtio, joka määrittelee syyllisen omien tarpeidensa mukaan, joten moraalia ei tarvita.
Muutenhan rikollisuudelle tulisi loppu, joten venäläisen ei kannata tunnustaa historian mätäneviä rikoksiaan mm. Karjalan yms. alueiden suhteen, voidakseen olla ylpeä jostain sellaisesta, mitä muut halveksivat ja pitävät rikollisuutena.
Taas niin tätä,muutamat katkerat kuvittelevat historian toiseksi,uudeksi uljaaksi päissään!
Mutta samana se pysyypi vaikka uneksijat mitä päissään uneksisivat. Suomen raja on muu-
ten aika lähellä venäläistä kaupunkia Viipuria.Minusta voisimme siirtää rajaa 10km kohden
Lappeenrantaa jos saisimme Ilomantsin suunnalla vanhan pitäjänrajan alueen korvauksena.
Edellinen B-E kommentti kertoo kaiken SUOMALAISILLE!
Mikä ihmeen venäjän miehitys?
Missä faktat ja mediascifi on mennyt sekaisin?
Tollon päässä.
Ukraina ts. Kiova on USAn miehittämä, venäjän rajalla, hei haloo, kyllä kiina ja venäjä vielä maita on jotka uskaltaa haastaa maailman diktatuurin.
Karjalaisen maan perijänä en silti yhdy natsi ideologiaan.