Viimeiset pari kuukautta on ollut hyvin vaikeaa poikaystävän kanssa. Yhdessä ollaan oltu hieman vajaat kaksi vuotta ja yhdessä asuttu puoli vuotta. Eräänä päivänä hän sitten kysyi että haittaisiko jos lähtisi kaveriporukan kanssa Prahaan muutamaksi viikoksi.
Useimmat hänen kavereistaan tunnen joten asia oli ok ja sanoin että menkööt. Hieman tämän jälkeen hän kysyi tätä uudelleen mutta silloin kaveriporukka vaihtuikin yhteen kaveriin. Ja vaikka hieman epäilin niin sanoin asian olevan ok.
Nyt pari kuukautta sitten hänen kaverinsa muuttui sitten naiseksi jonka kanssa hänellä on ollut joskus suhde. Hän siis menisi vieraan naisen kanssa ulkomaille pariksi viikoksi.
Siinä vaiheessa sanoin että asia ei ole niin ok ja selitin oman näkemykseni asiaan. Hän kuitenkin sanoi että ovat vain ystäviä ja mitään ei tulisi tapahtumaan.
Itse mies on kyllä hyvinkin mustasukkainen jos vain puhunkin toiselle miehelle.
Olemme nyt parin kuukauden ajan riidelleet tästä ja en tosiaan tiedä mitä tehdä. Jos yritän keskustella asiassa riitelemättä niin hän saa minulle sellaisen olon kuin minulla ei olisi mitään oikeutta olla mustasukkainen. Neuvoja?

Vastaukset 6
Vanhimmat
Miksi hän haluaa toisen naisen kanssa ulkomaille? Onko kyseessä ihan pudas lomamatka vai työ-sellainen? Ovatko he työn puitteissa edelleen tekemisissä toistensa kanssa? Tällä naisella ja miehelläsi siis on ollut suhde joskus?
Onko mies pitänyt siis yhteyttä tähän toiseen naiseen samaan aikaan kun on ollut parisuhteessa sinun kanssasi? Ei kai hän nyt kuitenkaan tuosta vaan extempore päähänpistosta lähde matkalle ihmisen kanssa johon ei ole ollut yhteydessä?
Aika oudolta kuulostaa. Sinun housuissasi kyllä jo jokin kello alkaisi soida ja melkoisen kovaa!
Vaikuttaa minun näkökulmastani sille, että kaverisi ei ole koskaan päässytkään yli tuosta naisesta. Nyt hän luultavasti keikkuu kahden tulen välissä ja tällä matkalla haluaisi testata mitä haluaa.
Sinut hän kuitenkin haluaa tietysti pitää siinä varalla, jos sen toisen kanssa ei sitten synkkaisikaan enää. Olisi sitten turva kelkassa kotona odottamassa.
Sinuna en nyt olisi turhan sinisilmäinen. Tietysti, jos pelkäät jäädä yksin ja huonokinsuhde on parempi kuin mitään, voit jäädä odottelemaan mikä on miehesi päätös matkalta palattuaan. Otat sitten hänet avosylin vastaan jos hän palaa häntä koipien välissä? Tai poistut hiljaa takavasemmalle sydän murtuneena kun hän valitsee sen toisen? Jos haluat olla lelu jolla hän leikkii, mikäs jottei.
Jos et halua, tee miehelle selväksi oma kantasi asiasta.Vaadi häntä tekemään ratkaisu nyt, ennen mitään matkaa. Ja kyllä tuossa on aika vakavan keskustelun paikka,on ratkaisusi mikä tahansa!
Tässä ei ole kyse mistään mustasukkaisuudesta. Ei kuulu kyllä parisuhteeseen lähteä huvikseen, siis jos ei kyseessä ole mikään työkeikka, exän kanssa pariksi viikoksi reissuun. Provo tai muuten ihan älytön ehdotus poikaystävältäsi. Jos tuollaiseen suostut, niin et kyllä osaa arvostaa itseäsi ja poikaystäväsi ei arvostasi tunteitasi yhtään. Eihän tuollaisesta pitäisi edes keskustella.
Samaa mieltä.
Tarjoa itsesi mukaan reissuun. Jos ei käy on paljon salattavaa.
Ota joku kaksilahkeinen teille asumaan siksi aikaa. Jos mies alkaa änkyttämään, sano, että kuukausi on jo niin pitkä aika, että saat kämppikseltä vuokraakin mukavasti.
Eihän tuollainen matka entisen naisystävän kanssa käy laatuun millään muotoa!
Sinusta ollaan poikaystävän taholta tekemässä tyhmää narria. Mustasukkaisuutesi on aiheellista ja jopa suotavaa, hölmö olisi se, joka ei olisi mustankipeä.
Jos he vielä kahdelleen tekisivät matkan, niin on selvää kaikille, että matka olisi perin romanttinen ja täynnä intiimiä yhdessäoloa.
Ei tyttö hyvä, olet jos riitasi riidellyt asiassa.
Nyt on ehtojen ja toiminnan paikka. Sinut on häpäisty jo pelkällä ehdotuksella ja saati sitten, kun vielä olet asian joutunut viemään riitaan asti.
Sydämesi on särjetty typerän poikaystäväsi häikäilemättömän ehdotuksen vuoksi.
Jätä. Jätä nuo kaksi petollista ihmistä, poikaystävä ja matkakumppaninsa ihan omille matkoilleen.
Pakkaa oma matkalaukkusi ja etsi uusi asunto sekä uusi poikaystävä, jolta löytyy rakkautta ja ritarillisuutta.
Olet ansainnut paljon parempaa. Luota itseesi.