Väärä Eurokriisi politiikka on ajamassa koko Euroopan pysyvään lamaan. Tämä kummallinen linja, jota Kreikassa toteutettiin ja koska ei olisi tarvinnut tehdä tuollaisia toimia. Ne olivat täysin järjettömiä ja vääriä. jonka seuraukset ovat järkyttävyydessään vertaansa vailla nähtävinä. Miksi poliitikoilla ei ole munaa myöntää virheitä? Miksi päästettiin USA rahamaailman hallitsema IMF sanelemaan Eurooppaan ja miksi Kreikan yli käveltiin ja pakotettiin Kreikka tuhoamaan oma tulevaisuutensa?
Miksi Suomi on mukana tällaisessa?
Vakuuksista ei ole paljon arvoa, jos 50 vuoden kuluttua todetaan, ettei Kreikka sittenkään kykene maksamaan lainaansa takaisin. Mikä on vakuuksien arvo silloin, 1/5 nykyarvosta korkeintaan, miljardista jäljellä ehkä 200 000 euroa, tai ehkä vain 1/10 osa ... Joten se niistä vakuuksista sitten.
Jos sitten käy niin, että velat annetaan anteeksi, niin ettei Kreikan tarvitse maksaa mitään takaisin, silloin ei vakuuksia saada lainkaan, ne ovat täysin arvottomia.
Tosiasia on se, ettei Kreikka kykene lainoja takaisin maksamaan kuin osan, vähintään puolet pitää antaa anteeksi, luultavasti enemmänkin. Ensimmäisenä annetaan anteeksi valtioiden suorat lainat, jottei markkinat hermostu, sitten annetaan vakausrahastosta annetut lainat, jossa me euromaiden veronmaksajat olemme takaajina. Pankit eivät joudu antamaan anteeksi mitään lainoja, niitä on niin vähän, että ne Kreikka hoitaa säntillisesti pois.
Kyllä me euromaiden veronmaksajat joudumme tavalla tai toisella maksumiehiksi ja olemme jo joutuneet, niinkuin edellä jo kerroin. On annettu pitkät laina-ajat ja alhainen korko. Suomen valtio lainasi itse nuo rahat, jotka se lainasi Kreikkaan ja Suomen valtio on sen lainan jo maksanut pois. Jos 1/10 realiarvosta joskus takaisin saadaan, kyllä menetys on melkoinen.
Eurokriisin hoito oli täysin hölmöläisten touhua. Kreikka ei olisi tarvinnut euroopan veronmaksajilta lainkaan lainna eikä takauksia.
Olisi voitu alunperin kutsua Kreikalle lainanneet pankit palaveriin ja sopia, että korko on 1 % ja 10 vuotta maksuvapautta ja laina-aika kaikilla lainoilla sen jälkeen 50 vuotta. Silloin Kreikka olisi selvinnyt, kun sen lisäksi olisi vaadittu Kreikalta:
- palkkoja ja eläkkeitä ei saa alentaa, jottei valtion verotulot vaarannu
-veronkiertäjät ja pimeä työ pannaan kuriin
-valtio ja kunnat vähentävät henkilöstöä vain eläkejärjestelyin, jottei tehdä lisää työttömiä
-Investointeja tuetaan ja Kreikan vientiä elvytetään, niin että työpaikkoja tulee lisää ja sitä kautta Kreikka saa lisää tuloja valtiolle
-hyvätuottoisia valtion omistamia yrityksiä ei myydä, koska niiden tuotto on tärkeä lisä valtion tuloihin
Troikka ajoi Kreikan tuhoon:
- palkat ja eläkkeet pudotettiin Troikan vaatimuksesta puoleen
(Kreikkalainen työntekijä oli todella halpa verrattuna Saksalaiseen työntekijään, noin 1/3 saksalaisen työntekijän palkoista ennen kriisiä. Kilpailukyky ei ollut Kreikassa suinkaan huono - se on ollut alusta alkaen täyttä paskapuhetta ja valhetta)
-tällä hetkellä Kreikan keskiansio on 600 e/kk
- valtio menetti valtaisat verotulot edellä olevien vaatimusten johdosta
-valtion kyky hoitaa lainoja romahti
-satojatuhansia yrityksiä ajettiin konkurssiin, kun kreikkalaisilta otettiin ostokyky pois
-työttömyys lisääntyi räjähdysmäisesti ja se taas edelleen heikensi verotuloja ja lisäsi erilaisia tukia ja niin Kreikan velanhoitokyky aleni järkyttävästi
-bruttokansantuote romahti edellä olevien toimien seurauksena
-miljoonat kreikkalaiset menettivät elinikäiset säästönsä, sadattuhannet menettivät kotinsa
-miljoonat kreikkalaiset joutuvat kerjäämään avustuspisteistä ruoka-apua
Edellä olevat toimet tehtiin Troikan vaatimuksesta ja Troikan herrat pitäisi tuomita rikoksista ihmisyyttä kohtaan elinikäisiin vankeustuomioihin. Tämä olisi oikeus ja kohtuus.

Vastaukset 9
Vanhimmat
USA ja sen rengit on saatava pois sotkemasta Euroopan politiikkaa.
USA ajaa vain monikansallisten suuryritysten ja monikansallisten rahoituslaitosten etuja kaikkialla maailmassa. Tavalliset ihmiset ovat täysin arvottomia siinä pelissä. Heitä voidaan kohdella kuin karjaa, jos ei ole enää käyttöä, pannaan pihalle ja siirretään tuotanto sinne, missä saadaan painostuksella aikaan vielä parempi tuotto.
Koko EU alueella on nyt vahvoja voimia, jotka haluavat, että palkkoja ja eläkkeitä alennetaan ja samalla tuhotaan maan ostovoima, jolloin tuhannet ja taas tuhannet yritykset joutuvat konkurssiin. Samalla valtion verotulot romahtavat ja toimeentulokulut kasvavat. Valtio joutuu leikkaamaan ja korottamaan veroja ja samalla valtio ja kunnat tekevät lisää työttömiä.
Tämä on järjetöntä politiikkaa!!!!!!!!!!!
http://ls24.fi/jutut/uutiset/talous/juttu-euroopan-talous-kaannekohdassa-suomi-laahaa-yha-hantapaassa
Vain Italialla on alhaisempi talouskasvu kuin Suomella!
Kokoomus pääsi toteuttamaan sitä fantastista talouspolitiikkaa.
Nämä tosiasiat pitäisi pitää nyt koko ajan esillä vaalikeskustelussa!
EU ja Euro maiden linjan on muututtava kasvua ja työllisyyttä tukevaksi,muutoin koko Eurooppa ajetaan kurjuuteen ja köyhyyteen.
Millä rahalla sitä kasvua ja työllisyyttä tuetaan?
Lisätään velkaa tietysti. niinkuin kreikassakin tehtiin.Lisätään byrokratiaa niinkuin kreikassakin ennen tehtiin.Otettiin sitä varten lisää velkaa...oravanpyörä.
Palkat ja eläkkeet liian suuret tuottoon nähden.Ei hätää otetaan lisää velkaa.
Tässä nyt vain mietitään kuinka EU voisi perääntyä ja antaa Kreikan velat anteeksi menettämättä kasvojaan, jokin näennäiskompromissi pitää etsiä että EU voisi väittää voittaneensa
kai se Kokoomuksen väärentäjä otettiin sinne hommiin että tulis sellaset paperit mitkä kelpaa euroopan veronmaksajille joksikin aikaa.
Muistakaa pitää esillä avauksessa mainitut asiat kun kansanedustajat tulevat turuille ja toreille ääniä kalastamaan. Ladatkaa tiukkoja kysymyksiä niille! Tsemppiä!