Tämä avioliittomme tilan huononeminen alkoi reilu pari vuotta sitten. Mieheni oli tuolloin uskoton perheellemme tutun naisen kanssa. Suhde oli lyhyt mutta myös intiimi. Tai suhteen kestosta on vain heidän kertomansa versio tiedossani.
Tuon uskottomuuden ajan ja jo ennen sitä mies oli tosi ilkeä minua kohtaan. Sain osakseni arvostelua ihan syytäkin.
Suhde paljastuikin tuon käytöksen, sekä puhelimen piilottelun myötä.
Monta kertaa kysyin, onko hänellä toinen nainen ja vastaus oli, että ei ole. Lopulta hän leimasi minut vainoharhaiseksi hulluksi, jopa aikuisten lastemme kuullen.
Nyt miehellä on alkanut syksyn ja tämän alkutalven aikana jälleen sama, huono käytös minua kohtaan.
Toista naista ei kuulemma ole, vaan stressiä työssä. Tuo työstressi pitääkin kyllä paikkansa mutta silti olen tilanteesta jo ahdistunut.
Puhelintaan mies ei piilottele...
En haluaisi tulla rikotuksi enää ja epätoivo raastaakin jo minua.
Olen ollut fyysisesti sairaana jo kuusi vuotta mutta vointi on parantunut ja voin elää jo elämää normaalisti.
Tiedän sen, että uskottomuus jättää epäilyjä mieleen ja en haluaisi olla turhasta mustasukkainen.
Myös intiimielämämme on todella vähäistä miehen haluttomuudesta/kyvyttömyydestä johtuen. Itse käyn harvakseltaan terapiassa, jossa voin puhua näistä asioista. Mies masentui uskottomuutensa jälkeen mutta ei halunnut perheterapiaan. Hänen on myös aina ollut vaikea puhua tunteistaan ja usein hän hermostuukin näissä tilanteissa.
Onko kenelläkään antaa vinkkiä siihen, miten saisimme tilannettamme paremmaksi???

Vastaukset 2
Vanhimmat
Oletko sinä onnellinen? Kerrot vain miehestäsi, jonka käytös sinua kohtaan tuntuu ainakin minusta melkoisen tylyltä ottaen huomioon sairautesikin. Oletko luonteeltasi liian kiltti, kun suostut huonoon kohteluun? Syitä huonoon kohteluun voi aina löytyä, jos niikseen tulee.
Pienet vinkit omatoimisesti toteutettuna eivät varmaankaan auta. Entä jos itse miettisit terapiassa, onko tämä sitä mitä avioliitolta toivot? Uskottomuuskin on jäänyt selvittämättä terapiassa, silloin on mielestäni suuri riski, että se uusiutuu, kun syitä ei ole perin juurin selvitetty.
Nyt, kun voit elää jo normaalia elämää sairauden puolesta, olisiko voimia miettiä, mitä itse haluat elämältä ja liitoltanne ja miten voit siihen päästä?
Jos mies pettää taas, tuskin on mitään keinoa, millä sinä sisit paarisuhteen paremmaksi saisit.
Terapia on hyvä, keskisty siellä siihen, miten saat oman elämäsi, mies ulkona siitä, paremmaksi. Liitossa tai eroon edeten.