Ahdistaako sinkkuna olo?

Yksin jääminen ahdistaa. En ole seurustellut koskaan ja ikää on jo 37 vuotta. Kaipaan läheisyyttä ja seksiä. Suhteen saaminen on vaikeaa, enkä oikein usko saavani sellaista koskaan. Haluaisin perustaa perheeen jonkun mukavan naisen kanssa ja hankkia lapsia. Tämän haaveen edessä on kuitenkin niin monia esteitä kuten esimerkiksi työttömyys, kaverien puute, sosiaalinen lahjattomuus, heikko itsetunto. Olen ulkonäöltäni normaalin näköinen, mutta sosiaalisilta kyvyiltäni heikko. Tunnen itseni tyhmäksi ja kömpelöksi muiden ihmisten seurassa, enkä usko naisten olevan kiinnostuneita kaltaisistani miehistä. Deittipalstojen naiset ja heidän loputtomat vaatimuslistansa kumppanin ominaisuuksista herättävät kauhua minussa. Tunnen olevani mitätön, tylsä mies, josta nämä super aktiiviset, vauhdikasta seuraelämää viettävät naiset eivät koskaan kiinnostu. Tunnen, ettei minulla ole mitään yhteistä näiden naisten kanssa.

En löydä. Huomasin jo nuorena ettei naiset minusta kiinnostu. Minussa on varmasti jokin epämiellyttävä piirre, jonka vuoksi naiset eivät minua huoli. Naiset haluavat vain parasta mahdollista spermaa, joten suokoot se naisille, että pariutuvat luomakunnan ja biologian saneleman kaavan mukaan parhaiden mahdollisten geenien kanssa. Näin at-miehenä on vain tyydyttävä oltava levittämättä näitä huonoja geenejä, ja naiset tekevät karhunpalveluksen kun eivät päästä minua lisääntymään. Ne lapsetkin joutuisivat vain kärsimään jos saisivat at-miehen geenit itselleen. Hiljainen, intovertti, tylsä mies ei kiinnosta naisia.

Haluaisin kokonaan unohtaa koko naissukupuolen, ettei minun tarvitsisi ajatella koko naisia, seksiä, yms mitä heillä on tarjolla. Vaikeaahan se on kun niitä pörräilee kaupungilal joka pävä. Kiusallisinta siinä on se, ettei kaltaisillan at-miehillä ole mahdollista tutustua naisiin ja silti pitää heitä päivittäin nähdä.

Ei ahdista! Olen seurustelkut enemmän ku laki sallii ja ajatuskin seurustelusta ahdistaa. Yksin tuntee olevansa vapaa ja onnellinen. Olen kokonainen enkä kaipaa puolikasta täyttämään elämääni.

Eipä oikeastaan, mikäs tässä olla köllötellessä. Kavereilta saa läheisyyttä jos sitä kaipaa.

Olisihan se tavallaan hienoa jos olisi joku "spesiaali" mutta kyllä tää näinkin menee.

Kyllähän se jatkuvasti kalvaa takaraivossa että entä jos tää elämä menee näin loppuun asti ja jään kokonaan ilman sitä läheistä kokemusta naisen kanssa mitä muut miehet saavat kokea. Hitto vie, olishan nainen pelkkänä kaverinakin ihan jees, muttaku silläkin osastolla on jääny täysin paitsioon. Välillä iskee suoranainen epätoivo, kun asia ei ole ainakaan siitä kiinni etteikö naiset kiinnostuisi, vaan olen vain niin hiton tönkkö ja arka sosiaalisesti ja se kuuluisa itsetuntokin olematon että polla alkaa sanomaan tilililulei aina niissä tilanteissa joissa pitäis juttuja kehittää naisten kanssa. Iskee vaan joku järjetön pakokauhu kun en näe itseäni naisten edessä minkään arvoisena, eli lienee tapahtunut tämä kuuluisa naisen jalustalle nosto.

Olen tottunut sinkkuelämään koska ollut koko elämäni sinkku. En halua viettää koko päivää jonkun kanssa, alkaisi ahdistaa

Ei tämä nyt välttämättä tähän kuulu,mutta ihan tuli vaan mieleen, että en ole koskaan tavannut ihmistä jolla ei olisi yhtään huumorin tajua. Mutta hyvin erilaisesta huumorista pitäviä kyllä.

Eipä oikeastaan. Mä olen ihan tyytyväinen elämääni, vaikka ajautuisinkin siihen hullu kissamummo- kategoriaan. Minulla on hyvä sosiaalinen rinki, ja vaikka joskus kaipaankin toisen iholle, sillä mennään mitä on tai ei ole.

No totta helvetissä ahdistaa sillä en ole koskaan seurustellut vaikka täytän ihan pian 26-vuotta. Näyttääkin enemmän kuin todennäköiseltä että joudun vietäämään koko elämäni yksin. No sen ehkä vielä jotenkin kestän mutta sitä en että en saa seksiä kuin maksamalla.

Tämän ketjun vastauksista sen taas näkee että naisia sinkkuna olo ei ahdista pätkääkään ja miehiä se taas ahdistaa yli kaiken. Naisia ei varmaan ahdista siksi kun on niin mukavaa olla sinkku kun mikäs siinä on ollessa jännämiesten ja jyystärikarjujen panoringissä kun aina on laadukasta täytettä tarjolla haarojen väliin ettei tarvitse koskaan puutteessa elää. Ätmin elämä taas on pelkästään yhtä käteenvetämistä ja puutteessa kärvistelemistä. :(

Itse voisin jo melkein maksaa siitäkin että joku nuori nainen näyttäis mulle tissit kun en ole koskaan nähnyt sellaisia luonnossa paitsi ehkä kerran ja siitäkin on jo yli 8 vuotta aikaa enkä muista siitä oikein mitään kun olin aivan umpikännissä.

minua ei naisena ainakaan ahdista ollenkaan tärkeintä elämässä on ystävät ja perhe ja ne pysyy aina rinnalla viakka mitä. mieheen ei taas voisi luottaa

Kyllähän se ahdistaa mutta kestän sen koska olen vahva luonne vaikka sinkkuus ja yksinäisyys vituttaa. Tiedän että en tule löytämään naista kovin helposti, jos koskaan edes. En ainakaan siihen usko mitä olen yrittänyt niin naisia ei ole vaan seurani kiinnostanut.Nainen saa valita onko yksin vai seurusteleeko mutta miehellä sitä valintaa ei ole. Kyllä sinkkuus masentaa aika ajoin mutta onneksi on tää palsta jossa voi purkautua. Seksi ei tule ekana mutta kyllähän sekin masentaa kun täyttää kohta 31 vuotta eikä ole pillua saanut vielä mutta parisuhteen haluaisin.

Kyllä ahdistaa. Olen 30-vuotias nainen eikä minulla ole koskaan ollut poikaystävää, vaikka olen sosiaalinen ja tapaan uusia ihmisiä vähintään kuukausittain. Olen ihan hyvännäköinen, laiha, pitkähiuksinen ja naisellinen, aivan normaali tyyppi, sellainen nainen jonka tämän palstan mukaan näköjään pitäisi pystyä valitsemaan itselleen mies koska tahansa.

Ei se ole niin helppoa. En ole kiinnostunut panoista. En harrasta bilettämistä enkä yhden yön juttuja. Haluan löytää miehen jonka kanssa jakaa koko elämä, ja tuntea henkistäkin yhteyttä. Viimeisen vuoden aikana tutustuin kiinnostavaan sinkkumieheen ja todella yritin tätä "valitsemista". Että hei nyt näytän tälle miehelle että olen kiinnostunut ja haluaisin tutustua ja ehkä jotain muutakin hänen kanssaan. Ei mitään vastakaikua, vaikka tarkoitukseni tuli varmasti selväksi. Toki en tiedä onko hänellä jotain henkilökohtaisia ongelmia meneillään, ehkä tämä ei liity mitenkään minuun... Mutta tosiaan mies ei yrittänyt edes sitä panoa, eikä halunnut suhdetta, eikä mitään muutakaan ystävyydestä poikkeavaa.

Ja kun tämä on ollut elämäni teema viimeiset 10 vuotta... Kyllä, kyllä ahdistaa. Ei niinkään minkään kellon tikitys, en taida lapsia haluta, mutta sitä suren että elän tätä kivaa ja mielenkiintoista elämää enkä voi jakaa sitä läheisesti kenenkään kanssa. Vuodet ja lomat ja juhlat ja arkipäivät seuraavat toisiaan - ja jokainen päivä on yksi päivä lisää siihen tarinaan joka minun pitää sitten kertoa sille miehelle, jos sellaisen joskus tapaan. Emme eläneet tätä aikaa yhdessä, emme voi muistella, vaan meidän pitää selittää mitä milloinkin tapahtui. Tätä olen viime päivinä miettinyt ja se on surullinen asia.

No kun ei ole läheisiä, kavereitakaan ei juuri ole ei ole töitä ja kun miettii että mitää hyvää minussa olisi niin en usko että kukaan nainen näkee minussa mitään hyvää.
En usko että monikaan mies haluaa olla yksin vapaaehtoisesti, naisiin on vaan niin purun vaikea tutustua.

"Pelkäätkö ettet löytäisi ketään enää ikinä suhteeseen? Kaipaatko läheisyyttä? Miten selviät?"

En sitä pelkää ettenkö ketään löytäisi mutta se pelottaa etten löydä löytämisen arvoista...tai no jaa, olen kyllä jo sisäistänyt ajatuksen että elän ja kuolen yksin ettei se oikeastaan edes pelota mutta se läheisyydenkaipuu harmittaa kun sitä joutuu kokemaan ilman omaa syytään. Selviän ihan hyvin kuitenkin ja aikanaan käy varmaan vähän samantyyppisesti kuin Ronaldille:

http://edition.cnn.com/2015/02/05/us/vermont-frugal-man-donates-millions/index.html?sr=fb020515mandonatesmillions1030pStoryLink

Kyllä. Kyllä. En tiedä.

"Pelkäätkö ettet löytäisi ketään enää ikinä suhteeseen?"

Olen lähes varma etten löydä. Yksinhuoltajan löytäisin, mutta toisten miesten lapsia en ala elättämään.

"Kaipaatko läheisyyttä?"

Kaipaan. Paljon.

"Miten selviät?"

Välillä huonosti, Joskus ihan ok. Onhan sitä muutakin elämää, kuin seurustelu, läheisyys ja seksi. Mutta kun edellä mainitut, hyvin tärkeät, asiat puuttuvat elämästä, niin ei muutkaan asiat niin mukavilta jaksa tuntua. Johonkin 25 vuotiaaksi asti olin toiveikkaampi, koska uskoin vielä sinisilmäisesti, että nuoriahan tässä vielä ollaan ja nainen löytyy. En elämässä muutenkaan minkään asian suhteen luovuta, vaan yritän saavuttaa asiat, enkä odota että asiat itsestään tapahtuisivat ja heti. Jossain vaiheessa totesin yrittämisen tässä asiassa turhaksi.

Olen vaan totutellut ajatukseen loppuelämästä ilman seksiä, parisuhdetta ja naista.