Venäjän hävittäjissä takaportteja, Suomi ei harkit

"Puolustusministeri Carl Haglund (r.) sanoo Lännen Median haastattelussa, että hän suhtautuu "hyvin epäilevästi mahdollisuuteen ostaa venäläistä sotakalustoa". Hänen mukaansa koneet ovat täynnä tekniikkaa eikä sitä, "mitä takaportteja niihin on voitu rakentaa", voi tietää.

– Emme liioin voi luottaa, olisivatko ne toimintakykyisiä kriisitilanteissa. Saataisiinko tarvittaessa koneisiin huoltoa, tukea tai varaosia? Haglund kysyy.

Hän toteaa, että kalustoa valittaessa on katsottava taloudellinen, poliittinen ja teknillinen ulottuvuus. Näistä viimeistä Haglund pitää tärkeimpänä.

Haglund sanoo Lännen Median mukaan, että Venäjä on osoittautunut puolentoista viime vuoden aikana "täysin epäluotettavaksi".

– Se on vakavasti loukannut eurooppalaista turvallisuutta ja ollut välittämättä kansainvälisistä sopimuksista. Venäjä sanoo toista ja tekee toista. En luota Venäjään ollenkaan. En voisi puoltaa venäläisten hävittäjien ostoa, hän kertoo.

Lännen Median mukaan hävittäjäkauppaa pohtivaa työryhmää johtaa Ilmavoimien entinen komentaja Lauri Puranen. Haglund toteaa, ettei työryhmä ole saanut poliittista ohjausta, mutta hän pitää epätodennäköisenä, että työryhmä esittäisi venäläisen koneen hankkimista."

Tämähän on toki ollut päivänselvää jo ennen rysssän viime vuosien aggressioiden lisääntymistä. Mukavaa, että se vihdoin sanotaan ääneen.

Punakaartia toki panee vituttamaan huolella, kuten pian näemme kun tähän alle rysssän trollit ja desantit purkavat raivoaan. ;)
663
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

USAn koneissa ON takaportteja!
Venäjän koneista ei tiedetä!

Äänestä
  • Sota tullaan käymään Venäjää vastaan.

    Äänestä

  • Jos se on Natosta kiinni!
    Siksi: Ei Natoon!!!
    Nato ajaa sotaan!

    Äänestä

  • EdessäPian kirjoitti:

    Sota tullaan käymään Venäjää vastaan.

    Vieläkö elät niissä Äyräpään muistoissa ? Joo mene toki sotaan Venäjää vastaan, Hyökkää vielä Pietariin, kun Mane jätti sen tekemättä. Sieg Fail

    Äänestä

  • Ammumme samaan suuntaan kuin ennenkin

    Äänestä

Suomen on turha luulla että jos se sotii Venäjää vastaan niin se saisi Venäjältä varaosia hävittäjiin. Suomen ainut aseellisesti uhkaava vihollinen on Venäjä nyt ja aina. Venäjä pitäisi pilkkoa osiin niin se ei olisi niin vaarallinen pienille naapurimailleen eikä pääsisi puuttumaan kokoajan naapurimaidensa asioihin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SuomiEiHarkitsekaan kirjoitti:

"Puolustusministeri Carl Haglund (r.) sanoo Lännen Median haastattelussa, että hän suhtautuu "hyvin epäilevästi mahdollisuuteen ostaa venäläistä sotakalustoa". Hänen mukaansa koneet ovat täynnä tekniikkaa eikä sitä, "mitä takaportteja niihin on voitu rakentaa", voi tietää.

– Emme liioin voi luottaa, olisivatko ne toimintakykyisiä kriisitilanteissa. Saataisiinko tarvittaessa koneisiin huoltoa, tukea tai varaosia? Haglund kysyy.

Hän toteaa, että kalustoa valittaessa on katsottava taloudellinen, poliittinen ja teknillinen ulottuvuus. Näistä viimeistä Haglund pitää tärkeimpänä.

Haglund sanoo Lännen Median mukaan, että Venäjä on osoittautunut puolentoista viime vuoden aikana "täysin epäluotettavaksi".

– Se on vakavasti loukannut eurooppalaista turvallisuutta ja ollut välittämättä kansainvälisistä sopimuksista. Venäjä sanoo toista ja tekee toista. En luota Venäjään ollenkaan. En voisi puoltaa venäläisten hävittäjien ostoa, hän kertoo.

Lännen Median mukaan hävittäjäkauppaa pohtivaa työryhmää johtaa Ilmavoimien entinen komentaja Lauri Puranen. Haglund toteaa, ettei työryhmä ole saanut poliittista ohjausta, mutta hän pitää epätodennäköisenä, että työryhmä esittäisi venäläisen koneen hankkimista."

Tämähän on toki ollut päivänselvää jo ennen rysssän viime vuosien aggressioiden lisääntymistä. Mukavaa, että se vihdoin sanotaan ääneen.

Punakaartia toki panee vituttamaan huolella, kuten pian näemme kun tähän alle rysssän trollit ja desantit purkavat raivoaan. ;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu