Kreikan kommunistiluihut perääntyvät;

Kauppalehti;

"Kreikan valtiovarainministeri sai tylyn vastaanoton Saksassa
to 5.2.2015 15:46 | Päivitetty 10:31

Gianis Varoufakis sai tylyn vastaanoton Saksassa.

Kreikan valtiovarainministeri Gianis Varoufakis sai ynseän vastaanoton Saksassa tänään torstaina.

Saksan valtiovarainministerin Wolfgang Schäublen kanssa käydyissä neuvotteluissa ministerit eivät päässeet edes yksimielisyyteen siitä, että he ovat erimielisiä.

Saksalaiset ovat suhtautuneet nihkeästi kreikkalaisten yritykseen muuttaa joukkolainojaan, ja tämän päivän kokouksessa nihkeys kävi selväksi.

Schäublen mukaan kreikkalaisten äänestyspäätöstä on kunnioitettava, mutta niin hänen mielestään on kunnioitettava myös eurooppalaisäänestäjien päätöksiä eri EU-maissa. Näin Schäuble alleviivasi saksalaisten haluttomuutta jatkaa Kreikan rahoittamista.

Schäuble kuitenkin totesi, että Kreikka kuuluu yhä euroalueeseen."
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

käydessään kreikkalaista musiikkia,se on mukavan reipasta ja sävelet aivan erilaisia kuin muualla eu-kiimalassa. paljon oikein ok musiikkia,sitä kerrassaan kaipaa.
mitä muuta elämässä tarvii kuin viiniä,naisia,miehiä,lapsia,mummot,papat ym. ystävät ja hyvää musaa...se riittää elämään hedelmiä nauttien.
velat,mitä ne on....vain ahneiden keksimiä numeroita,numerot ei ole elämää.

Äänestä
  • Kauanko meinaat elää naapureittesi rahoilla ?

    Äänestä

  • vaan. jos sulla liikaa,anna muillekin suomalaisislle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mikä-on-mikä-vaikka-vo kirjoitti:

Kauppalehti;

"Kreikan valtiovarainministeri sai tylyn vastaanoton Saksassa
to 5.2.2015 15:46 | Päivitetty 10:31

Gianis Varoufakis sai tylyn vastaanoton Saksassa.

Kreikan valtiovarainministeri Gianis Varoufakis sai ynseän vastaanoton Saksassa tänään torstaina.

Saksan valtiovarainministerin Wolfgang Schäublen kanssa käydyissä neuvotteluissa ministerit eivät päässeet edes yksimielisyyteen siitä, että he ovat erimielisiä.

Saksalaiset ovat suhtautuneet nihkeästi kreikkalaisten yritykseen muuttaa joukkolainojaan, ja tämän päivän kokouksessa nihkeys kävi selväksi.

Schäublen mukaan kreikkalaisten äänestyspäätöstä on kunnioitettava, mutta niin hänen mielestään on kunnioitettava myös eurooppalaisäänestäjien päätöksiä eri EU-maissa. Näin Schäuble alleviivasi saksalaisten haluttomuutta jatkaa Kreikan rahoittamista.

Schäuble kuitenkin totesi, että Kreikka kuuluu yhä euroalueeseen."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu