Erottautukaa maallisesta seurakunnastanne

Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa teitä tervehdin,

Joka Jumalan tahtoa haluaa noudattaa, tulee hänen elää kuten Kristus eli, sillä sitä varten hän tuli maailmaan, jotta me saisimme hänen kauttaan elää, eli kun elämme kuten hän.

Mutta moniko teistä on valmis, ottamaan hänen ristiään? Sillä Kristuksen risti on siinä, että annetaan itsemme eläväksi uhriksi Jumalalle, kuten Herramme antoi itsensä maailman syntien tähden, jotta syntiset, kun he hylkäävät syntinsä ja alkavat elämään, kuten hän pääsisivät pois synnin orjuudesta.

Tänään eksyneet seurakunnat eivät opeta ottamaan tuota ristiä, vaan ohjaavat rakastaan tätä maailmaa, joka ristiin naulitsee Kristuksen.

Ja siksi neuvonkin teitä kaikkia,että erottautukaa näistä seurakunnista, jotka vievät teidän uskoltanne terveen pohjan, kun eivät välitä pitää Jumalan käskyjä ja annettuja sääntöjä arvossaan.

Erottautukaa seurakunienne toiminnasta, ja pukekaa yllenne Jeesus Kristus.
10074
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 100

Vanhimmat

Kuule "Mikko", minun täytyy ihan rehellisesti sanoa, että olen sata kertaa mieluummin rehellisesti ja avoimesti sellainen kuin olen kaikkine kielenkäytön ja itsehillinnän ongelminenikin, kuin että ryhtyisin tuollaiseksi tekopyhäksi paskaksi, kuin millaista esimerkkiä sinä täällä annat.

Raamattu kehottaa uskovia pitämään seurakuntayhteydestä kiinni. Tämä on tosiasia jota sinä et voi miksikään muuttaa. Koska itse olet eronnut tai erotettu kaikista seurakunnista minkä kanssa olet ollut tekemisissä, sinun täytyy omatuntoasi rauhoittaaksesi uskotella itsellesi, että olet muka tekemässä oikein kehottamalla kaikkia muitakin eroamaan kirkosta. Teet siinä väärin, ja tämän tulet kerran myös itse ymmärtämään.

Äänestä
  • Aloittaja

    Ja tuollaisten ihmisten kanssa pitäisi olla tekemisissä ja heidän vakutuksessa pyhityä?

    Minä uskoakseni voisin mennä lähes mihin vain seurakuntaan, mutta Jumalan ohjauksesta olen jäänyt pois, jotta voin julistaa totuuden sanaa, eksyneiden seurakuntien ihmisille, kuten sinullekkin, mutta sinä et ole altis tälle sanalle, ainakaan vielä, mutta tovon, että vielä joskus myös sinä tulet näkemään, kuten asiat ovat, jotta totuus sinussa saisi tilan ja pääsisit synneistäsi eroon totuuden palvelijaksi, monien ihmisten hyväksi.

    Äänestä

  • Et edes ymmärrä, mitä pyhitys tarkoittaa. Ei se tarkoita sitä, että sinä itse omilla teoillasi muutat oman elämäsi Jumalalle kelpaavaksi.

    Mene kokeilemaan, kauanko saat "opettaa" missään kristillisessä seurakunnassa, kun kerrot heille, että kysymys Jeesuksen Kristuksen olemuksesta, elämästä, kärsimyksestä ja kuolemasta on sinulle epäoleellinen asia, ja että Jeesus ei olekaan kuollut sovittaakseen ketään, vaan ihmisen on edelleen itse täytettävä lain vaatimukset ansaitakseen oma pelastuksensa :D. Katsotaan, montako minuuttia saat puhua :D :D.

    Äänestä

  • Aloittaja

    00000000 kirjoitti:

    Et edes ymmärrä, mitä pyhitys tarkoittaa. Ei se tarkoita sitä, että sinä itse omilla teoillasi muutat oman elämäsi Jumalalle kelpaavaksi.

    Mene kokeilemaan, kauanko saat "opettaa" missään kristillisessä seurakunnassa, kun kerrot heille, että kysymys Jeesuksen Kristuksen olemuksesta, elämästä, kärsimyksestä ja kuolemasta on sinulle epäoleellinen asia, ja että Jeesus ei olekaan kuollut sovittaakseen ketään, vaan ihmisen on edelleen itse täytettävä lain vaatimukset ansaitakseen oma pelastuksensa :D. Katsotaan, montako minuuttia saat puhua :D :D.

    En minä tuollaista ole väittänyt, vaan että jos me emme tee tekoja Kristuksessa me emme voi hänessä pysyä, sillä se joka hänessä haluaa pysyä, on velvollinen elämään, kuten hän eli, enkä minä tätä omasta päästäni keksi, vaan se löytyy rakkaan veljemme Johanneksen kirjeestäkin.

    Eihän oksa voi kuulua puuhun, jos se ei tee sen puun hedelmää. Siitä tässä on kyse, eikä juutalaisten lain teosta, vaan hyvistä teoista, uskon mukaisista teoista, joista usko tulee elväväksi, sillä vain elävä usko voi ihmisen pelastaa.

    Ja minkä arvoinen on rakkautemme muita kohtaan, jos emme kuitenkaan ole valmiita auttamaan puutteessaan olevia edes liiastamme antaaksemme? Jos sanomme, että rakastamme ja välitämme mutta emme teoin ja jätämme toiset puutteeseen, niin minkä arvoista tämä on?

    Ei minkään, sanon minä ja kehoitankin teitä kaikkia Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa tekemään sitä hyvää muille, jotta Jumalan tahtoa saattaisitte vilpittömästä sydämestänne etsiä, sillä etsivä löytää, mutta on etsittävä vilpittömin sydämin, sillä Jumala on valo, eikä hänessä ole pimeyttä, mutta jos ihminen pimydessä kulkee ei hän Jumalaa tunne.

    Etsikää rehellisestä sydämestänne Jumalan valtakuntaa

    Äänestä

  • old_profile_89364 kirjoitti:

    Lisätietoja löytyy mm. tästä: http://keskustelu.suomi24.fi/t/13313694#comment-76967310-view

    Sieltä nähdään sinun kannanottosi siitä, onko Jeesus ketään pelastanut vai ei.

    Tuota oksa ja puu -vertaustakaan et ymmärrä oikein, vaan sekin sinun täytyy kääntää päälaelleen. Oksahan se tosiaan varmaan onkin, joka ne hedelmät tuottaa, niin varmasti :D :D. Ilmeisesti mielestäsi on ihan sama, minkä kallion kylkeen se oksa työnnetään, kyllä hyvä oksa aina hedelmiä tuottaa :D :D :D. Miten edes voit tuonkin asian kääntää noin sekaisin!!!!! PUU SE ON, JOKA TUOTTAA HEDELMÄT OKSASSA, KUNHAN OKSA KUULUU OIKEAAN PUUHUN!!! Siitä tässä on kyse, eikä siitä, että sen oksan on itse ruvettava hedelmiä vääntämään, senkin tekopyhä mato!!

    Voi sinua.

    Äänestä

  • old_profile_89364 kirjoitti:

    En minä tuollaista ole väittänyt, vaan että jos me emme tee tekoja Kristuksessa me emme voi hänessä pysyä, sillä se joka hänessä haluaa pysyä, on velvollinen elämään, kuten hän eli, enkä minä tätä omasta päästäni keksi, vaan se löytyy rakkaan veljemme Johanneksen kirjeestäkin.

    Eihän oksa voi kuulua puuhun, jos se ei tee sen puun hedelmää. Siitä tässä on kyse, eikä juutalaisten lain teosta, vaan hyvistä teoista, uskon mukaisista teoista, joista usko tulee elväväksi, sillä vain elävä usko voi ihmisen pelastaa.

    Ja minkä arvoinen on rakkautemme muita kohtaan, jos emme kuitenkaan ole valmiita auttamaan puutteessaan olevia edes liiastamme antaaksemme? Jos sanomme, että rakastamme ja välitämme mutta emme teoin ja jätämme toiset puutteeseen, niin minkä arvoista tämä on?

    Ei minkään, sanon minä ja kehoitankin teitä kaikkia Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa tekemään sitä hyvää muille, jotta Jumalan tahtoa saattaisitte vilpittömästä sydämestänne etsiä, sillä etsivä löytää, mutta on etsittävä vilpittömin sydämin, sillä Jumala on valo, eikä hänessä ole pimeyttä, mutta jos ihminen pimydessä kulkee ei hän Jumalaa tunne.

    Etsikää rehellisestä sydämestänne Jumalan valtakuntaa

    mikko.ainasoja sanoi :
    En minä tuollaista ole väittänyt, vaan että jos me emme tee tekoja Kristuksessa me emme voi hänessä pysyä, sillä se joka hänessä haluaa pysyä, on velvollinen elämään, kuten hän eli, enkä minä tätä omasta päästäni keksi, vaan se löytyy rakkaan veljemme Johanneksen kirjeestäkin.
    ______________
    Aivan niin Mikko - teot ovat vain uskon hedelmä eivätkä liity mitenkään lakihenkisyyteen.

    Äänestä

>>>Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa teitä tervehdin<<<

No moro tai shalom vaan.

>>>Joka Jumalan tahtoa haluaa noudattaa<<<

Stop stop Mikko. Siis mitä Jumalan tahtoa? Sitäkö versiota joka juuri sulla sattuu olemaan.
Ja miksi haluaisin noudattaa jonkun sellaisen Jumalan tahtoa jonka olemassaoloon uskomista pidän maailmanluokan erehdyksenä.

>>>jotka vievät teidän uskoltanne terveen pohjan<<<

Kuule, ihan yhtä epärationaaliselta se jumalusko sivullisesta näyttää olipa kyse konservatiivisesta tai vaikka yltiö-liberaalista kristinuskosta.

Sillä vaikka kristinusko liberalisoidaan eli laimennetaan laimeaksi kuin homeopaattinen lääke, niin silti siinä edelleen uskotaan johonkin persoonalliseen Jumalaan.
Siinä uskotaan Jumalaan joka kyttää ja kaitsee pieniä lampaitaan maapallon pinnalla ja nuo lampaat ovat edelleen koko universumin olemassaolon tarkoitus.

Kristinusko ei muutu yhtään uskottavammaksi, vaikka sen arvot väännetään nykyaikaan sopiviksi, vaikka siitä unohdetaan kristinuskon ikävät piirteet tai vaikka siihen ympätään sekaan tiede ja tasa-arvo.

Vaikka kristinuskon ympärille rakennettaisiin tuhansia kirkkoja, palkattaisiin tuhansia pappeja, se vaatettaisiin uudelleen tasa-arvolla, tieteellisellä maailmankuvalla, demokratialla ja Jani Toivolalla, niin silti se on samaa taikauskoista hapatusta eikä sen kristinuskon Jumalan olemassaolosta ole muita todisteita kuin nuo tuhlatut miljoonat.

Äänestä

Olet ylpeyden paisuttama. Nöyrry ja sopeudu muiden kristittyjen yhteyteen. Siinä koetellaan oletko mitään - ei siinä että käyt netissä heittämässä herjoja toisten kristittyjen päälle.

Äänestä
  • Aloittaja

    Olen totuuden palvelija pysyn totuudessa ja ohjaan myös muita totuuteen.

    Ja kun sanot, että sopeudu muiden kristittyjen yhteyteen, tarkoitat, että sopeudu maailman ihmisten arvoihin ja juuri tuossa on se suuri eksytys, joka vie todelliselta uksolta pohjan.

    Huono seura hyvät tavat turmelee.

    Älkää eksykö.

    Äänestä

  • Sun kommenttisi oli osoitettu mikko ainasojalle, oletan. Minusta aloittaja on vain oman uskonsa kyllästämä, eikä sen ylpeämpi kuin körttipappi jonka mielestä körttiys is best.

    Kun sanoit mikolle, että "Nöyrry ja sopeudu muiden kristittyjen yhteyteen.", niin näen siinä peristeistä kristillistä tasapäistämistä, missä ei saa ajatella, vaan uskoa eikä kyseenalaistaa vaan uskoa.

    Äänestä

Minä en usko, että mikään maanpäällinen seurakunta, seurakuntana, ei ole täydellinen. Jokaisessa on vikansa ja puutteensa, mutta myös vahvuutensa.
Olenkin joskus ajatellut, että kun jokaisesta maanpäällisestä seurakunnasta erotetaan vain vahvuudet ja liitetään ne yhteen, sellainen seurakunta on lähes täydellinen.
Kunkin seurakunnan sisällä olevat uskovat voivat olla osa sitä Jeesuksen seurakuntaa. Yhsessä Jeesus ja Häneen uskovat muodostavat tuon seurakunnan. "Minä olen viinipuu ja te olette oksat". " Tai minä olen Ruumis ja te olette sen jäseniä." Ilman ruumista ei olisi myöskään mihin kiinnittyä. Pelkkinä oksina tai ruumiin jäseninä olisimme aikalailla hukassa. "Pysykää Minussa, niin Minä pysyn teissä."

”Minä uskon, että maan päällä on pelkkien pyhien pyhä, pieni joukko ja seurakunta yhden ainoan pään, Kristuksen, alaisena, Pyhän Hengen kokoon kutsumana. Se on samassa uskossa, mielessä ja käsityksessä; sillä on monenlaisia lahjoja, mutta se on yksimielinen rakkaudessa, vailla ryhmittymisiä ja jakautumisia. Minäkin olen sen osa ja jäsen, sen omistamista rikkauksista osallinen. Siihen Pyhä Henki on minut saattanut ja siihen liittänyt siten, että olen kuullut ja yhä edelleen kuulen Jumalan sanaa.” (Iso katekismus.) Jumalan seurakunta ei siis ole ”puu eikä kivi, vaan joukko uskovaisia ihmisiä; heihin tulee pitäytyä ja katsoa, miten he uskovat, elävät ja opettavat; heillä on varmasti Kristus keskuudessaan. Sillä kristillisen kirkon ulkopuolella ei ole totuutta, ei Kristusta eikä pelastusta.” (Luther, Kirkkopostilla, Joulupäivän saarna.)

Aikalailla ulkona on luterilainen kirkko tästä Lutherin uskosta. Nykyään kun halutaan olla niin omillaan ja erillään jokainen.

Äänestä
  • Korj. "Minä en usko, että mikään maanpäällinen seurakunta, seurakuntana, ei ole täydellinen."
    Pitäisi olla, Minä en usko, että mikään maanpäällinen seurakunta, seurakuntana on täydellinen.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Tuo on valheen hapatusta, joka vain puolustaa nykyistä kestämätöntä linjaa, joka ei johda hyvään, vaan eksyttää ihmisiä joukoittain oikeasta uskosta.

    Luterilaisuus on täynnään uskoville epäsuotuisia tapoja, joita se antaa varomattomille ihmisille eväiksi, uskon turmelukseksi.

    Tämän kaltaista ympäristöstä on hyvä hakeutua pois, ja siihen myös sinua kehoitan, kuin myös muitakin.

    Et siis allekirjoita tätä Jumalan Sanaa;

    http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Joh.15.html

    Äänestä

  • Lisäys; minusta kaikkien Jeesukseen uskovien olisi hyvä pysyä yhdessä. hajallaan ollemme kuin lampaat susien armoilla ilman paimenta.
    Eikö Jeesuskin rukoillut, "että he yhtä olisivat".

    "Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun,
    että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt.
    Ja sen kirkkauden, jonka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille, että he olisivat yhtä, niinkuin me olemme yhtä -
    minä heissä, ja sinä minussa - että he olisivat täydellisesti yhtä, niin että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niinkuin sinä olet minua rakastanut." Joh. 17:20-23

    Äänestä

  • Hyvin kirjoitit evita. Katse pitää olla Jeesuksessa eikä ihmisissä. Evankeliumi on uskon perusta eikä ihmisten miellyttäminen. Yli kirkkokuntarajojen toimiminen samassa evankeliumin hengessä on ainoa mahdollisuus vahvistaa kristinuskoa Suomessakin. Ainakin suurissa kaupungeissa on paljon yhteiskristillisiä ihmisiä ja toimintaa. Samoin TV7 on hyvä esimerkki yhteiskristillisyydestä. Kirkkokuntarajat mataliksi ja evankeliumin julistusta yhteisvoimin.
    Jeesuksen seurakunta ei ole kirkkokunnista koostuva vaan Jeesuksen omista.

    Äänestä

  • Nimimerkeille "evita-" ja "Paavo.Pottuloora",

    te molemmat kirjoititte oikein hyvin. Kiitos teille, että jaksatte pitää totuutta ja totuuteen pohjautuvia ajatuksianne esillä kaikenmaailman ainasojien valheita vastaan. Me elämme todella viimeisiä aikoja, ja saatanan kiljunta kuuluu kaikkialla. Aivan erityisesti se kuuluu siellä, missä totuuden sanoja pidetään esillä. Monissa ainasojan kaltaisissa "opettajissa" on kyllä jumalisuuden ulkokuori, mutta sisältä he ovat raatelevia susia, jotka pyrkivät repimään Jeesuksen ruumiin palasiksi. He eivät koskaan tule edes ajatelleeksi, että saattaisivatkin olla väärässä - niin omavanhurskaiksi he ovat itsensä korottaneet.

    On hieno juttu, että olette Jeesuksen kehotuksen mukaisesti täällä suojelemassa totuuden sanalla niitä pienimpiä, jotka ovat kenties vasta löytäneet tai vielä etsimässä totuutta omaan sydämeensä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    evita- kirjoitti:

    Et siis allekirjoita tätä Jumalan Sanaa;

    http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Joh.15.html

    Älä viitsi vääristää sanomisiani, sillä minä kyllä allekirjoitan kaiken mikä on Jumalasta, mutta en luterilaisuuden suuntaa, ja siitä tässä on kyse, että te ette allekirjoita Jumalan käskyjä ja siksi ihmisiä kehoitan pois sieltä.

    Te ette ymmärrä sanaa, sillä rakastatte tätä maailmaa, eikä Jumalan sanalla ole sijaa teissä ja sana vääristyy käsienne kautta ja siitä vääristyksen ympäristöstä minä haluan ohjata teidät pois, jotta voisitte tuntea totuuden, niin kuin se on tarkoitettu.

    15. Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä maailmassa on. Jos joku maailmaa rakastaa, niin Isän rakkaus ei ole hänessä. 16. Sillä kaikki, mikä maailmassa on, lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän korskeus, se ei ole Isästä, vaan maailmasta. 17. Ja maailma katoaa ja sen himo; mutta joka tekee Jumalan tahdon, se pysyy iankaikkisesti. (1 Joh 2:15-17)

    Jos te ette puun hedelmiä, niin miten te voitte kuulua puuhun?

    Te ette ole pitäytyneet Kristuksen käskyissä olla liittämästä yhteen eronneita pareja, uusiin ihmisiin. Te olette kokorottanet Herran ohjeiden vastaisesti naisen opettajan paikalle ja huonompaan suuntaan vain ollaan menossa. Te ette siis kanna Kristuksen hedelmää ja siksi ei kenenkään pidä liittyä teidän joukkoonne, vaan hakeutua siitä pois, jotta ei ota osaa teidän synteihinne, kun ette ole pitäneet arvossa niitä käskyjä, joita Raamattu opettaa Herran ja Jumalan käskyiksi.

    Tuon kaltainen hapate on turmiollista ihmisille, uskokaa minua, se ei johda mihinkään hyvään, vaan eksyttää Jumalan tuntemisesta.

    Ja tässä on turha puhua mistään kirstittyjen yhteydestä, jos ei pitäydytä Herran ja Jumalan sanassa. Niin se vain on.

    Äänestä

  • Aloittaja

    old_profile_89364 kirjoitti:

    3. Ja siitä me tiedämme hänet tuntevamme, että pidämme hänen käskynsä. 4. Joka sanoo: "Minä tunnen hänet", eikä pidä hänen käskyjänsä, se on valhettelija, ja totuus ei ole hänessä. 5. Mutta joka pitää hänen sanansa, hänessä on Jumalan rakkaus totisesti täydelliseksi tullut. Siitä me tiedämme, että me hänessä olemme. 6. Joka sanoo hänessä pysyvänsä, on velvollinen vaeltamaan, niinkuin hän vaelsi. (1 Joh 2:3-6)

    Äänestä

  • old_profile_89364 kirjoitti:

    Älä viitsi vääristää sanomisiani, sillä minä kyllä allekirjoitan kaiken mikä on Jumalasta, mutta en luterilaisuuden suuntaa, ja siitä tässä on kyse, että te ette allekirjoita Jumalan käskyjä ja siksi ihmisiä kehoitan pois sieltä.

    Te ette ymmärrä sanaa, sillä rakastatte tätä maailmaa, eikä Jumalan sanalla ole sijaa teissä ja sana vääristyy käsienne kautta ja siitä vääristyksen ympäristöstä minä haluan ohjata teidät pois, jotta voisitte tuntea totuuden, niin kuin se on tarkoitettu.

    15. Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä maailmassa on. Jos joku maailmaa rakastaa, niin Isän rakkaus ei ole hänessä. 16. Sillä kaikki, mikä maailmassa on, lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän korskeus, se ei ole Isästä, vaan maailmasta. 17. Ja maailma katoaa ja sen himo; mutta joka tekee Jumalan tahdon, se pysyy iankaikkisesti. (1 Joh 2:15-17)

    Jos te ette puun hedelmiä, niin miten te voitte kuulua puuhun?

    Te ette ole pitäytyneet Kristuksen käskyissä olla liittämästä yhteen eronneita pareja, uusiin ihmisiin. Te olette kokorottanet Herran ohjeiden vastaisesti naisen opettajan paikalle ja huonompaan suuntaan vain ollaan menossa. Te ette siis kanna Kristuksen hedelmää ja siksi ei kenenkään pidä liittyä teidän joukkoonne, vaan hakeutua siitä pois, jotta ei ota osaa teidän synteihinne, kun ette ole pitäneet arvossa niitä käskyjä, joita Raamattu opettaa Herran ja Jumalan käskyiksi.

    Tuon kaltainen hapate on turmiollista ihmisille, uskokaa minua, se ei johda mihinkään hyvään, vaan eksyttää Jumalan tuntemisesta.

    Ja tässä on turha puhua mistään kirstittyjen yhteydestä, jos ei pitäydytä Herran ja Jumalan sanassa. Niin se vain on.

    Niin, oliko minun pääpointtini luterilaisuuden puolustaminen, kun itse paremminkin ajattelin puolustavani uskovien yhteyttä?

    Kyllä minusta maanpäällisistä seurakunnissakin uskovia on, vaikka itse seurakunta voi olla harhautunut, tai siellä on virheellistä julistusta.
    Jos kaikki uskovat pakenisivat seurakunnista, kuka siellä sitten on puolustamassa tai saarnaamassa sitä aitoa Jumalasta lähtöisin olevaa sanomaa. Seurakuntiinhan ihmiset kuitenkin tulevat ensisijaisesti kuuntelemaan Jumalan Sanaa.

    Mistä sellainen, joka ei tunne ketään uskovaa, voi helpoimmin heitä löytää kuin seurakunnista. Jos kaikki olisivat yksin uskossaan, yksi siellä ja toinen täällä, niin luulenpa, että silloin se julistustyökin olisi huomattavasti vaikeampaa. Kyllä minusta se uskovien yhteys ja seurakuntayhteys, olipa se missä tahansa kristillisessä seurakunnassa on aina parempi kuin hajotettu yhteys. Jeesuskin nimenomaan korosti Häneen uskoven yhteyttä, niinkuin tuolla aikaisemmin kerroin.

    Äänestä

  • Evita sanoi :
    Olenkin joskus ajatellut, että kun jokaisesta maanpäällisestä seurakunnasta erotetaan vain vahvuudet ja liitetään ne yhteen, sellainen seurakunta on lähes täydellinen.
    __________________
    Eli kun on porukka joka koostuu uskoontulleista sarjamurhaajista niin heikko puoli on tuo
    murhanhimo ja vahva tuo uskovaisuus - eli asetelma ei toimi käytännössä.

    Pastorit sanovat uskovansa , mutta teot todistavat jumalattomuudesta siinä se vastaavuus.

    Äänestä

  • Oikeastaan ei olisi niinkään pitänyt puhua heikkouksista ja vahvuuksista, vaan seurakunnan hyvistä ja huonoista puolista.
    Ajattelen niin, että jokaisessa seurakunnassa on sekä hyviä että huonoja puolia. Jokainen seurakunta on vajavainen, täydellistä seurakuntaa ei olekaan täällä maailmassa. Täydellinen seurakunta on se Jumalan seurakunta tai valtakunta, johon me kerran olemmme matkalla täällä ajassa.

    Äänestä

Näitä Mikon tapaisia, itse itsesnsä opettajaksi kutsuneita erkanee silloin tällöin seurakunnista. Toiset ovat jo lähtökohdiltaan (käsityksiltään) sellaisia etteivät ne voi sopeutua muiden joukkoon. Tässä on pakko sanoa, vaikken tarkoita pahaa, mutta sinulta Mikko puuttuu nöyryyttä olla Jumalan sanan oppilas ja kuulija. Siksi onkin kauhean nurinkurista että esiinnyt "opettajana" vaikkei sinulla ole oppilaita eikä kukaan ole sinua kutsunut opettajaksi. Jopa vapaissa suunnissa on se peruskäsitys että järjestäydytään seurakunniksi jotka koostuvat vajavaisista ihmisistä.

Sen voin sanoa, ettei sinua täällä tai missään muuallakaan pidä opettajanaan, vaan lähinnä herätät kai kummastusta noilla oudoilla puheillasi. Lisäksi, kristillisyyden näkökulmasta katsottuna (ja Raamatun) sinä olet kyllä melkoisesti ajaantunut harhaan omine erikoisine "oppeinesi" mm. "täydellisen pyhityksesi" kanssa, joka tietenkin on pelkkää mielikuvituksesi tuotetta.

Jos sinä olisit täydellisesti pyhittynyt ihminen, kuten mainostat ja muitekin kehoitat, niin sinun edelläsi kaikissa kaupungeissa tulisi soittaa kelloa ja kaikkien ihmisten tulisi langeta kasvoillensa maahan huutaen: "kumartakaa sillä tässä tulee täydelliseksi pyhittynyt ihminen ja suuri opettajamme!", sekä levittää tielle eteesi palmunoksia.

Eiköhän olisi itsesikin kannalta parempi että palajaisit takaisin maan pinnalle meidän toisten kuolevaisten tasolle ja alkaisit kerrankin elämässäsi TODELLISESTI rukoilemaan valoa elämääsi, nähdäksesi todellisen tilasi armoa ja opetusta tarvitsevana kerjäläisenä, kuten me muutkin.

Katsos Mikko, miksi kukaan ei seuraa sinua, johtuu tästä:

"Minun lampaani kuulevat minun ääneni, ja minä tunnen heidät, ja he seuraavat minua" (Jeesuksen sanat, Joh. 10:27)

Sinun tulisi koetella itseäsi, oletko oikeasti uskossa, kuten Raamattu opettaa.

Äänestä
  • Kiitos myös sinulle, nimim. "ajan_merkit". Voit lukea tuon nimimerkeille "evita-" ja "Paavo.Pottuloora" kirjoittamani viestin (7.2.2015 11:16) myös sinulle tarkoitetuksi. Sama koskee myös nimimerkkejä "natanael" ja "uskova_noora" (olikohan kirjoitettu noin), vaikka eivät (vielä?) juuri tässä ketjussa kirjoitakaan, ja tietenkin kaikkia muitakin oikeasti uskossa eläviä ihmisiä. Tässä vain halusin osoittaa teille kaikille kiitollisuutta siitä, miten tärkeää työtä te täällä teette.

    Äänestä

  • Aloittaja

    2. saarnaa sanaa, astu esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla, nuhtele, varoita, kehoita, kaikella pitkämielisyydellä ja opetuksella. 3. Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia 4. ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin. (2 Tim 4:2-4)

    Tämän vuoksi vain vähän saan kuulijoita, sillä te ette kestä enään tervettä oppia kuten on ennustettu lopunajan ihmisistä.

    Nyt ollaan lopun ajassa.

    Mikko, arvelen että tulee vielä aika jolloin lopulta väsyt itse tuohon kaikkeen.

    Muista silloin, sinä pahana hetkenä ja päivänä että Jeesus on sovittanut sinunkin syntisi.

    Siunaavin terveisin: A_M

    Äänestä

  • 00000000 kirjoitti:

    Kiitos myös sinulle, nimim. "ajan_merkit". Voit lukea tuon nimimerkeille "evita-" ja "Paavo.Pottuloora" kirjoittamani viestin (7.2.2015 11:16) myös sinulle tarkoitetuksi. Sama koskee myös nimimerkkejä "natanael" ja "uskova_noora" (olikohan kirjoitettu noin), vaikka eivät (vielä?) juuri tässä ketjussa kirjoitakaan, ja tietenkin kaikkia muitakin oikeasti uskossa eläviä ihmisiä. Tässä vain halusin osoittaa teille kaikille kiitollisuutta siitä, miten tärkeää työtä te täällä teette.

    1.Tess. 5: 5 - 11.
    Te kaikki olette valon ja päivän lapsia. Me emme kuulu yölle emmekä pimeydelle. Emme siis saa nukkua niin kuin muut, vaan meidän on valvottava ja pysyttävä raittiina. Ne, jotka nukkuvat, nukkuvat yöllä; ne, jotka juovat, ovat juovuksissa yöllä. Mutta meidän, jotka kuulumme päivälle, on pysyttävä raittiina: meidän on pukeuduttava uskon ja rakkauden haarniskaan ja otettava kypäräksemme pelastuksen toivo. Jumala ei ole tarkoittanut, että saisimme osaksemme vihan vaan että pelastuisimme Herramme Jeesuksen Kristuksen tullessa. Kristus on kuollut puolestamme, jotta saisimme elää yhdessä hänen kanssaan, olimmepa valveilla tai kuoleman unessa.Rohkaiskaa ja vahvistakaa siis toinen toistanne, ja n i i n h ä n t e t e e t t e k i n.

    Äänestä

  • old_profile_89219 kirjoitti:

    Mikko, arvelen että tulee vielä aika jolloin lopulta väsyt itse tuohon kaikkeen.

    Muista silloin, sinä pahana hetkenä ja päivänä että Jeesus on sovittanut sinunkin syntisi.

    Siunaavin terveisin: A_M

    Juuri noin. Hänen sähköpostiosoitteensa ([email protected]) mukaan hän on vasta 35-36 vuotias. Tyypillisesti tuossa iässä tai viimeistään 10 vuoden sisällä tuosta alkaa elämässä tapahtua muutoksia, jotka joskus pistävät ihmisen todella pienelle paikalle. Silloin saattaa tulla Mikollekin ns. "isää ikävä" - sellaista rakastavaa isää, joka ei vaadikaan täydellisyyttä, vaan joka rakastaa ihmistä sellaisena kuin hän on. Tämän isän kohtaamista minäkin pohjimmiltani hänelle toivon, vaikka olenkin hänen vääriin oppeihinsa kyllästyneenä kohdistanut häneen sanoja, joiden pohjalta voisi luulla, etten toivo hänelle mitään hyvää. Vihani kohdistuu edelleen vain hänen väärään "opetukseensa" - ei häneen ihmisenä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Paavo.Pottuloora kirjoitti:

    1.Tess. 5: 5 - 11.
    Te kaikki olette valon ja päivän lapsia. Me emme kuulu yölle emmekä pimeydelle. Emme siis saa nukkua niin kuin muut, vaan meidän on valvottava ja pysyttävä raittiina. Ne, jotka nukkuvat, nukkuvat yöllä; ne, jotka juovat, ovat juovuksissa yöllä. Mutta meidän, jotka kuulumme päivälle, on pysyttävä raittiina: meidän on pukeuduttava uskon ja rakkauden haarniskaan ja otettava kypäräksemme pelastuksen toivo. Jumala ei ole tarkoittanut, että saisimme osaksemme vihan vaan että pelastuisimme Herramme Jeesuksen Kristuksen tullessa. Kristus on kuollut puolestamme, jotta saisimme elää yhdessä hänen kanssaan, olimmepa valveilla tai kuoleman unessa.Rohkaiskaa ja vahvistakaa siis toinen toistanne, ja n i i n h ä n t e t e e t t e k i n.

    Te ette ole pysyneet Jumalan sanassa, ja teidän tukenne on tyhjän veroista Jumalan pyhille, sillä se sotii sanaa vastaan. Maailman lapsia te tuette, koska olette itsekkin maailmasta, ja siitä kertoo jo lapsellinen nimesi, että sinä et voi olla Jumalan pyhä, vaan maallinen lihallinen ihminen, joka kääntää Jumalan sanaa oman mielensä mukaiseksi valheeksi

    Kääntykää tiellänne, silä totuus ei ole teissä ja te heijastatte maailman arvoja, maailman joka ei Jumalaa tunne.

    Äänestä

  • 00000000 kirjoitti:

    Juuri noin. Hänen sähköpostiosoitteensa ([email protected]) mukaan hän on vasta 35-36 vuotias. Tyypillisesti tuossa iässä tai viimeistään 10 vuoden sisällä tuosta alkaa elämässä tapahtua muutoksia, jotka joskus pistävät ihmisen todella pienelle paikalle. Silloin saattaa tulla Mikollekin ns. "isää ikävä" - sellaista rakastavaa isää, joka ei vaadikaan täydellisyyttä, vaan joka rakastaa ihmistä sellaisena kuin hän on. Tämän isän kohtaamista minäkin pohjimmiltani hänelle toivon, vaikka olenkin hänen vääriin oppeihinsa kyllästyneenä kohdistanut häneen sanoja, joiden pohjalta voisi luulla, etten toivo hänelle mitään hyvää. Vihani kohdistuu edelleen vain hänen väärään "opetukseensa" - ei häneen ihmisenä.

    "Vihani kohdistuu edelleen vain hänen väärään "opetukseensa" - ei häneen ihmisenä." (00000000)

    >>> En ole muuta ajatellutkaan. :-)

    Toivottavasti sinäkin Mikko ymmärrät, ettemme me kritiikillämme tarkoita että vihaamme sinua. Kristityn velvolisuus on kuitenkin varoittaa harhaoppista. Ota tämä meidän heikko ja tosin monella tavoin vajavaisesti ilmaistu varoituksemme niinkuin Jumalan lasten rakastavana neuvona.

    Äänestä

  • ">>> En ole muuta ajatellutkaan. :-) "

    Juu, se olikin enemmän sellainen yleisluontoinen kommentti kaikille lukijoille - ei mitenkään erityisesti sinulle sanottu :).

    Mikon tapana on todella pitää henkilökohtaisena loukkauksena ja "häpäisynä" kaikkea, mikä vähänkin kritisoi hänen näkemyksiään. Se kertoo todella ohuesta itsetunnosta.

    Tuossa edellä hän hyökkää jo nimim. "Paavo.Pottuloora":n nimimerkkiäkin vastaan, ikäänkuin se nyt olisi jotenkin osoitus tuon kirjoittajan uskon laadusta - nimimerkki :D. Tuollaisen ihmisen on ilmeisesti tosiaan hyökättävä kaikkea kohtaan ja pidettävä kaikkea hyökkäyksenä häntä itseään vastaan. Hän ei luultavasti suostu edes ajattelemaan, että me todella voisimme tarkoittaa hänelle hyvää. Voisin kuvitella, että hänellä on lopultakin aika ahdistunut olo kaiken tuon lakihenkisyyden muurien puristuksessa, mutta tätä tuskin saamme häntä ikinä myöntämään. Jeesuksen on saatava avata hänen silmänsä ensin. Rukoillaan sitä.

    Äänestä

  • 00000000 kirjoitti:

    ">>> En ole muuta ajatellutkaan. :-) "

    Amen. Yhden miehen seurakunnat eivät ymmärtääkseni ole Jumalan tahdon mukaisia.

    Juu! Olen monesti pohtinut sitä että kenen tahansa on hyvin helppo lukea Raamattua vaikka miten paljon, ilman että sana pääsee uskossa sulautumaan lukijaan.

    "Sillä se on meille ilmoitettu niinkuin heillekin; mutta ei heitä sanan kuulo mitään auttanut, koska ei he niitä uskoneet, jotka sen kuulivat." (Hebr. 4:2)

    Tämä on sellainen asia että uskovaisissakin on paljon sellaista ajattelua että Jumala kyllä varjelee minun lankeemasta jos aikomukseni vaan on hyvä ja vilpitön, ja sitten on varaa tutkia Pyhää sanaa kevytmielisesti lukemalla esim. "8 lukua joka päivä" tai "Raamattu läpi viidessä kuukaudessa". Kyllä olen itsestäkin usein huomannut että huolimaton ja suruton Sanan tutkiminen on johtanut moneen harhakäsitykseen tai tyhmyyteen ja lankeemiseen. Ei se ole ollut kaukana.

    Kun Raamatussa käsketään: "valvokaa!, rukoilkaat lakkaamatta!, pyytäkää Isämeitässä Älä saata meitä kiusaukseen, liha on heikko jne. Niin juurihan se meille on varoitukseksi ja opiksi kirjoittettu. Vähä valvominen ja huolimaton sanan tutkiminen ilman harrasta rukousta on usein meidän helmasynti ja siksi me uskoakseni olemmekin niin heikkoja Kristuksen opissa.

    Luther kehoittaa Raamatun esipuheessa tutkimaan Sanaa "vissillä peräänajattelemisella ja lakkaamattomalla rukoilemisella" niin että me paitsi luemme, myös ajattelemisen, pohtimisen ja rukoilemisen kautta pyydämme Pyhää Henkeä avaamaan sydäntämme käsittämään Jumalan kallita sanoja niinkuin Hän itse sen on tarkoittanut ymmärrettäväksemme.

    Sekin on että jaksaisi olla aina myös kärsivällinen että Jumala antaa kullekin päivälle sen mitä jaksamme kantaa. Hyvin suurta ja painavaa viisautta me emme jaksa kantaa koska syntisinä viisaus ja liika tieto meitä vain paisuttaa. Sitä olisi Mikonkin meidän kanssamme terveellinen muistaa.

    Muuten tästä nettikirjoittelusta olen ajatellut ja sanasta sekä omasta kokemuksestani ymmärtänyt, että olisi Jumalan mielen mukaista uskovaisen olla mieluummin vähän harvasanainen koska suulla tulee eniten ja helpoimmin tehdyksi syntiä, niin myös kynällä. Itse ainakin tulee roikuttua nyt taas täällä ihan liikaa suuta soittamassa. Mutta en minä tätä muista sano kuin itsestäni.

    Äänestä

  • Paavo.Pottuloora kirjoitti:

    Amen. Yhden miehen seurakunnat eivät ymmärtääkseni ole Jumalan tahdon mukaisia.

    Uskoontulo on aina Jumalan tahdon mukaista.

    Äänestä

  • "Itse ainakin tulee roikuttua nyt taas täällä ihan liikaa suuta soittamassa. Mutta en minä tätä muista sano kuin itsestäni."

    No sinä ainakin puhut asiaa, ja joka kerta rakkaudelliseen sävyyn. Tuskin sellaista voi liikaa tehdä, kunhan huomioit omat voimavarasi, ettet purista enempää kuin minkä oikeassa Hengessä saat sanottavaksi.

    Itseäni epäilen jatkuvasti vähän turhankin innokkaasta sanan "miekan" heiluttelusta, ja myös Hengen vaihtamisesta "hengen" puolelle. Minulla on selkeästi ongelma kieleni hillinnän kanssa. Joskus aiemmin jaksoin yrittää paljon kauemmin, ja suhtauduin rakkaudellisemmin jopa ateisteihin. En muista, oliko mitään yksittäistä tapahtumaa, mikä tämän "kamelin" (vai liekö paremminkin "aasin" tässä tapauksessa) selän katkaisi, mutta jossain vaiheessa päätin alkaa näyttämään, miltä minusta tuntuvat erilaiset ilkeät lohkaisut ja kaikenlaiset harhaopit, mitä täällä saa lukea. Nyt tuntuu, etten enää pääse tuosta eroon. Toivoisin rukoustukea tähän taisteluuni. Arvaan kyllä, että joku ateisti tai erinäiset palstan "ainasojat" saavat tällaisesta tunnustuksesta vain lisää vettä myllyynsä, mutta mitä sitten - ihminen minä vain olen, niinkuin me kaikki täällä. Yhdellä on ongelmat enemmän näkyvissä, toisella enemmän piilossa.

    Äänestä

  • pertsa2012 kirjoitti:

    Uskoontulo on aina Jumalan tahdon mukaista.

    Kyllä ja uskovien on tarkoitus elää seurakuntayhteydessä ja kasvaa siinä.
    Ei eristäytyä uskovista ja maailmasta?

    Äänestä

  • Paavo.Pottuloora kirjoitti:

    Kyllä ja uskovien on tarkoitus elää seurakuntayhteydessä ja kasvaa siinä.
    Ei eristäytyä uskovista ja maailmasta?

    Tarkoitukset ovat tuossa alla.

    Markuksen evankeliumi:
    16:16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.

    Äänestä

  • pertsa2012 kirjoitti:

    Tarkoitukset ovat tuossa alla.

    Markuksen evankeliumi:
    16:16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.

    Uskominen ja siinä kasvaminen on tärkeä osa uskovan elämää ja siihen tarvitaan seurakuntayhteyttä kuten Paavalikin monesti korosti ja siksi perusti seurakuntia ja opetti niiden toiminnasta. Pelkkä passivinen uskossa oleminen kun on pelastuksen saanut osakseen ei mielestäni ole oman uskonelämän kannalta ja evankeljumin julistamisen kannalta tarkoituksen mukaista. Maailma ympärillä säilyy samanlaisena senkin jälkeen ja kilvoittelu jatkuu.

    On totta, että seurakuntayhteyden olemassaolo ei sinänsä pelasta ketään. Se ei ole ns. pelastuskysymys.

    Yhtä totta on, että seurakuntayhteyden *puuttuminen* on yksi niistä asioista, jotka saattavat houkutella ihmisen pois pelastukseen johtavalta tieltä. Tämän takia Raamattu kehottaa meitä seurakuntayhteytemme säilyttämiseen. Tämä kehoitus (Hepr. 10:25) on otettava yhtä vakavasti kuin kaikki muukin Raamattuun kirjoitettu. Emme voi hyvällä omatunnolla vain erota seurakunnasta, ja kuvitella kaiken olevan edelleen ok.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Paavo.Pottuloora kirjoitti:

    Uskominen ja siinä kasvaminen on tärkeä osa uskovan elämää ja siihen tarvitaan seurakuntayhteyttä kuten Paavalikin monesti korosti ja siksi perusti seurakuntia ja opetti niiden toiminnasta. Pelkkä passivinen uskossa oleminen kun on pelastuksen saanut osakseen ei mielestäni ole oman uskonelämän kannalta ja evankeljumin julistamisen kannalta tarkoituksen mukaista. Maailma ympärillä säilyy samanlaisena senkin jälkeen ja kilvoittelu jatkuu.

    Te ette ole Paavalin perustama seurakunta, vaan juurikin näistä hyvistä alkuseurakunnista eronneita lahkoja, jotka eivät seuraa seurakunnille annetuja ohjeita, joten te ette voi vedota rakaan veljemme Paavalin kirjoituksiin, kun ette hänen neuvojaan noudata.

    Rakas veljemme ei perustanut seurakuntia, joissa on nais opettajia, tai jotka vihkivät ihmisiä epäpyhiin liittoihin, puhumattakaan kaikesta muusta, minkä teette toisi, kuin on opetettu tekemään.

    Oman milenne mukaisesti te olette päättäneet, että mikä oikeaa ja mikä ei, välittämättä seurakunnille annetuista ohjeista.

    Ja kenelä on sitten velvollisuus tulla oppimaan tuo kaikki harhaoppi, jossa te elätte?

    Ei keneläkään, vaan päin vastoin.

    33. Älkää eksykö. "Huono seura hyvät tavat turmelee." (1 Kor 15:33)

    Äänestä

  • 00000000 sanoi :
    Yhtä totta on, että seurakuntayhteyden *puuttuminen* on yksi niistä asioista, jotka saattavat houkutella ihmisen pois pelastukseen johtavalta tieltä.
    ___________________
    Tuokin on aivan totta tuossa muodossa sanottuna - pyrinkin vain tuomaan esiin mikä on
    oleellista.

    Oleellista on uskon olemassaolo ei seurakunnan.

    Äänestä

  • pertsa2012 kirjoitti:

    00000000 sanoi :

    "pyrinkin vain tuomaan esiin mikä on oleellista."

    Et voi luottaa pelkästään omaan viisauteesi siinä, mikä on oleellista. Raamattu sanoo, mikä on oleellista, eikä kenelläkään meistä riitä viisautta sen sanan yli kävelemiseen. Voitko sinä muka sanoa, että jokin asia Raamatussa on epäoleellinen? Sellainen on todella vaarallista ylimielisyyttä ja omaan viisauteen luottamista.

    Siitä olemme yhtä mieltä, että PELASTUKSEN kannalta oleellista on usko. Kuitenkin on olemassa monia asioita, jotka sitä USKOA uhkaavat. Yksi näistä asioista on seurakuntayhteyden hukkaaminen. Meitä ei kehotettaisi säilyttämään seurakuntayhteyttämme, ellei se olisi todella tärkeä asia joka on tarkoitettu myös osaksi meidän elämäämme.

    On kiistämätön tosiasia, että syntisten ihmisten muodostamassa maailmassa ei yksinkertaisesti ole olemassakaan sellaista seurakuntaa, joka toimisi KAIKESSA oikein. Näin ollen näyttäisi siltä, että ainoa oikea vaihtoehto on luopua kaikista seurakunnista. Silti tuokin tosiasia on sovitettava yhteen sen kanssa, että Raamattu kehottaa meitä säilyttämään seurakuntayhteytemme. Miten tällainen ristiriita siis ratkaistaan - no, tietenkin Raamatun avulla. Me löydämme sieltä ohjeen punnita kaikki, ja pitää se, mikä hyvää on. Tämän vaikeampaa tästä asiasta ei tarvitse tehdä.

    Äänestä

  • old_profile_89364 kirjoitti:

    Te ette ole Paavalin perustama seurakunta, vaan juurikin näistä hyvistä alkuseurakunnista eronneita lahkoja, jotka eivät seuraa seurakunnille annetuja ohjeita, joten te ette voi vedota rakaan veljemme Paavalin kirjoituksiin, kun ette hänen neuvojaan noudata.

    Rakas veljemme ei perustanut seurakuntia, joissa on nais opettajia, tai jotka vihkivät ihmisiä epäpyhiin liittoihin, puhumattakaan kaikesta muusta, minkä teette toisi, kuin on opetettu tekemään.

    Oman milenne mukaisesti te olette päättäneet, että mikä oikeaa ja mikä ei, välittämättä seurakunnille annetuista ohjeista.

    Ja kenelä on sitten velvollisuus tulla oppimaan tuo kaikki harhaoppi, jossa te elätte?

    Ei keneläkään, vaan päin vastoin.

    33. Älkää eksykö. "Huono seura hyvät tavat turmelee." (1 Kor 15:33)

    Miksi sitten esim. Luther-säätiö ei sinulle kelpaa?

    Äänestä

  • 00000000 sanoi :
    Et voi luottaa pelkästään omaan viisauteesi siinä, mikä on oleellista.
    ____________
    Siihen nyt on vain käytännön tasolla luotettava ja "perustuslaistamme" kerättyyn tietoon.
    Ihmisten sanomiset ovat usein epäloogisia ja värittyneitä ja johtopäätökset on joka tapauksessa tehtävä aina itse.
    ____________________________________________
    "Näin ollen näyttäisi siltä, että ainoa oikea vaihtoehto on luopua kaikista seurakunnista."

    Mäkisen homohyysärilafkasta päätin ottaa ritolat koska herjaaminen oli ja on aivan
    sanoinkuvaamatonta , kun asioita pohtii tarkemmin.

    Äänestä

  • pertsa2012 kirjoitti:

    Oleellista on uskon olemassaolo ei seurakunnan.

    Eihän nuo ole toisiaan poissulkevia. On ihan luonnosta kun tulee uskoon, että haluaa olla uskovien seurassa yhdessä oppimassa, rukoilemassa ja palvelemassa Herraa.
    Silloinhan yleensä maalliset menot ja ystävät jäävät joten on senkin puolesta luonnollista
    hakeutua muiden uskovien joukkoon. Seurakunta on mös paikka missä ihmiset tulevat uskoon ja onhan sekin luonnollista olla siellä jatkossakin.
    Lisäksi seurakuntayhteus tuo säännöllisyyttä ja turvaa kristityn elämään.
    Jo pelkästään HPE on hyvä syy seurakunnassa mukana olemiseen. Kaikilla ei ole kuitenkaan mahdollisuuksia eri syistä käydä seurakunnassa.
    Mutta nämä eivät todellakaan ole palastuskysymykisä mutta uskonelämän kannalta mielestäni tärkeitä ja enemmän hyödyllisiä kuin haitallisia.

    Niin nuo asiathan eivät sulje toisiaan pois , mutta minä nyt olen tehnyt tälläisen ratkaisun etten kuulu mihinkään maalliseen seurakuntaan , eikä minulla oikein olisi mahdollisuuksiakaan käydä missään seurakunnissa.

    Ev.lut. kirkon tukeminen taloudellisesti on kuitenkin arveluttavaa toimintaa.

    "Ev.lut. kirkon tukeminen taloudellisesti on kuitenkin arveluttavaa toimintaa."

    Itseasiassa olet ymmärtänyt tuonkin asian väärin. Kaikki meillä käytettävissämme olevat rahat ovat nimittäin Jumalan omaisuutta. Eivät ne ole MEIDÄN rahojamme, emmekä ME ole vastuussa siitä, mihin meidän kymmenyksinä antamiamme rahoja käytetään. Meidän vastuullamme on vain tarkkailla omia asenteitamme mammonaa kohtaan, ettei siitä tule jälleen yksi asia uhkaamaan uskoamme tai uskossa kasvamistamme.

    Kun annat kymmenyksiäsi mihin tahansa tarkoitukseen, voit olla varma, että osa siitä päätyy AINA Jumalan tahdon vastaiseen käyttöön. Miksi? Siksi, että niitä rahoja ovat AINA käyttämässä syntiset ihmiset. Yksikään ihminen ei kykene käyttämään rahaa pelkästään Jumalan tahtomalla tavalla. Tässäkään asiassa et voi tehdä oman viisautesi päätelmää, jonka mukaan voisit vain lakata antamasta varoja Jumalan valtakunnan työhön.

    Ymmärrän. Minä olen eronnut evlut kirkosta koska en halua sitä tukea taloudellisesti. Kuitenkin tuen kirkon herätysliikkeitä. En ole sitoutunut yhteen seurakuntaan vaan käyn useissa mutta yhden hengellisen kodin päättäminen on itsellänikin ajankohtainen koska sellainen olisi tosiaan hyvä olla. Kirjoitukseni oli siis myös minulle itselleni....

    Äänestä

  • Aloittaja

    Paavo.Pottuloora kirjoitti:

    Miksi sitten esim. Luther-säätiö ei sinulle kelpaa?

    Johan minä sen olen ilmoittanut, että se poikkeaa annetuista seurakunta ohjeista, ja vastustaa auktoriteetillään alkuseurakunan, eli Jumalan seurakunan järjestystä, jakaessaan omaa oppiaan, joka poikkeaa annetusta ja siis vääristäen totuuta, kun puolustaa tapojaan vääristetyllä Raamatun tulkinnalla.

    Äänestä

  • ... jatkan vielä, että me emme kykene juurimaan syntiä pois tästä maailmasta. Ei se meidän vastuullamme olekaan, vaan Jumala sen tekee omalla ajallaan ja tavallaan. Sitä ja Jeesuksen paluuta odotellessa meidän tehtävämme on vain seurata niitä tienviittoja, joita Jumala on halunnut meidän elämiimme antaa - ja yksi noista tienviitoista on elävä seurakuntayhteys sakramentteineen, sanan lukemista ja rukousta unohtamatta.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Paavo.Pottuloora kirjoitti:

    Ymmärrän. Minä olen eronnut evlut kirkosta koska en halua sitä tukea taloudellisesti. Kuitenkin tuen kirkon herätysliikkeitä. En ole sitoutunut yhteen seurakuntaan vaan käyn useissa mutta yhden hengellisen kodin päättäminen on itsellänikin ajankohtainen koska sellainen olisi tosiaan hyvä olla. Kirjoitukseni oli siis myös minulle itselleni....

    Sinä voit liittyä Jumalan seurakuntaa, vaikka et varsinaisesti näkisi edes ikinä eläessäsi toista seurakuntasi jäsentä. Se riittää, että elät Jumalalle mielestä elämää.

    Äläkä nyt sihen kompastu, että hakeudut vain äkkiä jonnekkin, ihmisten seuran tähden, vaan käännä katseesi Jumalaan ja Kristukseen.

    Äänestä

  • old_profile_89364 kirjoitti:

    Sinä voit liittyä Jumalan seurakuntaa, vaikka et varsinaisesti näkisi edes ikinä eläessäsi toista seurakuntasi jäsentä. Se riittää, että elät Jumalalle mielestä elämää.

    Äläkä nyt sihen kompastu, että hakeudut vain äkkiä jonnekkin, ihmisten seuran tähden, vaan käännä katseesi Jumalaan ja Kristukseen.

    Tietenkin me olemme Jumalan seurakunnan jäseniä uskomme kautta. Nyt ei kuitenkaan ole lainkaan puhe tuosta, vaan Jeesuksen Kristuksen "maanpäällisestä ruumiista", ts. uskovien ihmisten joukosta, sen keskinäisestä yhteydestä ja toiminnasta maan päällä. Me olemme täällä Jeesuksen Kristuksen käsinä ja jalkoina. Tuohon yhteyteen ja toimintaan Jumalan sana kutsuu meitä myös, sen lisäksi, että meitä kehotetaan kasvamaan uskossamme! On väärin houkutella ihmisiä luopumaan siitä yhteydestä, kun Raamatun sana selvästi ja poikkeuksetta kehottaa meitä siihen!

    Äänestä

  • old_profile_89364 kirjoitti:

    Sinä voit liittyä Jumalan seurakuntaa, vaikka et varsinaisesti näkisi edes ikinä eläessäsi toista seurakuntasi jäsentä. Se riittää, että elät Jumalalle mielestä elämää.

    Äläkä nyt sihen kompastu, että hakeudut vain äkkiä jonnekkin, ihmisten seuran tähden, vaan käännä katseesi Jumalaan ja Kristukseen.

    Ei minulla ole mitään paniikkihakua päällä koska käyn useissa uskovien yhteisöissä ihan omasta halustani. Niin olen tehnyt jo usean vuoden ajan siitä lähtien kun tulin uskoon.
    Nyt vain on tullut tarve asetua johonkin näistä paikoista pysyvämmin. Yhteiskristillisyyttä tulen kuitenkin jatkamaan edelleen koska Jeesuksen omat ovat hänen ruumiinsa jäseniä ilman seurakuntarajoja. Heitä on jokaisessa seurakunnassa mutta valitettavasti jokainen seurakuntalainen ei ole Jeesuksen ruumiin jäsen. Seurakunta ei voikaan (en siis sitä odota) olla täydellinen mutta sieltä saa kuitenkin hengellisen ravinnon ja voi kasvaa ja vahvistua uskossa.

    Äänestä

  • 00000000 kirjoitti:

    "Ev.lut. kirkon tukeminen taloudellisesti on kuitenkin arveluttavaa toimintaa."

    Itseasiassa olet ymmärtänyt tuonkin asian väärin. Kaikki meillä käytettävissämme olevat rahat ovat nimittäin Jumalan omaisuutta. Eivät ne ole MEIDÄN rahojamme, emmekä ME ole vastuussa siitä, mihin meidän kymmenyksinä antamiamme rahoja käytetään. Meidän vastuullamme on vain tarkkailla omia asenteitamme mammonaa kohtaan, ettei siitä tule jälleen yksi asia uhkaamaan uskoamme tai uskossa kasvamistamme.

    Kun annat kymmenyksiäsi mihin tahansa tarkoitukseen, voit olla varma, että osa siitä päätyy AINA Jumalan tahdon vastaiseen käyttöön. Miksi? Siksi, että niitä rahoja ovat AINA käyttämässä syntiset ihmiset. Yksikään ihminen ei kykene käyttämään rahaa pelkästään Jumalan tahtomalla tavalla. Tässäkään asiassa et voi tehdä oman viisautesi päätelmää, jonka mukaan voisit vain lakata antamasta varoja Jumalan valtakunnan työhön.

    Minä pidän hajuraon herjaajiin ja maksan enemmän kuin kirkollisveron itse määrittelemiini
    kohteisiin.

    Tämä on minun tapani toimia.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Paavo.Pottuloora kirjoitti:

    Ei minulla ole mitään paniikkihakua päällä koska käyn useissa uskovien yhteisöissä ihan omasta halustani. Niin olen tehnyt jo usean vuoden ajan siitä lähtien kun tulin uskoon.
    Nyt vain on tullut tarve asetua johonkin näistä paikoista pysyvämmin. Yhteiskristillisyyttä tulen kuitenkin jatkamaan edelleen koska Jeesuksen omat ovat hänen ruumiinsa jäseniä ilman seurakuntarajoja. Heitä on jokaisessa seurakunnassa mutta valitettavasti jokainen seurakuntalainen ei ole Jeesuksen ruumiin jäsen. Seurakunta ei voikaan (en siis sitä odota) olla täydellinen mutta sieltä saa kuitenkin hengellisen ravinnon ja voi kasvaa ja vahvistua uskossa.

    Et sinä tämän maan seurakunnista tule löytämään oikeaa Jumalan tuntemisa, vaan eksyt siitä, sillä tänään seurakunnat eivät edusta sitä, vaan maailman arvoja. Ja sinulta jää huomaamatta tämä asia, koska olet liian tiiviissä yhteydessä heihin jo nyt, sillä minä näen että arvosi ovat luterilaiset, vaikka et heihin virallisesti lukeudu, mutta sydämeltäsi lukeudut.

    Tee selvä ero näihin seurakuntiin, jotka poikkeavat annetuista ohjeista, tai muuten päädyt itsekkin enenevässä määrin puolustamaan niitä vääriä arvoja joita he vaalivat, kuten jo nyt teet.

    Mikko, sinun neuvosi ohjaavat ihmisiä vain samanlaiseen valheen tilaan, missä itse jo olet.

    Toivon, että jokin viisaus, voima tai tapahtuma saisi sinut lopettamaan tuon "opettamisesi" mahdollisimman nopeasti, ettei sinua tarvitsisi sattua ihan niin kovasti sitten, kun itse ymmärrät sen harhan, minkä vallassa nyt olet.

    Äänestä

  • old_profile_89364 kirjoitti:

    Et sinä tämän maan seurakunnista tule löytämään oikeaa Jumalan tuntemisa, vaan eksyt siitä, sillä tänään seurakunnat eivät edusta sitä, vaan maailman arvoja. Ja sinulta jää huomaamatta tämä asia, koska olet liian tiiviissä yhteydessä heihin jo nyt, sillä minä näen että arvosi ovat luterilaiset, vaikka et heihin virallisesti lukeudu, mutta sydämeltäsi lukeudut.

    Tee selvä ero näihin seurakuntiin, jotka poikkeavat annetuista ohjeista, tai muuten päädyt itsekkin enenevässä määrin puolustamaan niitä vääriä arvoja joita he vaalivat, kuten jo nyt teet.

    Minä en elä lain alla vaan armon alla.
    Sinuna en esiintyisi minun uskonelämäni asiantuntijana koska se ei rakenna ketään, eikä varsinkaan sinua itseäsi. Toivonkin, että et käytä ihmisten uskoa heitä vastaan. Minuun et pysty vaikuttamaan mutta toivon, että et käyttäydy noin muita kohtaan.
    Nyt kylläkin ymmärrän, että sinä et ole löytänyt itsellesi seurakuntaa.
    Yritähän himan nöyrtyä ja tajuta oma vajavaisuutesi ja Jumalan täydellisyys sekä
    se, että Jeesus on sinunkin syntiesi tähden kärsinyt ja kuollut.
    Et sinä voi itseäsi pelastaa kuten ei kukaan muukaan.
    Ystävällisesti P.P.

    No nyt sinä puhutkin jo aivan kuin kaikki mutkin luterilaiset, tuosta armosta, edes käsittämättä mitä se tarkoitaa.

    Teille Jumalan armoa on se, että saattee elää hekumoiden Jumalan tahdon vastaisesti ja olla armahdettuja, siinä vale armossanne ja sitä valearmoa te opetatte myös muille, monien ihmisten eksytykseksi.

    Kääntykää tekin jo siihen oikeaan Jumalan tuntemiseen ja luopukaa tämän maailman rakastamisesta, sillä ystävyys maailman kanssa on vihollisuutta Jumalaa kohtaan.

    Äänestä

  • old_profile_89364 kirjoitti:

    Sinä voit liittyä Jumalan seurakuntaa, vaikka et varsinaisesti näkisi edes ikinä eläessäsi toista seurakuntasi jäsentä. Se riittää, että elät Jumalalle mielestä elämää.

    Äläkä nyt sihen kompastu, että hakeudut vain äkkiä jonnekkin, ihmisten seuran tähden, vaan käännä katseesi Jumalaan ja Kristukseen.

    "Sinä voit liittyä Jumalan seurakuntaa, vaikka et varsinaisesti näkisi edes ikinä eläessäsi toista seurakuntasi jäsentä. Se riittää, että elät Jumalalle mielestä elämää."

    Olen täsmälleen samaa mieltä Mikko - se mitä sanoit on totta.

    Äänestä

  • pertsa2012 kirjoitti:

    "Sinä voit liittyä Jumalan seurakuntaa, vaikka et varsinaisesti näkisi edes ikinä eläessäsi toista seurakuntasi jäsentä. Se riittää, että elät Jumalalle mielestä elämää."

    Olen täsmälleen samaa mieltä Mikko - se mitä sanoit on totta.

    Hehe, siinä te kaksi luopiota nyt kiittelette toisianne väärinteostanne, ja samalla vahvistatte toisissanne virheellistä mielikuvaa siitä, että olette muka toimineet oikein :D. Kuitenkin jätätte koko ajan kylmästi huomiotta **aivan selvän** Jumalan kehotuksen jossa ei ole mainittu minkäänlaisia poikkeuksia. Nyt ei mene, pojat, vahvasti.

    Voi tietysti olla parempikin, ettette tule seurakuntiin ilmaa pilaamaan ( ;) ), mutta ymmärtäkää ja muistakaa nyt kuitenkin, että tuollainen toiminta on ilmeinen riski myös sille oleelliselle asialle, nimittäin uskollenne. Teitä on varoitettu.

    Kerros nyt perustellusti missä kohden se virheellisyys oli :-)

    Äänestä

  • Ja sitten 00000000 miksi asenteesi on noin pahantahtoinen????

    Äänestä

  • pertsa2012 kirjoitti:

    "Sinä voit liittyä Jumalan seurakuntaa, vaikka et varsinaisesti näkisi edes ikinä eläessäsi toista seurakuntasi jäsentä. Se riittää, että elät Jumalalle mielestä elämää."

    Olen täsmälleen samaa mieltä Mikko - se mitä sanoit on totta.

    Seurakuntayhteyden puuttuminen ei suinkaan estä uskomista ja Jeesuksen omana olemista.
    Mutta en kuitenkaan näe sitä uskonelämän tarkoitukseksi saatika tavoitteksi.
    Mikä sitten onkaan muista eristäytymisen perimmäinen syy jos sen ihan tarkoituksella tekee eikä olosuhteiden pakosta. Taivaassahan sitten ainakin on paljon muitakin ja Uudessa Jerusalemissa.

    Äänestä

  • pertsa2012 kirjoitti:

    Ja sitten 00000000 miksi asenteesi on noin pahantahtoinen????

    En ole tällä kertaa lainkaan pahantahtoinen - pikemminkin vain hiukan huvittunut, että kyselet yhä perusteluita, ikäänkuin niitä ei olisi pelkästään tässä ketjussa esitetty läjäpäin. Ilmeisesti noin täytyy toimia sellaisen ihmisen, joka totaalisesti kiistää sen mahdollisuudenkin, että omassa toiminnassa saattaisi olla jotain väärää.

    En minä halua alkaa sinulle perusteluita uudelleen esittämään - ne ovat kaikki tässä ketjussa luettavissa. Lue sieltä.

    Äänestä

  • Paavo.Pottuloora kirjoitti:

    Seurakuntayhteyden puuttuminen ei suinkaan estä uskomista ja Jeesuksen omana olemista.
    Mutta en kuitenkaan näe sitä uskonelämän tarkoitukseksi saatika tavoitteksi.
    Mikä sitten onkaan muista eristäytymisen perimmäinen syy jos sen ihan tarkoituksella tekee eikä olosuhteiden pakosta. Taivaassahan sitten ainakin on paljon muitakin ja Uudessa Jerusalemissa.

    Tarkoitus on itselleen kuoleminen ja Kristuksen eneneminen meissä eikä se ole lainkaan
    helppoa.
    Ajatuksia otetaan vastaan mielihyvin.

    Äänestä

  • 00000000 kirjoitti:

    En ole tällä kertaa lainkaan pahantahtoinen - pikemminkin vain hiukan huvittunut, että kyselet yhä perusteluita, ikäänkuin niitä ei olisi pelkästään tässä ketjussa esitetty läjäpäin. Ilmeisesti noin täytyy toimia sellaisen ihmisen, joka totaalisesti kiistää sen mahdollisuudenkin, että omassa toiminnassa saattaisi olla jotain väärää.

    En minä halua alkaa sinulle perusteluita uudelleen esittämään - ne ovat kaikki tässä ketjussa luettavissa. Lue sieltä.

    Tiedät mitä olet tekemässä ja se kalvaa sinua kunnes kadut et voi koskaan kehua rehellisyyttäsi ilman sivuajatusta,,,,,,,,,,,,

    Äänestä

  • pertsa2012 kirjoitti:

    Tarkoitus on itselleen kuoleminen ja Kristuksen eneneminen meissä eikä se ole lainkaan
    helppoa.
    Ajatuksia otetaan vastaan mielihyvin.

    Minä uskon pertsa, että sinä olet oman tilanteesi ja elämäsi paras asiantuntija.
    En missään nimessä halua päsmätä tai arvostella valintojasi.
    Kaikkea hyvää sinulle pyydän täällä matkatessamme kohti parempaa.

    Äänestä

  • pertsa2012 kirjoitti:

    Tiedät mitä olet tekemässä ja se kalvaa sinua kunnes kadut et voi koskaan kehua rehellisyyttäsi ilman sivuajatusta,,,,,,,,,,,,

    Thä? Nyt en ymmärtänyt lainkaan, mitä yritit sanoa?

    Äänestä

  • Paavo.Pottuloora kirjoitti:

    Minä uskon pertsa, että sinä olet oman tilanteesi ja elämäsi paras asiantuntija.
    En missään nimessä halua päsmätä tai arvostella valintojasi.
    Kaikkea hyvää sinulle pyydän täällä matkatessamme kohti parempaa.

    Korkeimman siunausta sinullekin Paavo ja eihän meillä mitään erimielisyyksiä ole ollut.
    Silloin kun ehkä luulee olevan niin vähän aikaa mietittyään huomaakin molempien puhuvan
    samasta asiasta eli olevan yhtä mieltä.

    Äänestä

  • 00000000 kirjoitti:

    Thä? Nyt en ymmärtänyt lainkaan, mitä yritit sanoa?

    Mistä siis minua syytit???

    Äänestä

  • pertsa2012 kirjoitti:

    Mistä siis minua syytit???

    Siitä, että pidät oikeutenasi luopua seurakunnan yhteydestä ja houkuttelet myös muita ihmisiä luopumaan seurakunnan yhteydestä, vaikka Raamatusta näemme aivan selkeän kehotuksen SÄILYTTÄÄ se yhteys ja kasvaa siinä, eikä yksin, yksinäisenä uskovana.

    Jumala pitää huolen erakkolampaistaankin ja uskon Hänen tarkoituksenaankin olevan kerätä meitä yhteen 1 1 , 2 1 aina alusta aloittaen - siinäpä se nykyajan todellinen
    herätys.

    Seurakuntayhteyden puuttuminen ei ole kuule kadottava tekijä.

    Esimerkiksi minun seurakuntani on täällä sillä näitä keskusteluja seuraavat monet syrjästä
    kun eivät uskalla ärsyttää räksyttäjiä.

    Ja tuosta asiasta olen saanut myös palautetta.

    Äänestä

  • pertsa2012 kirjoitti:

    Jumala pitää huolen erakkolampaistaankin ja uskon Hänen tarkoituksenaankin olevan kerätä meitä yhteen 1 1 , 2 1 aina alusta aloittaen - siinäpä se nykyajan todellinen
    herätys.

    No, toki se niinkin voi mennä. Enkä minäkään sitä sano, että olisi pidettävä kynsin hampain kiinni yhteydestä johonkin sellaiseen, jota oma omatunto ei enää sulata. Silti nyt vain suhtautuisin tuohon asiaan jotenkin varovaisemmin, kuin suinpäin kehottamalla ihmisiä luopumaan, tai esim. nimittämällä jonkin kokonaisen kirkkokunnan eksyneiksi ;). Se omatunto kun kuitenkin on meillä vähän sellainen hyttysiä seulovan mutta kameleita nielevän tyyppinen, itse kullakin.

    Mutta olkoon, tee sinä niinkuin teet - niinhän tekisit joka tapauksessa :D. Kai minä vähän turhan innokkaasti olen "päsmäröimässä". Se vain säälittää, että joku uskossaan nuori voi ihan oikeasti lukea täältä sopivan "raamatullisiin" sanankäänteisiin verhottuja mutta silti täysin vääriä ja virheellisiä opetuksia, ja päätyä luulemaan niitä opetuksia oikeiksi, kun ne niin "hienosti" ilmaistaan. Sellaisia totuuden etsijöitä haluaisin suojella, ja siksi esiinnyn niin painokkaasti.

    Äänestä

  • pertsa2012 kirjoitti:

    Seurakuntayhteyden puuttuminen ei ole kuule kadottava tekijä.

    Esimerkiksi minun seurakuntani on täällä sillä näitä keskusteluja seuraavat monet syrjästä
    kun eivät uskalla ärsyttää räksyttäjiä.

    Ja tuosta asiasta olen saanut myös palautetta.

    Ei se tietenkään SINÄNSÄ ole kadottava tekijä - tämänhän me totesimme jo eilen. Mutta seurakuntayhteyden puuttuminen ALTISTAA ihmisen sille, että hän saattaa vähin erin hukata sen totuuden, jota uskoksi nimitetään. Tämänkin me molemmat eilen totesimme. Asiaan ei tule suhtautua varomattomasti ja ylimielisyydellä, kuvitellen, että ihminen voi yksin pitää elävänä oman uskonsa. Kyllä Jeesus toimii seurakunnassa ja seurakunnan kautta, mm. sakramenteissa.

    Äänestä

  • 00000000 kirjoitti:

    No, toki se niinkin voi mennä. Enkä minäkään sitä sano, että olisi pidettävä kynsin hampain kiinni yhteydestä johonkin sellaiseen, jota oma omatunto ei enää sulata. Silti nyt vain suhtautuisin tuohon asiaan jotenkin varovaisemmin, kuin suinpäin kehottamalla ihmisiä luopumaan, tai esim. nimittämällä jonkin kokonaisen kirkkokunnan eksyneiksi ;). Se omatunto kun kuitenkin on meillä vähän sellainen hyttysiä seulovan mutta kameleita nielevän tyyppinen, itse kullakin.

    Mutta olkoon, tee sinä niinkuin teet - niinhän tekisit joka tapauksessa :D. Kai minä vähän turhan innokkaasti olen "päsmäröimässä". Se vain säälittää, että joku uskossaan nuori voi ihan oikeasti lukea täältä sopivan "raamatullisiin" sanankäänteisiin verhottuja mutta silti täysin vääriä ja virheellisiä opetuksia, ja päätyä luulemaan niitä opetuksia oikeiksi, kun ne niin "hienosti" ilmaistaan. Sellaisia totuuden etsijöitä haluaisin suojella, ja siksi esiinnyn niin painokkaasti.

    ,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,
    Tuossa alla on sen syvän luopumuksen rekiura jota pitkin melkein 70% ev.lut. kirkon
    papit luotsaavat porukkaansa koska eivät halua olla kuuliaisia Sanalle.

    HOMOUDESTA VANHASSA TESTAMENTISSA :

    3.Mooseksen kirja:
    20:13 Jos joku makaa miehenpuolen kanssa, niinkuin naisen kanssa maataan, tekevät he molemmat kauhistuksen; heidät rangaistakoon kuolemalla, he ovat verivelan alaiset.

    3.Mooseksen kirja:
    18:22 Älä makaa miehenpuolen kanssa, niinkuin naisen kanssa maataan; se on KAUHISTUS.
    18:29 Sillä jokainen, joka tekee minkä tahansa näistä kauhistuksista, hävitettäköön kansastansa, kaikki, jotka semmoista tekevät.

    Äänestä

  • 00000000 kirjoitti:

    Ei se tietenkään SINÄNSÄ ole kadottava tekijä - tämänhän me totesimme jo eilen. Mutta seurakuntayhteyden puuttuminen ALTISTAA ihmisen sille, että hän saattaa vähin erin hukata sen totuuden, jota uskoksi nimitetään. Tämänkin me molemmat eilen totesimme. Asiaan ei tule suhtautua varomattomasti ja ylimielisyydellä, kuvitellen, että ihminen voi yksin pitää elävänä oman uskonsa. Kyllä Jeesus toimii seurakunnassa ja seurakunnan kautta, mm. sakramenteissa.

    Ku Klux Klaanista on pysyttävä turvallisen välimatkan päässä.
    Ev.lut. kirkon papeista

    Äänestä

  • 00000000 kirjoitti:

    Hehe, siinä te kaksi luopiota nyt kiittelette toisianne väärinteostanne, ja samalla vahvistatte toisissanne virheellistä mielikuvaa siitä, että olette muka toimineet oikein :D. Kuitenkin jätätte koko ajan kylmästi huomiotta **aivan selvän** Jumalan kehotuksen jossa ei ole mainittu minkäänlaisia poikkeuksia. Nyt ei mene, pojat, vahvasti.

    Voi tietysti olla parempikin, ettette tule seurakuntiin ilmaa pilaamaan ( ;) ), mutta ymmärtäkää ja muistakaa nyt kuitenkin, että tuollainen toiminta on ilmeinen riski myös sille oleelliselle asialle, nimittäin uskollenne. Teitä on varoitettu.

    Suomeen on nyt tullut tämä uusi, väärä käsitys ikään kuin ihminen voisi yksin olla itselleen seurakunta tai kirkko. Mielestäni tuo ajatus on kokonaan Raamatulle vieras. Apostolit perustivat seurakuntia, jotka yhdessä muodostivat kirkon. Uskovat ovat aina kokoontuneet kirkkoihin rukoilemaan, kuulemaan Jumalan sanaa ja osallistumaan Herran Pyhään Ehtoolliseen.

    Olisi hyvä lukea normaalia kirkkohistoriaa. Valitettavasti me kristityt elämme nyt monessa eri kirkossa. Suomessakin on valinnanvaraa ( luterilainen, ortodoksinen, katolinen, helluntai ja Vapaakirkko). Kuinka näistä ei muka mikään kelpaa? Me ihmiset olemme kovin vajavaisia. Kirkossa kannatamme rukouksin ja tukien myös kaikkein heikoimpia ihmisiä.

    Äänestä

  • jatkuu ,,, ev.lut.kirkon papeista melkein 70% rämpii syvässä luopumuksessa siihen nähden mikä Raamatun mukaan on totta.

    Äänestä

  • kirkossa kirjoitti:

    Suomeen on nyt tullut tämä uusi, väärä käsitys ikään kuin ihminen voisi yksin olla itselleen seurakunta tai kirkko. Mielestäni tuo ajatus on kokonaan Raamatulle vieras. Apostolit perustivat seurakuntia, jotka yhdessä muodostivat kirkon. Uskovat ovat aina kokoontuneet kirkkoihin rukoilemaan, kuulemaan Jumalan sanaa ja osallistumaan Herran Pyhään Ehtoolliseen.

    Olisi hyvä lukea normaalia kirkkohistoriaa. Valitettavasti me kristityt elämme nyt monessa eri kirkossa. Suomessakin on valinnanvaraa ( luterilainen, ortodoksinen, katolinen, helluntai ja Vapaakirkko). Kuinka näistä ei muka mikään kelpaa? Me ihmiset olemme kovin vajavaisia. Kirkossa kannatamme rukouksin ja tukien myös kaikkein heikoimpia ihmisiä.

    Kiitos kommentistasi. Olen ihan tarkalleen samaa mieltä. Täydellistä kirkkoa, seurakuntaa tai edes yksittäistä ihmistä ei löydy MISTÄÄN tästä maailmasta. On pakko suostua yhteyteen vajavaisten ja epätäydellisten, virheitäkin tekevien ihmisten kanssa. Tähän Raamattu myös antaa hyvän neuvon: punnitkaa kaikkea, ja pitäkää se, mikä hyvää on. Ei ole pakko luopua koko seurakuntayhteydestä.

    Äänestä

”Ja siksi neuvonkin teitä kaikkia,että erottautukaa näistä seurakunnista…”

Tuossa edellä oli jo monta hyvää kommenttia, mutta kysyisin sinulta vielä muutamaa kysymystä.
Jos jokainen jäisi vain kotiin, eikä koskaan osallistuisi yhteisiin tilaisuuksiin, niin mikä siinä on 1) Raamatun mukaista ja 2) eikö sellainen joukko ole heikko, jolla ei ole mitään käytännön yhteyttä toisiinsa?

Vaikka ajatuksena tuollainen ”Kristuksen seurakunta” on hyvä, ei se toimi virtuaalisesti ehkä kovinkaan hyvin. Vai onko tavoitteenasi että ollaan vain netin kautta yhteyksissä?

Olen laittanut merkille että nyt Internetin maailmassa on syntynyt tällaisia yhden ihmisen ”seurakuntia”. Jollakin on omia sivustojaan (esim. Paavola) jotkut käyvät ”opettamassa” useilla nettisivustoilla kuten sinä ja esim. Balttis ja Pertsa. Ja varmasti on monia muita. Useimmilla on ajatus, että jokaisen uskovan tulisi lähteä siitä seurakunnasta, missä sattuu olemaan. Kenties tullakseen tällaisen saarnaajan opetuslapseksi?

Mistä tällainen liike on lähtenyt? Ymmärrän kyllä että moni uskova kokee että juuri ne hänen näkemyksensä ja ymmärryksensä on ”oikea”, että jostain syystä vain hän on saanut sen ”totuuden” joka muilta puuttuu. Sitten innolla lähetään julistamaan sanaa. Perin inhimillistä.

Mielestäni muiden tulee kärsivällisyydellä kohdella näitä innokkaita. Nähdä se mikä on hyvää ja antaa aikaa ja tilaa hänen kehittymiselleen.

Kuten tuossa edellä on ilmaistu, me elämme ihmisinä ihmisen vajavuuksin ja vaikka olisimme missä uskossa, me pysymme ihmisinä tämän elämän loppuun saakka. Ei Jumala käske meitä tulemaan pelkiksi aineettomiksi hengellisiksi pyhimyksiksi.

Toisaalta tällainen johtaa juuri siihen hajaannukseen, josta varoitellaan. Kohta on niiin paljon ”opettajia” että jokaisesta kaupunginosassa ja kylässä on omanlaisensa kristinuskon suutaus.

Siinä mielessä olet oikeassa, että palaamme alkuseurakunnan tilaan. Hajanainen joukko jossa on laidasta laitaan erilaisia näkemyksiä. Ensimmäisestä näkemyserosta voimme lukea Raamatusta. Tällöin kiisteltiin siitä pitääkö olla juutalainen jotta voi liittyä seurakuntaan? Paavali puolusti sitä näkemystä, ettei tarvitse esim. ympärileikkausta vaan pelkkä kaste riittää.

Tuolloin syntyivät myös harhaopit, joita vastaan kyettiin puolustautumaan vain niin, että koottiin ne perusopit yhteen, joista sitten muodostui kristillisyys. Eivät nuo opit poistuneet, vaan elävät yhä edelleen ja varmaankin tulevat saamaan yhä enemmän kannattajia.

”Kirkkoisät harjoittivat apologiaa eli kristinuskon puolustamista, ja vähitellen syntyi kristillinen teologia. Teologia tarkoittaa oppia Jumalasta, eli kristillisen opin ja uskon johdonmukaista esitystä.”
http://www.verkkopolku.net/view.php?asiakas=kirkkohistoria&pageid=16

Äänestä
  • Paavolan opetukset ovat täysin Raamatun mukaisia.
    Mistä olet saanut päähäsi, että hänellä ei olisi seurakuntayhteyttä.
    On hyvä, että Raamattua tutkitaan ja opetetaan koska evlut kirkko ei sitä tee. Kirkon ainoa tarkoitus on vain vesittää Raamattua ja tulkita sitä niin, että syntiä ei enää ole vaan kaiken hyväksyvä armo. Kirkon homohyväksyntä on tästä hyvä esimerkki.

    Äänestä

  • hyvä.että.opetetaan kirjoitti:

    Paavolan opetukset ovat täysin Raamatun mukaisia.
    Mistä olet saanut päähäsi, että hänellä ei olisi seurakuntayhteyttä.
    On hyvä, että Raamattua tutkitaan ja opetetaan koska evlut kirkko ei sitä tee. Kirkon ainoa tarkoitus on vain vesittää Raamattua ja tulkita sitä niin, että syntiä ei enää ole vaan kaiken hyväksyvä armo. Kirkon homohyväksyntä on tästä hyvä esimerkki.

    Opetuksien sisältöihin en juuri puuttunut kuin yleisellä tasolla. Paavola on hyvin ristiriitainen henkilö eivätkä kaikki vapaiden suuntien (mm. helluntailaiset) uskovat häntä arvosta. Toki moni hänestä pitää.

    Hän on itse ilmaissut että toimii usean eri seurakunnan parissa, mutta kritisoi ja tuomitsee samalla jyrkästi niitä. Hänellä on siis ihan oma näkemyksensä.

    Niin, jokainen voi Raamattua tutkia joko porukassa tai yksin. Kyllä Raamattua voi tutkia myös luterilaisissakin seurakunnissa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Te tässä edustatte sitä hajaanusta, kun ette pysy seurakuntien ohjeissa ja Herran sanassa, vaan väännätte sanaa itsellenne sopivammaksi, kuten täällä joku jo mainitseekin.

    Ja mistä tämä on lähtenyt, niin Jumalasta tämä on lähtenyt mitä minän edusta, mutta luterilaisuus on ihmisten arvoihin perustuvaa toimintaa, ei Jumalan ja Herran silä se on hyljännyt seurakuntien säännöt ja järjestykset ja vaihtanut omiin, ja jokainen voi itse tutkia siitä Raamatustaan, että puhun toden.

    Ja jos ihmisä tarpeeksi lähtee seurakunnista, päästäkseen parempaan Jumalan tuntemiseen, niin eikö siinä ole hyvät edellytykset, että alkaa syntymään niitä Jumalan seurakuntien kokouksia?

    Vaan jos ei, niin yksinkin on parempi kuulua oikeaan Jumalan seurakuntaan, kuin edustaa yhdessä maallisia arvoja, sillä Jumalan ja Herran tuntemisesa on se pelastus, eikä annettuja ohjeita pidä alkaa vähättelemään, jotta ei tulisi vähätelleeksi totuutta.

    Opetelkaa Jumalan seurakuntien tavoille. Ohjeet te löydätte Raamatusta, paljoliti apostolien kirjeistä. Pysykää niissä, sillä ne ovat ohjeita Jumalan seurakunnille, ja Jumalan ja Herran tuntemiseksi, iankaikkiseksi elämäksi.

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Minä tass otan kantaa vain opetuksiin enkä henkilöön kun henkilöä en tunne.
    Maailmassa ei liene ketään josta kaikki pitäisivät eikö ole tarkoituskaan.
    Missä evlut kirkossa on Raamatun opetusta?
    Herätysliikkeissä on kyllä mutta en tiedä yhtään emokirkon Raamatun opetusta Helsingissä eikä ole vastattu kun olen kysynyt.
    Onneksi Rasmattukouluja on SRO:lla, SLEY:llä, OneWay missiolla. Näistä itse olen käynyt jälkimmäisen.
    Samoin Patmoksella on paljon Raamatun opetusta.

    Sinä olet omaksunut tuollaiset ”raamatullisen” tavan kirjoittaa. Ehkä se kuulostaa hienommalta kuin tavallinen arkinen suomenkieli?

    ”…ette pysy seurakuntien ohjeissa…” ja ”…hyljännyt seurakuntien säännöt ja järjestykset ja vaihtanut omiin,…”

    Niin, mitähän kaikkia seurakuntia tarkoitat? Katolisia, ortodokseja, luterilaisia, anglikaaneja, herätysliikkeitä, helluntailaisia, Pelastus armeijaa, City-kirkkoa, vapaa-seurakuntia, vai näitä erilaisia karismaattisia liikkeitä ja mitä näitä vielä onkaan?

    ”…että alkaa syntymään niitä Jumalan seurakuntien kokouksia?”

    Niin, jos katsot asiaa laajemmin, niin tällaisia yhden hengen liikkeitä on nyt runsaasti liikkeellä. aivan varmaan he keräävät ympärilleen pienen seurakunnankin. Nyt vain taidetaan kilpailla siitä, että kuka teistä on se, joka saa sen suurimman joukon kasaan?

    Ainakin täälläpäin on jokaisessa seurakunnassa mm. Raamattupiirejä, varmaan niitä on ympäri suomen. Tosin eteläsuomen tilanteesta en tiedä mutta pikaisen vilkaisun perusteella niitä on sielläkin.

    Jokainen voi hakeutua mieluiseensa paikkaan – eikö vain?
    Itse tutkin Raamattua läheisen ystäväni kanssa ehkä eniten.

    Äänestä

  • Aloittaja

    raunielisa kirjoitti:

    Ja taas mennään siihen nälvimiseen, kun asia argumentit alkavat loppumaan, eikä ole enään millä puolustaa seurakuntansa vääryyttä..

    Kaunako luulette, että tuo tie voi teilllä luterilaisilla jakua?

    Te olette aina selkä seinää vasten, kun teiltä tullaan kysymään teidä Raamatusta poikkeavista tavoistanne ja aikanne yritätte vastata edes jokeesnkin asiallisesti, mutta pian joudutte aloittamaan sen panetelunne ja harhaan johtamisen, kun muutakaan ei enään ole millä puolustaa vääryyttään.

    Jos te totuutta puloustaisitte, kuten minä, niin teidän ei tarvitsisi mennä alarvoisiin keinoihinne, vaan koska valhetta puolustatte, niin joudutta menemään. Siitä tässä on kyse.

    Lakatkaa pulstamasta niitä vääriä arvojanne, sillä valhein te joudutte niitä puolustamaan, eikä totuudessa ole valhetta, eikä Jumalassa pimeyttä, joten katsokaa, että se valo joka teissa on, on valoa, eikä pimeyttä.

    Minä kaipasin syvempää Raamatun opetusta enkä keskustelupiirejä.
    Olen siis sitä löytänyt yllinkyllin muualta.
    Mutta oman Raamatu luvun avukai on hyvät näm Norvannon todella syventävät opetukset.
    http://www.rkk-sansa.net/raamattu-kannesta-kanteen/tietoa-sanansaattajista/jukka-norvanto
    Tästä on hyvä valita kosta mitä on lukemassa ja saa todellapaljon taustatietoa ja opetusta.

    Koska luterilainen kirkko on pyllistänyt Raamatulle ja Jumalalle on ihmisten haettava uusia seurakuntia itselleen. Kirkko itse on ruokkinut tätä tilannatta. Kirkossa on nykyisn suurin osa tapakristittyjä.

    Äänestä

  • missävika kirjoitti:

    Koska luterilainen kirkko on pyllistänyt Raamatulle ja Jumalalle on ihmisten haettava uusia seurakuntia itselleen. Kirkko itse on ruokkinut tätä tilannatta. Kirkossa on nykyisn suurin osa tapakristittyjä.

    Aivan. Nyt näitä eri seurakuntia syntyy kuin sieniä sateella. Näinhän oli ennustettukin. Syntyy kiivas kilpailu siitä, mikä niistä sitten onkaan se ”oikein”. Siihen meitä ei ehkä ole kehoitettu?

    Joten näin kaiken pitääkin mennä. Varsinkin Internetin aikakaudella se on helppoa.

    Äänestä

  • hyvä.että.opetetaan kirjoitti:

    Minä kaipasin syvempää Raamatun opetusta enkä keskustelupiirejä.
    Olen siis sitä löytänyt yllinkyllin muualta.
    Mutta oman Raamatu luvun avukai on hyvät näm Norvannon todella syventävät opetukset.
    http://www.rkk-sansa.net/raamattu-kannesta-kanteen/tietoa-sanansaattajista/jukka-norvanto
    Tästä on hyvä valita kosta mitä on lukemassa ja saa todellapaljon taustatietoa ja opetusta.

    No hyvä. Eikö tuo ole aivan hieno asia, että jokainen löytää sen itselleen sopivamman tavan?

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Aivan. Nyt näitä eri seurakuntia syntyy kuin sieniä sateella. Näinhän oli ennustettukin. Syntyy kiivas kilpailu siitä, mikä niistä sitten onkaan se ”oikein”. Siihen meitä ei ehkä ole kehoitettu?

    Joten näin kaiken pitääkin mennä. Varsinkin Internetin aikakaudella se on helppoa.

    Aivan ja kirkko itse toteuttaa luopumuksen ja sisältäpäin tulevan eksytyksen profetiaa.

    Äänestä

  • old_profile_89364 kirjoitti:

    Ja taas mennään siihen nälvimiseen, kun asia argumentit alkavat loppumaan, eikä ole enään millä puolustaa seurakuntansa vääryyttä..

    Kaunako luulette, että tuo tie voi teilllä luterilaisilla jakua?

    Te olette aina selkä seinää vasten, kun teiltä tullaan kysymään teidä Raamatusta poikkeavista tavoistanne ja aikanne yritätte vastata edes jokeesnkin asiallisesti, mutta pian joudutte aloittamaan sen panetelunne ja harhaan johtamisen, kun muutakaan ei enään ole millä puolustaa vääryyttään.

    Jos te totuutta puloustaisitte, kuten minä, niin teidän ei tarvitsisi mennä alarvoisiin keinoihinne, vaan koska valhetta puolustatte, niin joudutta menemään. Siitä tässä on kyse.

    Lakatkaa pulstamasta niitä vääriä arvojanne, sillä valhein te joudutte niitä puolustamaan, eikä totuudessa ole valhetta, eikä Jumalassa pimeyttä, joten katsokaa, että se valo joka teissa on, on valoa, eikä pimeyttä.

    Ei tarkoitukseni ollut nälviä vaan saada selkeä vastaus. Mitä milläkin tarkoitat?

    Niin, olen toistaiseksi luterilainen. En missään nimessä ”puhdasoppinen” sellainen. Mutta mitä enemmän näihin erilaisiin opetuksiin ja näkemyksiin täällä tutustuu, sitä enemmän koen, etteivät ne ole minua varten. Kuten ehkä itse koet kaikki muut suuntaukset vieraiksi?

    Olen kyllä ihan sen puolella että jonkinlaisia kotiseurakuntia voisi syntyä. En vain kannata että jokaisen tulisi kehittää joku oma oppinsa. Erilaisia näkemyksiä voi olla, sillä kasvetaanhan me eri tahtia kaikin tavoin, myös hengellisissä asioissa.

    Ei siitä ole mitään suuttumisen paikkaa, jos toteaa vain olemassa olevan tilanteen. Sinäkin taidat olla puhtaasti nettisaarnaaja? Yksi monien joukossa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    raunielisa kirjoitti:

    Aivan. Nyt näitä eri seurakuntia syntyy kuin sieniä sateella. Näinhän oli ennustettukin. Syntyy kiivas kilpailu siitä, mikä niistä sitten onkaan se ”oikein”. Siihen meitä ei ehkä ole kehoitettu?

    Joten näin kaiken pitääkin mennä. Varsinkin Internetin aikakaudella se on helppoa.

    Tämä ennsutettu hajaannnuksen aika alkoi jo 300 luvun pakkeilla, kun alkuseurakuntaa alettiin viemään juutalaisilta juuriltaan, kohti Roomalaista katolisuutta, jonka sisar myös luterilaisuus on, joten luterilaisuus edustaa tätä hajaannusta ja siksi sen tavat eivät vastaa Raamassa annettuja seurakunnan ohjeita, ja minä Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa teitä kaikkia kehoitan jättämään tuon luterilaiuuden sisar seurakuntineen, jotta Jumalan ja Herran tuntemisenne voitaisiin saattaa hyvälle pohjalle, seuraten Raamatussa annettuja seurakutien ohjeita.

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    No hyvä. Eikö tuo ole aivan hieno asia, että jokainen löytää sen itselleen sopivamman tavan?

    Kyllä.
    Minäkään en koskaa olisi tullut uskoon jos elämäni olisi rajoittunut vai evlut kirkkoon.

    Äänestä

  • old_profile_89364 kirjoitti:

    Tämä ennsutettu hajaannnuksen aika alkoi jo 300 luvun pakkeilla, kun alkuseurakuntaa alettiin viemään juutalaisilta juuriltaan, kohti Roomalaista katolisuutta, jonka sisar myös luterilaisuus on, joten luterilaisuus edustaa tätä hajaannusta ja siksi sen tavat eivät vastaa Raamassa annettuja seurakunnan ohjeita, ja minä Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa teitä kaikkia kehoitan jättämään tuon luterilaiuuden sisar seurakuntineen, jotta Jumalan ja Herran tuntemisenne voitaisiin saattaa hyvälle pohjalle, seuraten Raamatussa annettuja seurakutien ohjeita.

    iin, kun kristinusko alkoi kehittyä, se erkaantui juutalaisuudesta. Sinä koet sen ongelmaksi?

    Mutta kyllä kohta hajaannus on sitä luokkaa, että jokaisessa talossa ja kylässä tai kaupunginosassa on omat seurakuntansa omine näkemyksineen. Voihan sitten olla nettiseurakuntia, joissa kaikki vain netin kautta ovat yhteyksissä mutta muuten elelevät yksinään.

    Olen samaa mieltä. Ei kristittyjen olis tarvinnut juutalaisia juuriaan hylätä ja ottaa pakanallisia juhlia ym. tilalle. Olihan Jeesuskin juutalainen eikä koskaan sitä kieltänyt.
    Tässä on yksi karhunpalvelus jonka kirkko on juutalaisille tehnyt ihan tiettensä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

old_profile_89364 kirjoitti:

Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa teitä tervehdin,

Joka Jumalan tahtoa haluaa noudattaa, tulee hänen elää kuten Kristus eli, sillä sitä varten hän tuli maailmaan, jotta me saisimme hänen kauttaan elää, eli kun elämme kuten hän.

Mutta moniko teistä on valmis, ottamaan hänen ristiään? Sillä Kristuksen risti on siinä, että annetaan itsemme eläväksi uhriksi Jumalalle, kuten Herramme antoi itsensä maailman syntien tähden, jotta syntiset, kun he hylkäävät syntinsä ja alkavat elämään, kuten hän pääsisivät pois synnin orjuudesta.

Tänään eksyneet seurakunnat eivät opeta ottamaan tuota ristiä, vaan ohjaavat rakastaan tätä maailmaa, joka ristiin naulitsee Kristuksen.

Ja siksi neuvonkin teitä kaikkia,että erottautukaa näistä seurakunnista, jotka vievät teidän uskoltanne terveen pohjan, kun eivät välitä pitää Jumalan käskyjä ja annettuja sääntöjä arvossaan.

Erottautukaa seurakunienne toiminnasta, ja pukekaa yllenne Jeesus Kristus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu