Kävin eilen baarissa tanssimassa. Diskopallon valonvälke kiilui pitkin puolialastomien naisten vertaloita. Olin aika hyvässä vedossa, sillä paitani olin jättänyt auki ja kotona pörröttämäni rintakarvat olivat kuohkeana esillä. Hiuksissa kiilsi rasva. Tiukat nahkahousut narisivat, kun esitin baaritiskillä stay up-mirrille manööverini. Hänen kauriinsilmänsä kiilsivät, kun hän kuunteli divaaniesitystäni. Esitin sulavan haluni yhtyä hänen spirituaaliseen koskokseensa, ja nauttia kevään tuoksuista ja hedelmistä yhdessä hänen kanssaan vuoteellani, hän kääntyi ympäri ja suuteli naista.
Maailmani romahti.
(naurua)
Maailmani romahti.
(naurua)
Vastaukset 4
Vanhimmat
Näkemykseni mukaan tämä serveri toimii yhtä hyvn kuin ruosteinen supliikkini.
(reps)
Jos heittäydyn itsekriittiseksi ja krtisoin eilistä käyttäymistäni, niin huomaan iskuyritykseni kohteena olleessa naisessa paljon vikoja. Ensinnäkin hän vain oli. Hän oli asettunut esille. Tämän lisäksi hän oli pynttäytynyt, eli ehostunut, koska todellisuudessa hän varmaan oli ruma. Kolmanneksi voidaan mainita, että hän oli pukeutunut erittäin paljastavasti, lähes pornosti. Hänen rintansa lähes näkyivät ja hiukset olivat auki, sääret lähes paljaana. Kaiken tämän lisäksi hän näytti viihtyvän, sillä hän nauroi naisjoukossa tuntemattomaksi jääneelle jutulle.
Sitten maailmani romahti.
(reps)
Mielestäni seksikkäiden naisten - tai ylipäätään naisten ollenkaan - ei tulisi käydä julkisissa juottorafloissa, jos he eivät ole valmiita antamaan. Ravintolat ovat olemassa siksi, että ihmiset yhdistyvät toisiinsa ja lisääntyvät. Kuvailemallani naisella ei ole mitään osallisuutta tällaisessa järjestelmässä. Hän on rejektituote.
(naurua)
Harmistuneena naisen arvaamattomasta käyttäytymisestä, napitin paitani kiinni ja lähdin pubiin poikien kanssa heittämään tikkaa. Keskustelimme kirvelevistä pimpeistä ja latkimme kaljaa. Taisin heittää pari kertaa ohi taulun. Jääkaapissa on vain vanha maito.
(reps)