Raamatussa "tempaus" on sama kuin "ylösnousemus".

Profetian_Hengessä

Kun Jeesus tulee takaisin, niin silloin ensin kuolleet temmataan eli ylösnousevat kuolleista ja Isän Jumalan enkelit kokoavat valittutut pyhät neljältä ilmansuunnalta Jerusalemiin, sillä sinne Jeesus alas taivaasta laskeutuu ja Uusi Jerusalem samoin, ja on pyhien oma kaupunki ja Yljän morsian ja Jeesuksen häät voi alkaa maan päällä Herran päivänä.

Ilmestyskirjassa on kerrottu ensimmäisestä ylösnousemuksesta kuinka Jeesuksessa kuolleet temmataan Herran tykö. Tietysti myös Herran tulemuksen päivänä vielä elävät pääsevät Jeesuksen valtakuntaan, ja tämäkin on selvästi kerrottu meille edeltä.

92

566

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jens_morjens

      Aloittaja. Miten Raamattu tukee sanomaasi?

      • Raamatusta_tietoa

        Hyvin sopivat yhteen nuo kaksi tulevena tapahtumana, vaikka tietysti Raamatussa esitetty myös enemmän ja laajemmin ylösnousemuksia.

      • 1234567---

        Jeesuksen toinen tuleminen ja tempaus. Ylimääräistä tempausta ei ole, ennen Jeesuksen toista tulemista. Jeesus tulee toisen kerran suurella voimalla ja kirkkaudella, haudoissa olevat pyhät herätetään kirkastetussa ruumiissa, ja elossa olevat pyhät muutetaan ja näin heidät yhdessä temmataan 1000-vuodeksi taivaaseen, jonne Jeesus on mennyt valmistamaan omilleen sijaa.
        Kaikki kaikkien kansojen jumalattomat saavat surmansa Hänen ilmestyksestään, vuorten rotkotkaan eivät anna heille suojaa. Tämä maa on autio ja tyhjä sen 1000-vuotta ja paholainen sidottuna.
        1000-vuoden jälkeen jumalattomat herätetään kuolleista, ja paholainenkin päästetään vankeudestaan vähäksi aikaa. He nousevat yli maan avaruuden ja piirittävät pyhien leirin. On tullut viimeisen tuomion aika kaikkien aikojen jumalattomille. Tuli lankeaa alas taivaasta ja kuluttaa jumalattomat paholaisineen. TÄMÄ ON TOINEN KUOLEMA JUMALATTOMILLE, eikä heistä jää juurta, eikä oksaa.
        Kaikki entinen on mennyt, eikä enää ajatukseen astu.

        Kaiken tämän jälkeen luodaan uusi taivas ja uusi maa, jossa vanhurskaus asuu.

      • salasaarnaajat

        Kaikkeen sitä on uskottukin kuin salaiseen tempaukseen. Taitaavat olla humpuuki-ukkoja nämä saarnaajat.

    • Kirjoitat "Jeesuksen häät voi alkaa maan päällä Herran päivänä" eikä se voi pitää paikkansa, koska Raamattu ilmoittaa Luuk. 12:36 ja olkaa te niiden ihmisten kaltaiset, jotka herraansa odottavat, milloin hän palajaa häistä, että he hänen tullessaan ja kolkuttaessaan heti avaisivat hänelle. Eli häät vietetään Taivaassa.

      • Niin, no tämä myös todistaa sen että morsian on otettu taivaaseen, joten pretribulaatio on täyttä totta. Mutta pelastussanoma väittää vielä häävieraidenkin tempaamista ja siihen on myös monta todistusta.

      • Kyllä_Ylkä

        ensimmäisen tunnustekonsa myös teki häissä, ja siksi ei paastonneet Jeesus ja apostolitkaan kun Ylkä oli kanssaan. Jumalan sanoissa ja tapahtumissa on vertauskuvallista paljonkin.

      • Ei_häiden_viettäminen

        estä häiden alkamista maan päälläkään kun Jeesus alas laskeutuu Jerusalemiin ja pyhät kootaan alas laskeutuneeseen Uuteen Jerusalemiin.

      • Morsian_on_kaupunki

        Ilmestyskirjan 21:2 mukaan.

      • Morsian_lasketuu

        alas taivaasta: ´Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, minä näin laskeutuvan alas taivaasta Jumalan tyköä, valmistettuna niinkuin morsian, miehellensä kaunistettu.´

        Näemme että monaisia vertauskuvia käytetään Raamatun profetioissa, eikä vain yhteen asiaan aina viitata.

      • Jeesuksen_profetia
        Ei_häiden_viettäminen kirjoitti:

        estä häiden alkamista maan päälläkään kun Jeesus alas laskeutuu Jerusalemiin ja pyhät kootaan alas laskeutuneeseen Uuteen Jerusalemiin.

        ´Ja hän sanoi heille: "Tämä on minun vereni, liiton veri, joka vuodatetaan monen edestä. Totisesti minä sanon teille: minä en juo enää viinipuun antia, ennenkuin sinä päivänä, jona juon sitä uutena Jumalan valtakunnassa."´

        Sekä Markus 14:24-25 ja Matteus 26:28-29.

        Uskon että tämä tulee olemaan hääaterialla vastaanotettu viini maan päällä.

      • Jeesuksella_uusi

        Jeesuksella uusi nimi, jolla kutsutaan valkoisella hevosella tullessaan. Jeesuksen apostolit myös uutta laulua laulavat, ja Jumalan evankeliumista on kerrottu edeltä ja erittäin tärkeä ymmärtää nämä asiat.

      • Puolueeton1

        Sitä laulua eivät ketkään muut osaa, eikä ymmärrä . Taivaalliseen hallitukseen on siis valittu maasta entisiä Jeesuksen seuraajia ,jotka täyttävät ne paikat ( virat )
        jotka jäivät tyhjiksi ,alasheitetyn Saa- ta- nan ,ja hänen apulaistensa demonien
        kanssa ,maan päälle .

    • filade

      Sekä kirjoitat " Isän Jumalan enkelit kokoavat valittutut pyhät neljältä ilmansuunnalta Jerusalemiin"

      Valitut ovat ja tarkoittaa juutalaisten suurta exodusta, 1000 vuoden maanpäälisen valtakunnan alussa.

      • Exodustahan_tapahtunut

        jo selvästi, mutta Jeesuksen tulemuksessa kaikista kansoista tulee suuri joukko pelastettuina valittuina Jeesuksen valtakuntaan Ilm. 7:9

        ´Tämän jälkeen minä näin, ja katso, oli suuri joukko, jota ei kukaan voinut lukea, kaikista kansanheimoista ja sukukunnista ja kansoista ja kielistä, ja ne seisoivat valtaistuimen edessä ja Karitsan edessä puettuina pitkiin valkeihin vaatteisiin, ja heillä oli palmut käsissään, ja he huusivat suurella tunueea sanoen: "Pelastus tulee meidän Jumalaltamme, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalta".´

      • 1234567---

        Pyhät ovat 1000 vuotta taivaassa, ja jumalattomat ovat kuolleina sen 1000 vuotta ja odottavat tuomion ylösnousemusta 1000 vuoden jälkeen.

      • vierastaporukkaa

        Taivaallinen JERUSALEM eroaa maallisesta ,erityisesti siten ettei siellä ole
        Ydinkärjillä varustettuja sota - aseita .Kaikkivaltias Jumala ei tarvitse murhajärjestöä
        avukseen ydinasein .Hänellä on vieläkin voimakkaampia aseita israelia vastaan . Israelin kansa oli jo alustalähtien " uppiniskainen kansa ".Jeesus kutsui heidän
        ylipappejaan murhaajiksi ," te jotka tapoitte profeettanne ".He eivät vieläkään hyväksy Jeesusta Messiaaksi .Miten sellainen kansa voi olla YAHWEn oma kansa ?

      • Missäpiileekolmas
        Exodustahan_tapahtunut kirjoitti:

        jo selvästi, mutta Jeesuksen tulemuksessa kaikista kansoista tulee suuri joukko pelastettuina valittuina Jeesuksen valtakuntaan Ilm. 7:9

        ´Tämän jälkeen minä näin, ja katso, oli suuri joukko, jota ei kukaan voinut lukea, kaikista kansanheimoista ja sukukunnista ja kansoista ja kielistä, ja ne seisoivat valtaistuimen edessä ja Karitsan edessä puettuina pitkiin valkeihin vaatteisiin, ja heillä oli palmut käsissään, ja he huusivat suurella tunueea sanoen: "Pelastus tulee meidän Jumalaltamme, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalta".´

        Ai vain kahdesta persoonasta on kysymys .Missä ihmeessä se pyhähenkipersoona piileksii ,kun siitä ei mainita ?

    • Mitäniin

      Kuinka sitä Raamatunsanaa nyt voi niin monella tapaa tulkita?

      • jens_morjens

      • Tietysti_rikasta

        Tietysti rikasta on Jumalan ilmoitus Raamatussa, ja Jeesuksen vertaukset ovat mielenkiintoisia myös. Ei mitään vaarallista ole siinä, että Raamatussa tempauksesta ja ylösnousemuksesta on laajastikin annettu jo tapahtuneena ja vielä edessä päin olevana ja erilaiset tulkinnat voivat ihmisten sydämissä syntiä ihan varmuudella, eikä vaarallista vaan Jumala tahtoo että jaloina ihmisinä asioita tutkimme ja teemme hyviä totuudellisia tulkintoja myös. Arka tunto on hyvä jokaisella olla, eikä toisia tuomita.

      • Jumalan_profetiat
        jens_morjens kirjoitti:

        Mitä vähemmän tulkkaa, sen paree:)
        Mitä enempi tulkkaa, sitä enempi...
        https://www.youtube.com/watch?v=Vc8tfioOKvU

        Jumalan profetiat ja tieto ihmisten keskuudessa on aina vajavaista, ja hyvä ymmärtää tämä meidän kaikkien eikä liian varmoja ja tietäväisiä olla näistä asioista, sillä on viisautta varmuudella. Raamatusta ja apostolien teoista myös näemme ettei ollut aina ihan selvää nekään asiat mistä alkuseurakunta erilaisia oppeja esitti.

      • jens_morjens
        Jumalan_profetiat kirjoitti:

        Kiitos. Vertaukset ovat vertauksia, mutta tempaukseen ja häihin liittyy myös suoraa ilmoitusta. Tulossa on kahdet häät. Ekat häät on pakanamorsiamelle (Leea). Häitä vietetään 7 vuotta.
        https://www.youtube.com/watch?v=x_Auc1x5MII
        Morsian temmataan Karitsan häihin.

        1.Tess:
        4:13 Mutta me emme tahdo pitää teitä, veljet, tietämättöminä siitä, kuinka poisnukkuneiden on, ettette murehtisi niinkuin muut, joilla ei toivoa ole.
        4:14 Sillä jos uskomme, että Jeesus on kuollut ja noussut ylös, niin samoin on Jumala Jeesuksen kautta myös tuova poisnukkuneet esiin yhdessä hänen kanssaan.
        4:15 Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että me, jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet.
        4:16 Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin;
        4:17 sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.

        Tokat häät on Israel-vaimolle (Raakel). Silloin Jeesus palaa fyysisesti maan päälle. Häitä vietetään 7 vuotta.

        Hoosea:
        2:16 Sinä päivänä, sanoo Herra, sinä puhuttelet minua: 'Minun mieheni', etkä enää puhuttele minua: 'Minun Baalini';
        2:17 ja minä poistan baalien nimet hänen suustansa, eikä niiden nimiä enää mainita.
        2:18 Ja sinä päivänä minä teen heidän hyväksensä liiton metsän eläinten ja taivaan lintujen kanssa ja maan matelevaisten kanssa; ja jousen ja miekan ja sodan minä särjen maasta ja annan heidän asua turvassa.
        2:19 Ja minä kihlaan sinut itselleni ikiajoiksi, kihlaan sinut itselleni vanhurskaudella ja tuomiolla, armolla ja laupeudella,
        2:20 kihlaan sinut itselleni uskollisuudella, ja sinä olet tunteva Herran.

        Otan vapauden tulkita hieman jälkimmäisiä häitä. Ne tullaan viettämään nuotion romanttisessa loimussa:)

        Hes:
        39:7 Ja pyhän nimeni minä teen tunnetuksi kansani Israelin keskuudessa enkä enää salli häväistävän pyhää nimeäni. Ja pakanakansat tulevat tietämään, että minä olen Herra, Israelin Pyhä.
        39:8 Katso, se tulee, se tapahtuu, sanoo Herra, Herra: tämä on se päivä, josta minä olen puhunut.
        39:9 Israelin kaupunkien asukkaat menevät ulos ja sytyttävät ja polttavat aseita, pieniä ja suuria kilpiä, jousia, nuolia, käsikarttuja ja keihäitä. He pitävät niitä polttoaineina seitsemän vuotta;

      • Maan_päällä_tämä

        ´Ja minä näin valtaistuimia, ja he istuivat niille, ja heille annettiin tuomiovalta; ja minä näin niiden sielut, jotka olivat teloitetut Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, ja niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eikä sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa eikä käteensä; ja he virkosivat eloon ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhannen vuotta. Muut kuolleet eivät vironneet eloon, ennenkuin ne tuhat vuotta olivat loppuun kuluneet. Tämä on ensimmäinen ylösnousemus. Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan ne tuhannen vuotta.´ (Ilmestyskirja 20:4-6)

        Tämä sama sopii täydellisesti myös Paavalin opettamaan että ensin kuolleet temmataan Jeesuksen tykö, kun Jeesus tulee ja Ilmestyskirjassa selvästi Jeesus voittaa sen pahan myös maan päällä, ja pahan on annettu hallita se 3,5 vuotta Jerusalemissa ja hävityksen kauhistus on huono hedelmä ihmisten vallasta ja pahuudesta.

        ´Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että me, jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet. Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin tunua ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin; sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.´ (1. Tess. 4:15-17)

        Vaikka tempaus on taivasta kohti, niin pelastetut tulevat Jeesuksen kanssa viettämään sen tuhat vuotta pappeina eikä suinkaan mene taivaaseen pysyvämmin, sillä Jeesus itse tulee alas Jerusalemin Öljyvuorelle, joka halkeaa kahtia ja silloin alkaa se hyvä Jumalan valtakunta maan päällä, kuten Jeesus opetti odottamaan sitä ja anomaan Isä Meidän rukouksessa myös "tulkoon sinun valtakuntasi".

        Myös muut kuvaukset tempauksesta ja ylösnousemuksesta sopivat tähän samaan Herran päivän täyttymykseen ja paljon on tästä koko Raamatussa kerrottu myös, kuten Danielin viimeisessä luvussa on selvästi kirjoitettuna.

      • 1234567---

        1000 vuotta pyhät ovat taivaassa.

    • Ihan_selvästi

      Jeesuksen tulemukseen liitetään tämä ensimmäinen ylösnousemus ja tempaus samoin. Jeesus tulee myös seitsenvuotisjakson lopussa, sillä sitä ennen paha hallitsee sen 3,5 vuotta Jerusalemissa, ja tätä ennen 3,5 vuotta kestää kahden säkkipukuisen aika Jerusalemissa ja tähän aikaan sopii myös 144 000 apostolia sen iankaikkisen evankeliumin julistamisessa kaikessa maailmassa.

      • Westsider-

        Säkkipukuisia miehiä ei ole eikä tule. Ne lakkavat olemasta Ilm 11: 4 sanoilla : "Nämä ovat ne kaksi öljypuuta ja ne kaksi lampunjalkaa, jotka seisovat
        maan Herran edessä.

        Se on seurakunta. Kenellä on äly, se ymmärtäköön.

      • jens_morjens
        Westsider- kirjoitti:

        Miksei säkkipukuisia todistajia tulisi?

        Ilm:
        11:3 Ja minä annan kahdelle todistajalleni toimeksi säkkipukuihin puettuina profetoida tuhannen kahdensadan kuudenkymmenen päivän ajan."
        11:4 Nämä ovat ne kaksi öljypuuta ja ne kaksi lampunjalkaa, jotka seisovat maan Herran edessä.
        11:5 Ja jos joku tahtoo heitä vahingoittaa, lähtee tuli heidän suustaan ja kuluttaa heidän vihollisensa; ja jos joku tahtoo heitä vahingoittaa, on hän saava surmansa sillä tavalla.
        11:6 Heillä on valta sulkea taivas, niin ettei sadetta tule heidän profetoimisensa päivinä, ja heillä on valta muuttaa vedet vereksi ja lyödä maata kaikkinaisilla vitsauksilla, niin usein kuin tahtovat.
        11:7 Ja kun he ovat lopettaneet todistamisensa, on peto, se, joka nousee syvyydestä, käyvä sotaa heitä vastaan ja voittava heidät ja tappava heidät.
        11:8 Ja heidän ruumiinsa viruvat sen suuren kaupungin kadulla, jota hengellisesti puhuen kutsutaan Sodomaksi ja Egyptiksi ja jossa myös heidän Herransa ristiinnaulittiin.
        11:9 Ja ihmiset eri kansoista ja sukukunnista ja kielistä ja kansanheimoista näkevät heidän ruumiinsa kolme ja puoli päivää, eivätkä salli, että heidän ruumiinsa pannaan hautaan.
        11:10 Ja ne, jotka maan päällä asuvat, iloitsevat heidän kohtalostaan ja riemuitsevat ja lähettävät lahjoja toisilleen; sillä nämä kaksi profeettaa olivat vaivanneet niitä, jotka maan päällä asuvat.
        11:11 Ja niiden kolmen ja puolen päivän kuluttua meni heihin Jumalasta elämän henki, ja he nousivat jaloilleen, ja suuri pelko valtasi ne, jotka näkivät heidät.
        11:12 Ja he kuulivat suuren äänen taivaasta sanovan heille: "Nouskaa tänne!" Niin he nousivat taivaaseen pilvessä, ja heidän vihollisensa näkivät heidät.

      • westsider-

        Kun ne ovat vain vertaus vanhan ja uuden testamentin ajan uskovista,
        Jeesus opetti vertauksin, että, vaikka näkisivät ja kuulisivat , eivät käsittäisi.

      • Westsider-
        westsider- kirjoitti:

        Kun ne ovat vain vertaus vanhan ja uuden testamentin ajan uskovista,
        Jeesus opetti vertauksin, että, vaikka näkisivät ja kuulisivat , eivät käsittäisi.

        Niin Jeesus sanoi opetuslapsille;"Teille on annettu Jumalanvaltakunnan salaisuus, mutta noille ulkopuolella oleville kaikki tulee vertauksissa, että he näkemällä näkisivät, eivätkä huomaisi, ja kuulemalla kuulisivat, eivätkä ymmärtäisi, niin etteivät kääntyisi ja saisi anteeksi. Mar-4:11- 12.
        Seurakunta on Jumalan varjeltu salaisuus

        > Ja he kuulivat suuren äänen taivaasta sanovan heille: "Nouskaa tänne!" Niin he nousivat taivaaseen pilvessä, ja heidän vihollisensa näkivät heidät. <

        Missä ja milloin heidän vihollisensa näkivät heidät?

      • Westsider-
        jens_morjens kirjoitti:

        > Ja he kuulivat suuren äänen taivaasta sanovan heille: "Nouskaa tänne!" Niin he nousivat taivaaseen pilvessä, ja heidän vihollisensa näkivät heidät. <

        Missä ja milloin heidän vihollisensa näkivät heidät?

        Paikka oli iso. Se oli koko maailma ja hetki oli tempaus Herran päivänä.

      • Kaksi_säkkipukuista

        omistaa ruumiit, joita ei haudata kun heidät surmataan Jerusalemissa ja sitten virkoavat eloon ja nousevat ylös ja sen näkevät monet ja peljästyvät. Tietysti kaksi säkkipukuista ovat Jumalan ihmisiä ja uskollisia sellaisia. Samoin on 144 000 apostolia Jeesuksella, ja nykyiseen väkimäärään nähden yhtä paria kohden on noin 100 000 ihmistä ja hyvin iankaikkinen evankeliumi tullaan julistamaan näin näiden valittujen kautta ja tapahtuu lähivuosina, ei enää monia vuosikymmeniä.

      • jens_morjens
        Westsider- kirjoitti:

        Paikka oli iso. Se oli koko maailma ja hetki oli tempaus Herran päivänä.

        Pyydän täsmentämään Herran päivän tapahtumat Raamatulla. Nimittäin 7-vuotisen vaivanajan mestauksissa ruumiita ei jätetä lojumaan. Mitä järkeä olisi jättää mestattuja päättömiä ruumiita lojumaan ja alkaa riemuita. Sitäpaitsi niitä mestauksia tullaan toimittamaan vuosien ajan. Joten suurin osa lojuvista ruumiista mädäntyisi "Herran päivän tempausta" odottaessa.

        Biblia (1776)
        Ja minä näin istuimet, ja he istuivat niiden päällä, ja heille annettiin tuomio; ja niiden sielut, jotka Jesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden mestatut olivat, ja jotka ei petoa kumartaneet eikä hänen kuvaansa, ja ei ottaneet hänen merkkiänsä otsiinsa taikka käsiinsä; ja he elivät ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhannen vuotta.

        https://www.google.fi/?gws_rd=ssl#q=fema guillotines

        Westsider. Mikä on tietolähteesi? Kysyn, koska en ole ennen kuullut tuollaista opetettavan Herraan luottavien keskuudessa.

        Raamattu ei tunne/käytä termiä "7vuotinen vaivan aika" on vain kolme ja puoli vuotta kestävä antikristuksen aika kun hävittää Korkeimman pyhiä (Dan 7:25. Ilm 11:2) se on seurakuntaa. Aika, joka päättyy tempaukseen kun pasuna soi ja alkaa kolme ja puoli vuotta kestävä Jumalan vihan maljojen aika suuri ahdistus josta seurakunta on poissa.Ilm. 7:14.

      • Westsider-

        1. Kor. 15:50 : "Mutta sen sanon veljet, ettei liha ja veri voi periä Jumalan valtakuntaa eikä turmelus peri turmeltumattomuutta, Katso, minä sanon teille salaisuuden, Emme kaikki kuoloon nuku mutta kaikki me muutumme, yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa; sillä pasuuna soi, ja kuollet nousevat turmeltumattomina, ja me muutumme .

        Joten ei temmata päättömiä ruumiita.

        Niin minäkin ymmärrän, ettei temmata päättömiä ruumiita, vaan temmataan Kristuksen morsian. Vasta sitten voi alkaa vaivanaika. Nimittäin rukoileva srk täytyy temmata pois maan päältä, jotta laittomuus pääsisi valloilleen ennen 1000-vuotista valtakuntaa.

        http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/2Tess.2.html

        Siis. Morsian temmataan ensin ja loput pelastuvat suuren ahdongon keskeltä marttyyrikuoleman kautta. Raamattu puhuu selvästi mestauksista.

        http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Ilm.7.html

        Mestatut marttyyrit tulevat virkoamaan ja hallitsemaan valtakuntia Jeesuksen kanssa.

        http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Ilm.20.html

        Kyllä vaivanaika tulee kestämään yhteensä noin 7 vuotta.

        https://www.google.fi/?gws_rd=ssl#q=the 70th week

        https://www.google.fi/?gws_rd=ssl#q=the 70th week&tbm=vid

        Kaaviot

        https://www.google.fi/search?q=the 70th week&biw=1221&bih=803&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ei=CKjaVMiTI5XYavm_gYgN&sqi=2&ved=0CAYQ_AUoAQ

      • Historiikki

        Lainaus: http://www3.telus.net/trbrooks/Nero.htm
        "...The persecution began in the middle of November 64 A.D. and continued until June 8, 68 A.D. when Nero committed suicide, a period of 42 months...."

        Neron vainot alkoivat marraskuussa 64 ja päättyivät Neron kuolemaan kesäkuun alussa 68. Aika oli 42 kuukautta ,eli kolme ja puoli vuotta.

      • Puolueeton1
        Westsider- kirjoitti:

        Niin Jeesus sanoi opetuslapsille;"Teille on annettu Jumalanvaltakunnan salaisuus, mutta noille ulkopuolella oleville kaikki tulee vertauksissa, että he näkemällä näkisivät, eivätkä huomaisi, ja kuulemalla kuulisivat, eivätkä ymmärtäisi, niin etteivät kääntyisi ja saisi anteeksi. Mar-4:11- 12.
        Seurakunta on Jumalan varjeltu salaisuus

        Niin, ne seurakunnat jotka olivat ,ja joita ei enää ole .Nyt me elämme " KUOLLUTTA
        aikaa ",jolloin vallitsee pimeys puhtaan uskon puutteessa .Kaikki uskonnolliset kokoontumiset ovat " tämänmaailman jumalan palvelijoiden " kokouksia .
        Yhdelläkään niistä ei ole alkuseurakuntien totuuksia ,koska yhdellekkään nykypäivien uskoville ei ole vuodatettu pyhää henkeä . Turhaa huudella teltoistaan Jeesuksesta ,kuuroille korville menevät huudot .Ilman pyhää henkeä ei ole totuutta .
        Saa- ta -nan hallitessa,ei maan päälle tuhlata taivaasta pyhää henkeä .
        Armagedonin taisteluun on vielä aikaa ,mutta on hyvä olla varuillaan .

      • Puolueeton1
        jens_morjens kirjoitti:

        Niin minäkin ymmärrän, ettei temmata päättömiä ruumiita, vaan temmataan Kristuksen morsian. Vasta sitten voi alkaa vaivanaika. Nimittäin rukoileva srk täytyy temmata pois maan päältä, jotta laittomuus pääsisi valloilleen ennen 1000-vuotista valtakuntaa.

        http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/2Tess.2.html

        Siis. Morsian temmataan ensin ja loput pelastuvat suuren ahdongon keskeltä marttyyrikuoleman kautta. Raamattu puhuu selvästi mestauksista.

        http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Ilm.7.html

        Mestatut marttyyrit tulevat virkoamaan ja hallitsemaan valtakuntia Jeesuksen kanssa.

        Biblia (1776)
        Ja minä näin istuimet, ja he istuivat niiden päällä, ja heille annettiin tuomio; ja niiden sielut, jotka Jesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden mestatut olivat, ja jotka ei petoa kumartaneet eikä hänen kuvaansa, ja ei ottaneet hänen merkkiänsä otsiinsa taikka käsiinsä; ja he elivät ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhannen vuotta.

        http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Ilm.20.html

        Kyllä vaivanaika tulee kestämään yhteensä noin 7 vuotta.

        https://www.google.fi/?gws_rd=ssl#q=the 70th week

        https://www.google.fi/?gws_rd=ssl#q=the 70th week&tbm=vid

        Kaaviot

        https://www.google.fi/search?q=the 70th week&biw=1221&bih=803&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ei=CKjaVMiTI5XYavm_gYgN&sqi=2&ved=0CAYQ_AUoAQ

        Juuri niin .Taivaallinen JERUSALEM jälleenrakennetaan ,koska siellä tapahtui uskottomuutta ,Belsebuubin harhauttaessa ensimmäisen ihmisparin rikkomukseen
        joka keskeytti maapallon kansoittamisen " LUOJAA kunnioittavien ihmisten ,
        onnelliseksi yhteiskunnaksi .Lähitulevaisuudessa Jumala on luvannut puhdistaa
        maapallon saasteista ,sekä saastuttajista ,siten tehdäkseen mahdolliseksi
        täydellisen uudistuksen .

      • kometoistaalla
        Historiikki kirjoitti:

        Lainaus: http://www3.telus.net/trbrooks/Nero.htm
        "...The persecution began in the middle of November 64 A.D. and continued until June 8, 68 A.D. when Nero committed suicide, a period of 42 months...."

        Neron vainot alkoivat marraskuussa 64 ja päättyivät Neron kuolemaan kesäkuun alussa 68. Aika oli 42 kuukautta ,eli kolme ja puoli vuotta.

        Hei ylläpidolle ,miten niin 17 plus 13 ,ei ole 30 ?
        Elon laskuopin mukaan toimii hyvin ? ,heheh.

      • tietoonpoikaa
        Westsider- kirjoitti:

        1. Kor. 15:50 : "Mutta sen sanon veljet, ettei liha ja veri voi periä Jumalan valtakuntaa eikä turmelus peri turmeltumattomuutta, Katso, minä sanon teille salaisuuden, Emme kaikki kuoloon nuku mutta kaikki me muutumme, yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa; sillä pasuuna soi, ja kuollet nousevat turmeltumattomina, ja me muutumme .

        Joten ei temmata päättömiä ruumiita.

        Helppoa kuin heinän teko ! Uskonsa takia Jeesuksessa kuolleet saavat palkinnokseen taivaallisen hengen ,muut kokeen läpäisseet maallisen .Joko alkaa
        valjeta ,niille joilla on vajavaiset tiedot .Menee sukset ristiin kirkon kanssa ,mutta ei se mitään ,niihin ei jää " kiveä kiven päälle ".

    • Erittäin_mielen-

      kiintoista on tietysti Raamatun kuvaus Jeesuksen ristinkuoleman yhteydessä hautojen avautuminen ja monien pyhien omilleen ilmestyminen ja samoin Jeesuksen sanat toiselle ristiinnaulitulle ryövärille "tänä päivänä olet kanssani Paratiisissa".

      Paavali opettaa eräistä jotka sanoivat ylösnousemuksen jo tapahtuneen, että opettavat valhetta.

      Se keskeinen ylösnousemus eli tempaus tapahtuu Jeesuksen tulemuksessa, ja toki voidaan kysyä ja tutkia sitä, missä on Paavali ja Pietari nykyään, ja ovatko jo ylösnousseet vai odottavatko Jeesuksen tulemusta ja siihen liitettyä ylösnousemusta, sillä Paavali kirjoittaa että ensin kuolleet ylösnousevat pasuunan soidessa.

      Näemme että asia on hyvinkin monitahoinen ja mielenkiintoinen, jos tahdomme esittää siitä Raamatun opin mukaan sitä hyvää loogista oppia tästä aihepiiristä, mutta varmaa on se, että Jumala tahtoo meidän elävän vanhurskaasti ja odottavan ja rakastavan Jeesusta tehden sen mukaan kuin on sanansa meille annetut.

      Jumalan tuomiotkin ovat sekä ennen tuhatvuotista valtakuntaa että myös sen lopussa, mihin ajankohtaan myös sijoitetaan meren antamat ihmisten sielut tai ylösnousemusruumiit tai muu tällainen olomuoto, ja ilman ihmisen nimen olemista Jeesuksen elämänkirjassa, joutuu tuliseen järveen myös merestä viimeisellä tuomiolla.

      Mitä nämä kaikki sitten tarkoittavat ihan konkreettisesti, ei ole kerrottu tarkemmin ilmeisesti, mutta varmaa on se, että Jeesuksen tykö on hyvä päästä, kun saamme nukkua Jumalassa tästä maailmasta.

    • nytkylnyt

      Mutta kaikilla on nyt kuitenkin hyvin? Yläfemma?

    • Rakastetaan_Jeesusta

      Rakastetaan Jeesusta ja lähimmäisiä, kuten Jeesus on meitä opettanut, ja tämä on hyvän hedelmän kantamista ja hyvää uskon kilvoitusta ja siihen olemme kutsutut ja Jumala Isänä on se joka antaa voiman ja kaiken hyvän tähän kaikkeen. Kiitetään Isää Jeesuksen nimessä.

    • Profetian_Hengessä sanoi :
      Kun Jeesus tulee takaisin, niin silloin ensin kuolleet temmataan eli ylösnousevat kuolleista ja Isän Jumalan enkelit kokoavat valittutut pyhät neljältä ilmansuunnalta Jerusalemiin, sillä sinne Jeesus alas taivaasta laskeutuu ja Uusi Jerusalem samoin, ja on pyhien oma kaupunki ja Yljän morsian ja Jeesuksen häät voi alkaa maan päällä Herran päivänä.

      Ilmestyskirjassa on kerrottu ensimmäisestä ylösnousemuksesta kuinka Jeesuksessa kuolleet temmataan Herran tykö. Tietysti myös Herran tulemuksen päivänä vielä elävät pääsevät Jeesuksen valtakuntaan, ja tämäkin on selvästi kerrottu meille edeltä.
      _______________
      Aivan niin.
      Ekasta ylösnousemuksesta on kyse ja tempausteorioitten kannattajilta loppuvat
      nähtävästi välillä jo ylösnousemukset kesken sillä niitä on vain 2.

      • Muita tempauksia ei siis tule kuin ensimmäinen eli vanhurskasten ylösnousemus ja
        tuomion ylösnousemus.

      • jens_morjens
        pertsa2012 kirjoitti:

        Muita tempauksia ei siis tule kuin ensimmäinen eli vanhurskasten ylösnousemus ja
        tuomion ylösnousemus.

        Shalom Pertsa. Niin minäkin ymmärrän, että morsian temmataan ruumiineen päivineen ja vaivanajan marttyyrien ruumiit jäävät odottamaan virkoamistaan, joka tulee tapahtumaan vaivanajan lopussa eli 1000-vuotisen valtakunnan alussa.

        1.Tess 4

        15. Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että me, jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet.
        16. Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin;
        17. sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.

        Johanneksen ilmestys 20

        1. Ja minä näin tulevan taivaasta alas enkelin, jolla oli syvyyden avain ja suuret kahleet kädessään.
        2. Ja hän otti kiinni lohikäärmeen, sen vanhan käärmeen, joka on perkele ja saatana, ja sitoi hänet tuhanneksi vuodeksi
        3. ja heitti hänet syvyyteen ja sulki ja lukitsi sen sinetillä hänen jälkeensä, ettei hän enää kansoja villitsisi, siihen asti kuin ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet; sen jälkeen hänet pitää päästettämän irti vähäksi aikaa.
        4. Ja minä näin valtaistuimia, ja he istuivat niille, ja heille annettiin tuomiovalta; ja minä näin niiden sielut, jotka olivat teloitetut Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, ja niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eikä sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa eikä käteensä; ja he virkosivat eloon ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhannen vuotta.

      • jens_morjens kirjoitti:

        jens_morjens sanoi :

        _____________
        Katso tuosta :

        16. Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa KUOLLEET nousevat ylös ensin.

        ja tuosta vähän lisää :
        http://kultaomeniahopeamaljoissa.munfoorumi.com/viewtopic.php?f=19&t=180

        "Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin; sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin;"

        Mielestäni tässä ei ole tulkinnanvaraa. Meidät, jotka olemme elossa, temmataan yhdessä kuolleiden kanssa. Suunta on alhaalta ylöspäin kohti pilviä. Meren pohjasta lähdetään ensin. Sitten lähdetään maahaudoista. Sitten lähdetään maan pinnalta. Lentokonematkustajat eivät lähde ylöspäin, koska he ovat jo pilvissä:)

        Pertsa. Lopetin rekatun nikkini käytön, koska kaksnelosen uudistus poisti profiilista kommenttilistan.

        Blessings
        bro (Jyrki Soini)

      • Kirjoitinko

        Sen kirjoitin, minkä kirjoitin.

    • Westsider-

      Eksytys salaisesta ylösotosta "tempauksesta" alkoi 1830 kun Englannissa Glasgowlainen 16v Margared Macdonald oli nähnyt näyn Jeesuksen salaisesta tulemuksesta ja tätä samaa asiaa tuotiin esiin hänen kodissaan kotikokouksissa.
      Osmo Haaviston kirja "MITÄ JOHANNES NÄKI" on koonnut seikkaperäisen , eri tutkijoiden mielipiteet tästä asiasta.

      • Westsider- sanoi :

        _____________________
        Raamattu ei tunne mitään salaisia tempauksia vaan vain ensimmäisen ylösnousemuksen Jeesuksen tulon yhteydessä ja tuomion ylösnousemuksen aikojen lopulla.

      • Ritik-
        pertsa2012 kirjoitti:

        Westsider- sanoi :

        Aamen. Pysytään tässä totuudessa.

      • George_L

        Scofield Raamatun marginaaleihinhan tämän eksyttävän salaisen tempauksen oppi on laitettu ja sitä kautta siirtynyt ihmisten mieliin, kun yhden miehen näkemykset on otettu Jumalan Sanana. Dispensationalismi ei ole raamatullista, vaikka suurin osa saarnoista pidetään tästä näkökulmasta, siinä muun muassa erotetaan juutalaiset ja kristityt toisistaan.

        Dispensationalismista:
        "Tätä järjestelmää hyödyntäen dispensationalistit ryhmittävät Raamatun seitsemään eri dispensaatiojaksoon: viattomuuden aikaan (1. Moos. 1:1-3:7), omantunnon aikaan (1. Moos. 3:8-8:22), maallisen hallinnon aikaan (1. Moos. 9:1–11:32), lupauksen aikaan eli patriarkkojen aikaan (1. Moos. 12:1–2. Moos. 19:25), Mooseksen lain aikaan (2. Moos. 20:1–Ap.t. 2:4), armon aikaan (Ap. t. 2:4 – Ilm. 20:3) ja tuhatvuotisen valtakunnan aikaan (Ilm. 20:4-6). Nämä aikakaudet eli dispensaatiot eivät olleet teitä pelastukseen, vaan Jumalan menetelmä suhtautua ihmiseen. Dispensationalismi, järjestelmänä, johtaa Kristuksen toiseen tulemiseen ennen tuhatvuotista valtakuntaa ja tavallisimmin myös ennen suurta ahdistuksenaikaa tapahtuvaan uskovien ylöstempaamiseen. Yhteenvetona, dispensationalismi on teologinen järjestelmä, joka korostaa Raamatun ennustusten kirjaimellista tulkintaa, tekee selvän eron Israelin ja seurakunnan välillä ja jakaa Raamatun eri aikakausiin."

      • George_L sanoi I:
        Scofield Raamatun marginaaleihinhan tämän eksyttävän salaisen tempauksen oppi on laitettu ja sitä kautta siirtynyt ihmisten mieliin, kun yhden miehen näkemykset on otettu Jumalan Sanana. Dispensationalismi ei ole raamatullista, vaikka suurin osa saarnoista pidetään tästä näkökulmasta, siinä muun muassa erotetaan juutalaiset ja kristityt toisistaan.
        _____________
        Ensimmäinen ylösnousemus ja hallinto Kristuksen kanssa :

        Ilmestyskirja :
        20:6 Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan ne tuhannen vuotta.

        Toinen ylösnousemus :

        Ilmestyskirja:
        20:12 Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan.
        _______________________________________________________
        En ole tiennyt dispensationalismista vaan yritän aina löytää asioitten
        perusteet Raamatusta.

        Tuossa on tarkasteltu sitä Jeesuksen tulemusta Sanan valossa ja siitä ilmenee
        että Raamattu ei puhu kuin Jeesuksen paluuseen liittyvstä ekasta ylösnousemuksesta.

        http://kultaomeniahopeamaljoissa.munfoorumi.com/viewtopic.php?f=19&t=180

      • George_L

        Olet asian ytimessä Pertsa, salaista tempailijat eivät vain sitä ymmärrä kun eivät viitsi itse asioita tutkia. Dispensationalismi on juuri tuon Jeesuksen kahden paluun opin takana (salainen ja näkyvä). Tempaus opetus on ihmisille juuri sellaista mitä he haluavat kuulla, että eivät joudu kärsimyksiin, salakavalasti tulee lohdullisena sanomana ihmisten ajatteluun. Huvittavaa, tai oikeastaan järkyttävää salaisen tempauksen opettajilla on se, että tempaukseen tuntuu pääsevän mukaan, eli sitten miten tahansa, oli elämä kuinka syntistä ja samanlaista kuin jumalattomillakin niin silti siihen pääsee mukaan kun vain uskoo Jeesukseen. Sitten on rakenneltu oppeja että jos rakastaa "Raamatun opetusta" (salaisesta) tempauksesta niin silloin saa erityispalkintoja, kuten vanhurskauden seppeleen.

        Tässä lyhyesti Jeesuksen paluusta:
        https://www.youtube.com/watch?v=ZkTaEQoX3hw

        Suosittelisin sinulle Pertsa muuten David Pawsonin kirjaa "Kerran pelastettu aina pelastettu?" todella avaava teos, tulee monien kirkkoisien ja uskonpuhdistajien merkilliset ajatukset ja tulkinnat esiin.
        https://www.youtube.com/watch?v=oWwJEmdBcag

      • George_L kirjoitti:

        George_L sanoi :
        Olet asian ytimessä Pertsa, salaista tempailijat eivät vain sitä ymmärrä kun eivät viitsi itse asioita tutkia.
        ___________
        Salaista tempausta ei löydy niin mistään kohtaa Raamattua ilman ettei logiikka onnahtele.
        Vain apokryfistä Elian ilmestys olen löytänyt suoran viittauksen siihen tempaukseen , mutta noihin
        kirjoihin voi suhtautua pienellä varauksella :

        http://www.apokryfikirjat.com/elia.htm
        "Tuona päivänä Kristus säälii niitä, jotka ovat Hänen omiaan. Hän lähettää taivaasta 64000 enkeliä, jokaisella niistä kuusi siipeä. Ääni liikuttaa taivasta ja maata, kun he ylistävät ja kiittävät. Nyt ne, joiden otsan ylle on kirjoitettu Kristuksen nimi ja joiden käden yllä on sinetti, sekä pienet että suuret otetaan ylös heidän siipiensä ylle ja nostetaan ylös ennen vihaa. Sitten Gabriel ja Uriel tulevat valopylväiksi johdattaen heidät pyhään maahan. Heille suodaan syödä elämän puusta. He pukeutuvat valkeisiin vaatteisiin ja enkelit vartioivat heitä. He eivät janoa eikä laittomuuden poika kykene hallitsemaan heitä.
        Ja tuona päivänä maa muuttuu, aurinko pimenee ja rauha poistetaan maasta. Linnut putoavat maahan kuolleina. Maa on kuiva, meren vedet kuivuvat."
        _____________________________________
        Toin tuon pätkän nyt tasapuolisuuden nimissä näkyville , mutta joka lukee tehköön sen harkiten.

        Tuossa ovat raamatulliset tempaukset eli ylösnousemukset :

        1.YLÖSNOUSEMUS :
        Ilmestyskirja:
        20:5 Muut kuolleet eivät vironneet eloon, ennenkuin ne tuhat vuotta olivat loppuun kuluneet. Tämä on ensimmäinen ylösnousemus.

        TUOMION YLÖSNOUSEMUS :

        Ilmestyskirja:
        20:11 Ja minä näin suuren, valkean valtaistuimen ja sillä istuvaisen, jonka kasvoja maa ja taivas pakenivat, eikä niille sijaa löytynyt.
        20:12 Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan.
        _________________________
        " Suosittelisin sinulle Pertsa muuten David Pawsonin kirjaa "Kerran pelastettu aina pelastettu?"
        En lue kirjoja kuin korkeintaan netissä , luin nuorempana niitä aika vauhdikkaasti noin sivun yhdellä silmäyksellä.

      • filade
        pertsa2012 kirjoitti:

        George_L sanoi I:
        Scofield Raamatun marginaaleihinhan tämän eksyttävän salaisen tempauksen oppi on laitettu ja sitä kautta siirtynyt ihmisten mieliin, kun yhden miehen näkemykset on otettu Jumalan Sanana. Dispensationalismi ei ole raamatullista, vaikka suurin osa saarnoista pidetään tästä näkökulmasta, siinä muun muassa erotetaan juutalaiset ja kristityt toisistaan.
        _____________
        Ensimmäinen ylösnousemus ja hallinto Kristuksen kanssa :

        Ilmestyskirja :
        20:6 Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan ne tuhannen vuotta.

        Toinen ylösnousemus :

        Ilmestyskirja:
        20:12 Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan.
        _______________________________________________________
        En ole tiennyt dispensationalismista vaan yritän aina löytää asioitten
        perusteet Raamatusta.

        Tuossa on tarkasteltu sitä Jeesuksen tulemusta Sanan valossa ja siitä ilmenee
        että Raamattu ei puhu kuin Jeesuksen paluuseen liittyvstä ekasta ylösnousemuksesta.

        http://kultaomeniahopeamaljoissa.munfoorumi.com/viewtopic.php?f=19&t=180

        Pertsa, olisi kannattanut linkissä huomioida lisänä myös seurakunnan tempauksen kokonaisilmoitus, seuraava jae epäselvyyden välttämiseksi:
        1Tess.4:18. Lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla.

        Matt.24:29 ja Ilm.19:19 - 20:6 kokonaisuus ilmoittaa jo Jeesuksen toisen tulemuksen suuressa voimassa, kirkastetun seurakunnan kanssa tuomitsemaan maanpäälle, jolloin tapahtuu elämän ylösnousemusprosessin viimeinen vaihe kun vihanajan marttyyrit kokevat ylösnousemuksen, jolloin pakanoiden täysi luku on sisälle tullut (Ilm.7:9-17).

        Israelin pelastukseen kansana johtavan suuren ahdistuksen jälkeen;
        Matt.24:30. Silloin taivaalla näkyy Ihmisen Pojan merkki ja kaikki maan sukukunnat VAIKEROIVAT, kun näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suuressa voimassaan ja kirkkaudessaan (Juuda 14-15).

      • filade kirjoitti:

        Ensimmäisestä ylösnousemuksesta kuitenkin puhut eikä mistään muusta?

        Lisäsin tuon sinne linkkiin :
        1Tess.4:18. Lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla.

      • pelastuapua

        Muistakaa kenelle nämä sanat oli sanottu henkilökohtaisesti . Ei niitä Jeesus
        puhunut meille ,vaan apostoleilleen .He ovat niitä jotka valitsivat taivasosuutensa
        jo eläessään seuraamalla Jeesusta ja itse ottaen opettajan viran itselleen kasteen saatuaan ,ja pyhänhengen vuodatuksen jälkeen .Mikään niistä ei kuulu meille ,
        eikä niitä voida meidän aikaamme soveltaa ,koska Messias ei ole LIHASSA keskuudessamme ,emmekä kukaan ole apostoleita .Silti meillä on mahdollisuudet
        pelastua ,samoin kuin " kreikkalaisilla ja juutalaisilla ",jopa ruotsalaisilla ,heh.

      • Puolueeton1
        filade kirjoitti:

        Menit taaskin lisäämään omiasi ,antaaksesi täyden tuen nykyisraelin valtiolle . YAHWE ei ole koskaan antanut lupaustaan millekkään kansalle ,pelkästään sen takia ,että ovat juutalaisia .Israelin alkuperäisestä hebrealaisten kansasta Jumala on
        luvannut säästää pappis - sukukunnista ( 12 sukukunnista ) taivaan valtakuntaan .
        Mikään sotiva ydinasevaltio ei voi olla YAHWE - Jumalan suosiossa ,koska
        Jumala on luvannut tuhoavansa ne kaikki ,ihmiseen katsomatta .

      • Valitsivat
        pelastuapua kirjoitti:

        Muistakaa kenelle nämä sanat oli sanottu henkilökohtaisesti . Ei niitä Jeesus
        puhunut meille ,vaan apostoleilleen .He ovat niitä jotka valitsivat taivasosuutensa
        jo eläessään seuraamalla Jeesusta ja itse ottaen opettajan viran itselleen kasteen saatuaan ,ja pyhänhengen vuodatuksen jälkeen .Mikään niistä ei kuulu meille ,
        eikä niitä voida meidän aikaamme soveltaa ,koska Messias ei ole LIHASSA keskuudessamme ,emmekä kukaan ole apostoleita .Silti meillä on mahdollisuudet
        pelastua ,samoin kuin " kreikkalaisilla ja juutalaisilla ",jopa ruotsalaisilla ,heh.

        Valitsivat taivas osuuden? Oli heilläkin mahdollisuus menettää pelastus, Juudas Iskariot menetti.

      • Westsider-
        pertsa2012 kirjoitti:

        Ensimmäisestä ylösnousemuksesta kuitenkin puhut eikä mistään muusta?

        Lisäsin tuon sinne linkkiin :
        1Tess.4:18. Lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla.

        1.Tess.; 16. "Kun itse Herra astuu alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasuunanan kajahtaessa; ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin;
        17. sitten meidät, jotka (vielä) elämme, jotka olemme jääneet tänne (emme ole kuolleet) temmataan yhdessä heidän ( jo kuolleiden) kanssaan ( yhdessä, yhtenä joukkona, seurakuntana) pilviin Herraa vastaan yläilmoihin, ja niin me saamme aina olla yhdessä Herraa vastaan yläilmoihin, ja njjn me saamme aina olla yhdessä Herran kanssa. Niin lohduttakaa ....

      • Westsider- kirjoitti:

        Noinhan se eka ylösnousemus pääpiirteittäin menee.

      • paitsi ettei meitä temmata seurakuntana vaan ensimmäinen ylösnousemus tapahtuu kuten
        Raamatussa on kuvattu :

        Ilm.
        20:4 Ja minä näin valtaistuimia, ja he istuivat niille, ja heille annettiin tuomiovalta; ja minä näin niiden sielut, jotka olivat teloitetut Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, ja niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eikä sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa eikä käteensä; ja he virkosivat eloon ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhannen vuotta.
        20:5 Muut kuolleet eivät vironneet eloon, ennenkuin ne tuhat vuotta olivat loppuun kuluneet. Tämä on ensimmäinen ylösnousemus.
        20:6 Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan ne tuhannen vuotta.

        lisäkuvauksia löytyy apostolisista kirjoista.

      • Matteuksen evankeliumi:
        24:31 Ja hän lähettää enkelinsä suuren pasunan pauhatessa, ja he kokoavat hänen VALITTUNSA neljältä ilmalta, taivasten ääristä hamaan toisiin ääriin.

      • Raamatussa_totuus

        Raamatussa totuus näistä asioista ja Jeesus opetti mikä riittää opetuslapsilleen jotka ristinsä kantavat ja rakastavat sitä myös kuten Herra itse on ristinsä kantanut eikä omaansa vaan Isän tahtoa kuuliaisena noudatti.

    • eitaidamahtuapäähän

      Eipäs olekkaan sama kuin " kaikkien kuolleitten ylösnousemus ".Taivaalliseen elämään
      valitut henkiolennot ilmeisesti nousevat ensiksi ,sitten aukeavat haudat niille joilla on maanpäällisen elämän toiveet ,onhan se asia esitetty selvästi raamatussa ,vaikka
      kirkonoppineet väittävät ylösnousemuksen tarkoittavan " kaikkien valittujen passitusta taivaaseen " .Ilmestyskirjassa on selvästi annettu tieto taivaallisesta joukosta ,
      oikein numeroin ,ettei pitäisi tulla virheitä harhautuksilla .Lukekaa nyt se sieltä
      vihdoinkin ,ettei sitä tarvitse toistaa joka riivatun viikko .

      • luulotpois

        Ensin kuolleet ovat valitut Jeesuksen kaltaisen kuoleman saaneet marttyyrit ,ja 12
        israelin pappisheimon jäsenet .Meidän aikanamme ei ole mitään jäämistöä siltä
        ajalta .144.000 lukumäärä on ilmestyskirjassa " kissankokoisin kirjaimin ",jos et sitä hyväksy ,niin olet epäraamatullisten opetusten orja .

    • Ylermi

      Ensimmäinen "tempaus" on jo tapahtunut. Mat. 27:52-53. Haudat aukenivat, ja monien poisnukkuneiden pyhien ruumiit nousivat ylös. Jeesuksen ylösnousemisen jälkeen he lähtivät haudoistaan, tulivat pyhään kaupunkiin ja ilmestyivät monille. Ei raamattu aukee järjellä ellei sitä PyhäHenki avaa.
      Mat. 22:29. Te olette eksyssissä, koska ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa.

    • filade

      Ylermille;
      Paavali kirjoitti vuosikymmeniä myöhemmin ylös tempauksesta.
      Mahdollista että Jeesuksen kuollessa tapahtunut muutaman pyhän ylösnouseminen tapahtui samoin kuin Jeesus herätti Lasaruksen.
      He todistivat tapahtuneella Jeesuksen ylösnousemuksen Jerusalemin asukkaille.

      Dan.9:27. Juutalaiselle kansalle ja Jerusalemille osoitettu viimeinen vuosiviikko alkaa toteutua seurakunnan tempauksesta.
      Vihanajan tapahtumista myös; Jes.28:15-18, luvut; Matt.24-25, Ilm.6-18.

      • Westsider-

        Ensimmäinen puolikas seitsen vuotisesta lopun ajasta on antikristuksen aikaa.
        Dan 7:25. Hän puhuu sanoja Korkeinta vastaan ja hävittää Korkeimman pyhiä. (seurakuntaa) Hän pyrkii muuttamaan ajan ja lain, ja ne annetaan hänen käteensä ajakaksi kahdeksi ajaksi ja puoleksi ajaksi. Dan 7:25)

        Ilm 11:2 Mutta temppelin ulkopuolella oleva esikartano eroita pois, äläkä sitä mittaa, sillä se on annettu pakanakansoille, ja he tallaavat pyhä
        kaupunkia ( seurakuntaa) neljäkymmentäkaksi kuukautta.

        Näin meni ensimmäinen puolikas seitsemästä vuodesta ja päättyy tempaukseen. kutsuun: " nouskaa tänne"
        "Niin he nousevat pilvessä ja heidän vihollisensa näkivät heidät" Ilm 11: 12-15
        ja sillä hetkellä tapahtui suuri maanjäristys.
        Katso toinen voi on mennyt ja kolmas voi tulee pian, Kun Jumalan vihan pasuunat alkaa soida. Mutta kiitos Herralle seurakunta on niistä poissa Ilm 7:14

      • Westsider-

        Oikaisu; Piti olla: Katso toinen voi on mennyt ja kolmas tulee pian, kun Jumalan vihan maljat alkaa vuotamaan. Mutta kiitos Herralle seurakunta on otettu ylös.

      • Toisin_päin

        Toisin päin 7-vuotisjakson asiat: ensimmäinen 3,5 v iankaikkisen evankeliumin aikaa ja 144 000 keskeisessä osassa, ja toinen 3,5 v antikristuksen aikaa, ja Jeesus tulee ja paha alas sidotaan ja Jumalan valtakunta maan päällä alkaa ja siihen ovat ylösnousseet kaikki pyhät ihan ruumiillisesti kuten Jeesus on esikoisena ruumiillisesti ylösnoussut ja tyhjät käärinliinat vain täällä ovat todistuksena siitäkin tapahtumasta ja samoin Raamatussa olevat silminnäkijöiden todistukset.

      • Westsider-
        Toisin_päin kirjoitti:

        Valta vaihtuu ja antiksen valta loppuu, kun seitsemäs enkeli puhaltaa pasunaan;
        niin kuului taivaasta suuria ääniä, jotka sanoivat: "Maailman kuninkuus on tullut meidän Herrallemme ja hänen voidellullensa, ja hän on hallitseva aina ja iankaikkisesti. (Ilm 11:15)

        Ja pakanakansat ovat vihastuneet, mutta sinun vihasi on tullut, ja tullut on aika tuomita kuolleet ja maksaa palkka sinun palvelijoillesi profeetoille ja pyhille ja niille, jotka jotka sinun nimeäsi pelkäävät, pienille ja suurille, ja turmella ne, jotka maan turmelevat.

        Ja siihen kulunee toinen kolme ja puoli vuotta.

        Ilm 12:13 Ja kun lohikäärme näki olevansa heitetty maan päälle, ajoi hän takaa sitä vaimoa, joka oli poikalapsen (seurakunnan) synnyttänyt.
        14. Mutta vaimolle annettiin sen suuren kotkan kaksi siipeä hänen lentääksensä
        erämaahan sille paikalleen, jossa häntä elätetään (toiset) kolme ja puoli vuotta.(vihanaika)

    • Suksikaa

      nyt vittuun tempauksinenne.
      Uskis joka makaa mielisairaalassa lepositeissä harhoissaan koska on kuullut ääniä joita luulee Jeesuksen puheeksi. Diagnoosi on kumminkin skitsofrenia.
      Kysymys . Nyt kun se tempauksenne tapahtuu niin lähteekö sänky mukaan?
      Toinen kysymys. Finnairin kone lentää kohti Thaimaata puikoissa uskis lentäjät kun tempauksenne tapahtuu niin kone jää ilman lentäjiä . Kuka koneen tuo alas , tekeekö jeesuksenne murhan ja tapattaa matkustajat ?
      Kolmas kysymys. Nussin uskista kun hänet tempaistaan kesken huippujen alta pois niin kullini osuu voimalla patjaan ja voi vioittua . Kuka ottaa vastuun. Voinko hakea If.stä korvauksia vioittuneelle kullilleni ?
      Odottelen asiallisia vastauksia . Ei sit mitään törkeyksiä ,mä en uskiksena kestä niitä.

      • jens_morjens

        Ota sana:)
        Fil. 4:7
        ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.
        Joh. 14:6
        Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.
        Joh. 3:3
        Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa."
        Room. 10:17
        Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.

        Kuka Jeesus?
        > Vanhassa Testamentissa on noin 300 profetiaa tulevasta Messiaasta eli Jeesuksesta Kristuksesta, jotka ovat toteutuneet Uuden Testamentin puolella. Seuraavassa on mainittu osa näistä. <
        http://www.nic.fi/~jlindell/messias.htm

        > Pelastavan uskon lahja on armosta annettu ja suurin kaikista armolahjoista. Kukaan ei voi puristaa itsestään pelastavaa uskoa. Ei vaikka tutkisi Raamattua ja muita uskosta kertovia kirjoja 40 vuotta ja kuuntelisi 1000 saarnaa. Isä kutsuu syntisiä eri tavoin kääntymään Jeesusta kohti. Kukaan ei omasta voimastaan ja järjestään käänny kohti Jeesusta. Raamattu sanoo, että Herra kutsuu ihmisiä 2 ja jopa 3 kertaa Job 33:28. hän pelasti minun sieluni joutumasta hautaan, ja minun henkeni saa iloiten katsella valkeutta'. 29. Katso, kaiken tämän tekee Jumala kahdesti ja kolmastikin ihmiselle.
        Jeesus sanoo, että Isä on antanut (kutsunut) ihmisiä Hänelle Joh. 17:24. Isä, minä tahdon, että missä minä olen, siellä nekin, jotka sinä olet minulle antanut, olisivat minun kanssani, että he näkisivät minun kirkkauteni, jonka sinä olet minulle antanut, koska olet rakastanut minua jo ennen maailman perustamista.
        Rakas lukija. Jos Isä vetää sinua tai jotain tuttuasi Jeesuksen puoleen niin käänny tai anna tutullesi ohje kääntyä Jeesuksen puoleen heti ja ota vastaan pelastava usko. Raamattu sanoo miksi Jeesus, Kristus, Messias, Herra, Jumala, Jumalan Poika, syntiemme Sovittaja on tullut maailmaan Joh. 3:16. Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
        Kuinka sitten voit ottaa vastaan Jeesuksen henkilökohtaisena pelastajana. Se on elämäsi tärkein asia. Alla on yksinkertaiset ohjeet. <
        http://www.andreas.fi/uskoonTulo.htm

        Hinta on maksettu.
        > Roomalainen (nahkaruoska "horrible flagellum" koostui kädensijasta, johon oli kiinnitetty köysiä tai nahkaremmejä, joihin oli kudottu lyijykuulia, luunpaloja tai rautapiikkejä). Se, joka tuomittiin tähän kauheaan rangaistukseen, sidottiin ojennettuna paaluun. Iskut suunnattiin sitten selkää, takamusta ja jalkojen takapuolia kohti, mutta ne saatettiin myös suunnata vatsaan ja kasvoihin. Kuulat saivat aikaan syviä mustelmia, jotka puhkesivat, kun niihin osuttiin useita kertoja ja luunpalat sekä rautapiikit repivät rikki ihon niin vaikeasti, että joskus paljastui osa selkärankaa. Erään roomalaista ruoskintaa tutkineen lääkärin mukaan piiska on kuluttanut alla olevaa luurangon lihaksistoa ja saanut aikaan verisen lihan väriseviä suikaleita. Eräs Eusebios - niminen historioitsija 200 - luvulta kuvaili ruoskimista sanomalla: "Uhrin laskimot paljastetaan, kuten myös lihakset, jänteet ja suolet." <
        http://bibelfokus.se/fi/node/269

        "Se on täytetty"
        https://www.youtube.com/watch?v=c-c1E5j3xD0

        Tappaako Jeesus? Ei. Hän pitää elämää yllä. Hän antoi ihmisen jatkaa elämäänsä ja lisääntyä, vaikka ihminen ansaitsi kuoleman syötyään hyvän- ja pahantiedonpuun hedelmää. Jos pysähdyt miettimään, huomaat, että lankeemus tuotti mm. seuraavia asioita:
        - Pelko
        - Jumalan/totuuden pakoilu
        - Syyllisyyden ulkoistaminen
        - Nopea teknologinen kehitys
        1.Moos:
        3:6 Ja vaimo näki, että siitä puusta oli hyvä syödä ja että se oli ihana katsella ja suloinen puu antamaan ymmärrystä; ja hän otti sen hedelmästä ja söi ja antoi myös miehellensä, joka oli hänen kanssansa, ja hänkin söi.
        3:7 Silloin aukenivat heidän molempain silmät, ja he huomasivat olevansa alasti; ja he sitoivat yhteen viikunapuun lehtiä ja tekivät itselleen vyöverhot.
        3:8 Ja he kuulivat, kuinka Herra Jumala käyskenteli paratiisissa illan viileydessä. Ja mies vaimoineen lymysi Herran Jumalan kasvojen edestä paratiisin puiden sekaan.
        3:9 Mutta Herra Jumala huusi miestä ja sanoi hänelle: "Missä olet?"
        3:10 Hän vastasi: "Minä kuulin sinun askeleesi paratiisissa ja pelkäsin, sillä minä olen alasti, ja sentähden minä lymysin."
        3:11 Ja hän sanoi: "Kuka sinulle ilmoitti, että olet alasti? Etkö syönyt siitä puusta, josta minä kielsin sinua syömästä?"
        3:12 Mies vastasi: "Vaimo, jonka annoit olemaan minun kanssani, antoi minulle siitä puusta, ja minä söin."
        3:13 Niin Herra Jumala sanoi vaimolle: "Mitäs olet tehnyt?" Vaimo vastasi: "Käärme petti minut, ja minä söin."

        En tiedä miten tempaus vaikuttaa lentokoneisiin. Voi olla, että enkelit kuskaavat ne maan pinnalle. Yksi asia on varma. Jumala ei erehdy.
        http://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=pikahaku&hakuehto=aivoituksensa&kirja

      • jens_morjens

    • Aika_tarkat_ajan-

      Aika tarkat ajanmerkit ovat Raamatussa Jeesuksen tulemuksesta ja ennen Herran päivää on pahan valtakunta maan päällä sen 3,5 vuotta ja pedon merkki maksuvälineenä ja hävityksen kauhistus Jerusalemissa eli patsas Babylonian kuninkaasta, joka kymmenen kansakunnan asevoimien turvin on hyökännyt Israelin Jerusalemiin. Pakanakansoissa on suuri viha Jeesuksen kansaa vastaan, mutta yksikään hius ei Jumalan sallimatta putoa ihmisiltä, ja tärkeä turvata Jumalaan ja ristinsä kantaa ja suuri kunnia-asia tämä Jumalassa ja Jeesuksen seuraajalle.

    • Lohdutuksessa_tärkeä

      Lohdutuksessa tärkeä tieto on nimenomaan se, että pääsemme Jeesuksen tykö, kun ristimme kannamme ja rakastamme Herraa, sillä se on viisaiden kihlattujen tunnusmerkki ja monia kutsutaan eikä yksikään joka Jumalaan turvaa joudu häpeään Jeesuksen opetuslapseudessa, sillä Jumala pitää huolta ihmisistä, jotka tahtovat perille voittajina päästä, ja paras osa ihmiselle varmuudella.

      Pannaan kaikki toivomme Jumalan armoon ja pyhitytään totuudessa, sillä on Jeesuksessa ja hyvää varmuudella. Jumalan rakkaus kestää kaiken, ja ihmisinä olemme sen kohteena ja juuri siitä syystä Jeesus kuoli ristillä ja vuodatti verensä ja antaa elävän veden ja Pyhän Hengen siunauksen ja saamme tätä hyvää janota ihan loppuun asti ja kun olemme maistaneet sitä niin kumpuaa yhä lisää ja lisää ja tuottaa hyvää hedelmää.

    • Kritik-

      Raamattu sanoo tästä: "Muut kuolleet eivät vironneet eloon, ennen kuin ne tuhat vuotta olivat loppuun kuluneet. Tämä on ensimmäinen ylösnousemus (Ilm 20:5)

    • Kritik-

      Ilm 20:5 Sanoo: "Muut kuolleeteivät vironneet eloon, ennen ne tuhat vuotta olivat loppuun kuluneet. Tämä on ensimmäinen ylösnousemus.

    • SR1

      Tiedättekö kuinka monta kertaa on raamattu on kirjouitettu uudelleen ja montako kertaa se on käänetty. Katsoin ohjelman jossa etsittiin alkuperäistä tekstiä. Läheleelle päästiin ja jotain löytyi, mutta kun sitä tutkittiin siinä ei ollut haudasta nousutta Jeestusta sanaakaan. Se teksti on lisätty Rooman aikaan siihen! joten suma sumarum.

      • Kritik-

        Fariseukset piti huolen, ettei san päässyt leviämään heti alussa.

    • Beelsebub

      Sitä nopeammin mitä teidät "temmataan", niin sitä nopeammin me muut saamme olla rauhassa.

      • jens_morjens

      • 1234567---

        Kaikki järkyttävät aikakaudet ovat, ennen Jeesuksen toista tulemista, eikä Jeesuksen toisen tulemisen jälkeen, sillä KAIKKI jumalattomat saavat surmansa Hänen ilmestyksestään.
        Salaista ylimääräistä tempausta ei tule olemaan, ennen Jeesuksen toista tulemista.

    • minäköainoaoikesa

      Ei saa vääristellä selvää sanaa,varmaan tiedät että silloin elossa olevat temmataan kun Jeesus saapuu.
      Ensin siis kuolleet ja sitten meidät yhdessä heidän kanssa,niinhän sana sanoo,eikä minulla ainakaan ole lupaa sitä toiseksi muuttaa.

    • Westsider-

      Juuri niin, Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasuunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin;
      sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla yhdessä Herran kanssa.

      Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla. I Tess 4:126-17,

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      91
      3100
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1747
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1617
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      90
      1450
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      405
      1437
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      403
      1333
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1189
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1093
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      340
      942
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      270
      928
    Aihe