Täällä ei olekkaan omaa soppakattila tänään

ohjelmaa joten Oletteko jo jaksaneet herätä "kuulemaan " oman versioini mitä tänään syödään. Viikolta jäänyttä jauhelihamakaronilaatikkoa lämmitin äsken oli ihan hyvää Laitoin herneet likoamaan hernekeittoa ajattelen johon on savustettua sianpotkaa tarkoitus silputa Ensin ajattelin jos olisin tehnyt Normaalin sianlihakastikkeen mutta sitten ajattelin uudestaan :) ja oikein tuumasta toimeen ryhtyessäni älysin kuinka ensiviikolla jää aikaa näistä ruokahuolista "mitä tänää syödään " Perjantaina oli suosikkiruokani 1 kalapuikkoja, keitettyjen perunoiden kanssa . Hyvin on kelvannut ja riittänyt vielä kun muutamalla eurolla saa lidlistä ostettua vaikka mitä hyvää jälkiruuaksi Ruoka ei ole loppunut :)
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Nauta/sika jauhelihasta saa maistuvamman jauhelihamakarinlaatikon sitä olenkin käyttänyt Kalapuikot salatin ja hyvän kastikkeen kanssa on mitä maistuvin ja nopein Tänään on vielä katsottava riittääkö riisit niiden kulutus on sitäluokkaa että saisivat täällä suomessakin alkaa myymään 10kilon säkeissä eikä vaan ainoastaan perunita ja muita vihaneksia. En millään itse pysty loihtimaan niin maistuvaa vokkia sianlihasta mitä kiinalaiset sen vain osaavat saatka muista äyriäisitä ja kalasta.

Tähän ei heidän kannata kirjoittaa mitään tavalisesta arkiruuasta etenkään kalapuikoista joita salaa syövät että maine ei menisi kalapuikkojen tähden :)

Äänestä
  • En osaa itse tehdä alkuunkaan fiterattua kanaa kuten kiinalaiset, joskus olen ostanut niitä valmiskastike "juttuja " ja lisännyt kanaa mutta ei alkuunkaan mitä kiinassa söin Olen lukenut että täällä suomessa on kiinalaisia ravintoloita En ole käynyt maltan kyllä odottaa että pääsen syömään kiinaan ja herneikeiton voimalla siihen vielä räiskäleitä kyllä jaksaa. Olen maininnut hyville tuttavilleni että jos hongkongiin menette suoisittelen heille charlie brown.sa käyntiä Sieltä saavat Mahtavat hod dogit kuin myös paikka on lapsiystävällinen /perhekeskeinen Siellä ehkä samaan aikaa näet myös tämän kirjoittajan siksi usein siellä "kulutan aikaani "

    seuraava pysäkki the peak

    Äänestä

  • noniin, eikö olikin mahtava luonto hongkogin keskellä Äskeinen oli vain pikku näpätys heille jotka ovat olleet sairaan kiinostuneita vuosia ip osoittestani vaikka heillä ei ole mitään syytä siihen. mm. Kävin tuossa maikkarilla lukemassa jutun japanilaisesta riisistä Mielestäni juttu oli pintapuolinen jos tosiassaan haluaa syventyä riisin valmistukseen siitä kun kahlaavat vedessä valitakseen maailman hienompia ja arvokkaampia riisi laatuja Vaatii toimittajalta joka tuon kirjoitti aikaa syventyä kun motivaatiota Asenne ratkaisee ja se asenne mikä täällä suomessa valitsee on nähty ja koettu. Tämä soppakattila osio olikin vain meille tavalisille :)

    seurava pysäkki kowlou

    Äänestä

  • :) "heikoille pitää olla kiltti "

    Äänestä

  • Ne on käteviä ja nopeita valmiskastikkeita mihin tarvitsee vain kanaa, sianlihaa mm. kilttihän sitä pitää olla heille joiden pitää kalapuikkoja syödä salaa..

    Äänestä

  • Minä sentäs uskallan syödä ranskalaisia perunoita kalapuikoilla Tätä ei moni uskalla julkisesti todeta mutta entäs kun saan parhaan makkarakeiton wilhelmiina makkarasta Enkä ymmärrä edes hävetä Kehuskellen vielä tässä että mannapuuro maitoon keitettynä mansikoiden kanssa on hyvää...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


cdcdcd kirjoitti:

ohjelmaa joten Oletteko jo jaksaneet herätä "kuulemaan " oman versioini mitä tänään syödään. Viikolta jäänyttä jauhelihamakaronilaatikkoa lämmitin äsken oli ihan hyvää Laitoin herneet likoamaan hernekeittoa ajattelen johon on savustettua sianpotkaa tarkoitus silputa Ensin ajattelin jos olisin tehnyt Normaalin sianlihakastikkeen mutta sitten ajattelin uudestaan :) ja oikein tuumasta toimeen ryhtyessäni älysin kuinka ensiviikolla jää aikaa näistä ruokahuolista "mitä tänää syödään " Perjantaina oli suosikkiruokani 1 kalapuikkoja, keitettyjen perunoiden kanssa . Hyvin on kelvannut ja riittänyt vielä kun muutamalla eurolla saa lidlistä ostettua vaikka mitä hyvää jälkiruuaksi Ruoka ei ole loppunut :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu