Minulla on kokemus kahdesta anopista.Ex mieheni äiti oli minulle aina todella ystävällinen ei koskaan riidelty vaikka oli miniänä yli 20 vuotta.Ja on hyvät välit vieläkin.
Toinen anoppi on sanonutkin heti meidän suhteen alussa että hän sai viidenen tytön,omia tyttöjä 4.Voin vaan sanoa että minua on kait kohdannut onni tavata tosi ihania ihmisiä.
Itselläni on miniä kokelas ja ei ole ollut mitään ongelmia.Ex miniäkin toiselta puolen suomea on vielä minuun yhteydessä. Ei aina saa morkata anoppeja ;)
Toinen anoppi on sanonutkin heti meidän suhteen alussa että hän sai viidenen tytön,omia tyttöjä 4.Voin vaan sanoa että minua on kait kohdannut onni tavata tosi ihania ihmisiä.
Itselläni on miniä kokelas ja ei ole ollut mitään ongelmia.Ex miniäkin toiselta puolen suomea on vielä minuun yhteydessä. Ei aina saa morkata anoppeja ;)
Vastaukset 3
Vanhimmat
oma äitinikin on ollut siskojeni kumppaneille mukava. että kyllä ussoon et mukaviakin anoppeja on:D ja kukin sen itse päättää onko ikävä vai kiva.
Taivaalle kiitos teistä ihanista anopeista!! Minä tiedän teitä olevan. Monella ystävistänikin on kipale teitä. Ja miten onnellinen olenkaan heidän puolestaan!!
Kuitenkin kun kipeä anoppisuhde sattuu kohdalle -monella heti alusta alkaen ilman miniäkokelaan mokailemisia (jos niitä voi "selittävänä" tekijänä käyttää?) on pelkästää hyvä saada purkaa sydäntään. Itse panttasin monta vuottaa sitä tuskaa, joka syövytti kuin happo sydäntäni. Ja persoonallisuutenikin alkoi muuttua kamalampaan suuntaan sen ainaisen piinan vuoksi. Suuni lopulta avattuani asioista puhumiseen ja hiljalleen kakkakasoja sisältäni heiteltyäni on elämä jälleen ihanaa -saman miehen vaimona, saman anopin miniänä. Anopin kanssa asioita ei ole setvitty, mutta kiitos ihanista ystävistä ja mieheni ymmärryksestä. Anopillani on ilmeisesti defenssimekanismit kohtuullisen vahvat; yrittäessäni aikoinani ottaa joitakin asioita esille, ei hän muistanutkaan yhtään mitään. Puhdas ja viaton kuin pulmunen. Mutta tunnepitoisuuden voimakkuudella mitattuna, luulisi anopin purkauksien jättäneen muistijälkensä hänenkin aivoihin. Mutta puhumme joskus jos aika sille koittaa. Muutaman päivän vuosittaisella tapaamisella selvitään mainiosti. Tuskin hänkään minua äärettömästi ikävöi väliaikoina. Myönnän toki, ilman lapsia saattaisi yksi kipale päivävierailua olla sopiva vuosiannos. ;)
Eli puhukaa, puhukaa te pilkatut, piinatut sielut! Kyllähän hyvin menevillä pitäisi olla rahkeita kuunnella ja auttaa särkyneitä??!
Morkaamisesta vielä: kaikki negatiivinen ilmaisu ei todellakaan ole morkkaamista, vaan ilkeyksistä on puhuttava, jotta ne saa siivottua sisimmästään ulos. Eli moppiin ja rättiin on tarttutava ja hinkattava pinttyneetkin paikat puhtaiksi. Se jos mikä vie aikaa, mutta kirkaammin ikkunoin on taas parempi jatkaa. Tunteet ovat takuulla negatiiviset oltuaan piinattuna ehkäpä vuosikausia ilman suurempia ymmärtämyksiä ehkäpä miltään taholta.
Niin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan.Myös appi-anoppi-miniä-vävysuhteissa.