Rosmariini hiustenhoidossa!

Rosemaryy

Onko kukaan muu kokeillut rosmariinia hiuksiin?
Rosmariinin sanotaan ehkäisevän hiustenlähtöä, vahvistavan hiuksia ja myös parantavan pintaverenkiertoa joka taas aktivoi hiusten kasvua.

Itse olen hurahtanut päänahkaan hierottaviin hiusvesiin jo jonkin aikaa enkä enää voisi kuvitellakaan jättäväni niiden käyttöä pois koska itselläni ne ovat vaikuttaneet merkittävästi hiusten laatuun.

Ensimmäinen rosmariinia sisältävä aine hiuksilleni oli Weledan Vitalisoiva hiusvesi jota olen kaikenkaikkiaan tähän mennessä ostanut (tilannut) muutaman kerran (muutama pullo kerralla) mutta niiden hintavuuden takia päätin säästää ja aina välillä käytän itse tehtyä rosmariiniainetta (hiuspituuksiin suihkutettavaa ja päänahkaan hierottavaa) olen todennut myöskin toimivaksi eikä siihen mene juurikaan rahaa ja on myös riittoisaa.

Päivittäin käytettynä olen erittäin yllättynyt miten hiuksistani on tullut paljon vahvemmat ja paksummat kun ennen hiukseni olivat hieman hauraat ja katkeilevat. Huomaan myös suihkussa käydessä ettei hiuksiakaan enää irtoile kuin ennen.

Tämä taitaa olla tehokasta juuri siksi että rosmariiniainetta laitetaan aina hiusten pesun jälkeen ja aina tarvittaessa ja aine vaikuttaa vuorokauden ympäri ja ylläpitää hiusten kuntoa.

Todellakin kokeilemisen arvoinen juttu varsinkin jos on katkeilevia ja hauraita hiuksia niin eron huomaa kokemukseni mukaan varmasti.

7

20813

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jasminna66

      Moi! Pari päivää käyttänyt tuota Walesin huudettu.ja tehokkaalta tuntuu- auttaa ainakin hiuspohjan kutinaan! Mielenkiinnolla odotan jos vaikka vahvistaisi mun onnettoman ohutta hiirenhäntää

      • Jasminna66

        Voi hitto, puhelin sekoilee! Siis wellan hiusvesi!


    • tääonsaletti

      Ei sitä hiuslaatua voi mitenkään manipuloida, hiuslaatu tulee geeneistä, se on se, minkä on perinnyt vanhemmiltaan, ainoastaan kuontalonsa saa pidettyä terveenä ,välttämällä kemiallisia käsittelyjä ja hoitamalla ittees terveillä elämäntavoilla.

    • Rosetta90

      Moikka! Rosemaryn kertoisitko kuinka teet itse rosmariini hiusveden?

    • Anonyymi

      Hiusvesi ..1 lt vettä ja 2rkl rosmariinia..keitä 10min. jäädytä..huuhtele sillä hiukset..voi myös laittaa suihkepulloon ja suihkuttaa vettä hiuksiin

      • Anonyymi00007

        Siis käytätkö rosmariini
        jauhetta vai kuivattua rosmariinia.


    • Anonyymi

      Kiitos tästä kultaisesta rosmariinivesi-reseptistä. Olen myös käyttänyt kallista Weleda hiusvettä ja on aina hiukset ihan tosi hyvät sen jälkeen.

      Nytpä tulee hiustenhoito tosi paljon halvemmaksi ja hiukset kiittää!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2368
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      33
      1297
    3. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      983
    4. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      634
      952
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      942
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      865
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      88
      818
    8. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      686
    9. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      680
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      676
    Aihe