Työttömän Joulu

Miten työttömyys vaikuttaa Joulun viettoon,miten se eroaa työssäkäyvän Joulusta, onko jotain josta joudut luopumaan työttömyytesi takia?
141654
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Ehkä työtön "joutuu" tai pikemminkin saa luopua siitä avokätisestä tuhlaamisesta, jota työssäkäyvät joulun aikaan harrastavat. Mutta tämä on pelkästään hyvä asia.

Minun Jouluni ei ole yhtään laihempi kuin muillakaan. Sukulaiset laittaa aina joulupöydät, olen sitten työtön tai en. Syön ja nukun onnellisena. Saan vielä sulatellakin jouluruoat rauhassa, kun ei heti Tapaninpäivän jälkeen tarvii rynnätä töihin.

Anna toisten hössöttää ja maksaa, keskity itse nauttimiseen. Se on työttömän perusoikeus.

Äänestä
  • Näin työttömänä sukulaiset ja tuttavat tosiaan muistavat, vähän liikaakin. Tulee syötyä aivan tolkuttomasti kun joka paikassa tarjotaan vaikka mitä ihan mitättömistä hommista. Jos virittää television tai leikkii tunnin perheen kuopuksen kanssa, siitä saa monet ateriat ja energiset kahvit. Kyllä paino nousee kohisten.

    Näin työttömänä sitä on aikaa käydä istuskelemassa siellä täällä ja toisinaan on illalla ihan ähky olo kun on syönyt kahdesti, jopa kolmasti. Nyt pitääkin lopettaa, tuli juuri puhelu yhdeltä tutulta. Pitää käydä näyttämässä miten muutetaan kuvan gammaa.

    Kahvi laitetaan kuulemma heti tulelle ja sen jälkeen kun on kuvankäsittely tehty, syödään perunoita ja karjalanpaistia. Sitten onkin kiire toiseen paikkaan, lupasivat lähes uudet talvirenkaat lahjoittaa jos käännän heidän satelliittiantennin oikeaan suuntaan. Joskus pitäisi ehtiä paistamaan hirvenpaistikin, joka annettiin kun kävin koiran kanssa muutaman kerran lenkillä eli otin koiran hoitoon pariksi päiväksi.

    Äänestä

Pääasia että saa ALKON antimia pöytään, muuta ei tarvitakkaan. Sitten pukin vetimet päälle ja kylälle pyöriin.

Äänestä

Ei kai siinä muuta, mutta lahjat ostan tilaamalla paikoista, joissa on ainakin 3kk:n maksuaika. Lapsille on pakko saada paketteja. Sukulaiset syöttää ja juottaa.

Äänestä

Olen säästänyt muutaman kuukauden, joten vietän joulun ja uudenvuoden Euroopan suurkaupungissa, tosin majoituksesta en maksa, koska menen vieraaksi. Työssäkäyvänä tämä ei tietenkään olisi mahdollista, joten jotain hyvää on tässä nykytilassa. Vuoden vaihteessa sitten töihin, mihin vaan, vaikka korkeasti koulutettu olenkin. Muistetaan nauttiakin elämästä! Suomalaisen nuoren aikuisen elämä voi olla rankkaa, kun koulutus tai kokemuskaan ei takaa töitä. Elämä on haaste, pakko jaksaa!

Äänestä
  • Joulu menee kuten ennenkin. Pukkeilen aattona sen kolmituntisen näillä näkymin. Juon vain vettä ja tuoremhehua. Laulan ja laulatan.
    Tietenkin sitten iltahämärissä tonttujen ja muorin kanssa syödään kuten muulloinkin. Sitten iltayöstä muorin kansssa naidaan.
    Eipä paljon poikkea tavanomaisesta. Kuunnellaan musiikia ja hiljennytään perheen kesken.

    Äänestä

En vietä joulua mitenkään. Kissalle en viitsi joulua järjestää ja muita ystäviä ei ole.

Äänestä

Höh! Olen poikamies, välit poikki vanhempiinkin jo vuosien ajan. Alla vajaat 6 kk ansiosidonnaista. Ostan pöytään kinkun, valmiit rosollit ja laatikot ja ennen kaikkea viinaa. Eiköhän tuota kuudella isolla kossupullolla pärjätä ja viimeistään tapanina myös lähikuppilqan vetämään bisseä. Rentoa, kivaa, eikä tuleva työstressi paina!

Äänestä

No lahjojen yms suhteen ei juuri mitenkään, mutta muuten eroaa kyllä. On enemmän aikaa omalle perheelle, sukulaisille ja hyville ystäville.

Äänestä

monestakin asiasta. Lahjoja ei ole vara ostella läheisille samoin joulupöytä ei notku mitenkään herkuista. Haudalle ei ole varaa lähteä, koska ei ole autoa ja rahaa ei ole että voisi sinne kuskin maksaa. Syödään vaan ns. tavallista ruokaa ja ollaan kotosalla yksin, koska ei riitä rahat siihenkään että maksaisi kalliit junaliput ja lähtisi johonkin sukulaisiin, että silleen....

Äänestä
  • Jos nyt olisit oikeasti halunnut lähteä jouluksi sukulaisiin, niin olisihan se onnistunut. Pitää vain säästää etukäteen, eikä vasta joulukuussa. Bussi on halvempi kuin juna. Sukulaisille voi viedä lahjaksi jotain tarjoustalotavaraa tai tehdä löytöjä kirpputorilta. Olen täysin varma, että itselläni on vähemmän massia kuin sinulla. Menen jouluksi sukulaisiin lahjojen kanssa ja junalla vielä. Olen kiristänyt vyötä pitkään.
    Taloudellisuus on asia, jota pitää opetella. Turha ruikuttaa, jos ei yritä.

    Äänestä

  • Jos työttömän pitää heille vielä lahjatkin ostaa!

    Äänestä

  • läheisiä kirjoitti:

    Jos työttömän pitää heille vielä lahjatkin ostaa!

    Jouluna kuuluu antaa läheisilleen lahjoja. Ei niiden tarvitse arvokkaita olla. Tekisin itse, mutta en ole sitä tyyppiä joka osaa. On typerää jättää lahjat ostamatta sillä tekosyyllä, että on työtön. Pitääkö osa-aikatyöläisen ostaa lahjoja? Jos on iso asuntolaina? Jos on pieni palkka? Jos saa opintotukea? JOULU ON JOULU. Älä pilaa sitä.

    Äänestä

  • läheisiä kirjoitti:

    Jos työttömän pitää heille vielä lahjatkin ostaa!

    Pitääkö työttömän muka olla syömättä vain sen vuoksi että ostaa lahjoja läheisilleen ja kun sattuu noita lääkkeitäkin tarvitsemaan, pitääkö nekin jättää apteekin hyllylle. Ja voihan sitä jättää vuokrankin ja muut laskut maksamatta että lentää pellolle, vain sen vuoksi että saa niitä lahjoja ja se on kyllä täyttä sontaa, nimim. voi voi, ei nyt vain satu tajuamaan näköjään että töttömällä ja työttömälläkin on eroja, onkohan hän ollut viimeisen 11 vuoden aikana 8 vuotta työttömänä ja tarviiko hän jatkuvan lääkityksen, ja onko vielä kaiken lisäksi melko iäkäskin, tuskin.....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


työtön kirjoitti:

Miten työttömyys vaikuttaa Joulun viettoon,miten se eroaa työssäkäyvän Joulusta, onko jotain josta joudut luopumaan työttömyytesi takia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu