http://www.hs.fi/kaupunki/a1305925843345
Poliisi: Mies ahdistelee lapsia Helsingissä
Kaupunki 8.2.2015 11:59
Kimmo Oksanen
Helsingin Sanomat
Helsingin poliisiin on tullut ilmoituksia miehestä, joka on ahdistellut lapsia Helsingissä. Tapauksia on ollut muun muassa Munkkivuoressa, Pihjajamäessä ja Oulunkylässä.
Sunnuntaina Helsingin poliisissa vuorossa ollut komisario Teemu Lappalainen kertoi, että poliisin sisäisessä tiedotteessa epäillään miehen lähestyneen ala-asteikäisiä jo muutaman viikon ajan
"Varmuutta ei ole. Ilmeisesti kuitenkin epäilty on kaikissa sama mies", Lappalainen sanoi sunnuntaina.
Ilta-Sanomat kertoi lauantaina poliisin varoittaneen lasten vanhempia ja kouluja miehestä, joka olisi seurannut noin 10-vuotiaita tyttöjä pyytäen näitä mukaansa. IS:n tavoittaman Suutarilan ala-asteen rehtorin Kari Töyrylän mukaan tapauksia on ollut myös hänen koulunsa läheisyydessä.
Töyrylä on lähettänyt asiasta varoittavan viestin koulujen ja kotien välisessä Wilma-viestijärjestelmässä. Töyrylän mukaan ahdistelun kohteena olisi ollut myös poika. Ahdistelija on liikkunut päivällä ja julkisesti. Tytöt ovat kertoneet ahdistelijan olevan noin 25-35-vuotias.
Komisario Teemu Lappalaisen mukaan tapauksia tutkitaan lapsen hyväksikäytön yrityksenä.
"Nimike riippuu siitä, kuinka pitkälle on menty. Onko ollut ehdottelua vai onko ollut myös fyysistä koskettelua", Lappalainen sanoi.
Ilta-Sanomien mukaan mies on paitsi houkutellut lapsia autoonsa, hän on myös esitellyt sukuelintään ja ehdottanut uhriaan koskettelemaan sitä

Vastaukset 4
Vanhimmat
Saatanan ulkkis! Täytyykö tässä laittaa katupartiot pystyyn ennenkuin jotain pahempaa tapahtuu, kun kytät ei saa tätä runkkaria kiinni!!
Nyt olisi tärkeä tietää...
Joo, olennainen tuntomerkki jäänyt taas pois..
Itselle se on kyllä selvä kunnes toisin todistetaan..
Suksi idiootti hevon vittuun siitä kopioimaan uutisia aloitukseen!