Opettaminen on vaikeaa

Hmm. Kirjoituksesi herätti minussa ehkä enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Halusin kuitenkin kirjoittaa, sillä esille ottamasi asia on tärkeä.

Mitä tarkoitit, ettei sinua ole koskaan opetettu? Millaiset kokemukset sinulla oli koulussa oppimisesta? Millä tavalla olet oppinut niitä asioita, joita nyt osaat?

Tarkoitatko lapsen opettamisella sitä, miten voit tukea häntä läksyissä? Vai tarkoitatko esimerkiksi, miten opettaa hänet valmistamaan ruokaa kotona tms. Olet aivan oikeassa siinä, ettei lapsi opi sillä, että otat kirjan ja lasket tehtävän valmiiksi itse.
Opettaminen on dialogia, vuorovaikutusta. Useimmiten ihminen oppii, paradoksaalista kyllä, kysymyksillä. Oppiminen edellyttää oivallusta, joita kysymykset maanittelevat. Esimerkiksi: Kallella on viisi omenaa ja hän antaa Liisalle kaksi, montako Kallelle jää - lapsi pystyy samastumaan Kallen osaan ja 'näkee' tapahtuman silmissään ja osaa vastata luultavasti helpommin kuin että hänen eteen vain leväytetään 5 - 2=?. Jos haluat tukea lasta oppimaan, mieti, mitä voisit kysyä häneltä tai miten johdatella asiaa, jotta lapsessa itsessään syttyy oivallus kyseiseen asiaan. Opiskelu on ongelmanratkaisua. Mitä tietoja/toimenpiteitä jne tarvitaan, jotta ongelma saadaan ratkaistua. Lapsella täytyy olla motivaatio oppia, jotta oivallus ja ratkaisut kulloinkin syntyvtä. Jos lapsen pitää tehdä esitelmä ketusta, on rohkaistava häntä esimerkiksi kysymään; mitä ketut syövät, ovatko ne petoeläimiä vai kasvinsyöjiä, miten ne lisääntyvät, missä asuvat jne. Lapsi etsii tiedon (kirjasta), kirjoittaa sen omin sanoin ja samalla oppii. Jos vain luettelet hänelle ketusta erilaisia faktoja, ei lapselle synny sitä tiedon etsimisen ja saadun tiedon soveltamisesta syntyvää oppimisprosessia. Lapsen on myös itse saatava kysyä aiheeseen liittyviä kysymyksiä, joihin etsitään vastaus. Lapsi voi kysyä, synnyttääkö kettu poikasia vai muniiko. Tällöin on hyvä kerrata, että nisäkkäät synnyttävät eläviä poikasia ja juovat maitoa, ja vaikka kysyä, mitkäs eläinlajit puolestaan munivat ja niin edelleen. Näin lapsi oppii ohessa muutakin kuin pelkän opittavan, kapean kohdan.

Auttoiko tämä yhtään sinua hahmottamaan asiaa?

Meiju, diakoni

Opetus -termi liittynee suomalaisen käsityksen mukaan koulunkäyntiin ja tarkoitin, että 60-70-luvulla ei ainakaan minua opetettu koulutehtävissä kotona. Nykyään taas oppikirjat ovat täysin erilaisia ja asiat ovat erilaisia. Miten kouluissa voidaan olettaa, että minä voisin auttaa ylipäätään _missään_ koulutehtävässä? En minä osaa matematiikkaa enkä ymmärrä monen muunkaan nykyään koulussa opetettavan asian päälle.

Vanhimman lapsen kohdalla tosin asia oli niin, että opettaja (alakoulun) kielsi, että vanhemmat eivät saa opettaa lasta kotona. Jos lapsi ei koulussa yhdestä kerrasta ymmärtänyt, niin häntä rangaistiin (90-2000-lukua) erilaisilla pakottamisilla ja häpeärangaistuksilla.

Opettaminen on usein havainnollistamista, asioiden näyttämistä ja esimerkin eli mallin antamista. Lisäämistä, vähentämistä, jakamista ja kertomista voi havainnollistaa monin konkreettisin esimerkein. Pöydälle voi koota vaikka rusinoita ja laskea niillä. Kuitenkin esim. kertotaulu täytyy lopulta opetella ulkoa, mutta siinä lapset ovat hyviä.

Opettaminen on mielenkiinnon herättämistä. Minkälaisia kaloja vesistöissä oikein onkaan? Mitä ne mahtavat syödä? Otetaan selvää! Menkää metsään ihmettelemään, mitä siellä on. Katsokaa karttaa ja etsikää mummolapaikkakunta tai se etelänmatkakohde. Lapsi on yleensä aina luonnostaan kiinnostunut maailmasta.

Monesti opettajan tehtävä on ohjata harjoittelemaan. Lukemaan ja kirjoittamaan oppii vain harjoittelemalla.

Oppiminen tapahtuu aina oppijan päässä. Lasta voi kannustaa ja ohjata, mutta kannettu vesi ei kaivossa pysy. Tue lapsen omaa ajattelua ja pohdintaa. Kysy lapselta, mitä hän tietää ja mitä hän aiheesta ajattelee, ja tartu aina hänen kysymyksiinsä ja keskustelunavauksiinsa. Ennen kaikkea opeta häntä kantamaan vastuuta omasta työskentelystä, läksyistä yms.

Meillä on opetettu niin että on keskusteltu oppikirjan tekstistä ja selitetty sitä mitä lapsi ei ymmärrä. Läksyissä on autettu kuulustelemalla, ts. kyselty läksykappaleesta asioita joihin lapsi yrittää vastata kirjaan katsomatta. Se voi olla hauskaakin, auttaa ratkaisevasti oppimiseen, ja lapset itse pyytävät sitä. On tavallista että lapsi ei pysty omin päin löytämään tekstistä tärkeitä asioita ja painamaan niitä mieleensä.

Minusta lapsen opettaminen ei lähde vain siitä että autetaan läksyissä silloin kun lapsi ei osaa. Pelkästään siitä ei useinkaan synny sitä keskustelun ja pohtimisen kulttuuria joka auttaisi lasta ymmärtämään abstrakteja ja vaikeampia asioita kuten vaikka juuri reaaliaineita.
Minusta koko asia pohjaa yleiseen lapsen ja aikuisen väliseen kommunikointiin ja ajatusten vaihtoon. Eli siishen että lapsen kanssa keskustellaan jo pienestä pitäen monenlaisista asioista, ei vain helpoista vaan myös vaikeammista mutta kuitenkin lapsen ympäristöön ja elämään liittymistä. Tällöin lapsi oppii jo pienenä sen että asioita opitaan ja pohditaan elämässä jatkuvasti, ei vai koulussa vaan koko ympäröivästä maailmasta. Ja hän oppii myös sen että vanhemmat tietävät asioita ja oikeasti haluavat selittää niitä lapsilleen ja että tuo keskustelu on hauskaa.

Meillä ainakin on juteltu lapsille melkein kaikesta maan ja taivaan välillä ihan pienestä lähtien. Juttelemme melkein päivittäin niin ihan jokapäisisiin asioihin liittyvistä asioista kuin historaan, maantietoon, tekniikkaan jne. liittyvistä. Ihan mitä nyt sitten tulee eteen ulkona, tv:ssä, kirjoissa jne.
Ja samalla linjalla on jatkettu myös koulun alettua. Jos lapset eivät jotain ymmärrä, he kipaisevat kysymään ja sitten pohditaan yhdessä asioita kunnes lapsi ihan oikeasti tajuaa mistä on kysymys. En ole koskaan oikeasti ajatellut että se olisi opettamista, vain lapsen oman pohtimisen tukemista. Lapsella on yleensä jo ne "työkalut" asian oppimiseen, hän ei vain osaa niitä heti yhdistää oikealla tavalla. Sopivalla keskutelulla aikuinen voi johdattaa lapsen itse oivaltamaan. Mutta jos keskustelun taitoa lapsen ja vanhemman välillä ei ole opittu jo pienenä, ei se onnistu niin helposti isompanakaan.

Opettaminen ja kasvatus ovatkin aika huonoja sanoja aiheessa. On parempi ajatella asiaa ohjauksena ja elämän 'eväitten' antamisena, jakamisena, jossa sinäkin olet myös saava osapuoli, et vain ohjeitten antaja. Sillä sinäkin kasvat lapsen mukana koko ajan, jos vain annat siihen itsellesi luvan. Mutta vanhemmalla pitää olla vastuu ja rajojen asettamisen taito.