Keuhkoputkentulehdus ja voimakas kuume

Hei!

Olen 20-vuotias mies, jolla keskiviikosta asti kuumeilua. Aluksi lähinnä iltaisin ja öisin, mutta särkylääkkeillä saanut täysin normaalin olon ja askareey hoidettua, kuitenkin rasitusta välttäen.

Perjantai-iltana sitten iski aivan käsittämätön vapina ja kylmyys. Lauantaiaamuna kuumetta oli 39,3 jolloin lähdimme lekuriin joka totesi kyseessä olevan keuhkoputkentulehdus ja määräsi 3x30mg Flavamed ja 4x10mg Codesan Comp.

Lauantai-iltana kuumetta oli 39,6, särkylääkkeiden aina alentaessa sen 37,5-38 paikkeille ja nousee välittömästi lähelle 40 vaikutuksen hiivuttua. Sunnuntaiaamuna taas 39,6 ja illalla 39,8. Tänä aamuna jälleen 39,6. Alkaa jo pelottamaan, kun en ole eläissäni kärsinyt näin kovista kuumeista.

Muuta oireilua ei kuitenkaan paljoa ole, pientä unettomuutta ja lievänpuoleinen yskä, ruokahalu vähän kateissa mutta ajoittain iskee ihan nälkä. Kiisseleitä olen vedellyt ja juonut 3 litraa vettä päivässä, silti suu tuntuu koko ajan kuivalta vaikka virtsa olisikin ihan läpinäkyvää. Mieli on ihan kirkas eikä mitään hirmuista kuumepöhnää ole havaittavissa.

Onko muilla kokemuksia näin voimakkaista kuumeista keuhkoputkentulehduksen yhteydessä?

Lääkärissä sanottiin että tiistaina takaisin jos ei helpota, haluaisin vain tietää että onko tämä jotenkin poikkeuksellisen voimakasta, että pitäisikö kunnolla huolestua ja mennä jo tänään?
0605
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Kuume kirjoitti:

Hei!

Olen 20-vuotias mies, jolla keskiviikosta asti kuumeilua. Aluksi lähinnä iltaisin ja öisin, mutta särkylääkkeillä saanut täysin normaalin olon ja askareey hoidettua, kuitenkin rasitusta välttäen.

Perjantai-iltana sitten iski aivan käsittämätön vapina ja kylmyys. Lauantaiaamuna kuumetta oli 39,3 jolloin lähdimme lekuriin joka totesi kyseessä olevan keuhkoputkentulehdus ja määräsi 3x30mg Flavamed ja 4x10mg Codesan Comp.

Lauantai-iltana kuumetta oli 39,6, särkylääkkeiden aina alentaessa sen 37,5-38 paikkeille ja nousee välittömästi lähelle 40 vaikutuksen hiivuttua. Sunnuntaiaamuna taas 39,6 ja illalla 39,8. Tänä aamuna jälleen 39,6. Alkaa jo pelottamaan, kun en ole eläissäni kärsinyt näin kovista kuumeista.

Muuta oireilua ei kuitenkaan paljoa ole, pientä unettomuutta ja lievänpuoleinen yskä, ruokahalu vähän kateissa mutta ajoittain iskee ihan nälkä. Kiisseleitä olen vedellyt ja juonut 3 litraa vettä päivässä, silti suu tuntuu koko ajan kuivalta vaikka virtsa olisikin ihan läpinäkyvää. Mieli on ihan kirkas eikä mitään hirmuista kuumepöhnää ole havaittavissa.

Onko muilla kokemuksia näin voimakkaista kuumeista keuhkoputkentulehduksen yhteydessä?

Lääkärissä sanottiin että tiistaina takaisin jos ei helpota, haluaisin vain tietää että onko tämä jotenkin poikkeuksellisen voimakasta, että pitäisikö kunnolla huolestua ja mennä jo tänään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu