Kepu on kyllä oikeillakin jäjillä!

Kieltämättä keskikalja aiheuttaa ongelmia ja todella pahoja ongelmia.
Mutta Kepu raittiuskiimassaan unohti yhden tärkeän pointin. Että se on kuitenkin marginaalinen ryhmä lähiöiden ja kirkonkylien asukkaista, jotka kärsivät keskikaljan myynnin haitoista, nimenomaan vähätuloiset ongelmaiset.

Ei ole varaa Alkon tuotteisiin. Ei ole varaa tai on liian pitkä matka lähteä Tallinnaan saakka täyttämään alkoholismivarastoja. Joten keppana lähi-räkälöissä ja kaupan hyllyillä on ainoa vaihtoehto päihdyttää itseään, ehkä koti-kiljun tekemisen lisäksi.

No heillä nyt varmaan koti-kiljun (olevinaan kotiviinin) tekeminen vain lisääntyy ja lisääntyy ja Alkoista silloin kun on mahdollisuus, haetaan miestä väkevämpää joka korvaisi keskarihumalan huomattavasti paremmin. Keskaristahan saa vain pöhnän.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kiitos Sipilän fanittamalle Jumalalle, että Kepu paljasti todelliset orjuutuskarvansa jo nyt!

Tai eihän Sipilä ole uskovainen vaan haiseva lestadiolainen, eikö totta! Onko niillä edes normaalia sukupuolielämää vai olivatko he pedofiileja?

Joudun valitsemaan toisen puolueen (ehdokkaan) ketä äänestän? Ikävä kyllä. No, eipä jää vaihtoehtoja, hyvä jos yksi? Se on joko PS (ehdokas) tai ei kukaan.

Tulkoon myös allekirjoitetuksi, että en käytä alkoholia edes pääsiäis-siman muodossa mutta en ole myöskään uskovainen. Vihaan sosiaalipummeina maahantulleita ulkoeläviä, mutta heistä hyväksyn ahkerat työntekijät

Äänestä

Keskikalja aiheuttaa juotuna suuria ongelmia, mutta myös isoja ongelmia seuraa siitä, että jos pikkukaupat eivät sitä myydä saa, satoja kauppoja joudutaan sulkemaan, näin väitti joku kaupan edustaja TV:ssa tänään...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Muttaeikuitenkaan kirjoitti:

Kieltämättä keskikalja aiheuttaa ongelmia ja todella pahoja ongelmia.
Mutta Kepu raittiuskiimassaan unohti yhden tärkeän pointin. Että se on kuitenkin marginaalinen ryhmä lähiöiden ja kirkonkylien asukkaista, jotka kärsivät keskikaljan myynnin haitoista, nimenomaan vähätuloiset ongelmaiset.

Ei ole varaa Alkon tuotteisiin. Ei ole varaa tai on liian pitkä matka lähteä Tallinnaan saakka täyttämään alkoholismivarastoja. Joten keppana lähi-räkälöissä ja kaupan hyllyillä on ainoa vaihtoehto päihdyttää itseään, ehkä koti-kiljun tekemisen lisäksi.

No heillä nyt varmaan koti-kiljun (olevinaan kotiviinin) tekeminen vain lisääntyy ja lisääntyy ja Alkoista silloin kun on mahdollisuus, haetaan miestä väkevämpää joka korvaisi keskarihumalan huomattavasti paremmin. Keskaristahan saa vain pöhnän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu