Mitä ihmettä tehdä.
Ollaan tutustumisvaihetta elävät lähes viiskymppiset, välimatkaa noin 150km. Tutusteltu/tapailtu jonkin aikaa (vknloppuisin), nyt ei olla nähty kohta kolmeen viikkoon ja olo alkaa itselläni olla aika sietämätön, niin ikävä että sattuu :( Tunteet on poikkeuksellisen voimakkaat näinkin lyhyen ajan sisällä, yleensä jarruttelen mutta tämä tuntuisi nyt olevan se Herra Oikea :)
Mies on kyllä eronnut jo pari vuotta sitten mutta lapsen luonaolo kuviot sopimatta ja omaisuus jakamatta. Exänsä aavistelee että miehellä on joku kiikarissa ja on päättänyt että tästä syystä hänellä itsellään on viikonloput vapaat ja lapsi aina silloin isällään. Epäreilua?
Tottakai lapsi tulee aina ensin, niin on itsellänikin, mutta miten tässä voidaan tutustella/edetä jos ei nähdä? Kun asiaa mieheltä kysyn/otan puheeksi, hän on suuttunut että tämä on nyt hänen elämäänsä ja sillä sipuli. Puhelumme on muuttuneet asiallisiksi, minä olen se joka nykyään ottaa yhteyttä, hän ei välttämättä edes vastaa esim. viestiini. Tähän saakka ollaan oltu hyvin avoimia ja huumoria viljelty,nyt tuntuu että joudun punnitsemaan joka sanan tarkkaan ennenkuin sen päästän suustani. Jo lapsenkin kannalta, olen kehottanut sopimaan kummalla hän milloinkin on, pääsisi molemmat jatkamaan elämäänsä eteenpäin. En enää uskalla sanoa enkä kysyä mitään...joka viikko elän epävarmuudessa to-pe saakka nähdäänköhän vaiko ei?
Muuten heivaisin herran jo mäkeen mutta olen korviani myöten rakastunut, hän kertoi tunteestaan jo aiemmin. En jaksaisi enää tässä iässä leikkiä ja "olla varalla".
Aionkin ehdottaa että otamme tuumaustauon ja hän saisi miettiä onko valmis jatkamaan .
Ollaan tutustumisvaihetta elävät lähes viiskymppiset, välimatkaa noin 150km. Tutusteltu/tapailtu jonkin aikaa (vknloppuisin), nyt ei olla nähty kohta kolmeen viikkoon ja olo alkaa itselläni olla aika sietämätön, niin ikävä että sattuu :( Tunteet on poikkeuksellisen voimakkaat näinkin lyhyen ajan sisällä, yleensä jarruttelen mutta tämä tuntuisi nyt olevan se Herra Oikea :)
Mies on kyllä eronnut jo pari vuotta sitten mutta lapsen luonaolo kuviot sopimatta ja omaisuus jakamatta. Exänsä aavistelee että miehellä on joku kiikarissa ja on päättänyt että tästä syystä hänellä itsellään on viikonloput vapaat ja lapsi aina silloin isällään. Epäreilua?
Tottakai lapsi tulee aina ensin, niin on itsellänikin, mutta miten tässä voidaan tutustella/edetä jos ei nähdä? Kun asiaa mieheltä kysyn/otan puheeksi, hän on suuttunut että tämä on nyt hänen elämäänsä ja sillä sipuli. Puhelumme on muuttuneet asiallisiksi, minä olen se joka nykyään ottaa yhteyttä, hän ei välttämättä edes vastaa esim. viestiini. Tähän saakka ollaan oltu hyvin avoimia ja huumoria viljelty,nyt tuntuu että joudun punnitsemaan joka sanan tarkkaan ennenkuin sen päästän suustani. Jo lapsenkin kannalta, olen kehottanut sopimaan kummalla hän milloinkin on, pääsisi molemmat jatkamaan elämäänsä eteenpäin. En enää uskalla sanoa enkä kysyä mitään...joka viikko elän epävarmuudessa to-pe saakka nähdäänköhän vaiko ei?
Muuten heivaisin herran jo mäkeen mutta olen korviani myöten rakastunut, hän kertoi tunteestaan jo aiemmin. En jaksaisi enää tässä iässä leikkiä ja "olla varalla".
Aionkin ehdottaa että otamme tuumaustauon ja hän saisi miettiä onko valmis jatkamaan .
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ollutta ja mennyttä! Etäsuhteille ei kiitos. Jatkakoon elämäänsä, minä jatkan omaani!