Olen 49v 155 cm ja 46 kg nainen. Saan useinkin kuulla toisilta naisilta "kun sinä olet niin pieni", "oletko sinä aina ollut noin pieni?". Ai niin, kuppikoko on 75 B. Yhdessä vaiheessa totesin näille, että "niinhän minä olen, olen ollut koko elämäni ajan". Päätin joku aika sitten, että en ole kuulevinanikaan enää noita sanojia. Olen totaalisen kyllästynyt siihen, että ulkomuotoani kuvaillaan ääneen. Monesti rukoilen mielessäni, että olkaa hiljaa, ja ottakaa minut sellaisena kuin olen, en halua kuulla enää sanaakaan!
Välillä ajattelen, että mitä he tykkäisivät, jos minä sanoisin "oletpa sinä lihava", "oletpa sinä iso", "oletko sinä aina ollut noin iso?" Kuullostaako tyhmältä?
Itse sanon yleensä "oletpa hyvännäköinen", oli kyseessä pieni tai iso ihminen, jos näen hänet hyvännäköisenä mielestäni. Mitenkään muuten en arvostele ? toista ihmistä hänelle itselleen suoraan. Tuntuu useinkin, että eikö minua nähdä sellaisena kuin oikeasti ihmisenä olen, vaan sanotaan aina koostani. Minä tiedän kyllä minkä kokoinen minä olen. Mutta minun sisälläni on myös ihminen, joka haluaa tulla nähdyksi omana itsenään. Ei vain ulkoisena olemuksena. Laitanko kyltin kaulaan "tiedän minkä kokoinen olen, sinun ei tarvitse sanoa sitä minulle ääneen". Tämä naurattaa minua itseänikin, mutta oikeasti, olen kyllästynyt, niin kyllästynyt....murrosiässä oli aika, jolloin olisin halunnut olla pidempi, mutta en enää. Toisinaan on ihan oma kynnyksensä voittaa itsensä ja mennä mukaan esim. jumppaan, kuntosalille, tms, kun tullaan sanomaan "mitä se sinä täällä teet? sinulla ei ole kyllä mitään mistä laihduttaa!" Aaaaffgghh....tähänkin olen niin kyllästynyt...ei jaksa selittää, että joo ei ole mistä laihduttaa, mutta kun haluan pitää lihaskuntoa yllä ja voida muutenkin hyvin. Joskus tuntuu, että jos jäis vain kotiin ja viettäs loppuelämän neljän seinän sisällä. Tai alkaisi makaamaan sohvalle ja kokeilisi, minkälaisena punkerona siitä joskus nousisin, kun vain makaisin ja isäntä kantas mulle siihen herkkuja....eihän se taatusti kanna! :) Kertokaa minulle mikä on hyvä, että kelpais "normaalien ihmisten joukkoon?"
Aikuinen 155 cm
9
221
Vastaukset
- gfhjdgfjgf
Heips! Varmaan oletkin jo kuullut neuvon "älä välitä". Meillä kaikki lähipiirin naiset ovat pituusluokkaasi tai vähän pidempiä, mutta myös vähän painavampia. Itse painan suunnilleen 52 - 54 kg (kesä- ja talvipaino!). Siltikin olen ihmisten mielestä pieni. Omasta mielestäni olen normaalikokoa. Ollut aina. Mutta itselleni muiden kokoarvioilla ei ole merkitystä, kun on isompiakin ongelmia elämässä.
Entäpä jos vaan jumpissa sanot ihmettelijöille suoraan, että pienillä naisilla on erilaiset haasteet ja että jumppa on sinulle tarpeen riittävän lihaskunnon, luuston hyvinvoinnin ja vireyden vuoksi? Todennäköisesti porukka tajuaa sen hyvin. Voi olla, että osa taviksista saatikka pulleroisista pitää kaikkia pienikokoisia anoreetikkoina. Toinen vaihtoehto on, että ison ihmisen näkökulmasta pienikokoinen vaan on niin tavattoman pieni, että sitä pitää hämmästellä. Kun nykyään teini-ikäisissäkin on niin massiivisen isoa kaliberiä edustavia yksilöitä (mukavaa, että keski-ikäinen nainen voi nykyään ostaa kengät lastenosastolta, kun lasten kenkäkoko kasvaa kasvamistaan).
Iloitse pienuudestasi! - Piiperöinen
Minäkin olen pieni aikuinen nainen, joidenkin mielestä jopa vanha.
Aina olen hyväksynyt kokoni, joskin silloin tällöin kapinoinut lyhyyttäni vastaan, mutta vasta nyt aikuisiällä olen täysin sinut itseni kanssa.
Olen ylpeä siitä, ettei minulla ole ylimääräistä massaa taakkanani, pituus ja paino on sopusoinnussa ja minun on hyvä olla.
Olkoot toiset ympärilläni ylpeitä siitä, että katson heitä ylöspäin ;) - Jumpsuit
Itse myös olen samaa pituusluokkaa, mutta lasten synnytysten jälkeen olen saanut painoa vähän enemmän. Olen monesti miettinyt sanovani näille jotka pituuteni mainitsee jotain yhtä ilkeetä. Koska mielestäni se on ilkeetä kun arvostelee toisen ihmisen ulkonäköä päin naamaa! Jos sanoisin jollekkin lihavalle hänen painostaa niin hänhän suuttuisi minulle verisesti. Jopa nekin ukot ovat pituuttani arvostelleet jotka ovat lyhyitä miehiksi. En ole viittinyt sanoa heille heidän pituudestaan mitään hymähtänyt vain jotain tyyliin joopa joopa. Mutta mielessäni olen miettinyt sanovani aivan jotain muuta. Toivottavasti nämä tyypit jotka arvostelevat toisen pituutta lukevat nämä tekstit.
Niinhän se on: "Ajattele mitä sanot ettet sano mitä ajattelet!"
On se kumma, miten toisilla ihmisillä ei ole mitään suodatinta mitä suustaan päästävät.
Tai ylipäätään, miksi sitä pitää edes ajatella. Me ollaan kaikki erikokoisia ja erimuotoisia - niin sisältä kuin ulkoa. Henkisesti pieni ihminen ei osaa huomioida muita.
Hyvä asia on, että fyysisesti pienen ei tarvitse kyyristellä kenenkään edessä.
Tsemppiä!- harmitonta
Eihän tuollainen ihmettely pahaa kuitenkaan tarkoita toisin kuin jos sanoisi lihavalle "oletpas lihava". Se vain näyttää kenties jännältä, että on niin pieniä ihmisiä. Minullekin huomautellaan joskus pituudesta, vaikka olen vain 171 enkä edes mallimitoissa siis, mutta joidenkin mielestä olen silti kauhean pitkä.
Täytyy kyllä ihmetellä, missä tynnyrissä ihmiset elävät henkisesti, kun pitää kaikkea ihmetellä. Ei minulle tulisi mieleenkään kommentoida, paitsi saattaisin sanoa, että olet "ihanan lyhyt" sillä olen aina halunnut olla pieni.Se on vähän miten sen ottaa ja kuka sen ilmaisee. Omaan olemukseen kohdistuvien kommenttien kuuleminen voi ajan mittaan olla aika rasittavaa. Lapsena se voi aiheuttaa elinikäisiä traumoja ja kun yksi sanoo, niin toinen yhtyy ja kohta kaikki ovat kimpussa. On aivan samanarvoista, ihmetelläänkö lihavuutta, laihuutta, pituutta, lyhyttä, tai mitä tahansa muuta, mikä sanojan mielestä on toisessa niin ihmeellistä, että se pitää ihan ääneen julistaa - ihan kuin sitä ei itse vielä olisi huomannutkaan.
Se on alentavaa.
- pienoinenpalloinen
Äitini on nuoruudessaan aina ollut 153 cm ja on nykyisin 143 cm pitkä mummo. Minä olen nyt kanssa maasta vähän nystyrää ja olen tyytyväinen itseeni.
- cmjerrii
Se on aina ollut ns."hyväksyttävää" laihoille sanoa oletpa pieni ja laiha mutta kun sen sanoo jollekin lihavalle että oletpa iso ja lihava,,hm mitä sitten tapahtuu.
- Jumpsuit
Taitais tulla päin näköä nyrkillä, jos menis jollekin läskille mainitsemaan asiasta...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834493Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu263284Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt402920- 172772
Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1172737Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka432597Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172559Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132295MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142095Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281737