Tolppanen vaatii ministeriltä vastausta

Tolppanen vaatii ministeriltä vastausta palkkatukiasiaan

Kansanedustaja Maria Tolppanen on esittänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen siitä, onko TE-keskuksen tulkinta oikein, että 500 päivän jälkeen on oltava toimeentulotuella vielä 300 päivää ennen kuin voi päästä palkkatuettuun työhön.

Kansanedustaja Maria Tolppasen (ps) mukaan TE-keskuksien toiminnassa on erikoisia piirteitä.

Lain mukaan palkkatuki on työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi tarkoitettu TE-toimiston myöntämä tuki, jota voidaan myöntää työnantajalle palkkakustannuksiin.

– Vuoden alussa voimaantulleessa laissa tuen saantia helpotettiin. Sitä voi saada puoli vuotta alle vuoden työttömänä olleen palkkaamiseen, alle 30-vuotiaiden kohdalla tuki on 10 kuukautta. Palkkatuen myöntäminen lähtee aina työntekijän tarpeesta. Se on kuitenkin harkinnanvarainen tuki ja harkintaa käyttää työvoimatoimiston virkailija, Tolppanen toteaa.

TE-keskukset toimivat kuitenkin usein mielivaltaisesti ja hankaloittavat työttömien jo muutoinkin vaikeaa elämäntilannetta.

– Esimerkiksi eräs pitkäaikaistyötön oli ollut työttömänä yli 500 päivää. Hän löysi varman työpaikan, jos hänen palkkaamisestaan myönnettäisiin palkkatukea yrittäjälle. Vaasan TE-keskuksen virkailijan mukaan tämä ei ollut mahdollista, jollei henkilö ole vielä 300 lisäpäivää työttömänä ja saa toimeentulotukea. Tämä on käsittämätöntä, Tolppanen sanoo.

Henkilön pyytäessä selvitystä asiaan, virkailija ilmoitti, että päätös on TE-keskuksen oma linjaus.

– Kun henkilö pyysi saada kopion tästä linjauksesta, sitä ei hänelle annettu, vaan virkailija totesi sen olevan vain sisäiseen käyttöön. Tästä linjauksesta johtuen työtön menetti varman työpaikan ja elää nyt toimeentulotuella.

Tolppanen arvelee, että kysymyksessä on TE-toimiston tökerö laintulkinta, jossa sekaisin menevät vanha ja uusi laki.

– Näin ei valtion virastossa saa käydä.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

realismi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu