Kyselen ihan mielenkiinnosta, onko kellään sellasta tilannetta/kokemusta että on parisuhteessa, jossa kumppanin elämän sisältö pyörii vahvasti hänen ex-puolisonsa lapsen ympärillä? Siis lapsi ei ole kumppanin oma, vaan biologisesti tämän hänen exänsä lapsi ainoastaan. Seurustelukumppani pitää tätä exän lasta kuin omanaan, siis omia lapsia hänellä ei vielä ole. Kyselee exältä kuulumisia joka päivä ja tapaa lasta pari kertaa viikossa.
No pähkinänkuoressa tilanne on nyt se, että olen raskaana tälle mun seurustelukumppanilleni. Hän on siis saamassa oman lapsen. Tämän kumppanin suuri huolenaihe tuntuu nyt olevan, että miten tämä exän lapsi suhtautuu asiaan, ja kumppani aikoo sanojensa mukaan tehdä kaikkensa ettei tämä exän lapsi koe jäävänsä "toissijaiseksi" tämän syntyvän lapsen rinnalla.
Suoraansanottuna en tiedä yhtään mitä mun pitäis asiasta ajatella, ja kieltämättä vähän sellain olo nyt on että kumppanin huoli on exän lapsessa, ja vitunkaan väliä omalla lapsella. :( mies on sitä mieltä myös että se on minä joka rahoitan tulevalle vauvalle kaiken mitä nyt vauvaperheessä tarvitaan. Samalla hän ostaa tälle exän 6-vuotiaalle lapselle kalliita lahjoja ihan muutenvaan, ilman että olis ees mikään merkkipäivä tms.
kokemuksia ja ajatuksia asiasta kaipaisin kiitos :)
No pähkinänkuoressa tilanne on nyt se, että olen raskaana tälle mun seurustelukumppanilleni. Hän on siis saamassa oman lapsen. Tämän kumppanin suuri huolenaihe tuntuu nyt olevan, että miten tämä exän lapsi suhtautuu asiaan, ja kumppani aikoo sanojensa mukaan tehdä kaikkensa ettei tämä exän lapsi koe jäävänsä "toissijaiseksi" tämän syntyvän lapsen rinnalla.
Suoraansanottuna en tiedä yhtään mitä mun pitäis asiasta ajatella, ja kieltämättä vähän sellain olo nyt on että kumppanin huoli on exän lapsessa, ja vitunkaan väliä omalla lapsella. :( mies on sitä mieltä myös että se on minä joka rahoitan tulevalle vauvalle kaiken mitä nyt vauvaperheessä tarvitaan. Samalla hän ostaa tälle exän 6-vuotiaalle lapselle kalliita lahjoja ihan muutenvaan, ilman että olis ees mikään merkkipäivä tms.
kokemuksia ja ajatuksia asiasta kaipaisin kiitos :)
Vastaukset 7
Vanhimmat
Jos lapsi ei olisi oma en voisi ajatella,että entinen elämä vaikuttaisi. jos takana ei ole tunteita entistä kohtaan.....( ajatus mutta sekava selostaa)
Kumppanillasi on voimakas side exänsä lapseen ja se on aivan luonnollista, jos hän on ollut kauan lapsen elämässä. Minä olen ollut mieheni kanssa 7 vuotta ja miehen 12 vuotias tytär tuntuu hyvin läheiseltä. Äitipuoli tai isäpuoli voi kasvaa lapsen elämään ja hänestä voi tulla lapselle merkittävä aikuinen. Jos aikuisilla tulee ero, niin sekä lapsi että ei-biologinen aikuinen voivat haluta jatkaa yhteydenpitoa.
On myös ymmärrettävää, että tilanne ärsyttää ja loukkaa sinua! Sinulla ei ole sidettä tähän lapseen. Tämä lapsi on ulkopuolinen "tunkeilija", joka vie miehesi aikaa ja huomiota. Teidän pitäisi puhua näistä asioista aidosti ja suoraan, jotta löydätte oikean tavan toimia kaikkien parhaaksi.
Kunhan tämä ihan oma lapsi syntyy, mies varmasti muuttuu, oma on silti aina oma...tai sitten siihen miehessä on joku vika, sorry...Koska lapsi ei ole vielä syntynyt, se on varsinkin tulevalle isälle vielä hyvin etäinen. Kaikki muuttuu räjähdysmäisesti, normaalisti, kun miehestä tulee isä. Minunkin mieheni oli sanoa jokaiselle vastaantulijalle, kun ensimmäinen lapsemme syntyi, että poika tuli!!!!!!!
Kyllä se siitä hälvenee yhteydenotto tähän lapseen. Kaverilla oli muinoin aivan samanlainen tilanne ja nyt oma lapsi kohta neljä ja ei nää enää tätä lasta. Onko tällä ex naisella vielä uutta suhdetta? Luulis senkin sit auttavan asiaan
Poikani meni naimisiin tytön kanssa, jolla seurustelusuhteen alussa oli 2 kk ikäinen tyttö.
Seurustelua ja yhdessäasumista kesti kolmisen vuotta, kunnes menivät vihille.
Nyt lapsi on 7-vuotias, ja yhdessä ovat edelleen. Tytön isä ei lapsestaan ole koskaan ollut kiinnostunut. Lapsi tietää kuitenkin, että poikani ei ole biologinen isä, mutta emotionaalisesti sitäkin enemmän! Hän rakastaa lasta kuin omaansa. Yhteistä heillä ei ole. Tämä pieni tyttö on aivan ihana! Vei minunkin sydämeni siitä paikasta! En ole mummi, olen Hxxx, hänellä on mummi muualla. Rakastan tuota lasta enkä voisi ikinä kuvitella että sitä mikään mahti maailmassa pystyisi muuttamaan. Samoin poikani.
Meillä on eri tilanne kuin sinulla, mutta haluan kuitenkin tuoda esiin senkin puolen, että täysin "ventovierasta"kin lasta voi rakastaa täydestä sydämestä! Ei niitä verisuhteita välttämättä tarvita. Sinulla on hieno avarakatseinen mies, en usko mihinkään mustasukkaisuuteen olevan minkäänlaista aihetta. Hän on harvinaisuus, kuten minun poikani, omaa todella kultaisen sydämen.
Lapsen syntymä perheeseen on iso mullistus teille kaikille. Yhdessä hyvällä tahdolla ja rakkaudella löydätte sen oman tapanne toimia perheenä! Vaatii paljon, se on sitä aikuisuutta.
No itse en olisi edes lähtenyt seurustelemaan miehen kanssa, joka on noin kiintynyt exänsä lapseen, saati että olisin tällaiselle "seurustelukumppanille" raskaana. Olet osasi valinnut ja nyt et voi muuta kuin tyytyä siihen. Tosin luulen, että tämä on provo, koska "seurustelukumppanin" kanssa ei tehdä lapsia, vaan puolison kanssa, you see?
Se että miehesi on kiintynyt lapseen, jonka "isänä" on ollut ei taas ole kovinkaan kummallista minusta. Etkö tuntenut miestäsi hyvin, kun ryhdyit niin vakavaan suhteeseen, että päätit lisääntyä hänen kanssaan? Toista ei voi muuttaa, mutta voit muuttaa itseäsi.
Jos kustannat kaiken nyt niin tottakai sinusta tuntuu sille että olet tulossa yh-äidiksi eikä sinulla ole rakasta kumppania joka odottaa innolla olemaan yhteiselle lapsellenne isä. Siitä sinun kannattaa sanoa miehelle, että keskittää nyt omatkin rahansa yhteiseen tulevaisuuteenne.