Ovatko nykyporvarit kommunisteja?

Porvarin talousoppi on kummallinen, vaikka siitä käytetäänkin komealta kuulostavaa nimitystä laissez- faire. Suomeksi termi tarkoittaa suunnilleen samaa kuin ”älä tee mitään, kaikki järjestyy itsestään”. Ajatuksen ydin juontaa juurensa kommunismin synnyn aikoihin, jolloin porvarin pelkona se, että yhteiskunta ryhtyy ohjaamaan taloutta ja porvari niin muodoin menettäisi ikiaikaisen oikeutensa rahan ja mammonan keräämiseen. Siksi porvarillisesti suuntautuneet tuon ajan trollit keksivät laissez-faire –idean, jonka mukaan porvarin vapaa taloudessa mellastaminen johtaisi myös koko kansakunnan menestymiseen ja vaurastumiseen.

Tokipa porvarit osasivat jo tuolloin hyödyntää kaikkea käteen sopivaa, kuten muiden muassa vapausfilosofien ideoita siitä, että ihminen syntyy vapaana ilman sen enempää maallisen kuin taivaallisenkaan vallan kahleita. Ongelma porvarin tapauksessa oli ja on edelleen siinä, että porvari ymmärtää ihmiseksi lähinnä oman itsensä. Konkreettisimmin tämä käy ilmi kapitalistisen eli porvarillisen liikeyrityksen tavoitteesta, jonka mukaan taloudellisen toiminnan päämäärä on porvari itse: toisin sanoen maksimaalinen voitto, tuotto pääoman sijoittajalle eli juuri porvarille itselleen.

Valtiojohtoisuus oli pitkään porvarin painajainen, koska porvari piti itseään vapaana lähinnä juuri valtiollisesta kahleesta. Varoittavana esimerkkinä käytettiin Neuvostoliittoa, jonka väitettiin paitsi romahtaneen niin myös johtaneen ihmisen ja koko ihmiskunnan silkkaan köyhyyteen.

Tätä nykyä porvarit riemuitsevat tutkimustuloksistaan, joiden mukaan köyhyys on vähentynyt maailmassa. Kerrotaan, että vähintään dollarin päivässä ansaitsevien määrä on maailmassa tänään suurempi kuin koskaan. Tuon kerrotaan olevan kiistaton näyttö kapitalismin ylivoimasta muihin talousjärjestelmiin nähden. Siitä ollaan sitten hissukseen, että maailman rikkain prosentti omistaa lähes puolet ihmiskunnan käytössä olevasta varallisuudesta.

Onko sosialismi sitten todellakin romahtanut? Kadonnut maailmasta niin kuin kaasupitoiset aineet Saharaan, kuten hupaisesti on tapana ilmaista oudot ja nopeat katoamiset yleensäkin. Sosialistisista valtioista kiertää huhu, jonka mukaan eliitti näissäkin valtioissa eli ylellisyydessä ja kansa näki nälkää. Sosialismin tunnusmerkkejä oli niin ikään vallan voimakas keskittyminen ja liittovaltiotyyppinen rakenne ja eräänlainen alistussuhde keskusvaltaan nähden.

Jos edellä luetelluilla tunnusmerkeillä tutkitaan maailmaan, niin havaitaan, ettei sosialismi ole hävinnyt yhtään mihinkään. Se on vain vaihtanut paikkaa ja naamioitunut uuteen ulkomuotoon. Yksinkertaisesti länsimaiset niin kutsutut demokratiat ovat muuttuneet sosialistisiksi, keskusjohtoisiksi byrokratioiksi.

USA:han on kautta aikain ollut Nato ja CIA –vetoinen valtio, mutta vuoden 1991 jälkeen kehitys kohti sosialismia on ollut ripeää. Euroopassa sen sijaan tapahtui suorastaan vallankumous, kun vuonna 1992 solmittiin Maastrichtin sopimus, jolla itsenäisten eurooppalaisten valtioiden ylin johto keskitettiin Brysseliin. Neuvostoliittolaista osaamista on sittemmin pyritty vahvistamaan pyrkimällä saamaan entiset neuvostotasavallat yhä runsaslukuisemmin mukaan eurooppalaisen sosialismin pystyttämishankkeeseen.

Historiaan perehtyneen on suorastaan pakko kysyä, mikä ihme porvaria viehättää näissä sosialistisissa pyrkimyksissä? Porvarithan eniten tätä kommunismin uudelleenlämmittelyä ja ihmisen kahlitsemista entistä tiukempaan liekaan näyttävän halajavan. Kansalaisethan eivät ole koskaan vapaita olleetkaan, mutta että porvaritkin!

Ehkä maailmankirjat ovat yksinkertaisesti menneet sekaisin. Tai sitten porvarit.