Aika paljon löytyy jo valmiiksi keskusteluja miesten omistushaluisuudesta. Entä jos itse olen se omistushaluinen?
Tapasin poikaystäväni puolitoista vuotta sitten naispuolisen serkkuni kautta. He puolestaan olivat tavanneet vuosia sitten netissä. Olen iloinen, että näin tapahtui, mutta nyt heidän suhteensa on ruvennut ahdistamaan. Toki on ymmärrettävää, että heillä on omat juttunsa enkä tiedä kaikkea. Kuitenkin kerran kun olin hänen puhelimellaan ihan vain selaamassa Iltalehteä, hän luuli että selaan heidän keskusteluaan. Serkkuni oli kuulemma kertonut jotain, mitä en saisi tietää.
Poikaystäväni on työharjoittelussa eräässä pubissa, ja aina kun kuulen jonkun vastakkaista sukupuolta olevan nimen, syntyy tunne, jota en osaa edes kuvailla. Sama tapahtuu, jos hän selittää kuinka mukavaa hänellä oli töissä (edellinen paikka oli painajainen). En tiedä pelkäänkö hänen kiintymistään paikkaan, sillä hän suunnittelee muuttavansa intin jälkeen samalle paikkakunnalle kanssani (olemme siis kaukosuhteessa ja näemme vain viikonloppuisin, jos hänellä on vapaata). Myös silloinkin, kun hän suunnittelee menevänsä kavereidensa kanssa ulos tai jäävänsä töiden jälkeen lasilliselle, ahdistun.
Pahin on ehkä se, että jos näen hänen olleen whatsappissa ilman, että hän on tekstannut minulle, niin sisälläni nousee suuri pakonomainen tunne katsoa hänen keskustelunsa. Kuitenkin kaikki edeltävistä katoavat aina viikonloppuisin, kun olen hänen kanssaan. Tiedän ettei hän pettäisi minua, joten en tiedä, mistä tunteet kumpuavat. Tilanne tuntuu täysin hullulta, ja tiedostan ongelman. Siitä on pakko päästä eroon, tai pelkään muuten kuihduttavani hänet ja aiheuttavani hänelle pahaa oloa.
Onko kenelläkään ideoita, mistä tätä voisi lähteä työstämään? Olen puhunut asiasta hänelle, mutta hän ei koe sitä ongelmaksi.
Omistushaluisuuteni
mietteliäs1
0
105
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1212553Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???401862Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha7101270- 761050
- 1081042
- 991001
- 48915
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk88884- 102878
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik34801