Toipuuko surusta

Surusta selviää suremalla. Kun suhde äitiin on ollut tuollainen, niin monenlaiset tunteet on käytävä. Luulen että koet surua, turvattomuutta, avuttomuutta, mutta myös vapautta ja ajallaan myös helpotusta.
Ei ole hyvä jos turrutat tunteita alkoholiin. Kunpa löytäisit vierellesi luotettavan ihmisen jonka kanssa jutella ja käydä läpi tunteita ja surua.
Otan osaa. Kristittynä en näe mitään pahaan ja tuntuu ihan kivalta että kissa on saanut arvokkaat hautajaiset.

Jos kuulut luterilaiseen seurakuntaan, voit käydä siellä juttelemassa papin tai diakonin kanssa. Seurakunnat järjestävät myös sururyhmiä, joissa voi jutella muiden kanssa, jotka ovat kokeneet läheisen ihmisen menetyksen.
Alkoholin sijaan on parempi lähteä vaikka kävelylle tai taidemaalauskurssille. Ei äitisi olisi halunnut, että sinä hänen takiaan sorrut alkoholiin.

Hei,

Vaikeassa elämäntilanteessa kannattaa hakea keskusteluapua auttavilta tahoilta.
Toivottomalta tuntuvan elämäntilanteen pohtiminen yksin on raskasta. Tällaisessa tilanteessa ulkopuolinen tuki on tärkeä voimavara. Asioista keskusteleminen auttaa jäsentämään omia ajatuksia ja tarjoaa uusia näkökulmia, mikä usein helpottaa jaksamista.

Ohessa Suomen Mielenterveysseuran tarjoamat palvelut.
www.mielenterveysseura.fi/fi/tukea-ja-apua

Esimerkiksi Valtakunnallinen kriisipuhelin, jonka numero on 010 195 202. Puhelin päivystää arkisin klo 9-07, viikonloppuisin ja arkipyhinä klo 15-07. Puhelut maksavat vain operaattorin veloittaman puhelumaksun.

Jos haluat jutella kasvotusten, ympäri Suomea toimii kriisikeskuksia, joihin voit varata ajan ja tulla keskustelemaan paikan päälle. Kriisikeskusten yhteystiedot löytyvät osoitteesta http://www.mielenterveysseura.fi/fi/tukea-ja-apua/keskusteluapua-kriisikeskuksista

Jos koet, että haluat kertoa olostasi lisää kirjoittamalla voit ottaa meihin yhteyttä Tukinetin kautta (www.tukinet.net ).

Ystävällisin terveisin,
SOS-kriisikeskus

Mikähän mahtaa olla aloittajan ikä?

Seurakunnan sururyhmää kantsii kokeilla.
Voimia!!

Hei.

Otan osaa suruusi ja menetykseesi. Kyllä surusta toipuu, sen kanssa oppii elämään ja se laantuukin. Mutta se vie aikansa, sitä ei oikein voi nopeuttaa. Huolehdi itsestäsi, se on tärkeätä, älä jää yksin. Liiku ihmisten parissa, tee sellaista mistä pidät, mutta alkoholi ei taida paljon auttaa, ainakaan pitkän päälle, hetkellisesti ehkä. Jos olo tulee liian raskaaksi, käytä niitä mielenterveyden palveluja, joista sinulle jo kerrottiin, ne ovat meitä varten. Kuten joku sanoi, voit myös mennä seurakunnan papin tai diakonin luokse. Ja sururyhmä on hyvä paikka , vertaistuki on melkein parasta. Siihen kannattaa tosin mennä mukaan vasta, kun omaisen kuolemasta on kulunut vähintään 4kk, muuten siitä ei ehkä ole sitä hyötyä, joka vertaistuesta muuten voi olla. Anna itsellesi aikaa. Luota siihen, että tämä yksi vaikea eämänvaihe menee oho ja uusi, toisenlainen seuraa tämän jälkeen.

Tsemppia sinulle,
Pirkko-pappi

Vanhempien kuolema on ihan eri juttu lapselle, joka vielä on
riippuvainen ja tarvitsee uudet vanhemmat. Tai nuorelle, joka edelleen
maailmankuvassaan nojaa vanhempiinsa ja näiden sosiaalisiin arvioihin.
Sekä niille nuorille aikuisille, jotka vielä haluavat kuulla
vanhempiensa mielipiteet tärkeistä asioista oman mielipiteensä tueksi
ja jotka voivat nojata näiden elämänkokemukseen saaden siitä apua.
Sekä toki niille, joiden jokapäiväisen elämänpiirin olennainen osa
vanhemmat ovat. Mutta nyt kun en enää vuosikymmeniin ole nojannut
vanhempieni mielipiteisiin ja kun en ole ollut takemisissäkään viiteen
vuoteen, niin ei vanhempien kuolema hetkauta elämää automaattisesti
mitenkään, ja niin jää etäinen olo vähän kuin olisi vain iltalehden
jutun lukenut jostakin tuntemattomasta. Isäni kirjoittaessa syövästään
tuli jo etukäteen pohdittua, haluanko pitää yhteyttä, jos vanhempani
sairastuvat ja kuolevat, ja niin tuumin, etten halua, ei siitä olisi
hyötyä minulle eikä heille.

Alkohoolin litkiminen ei helpota mitenkään ,koska krapulassa niitä kipuja on tuplaten ,
on henkisiä ja ruumiillisia .Uskonnollisten luterilaistenhan pitäisi iloita rakkaittensa pääsemisestä " papin kertoman mukaan " ,taivaalliseen ihanuuteen ? Maallisen elämän
lopettamiseen pitäisi olla korkeimmat pyrkimykset ,koska eihän mikään voi olla paremmin ,täällä maan päällä ,kuin taivaassa .Siellä sitä nautintoa riittää ,ilmankos
muslimitkin räjäyttelevät itsensä tuusan - nuuskaksi .

Omien vanhempien menetys on jotain niin surullista ja traagista, ettei sitä ymmärrä, jollei ole kokenut vastaavaa.
Menetin juuri rakkaan isäni ja voin sanoa, että se oli elämän raskain asia ja nyt tiedän miltä isästäni tuntui, kun hän menetti oman isänsä.
Vaikka tein surutyötä useiden kuukausien ajan ja varauduin siihen. että isäni kuolee, niin silti kokemus oman isän kuolemasta on jotain liian surullista, jota ei halua kokea koskaan.
Nyt on tyhjä ja surullinen olo, sillä elämästä puuttuu rakas ihminen.
Ei kuulu enää isän ääntä, askelia, ei voi kysyä neuvoa isältä ja paljon muuta.

Isän menetyksen myötä minulla ei ole enää vanhempia ja elämällä ei tunnu olevan merkitystä. En voi kuitenkaan tappaa itseäni, koska sitä vanhempani eivät halua minun tekevän.
Miten tästä jaksaa jatkaa, kun isää ei enää ole.
Silloin, kun isäni eli, niin ajattelin, että hankin jonkin harrastuksen, että voin sitten isäni kuoleman jälkeen harrastaa ja saada elämään jotain piristystä kuoleman jälkeen, mutta harrastuksesta katosi kaikki mielenkiinto isäni kuoleman jälkeen.