Laastari?Ä

Tapasin viikko sitten mukavan oloisen naisen harrastuksen merkeissä.
Tultiin hyvin juttuun naurettiin yms, kuitenkin päivien päästä laitoin hänelle viestiä kiinnostuksesta lähteä ulos.
Hän kertoi olleensa iloinen tapaamisesta myös ja oli samaa mieltä kiinnostuksesta tutustua, hän kertoi kuitenkin eronneensa muutamaviikko sitten ja ettei olisi vielä valmis lähtemään treffeille

Olen aika kokematon parisuhde asioissa, kysymys kuuluu mitä tällaisissa tilanteissa kannattaisi tehdä. Kannattaako yrittää?
5182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Omien kokemuksieni mukaan kannattaa jatkaa sitä mitä teet nyt. Ole hänen kaverinsa ja pidä hänen kanssaan hauskaa. Todennäköisesti ks. nainen tarvitsee enemmän juuri nyt tätä kuin mitään uutta säätöä, kun on todennäköisesti vielä sisältä enemmän tai vähemmän rikki.

Sikäli kuin sinua kiinnostaa parisuhde tämän ihmisen kanssa ei olisi mitenkään huono idea yrittää olla hänen ystävänsä. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun sydänsurujaan miespuoliselle ystävälleen vuodattava nainen toteaa, että tässähän on ihan hyvä elämänkumppani valmiina odottamassa. Tosin sitä vuodatusta täytyy sitten ihan aikuisten oikeasti jaksaa kuunnella tuomitsematta tai syyllistämättä ollenkaan. Suomeksi: pidä naamasi ummessa, kun toinen puhuu, ja anna omia mielipiteitäsi vain harkitusti & pyydettäessä.

Äänestä

ja kannattaa pyrkiä painamaan sitä niin paljon kun vaan ehdit sekä tietysti yritä työntyä myös anukseen ja hei ällä unohda kertoa siitä täällä

Äänestä

Sanoin vastaavassa tilanteessa, että sitten kun asia on ajankohtainen tiedät mistä minut löytää. Odottaminen kesti minusta liian pitkään, mutta kannatti.
Harrastuksen yhteydessä löytyy yleensä parhaat kumppanit.

Äänestä

Miehille neuvoksi, että älkää ikinä, ikinä tutustuko naispuoleiseen henkilöön kaverina, jos haluatte jotain enemmän. Naisten mieltä on vaikea kääntää toiseen suuntaan kaveruuden jälkeen.

Äänestä
  • Tuossa on vähän perää. Kaveriksi kun voi alkaa myös miehelle, joka ei sytytyä seksuaalisesti lainkaan. Miehet taas helposti kuvittelevat naisen ystävyyden joksikin vähän isommaksikin asiaksi. Ja toisaalta, on vaikeaa tutustua mieheen vain kaverina, jos on tunteita ja seksuaalisia haluja häntä kohtaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kokemuuus kirjoitti:

Tapasin viikko sitten mukavan oloisen naisen harrastuksen merkeissä.
Tultiin hyvin juttuun naurettiin yms, kuitenkin päivien päästä laitoin hänelle viestiä kiinnostuksesta lähteä ulos.
Hän kertoi olleensa iloinen tapaamisesta myös ja oli samaa mieltä kiinnostuksesta tutustua, hän kertoi kuitenkin eronneensa muutamaviikko sitten ja ettei olisi vielä valmis lähtemään treffeille

Olen aika kokematon parisuhde asioissa, kysymys kuuluu mitä tällaisissa tilanteissa kannattaisi tehdä. Kannattaako yrittää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu