Ikää vajaa 30, takana 10 vuotta paniikki- ja ahdistushäiriöitä sekä ajoittaista masennusta. Tasaiseen tahtiin ahdistus muuttunut krooniseksi, vaikka parempiakin jaksoja on ollut välissä.
Siirtyminen työelämään valmistumisen jälkeen puhkaisi todellisen ahdistuksen. Minulla oli vuosia käytössä Venlafaxin 150 mg, joka tehosi hyvin, mutta viime vuoden aikana teho loppui. Kokeilin Cymbaltaa ja uudestaan Venafaxinia, mutta ei auttanut enää. Viimeisimpänä Seronil, nyt käyttänyt 6 vkoa. Ehkä auttaa pahimpiin masiskohtauksiin, mutta ahdistusta ei poista. Opamoxia söin silloin tällöin sekä propranolia, jotka vähän auttoivat.
Nyt mulla ei kerta kaikkiaan ole enää voimia lähteä uusiin ssri- tai snri-kokeiluihin ja odotella vastetta. En pysty hoitamaan työtäni kunnolla, välillä tulee sairaslomapäiviä. Nyt on mennyt parin viikon ajan päivittäin Rivatril 0,25 mg x 2, joka tuntuu jotenkin edes pitävän minut kiinni elämässä. Lääkäri ehdotti seuraavaksi Valdoxania, mutta katsoin, että se olisi jälleen enemmänkin masislääke. Opamoxista ja Rivatrilista saan parhaan vasteen, mutta kaipaan todellakin Venlafaxin-aikoja, sillä se toi minulle parhaan tehon ja normaalin olon. Rivaa tai Opaa käyttäessä minulla on jatkuvasti syyllinen olo ja mietin, että olen narkkari ja luuseri. Käyn kyllä terapiassakin, joka vähän auttaa, mutta pysyviä tuloksia ei tule, sillä oireeni ovat jo niin syvällä minussa.
Siirtyminen työelämään valmistumisen jälkeen puhkaisi todellisen ahdistuksen. Minulla oli vuosia käytössä Venlafaxin 150 mg, joka tehosi hyvin, mutta viime vuoden aikana teho loppui. Kokeilin Cymbaltaa ja uudestaan Venafaxinia, mutta ei auttanut enää. Viimeisimpänä Seronil, nyt käyttänyt 6 vkoa. Ehkä auttaa pahimpiin masiskohtauksiin, mutta ahdistusta ei poista. Opamoxia söin silloin tällöin sekä propranolia, jotka vähän auttoivat.
Nyt mulla ei kerta kaikkiaan ole enää voimia lähteä uusiin ssri- tai snri-kokeiluihin ja odotella vastetta. En pysty hoitamaan työtäni kunnolla, välillä tulee sairaslomapäiviä. Nyt on mennyt parin viikon ajan päivittäin Rivatril 0,25 mg x 2, joka tuntuu jotenkin edes pitävän minut kiinni elämässä. Lääkäri ehdotti seuraavaksi Valdoxania, mutta katsoin, että se olisi jälleen enemmänkin masislääke. Opamoxista ja Rivatrilista saan parhaan vasteen, mutta kaipaan todellakin Venlafaxin-aikoja, sillä se toi minulle parhaan tehon ja normaalin olon. Rivaa tai Opaa käyttäessä minulla on jatkuvasti syyllinen olo ja mietin, että olen narkkari ja luuseri. Käyn kyllä terapiassakin, joka vähän auttaa, mutta pysyviä tuloksia ei tule, sillä oireeni ovat jo niin syvällä minussa.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Olet yksi monien joukossa. En usko, että sinun kannattaisi enää jatkaa masennuslääkkeiden käyttöä, niillä vain ylläpidät mahdollisesti pitkäaikaisen lääkityksen aiheuttamaa hermoston epätasapainotilaa. Venlafaksiini on suhteellisen voimakas lääke, eikä perus SSRI-lääkkeillä pääse välttämättä samoihin tuloksiin. Olisiko mahdollista, että antaisit nyt itsellesi runsaasti aikaa todelliseen paranemiseen, ilman lääkkeitä, hyvän ja kokonaisvaltaisen terapian ja hyvinvoinnin avulla? Tarvitsisit hyvän ja ymmärtävän lääkärin, joka ymmärtää kokonaisuutta ja osaa katsoa myös pitkälle eteenpäin. Voi olla, että ahdistuksesi ei lievity kuukaudessa eikä kahdessa ja tarvitsisit ehkä osa-aikaisen työn tai jopa pidempiaikaisen sairausloman. Tämä olisi kuitenkin sinun eduksesi pidemmällä tähtäimellä. Meissä on sisäinen voima selvitä hyvin vaikeista tilanteista.
Minut pitää kasassa 1mg Rivatrillia päivässä. Eikä minua kiinnosta packan vertaa mitä muut ajattelee minusta ja itse en edes asiaa jaksa miettiä. Minullekin on tuttuja jaksottaiset ahditukset, mutta masennusta en itsestäni ainakaan tiedosta voi olla ehkä jotain lievää. Älä kammoa lääkitystä jos se tuo sinulle helpotuksen niin ole onnellinen äläkä mieti sitä sen enempää. Täällä pallolla on muitakin asioita mietittävänä. Syö terveellisesti ja yritä liikkua vaikka ahdistaakin siihen ei kuole vaikka onkin aivan perceestä koko vaiva =) äläkä stressaa.
Millaisessa psykoterapiassa käyt?
Kognitiivinen psykoterapia. Juttutuokioiden jälkeen olo on aina helpottunut, mutta hyvin pian sen jälkeen ahdistus taas palaa. En ole oppinut parin vuoden aikana hallitsemaan ahdistusta. En jaksa uskoa siihen, että vaikka hyväksyisin itseni tällaisena kuin olen ja harjoittelisin rentoutusmenetelmiä, tilanteeni paranisi. Vai miten muka voisin hyväksyä sen, että ahdistus hallitsee elämääni niin paljon, etten voi käydä töissä, perustaa perhettä, matkustella ja tehdä niitä normaaleja asioita, joita muutkin ikäiseni tekevät. Olen hyväksynyt sen, että olen herkkä ja ahdistun herkästi, mutta en voi hyväksyä sitä, että vuosi vuodelta ahdistuksen takia joudun luopumaan itselle tärkeistä asioista. Se on pilannut mm. parisuhteen, matkasuunnitelmia, uralla etenemisen ja estänyt minua osallistumasta moniin tärkeisiin tapahtumiin ja perhejuhliin. Elämäni parhain jakso oli, kun sain apua Venlafaksiini-lääkityksestä ja pystyin tekemään niitä asioita, joista olin haaveillut. Kun lääkkeestä meni viiden vuoden käytön jälkeen teho, niin ahdistus palasi kahta kauheampana. Nyt jo kokeiltu pari muuta ssri-lääkettä ja ainoat, joista koen olevan hyötyä, ovat Opamox ja Rivatril
Kuinka usein käyt terapiassa? Mielestäni kognitiivinen psykoterapia ei riitä, vaan tarvitsisit työskentelyä kehon kanssa, josta erilaiset tuntemukset ja tunteet nousevat. Kehoa hyödynnetään mm. psykofyysisessä terapiassa. Voisit hyötyä myös EFT-terapiasta (googleta tai katso YouTube). Minkälaisissa tilanteissa ahdistut? Mitä ajatuksissasi ja kehossasi tapahtuu? Mietin, jos sinun ei nyt kannattaisi pyrkiä eroon ahdistuksesta. Jos pystyisit kestämään sen ahdistuksen, mikä ahdistuksesta seuraa. Tätä kautta jännitystilat voivat avautua ja voit parantua.
Käyn kerran viikossa terapiassa. Resursseja ei oikein olisi aloittaa toista terapiamuotoa rinnalla. Kehon tuntemuksista keskustelemme myös istunnoilla ja yritämme niitä työstää, mutta apu on vain hyvin tilapäistä. EFT:tä olen kokeillut aikanani itsenäisesti, eikä siitä taida olla missään mitään tutkimustuloksia, ettäkö se auttaisi pysyvästi. Harjoitin EFT:tä säännöllisesti, kun oireeni alkoivat vajaa kymmenen vuotta sitten, mutta ei siitä kyllä apua ollut. Tai no, jos kovasti uskoin sen auttavan, niin saattoihan se vähän lievittää.
Minun oireeni lähtivät liikkeelle siitä, että ahdistuin lukioikäisenä koulun esitelmissä ja ruokailutilanteissa. Käteni ja kroppani alkoivat täristä ikävästi ja välillä välttelin tilanteita. Onneksi sain silloin lääkityksen, sillä muuten lukio ja jatko-opinnot olisivat varmasti jääneet kesken. Kävin silloin jo myös keskustelemassa asiasta. Myöhemmin mukaan tuli myös paniikkikohtauksia ja tällä hetkellä ahdistus ei välttämättä liity tilanteisiin (tietysti jotkin tilanteet sitä pahentavat), mutta ahdistus on hyvin aaltoilevaa, ts. välillä helpottaa, välillä iskee takaisin. Stressi ja työ pahentavat sitä - työni on vaativaa, mutta en tee sitä kokopäiväisesti.
Niin, kunpa tuo ahdistuksen kestäminen helpottaisi. Tuntuu vaan turhauttavalta, kun terapeutinkin mielestä olen ollut erittäin rohkea ja hyvä esimerkki siitä, miten ahdistuksesta huolimatta elämässä voi pärjätä upeasti. Toisin sanottuna olen yrittänyt parhaani mukaan hyväksyä ahdistuksen, kohdata sen ja tehdä asioita normaalisti siitä huolimatta, lääkittynä tai en, mutta pysyvää parannusta ei tule. Se on vain erittäin kuluttavaa ja turhauttavaa kohdata ahdistus kerta toisensa jälkeen, voittaa pelkonsa ja tuntea helpotusta ja hetken jo kuvitella olevansa voiton puolella, kun taas pian se iskee uudestaan. Ahdistukseni on usein täysin epärealistista.
Yritän siis terapian ja kevyen lääkityksen myötä työstää asioitani, jotta työkykyni säilyisi. Tuskin koskaan tulen pärjäämään ilman lääkitystä. Tai no ehkä pärjäisinkin, mutta se todennäköisesti tietäisi työkyvyttömyyttä ja pysyvää masennustilaa.
Kyllä minä uskon, että voisit päästä ahdistuksesta pysyvästi myös ilman lääkkeitä. Olet vielä nuori, usein vasta kolmenkympin jälkeen moni asia alkaa tasapainottua. Voisiko sinua auttaa tilapäinen rauhoittava lääke aina silloin tällöin, jotta riippuvuutta ei syntyisi. Jatkuvassa käytössä olevien masennuslääkkeiden ongelmana on, että niiden teho tosiaan vuosien aikana laskee ja lääke alkaa itse aiheuttaa niitä ongelmia, johon se on alunperin määrättykin. Tästä alkaa vasta tietoisuus lisääntyä. Varmasti myös sinulla suuri osa ahdistuksesta on lääkityksen aiheuttamaa ja sen saaminen kuriin on usein aikaavievä prosessi. Puhutaan vuosista. Kuulostaa kyllä siltä, että olet upeasti sinnitellyt ja varmasti parhaasi tehnyt. Vosisitko kuitenkin harkita myös toisenlaista terapiamuotoa, sillä pelkällä kognitiivisella työskentelyllä ei välttämättä pääse tarpeeksi syvälle. Ja ehkä terapian voisi nostaa kahteen kertaanvä viikossa, jos vain mahdollista. Onko sinun kilpirauhasarvosi mitattu? Entä b12-vitamiini? Olisiko mahdollisia selvittämättömiä allergioita tai toksiinisia reaktioita? Syötkö kunnon ruokaa ja harrastat rauhallista liikuntaa säännöllisesti? Meditoitko?
Täytyy ottaa asia puheeksi. Periaatteessa terapia onnistuisi kahdestikin viikossa, vaikka se tuleekin kalliiksi minulle.
Kilpirauhasarvot mitattu useaan otteeseen, normaalit ovat. B-vitamiineista en tiedä, niitä ei ole tarkistettu, eikä varmaan kovin helpolla tarkistetakaan? Allergioista en tiedä, ei ainakaan mitään ole todettu.
Liikuntaa harrastan 3-5 krt/vko js fyysisesti olen hyvässä kunnossa. Kiinnitän huomiota myös ruokavalioon, en polta enkä käytä paljoa alkoholia.
Harkitsen osallistumista meditaatiokurssille. Niin ja masennuslääkkeestä olisi tarkoitus päästä eroon. Rauhoittava pienellä annoksella auttaa tällä hetkellä huomattavasti enemmän.
Alan vasta käymään terapiassa ensikuussa.
Tilanteesi on aivan vastaavalla kuin kymmenillä tuhansilla muillakin suomalaisilla. Olet astunut psykiatrian ansaan. Niin kauan kuin vedät noita myrkkyjä on turha odottaa mitään pitkäkestoista helpotusta asioihin. Ikävän tilanteesta tekee se, että vaikka lopetat myrkkyjen käytön, voi seuranneet aivovauriot olla jo niin tuntuvia, että elämä on melkoista helvettiä ilmankin, siis jos kestät ensiksi edes akuutin vieroitusjakson (½-1 vuotta). Monet palaavat aineille vieroituksen aikana luulleessaan alkuperäisen "sairauden" palanneen ja valitettavasti nekin, jotka sinnittelevät taistelllen läpi vieroituksen, palaavat aineille vuosia myöhemmin aivovaurioiden aiheuttaman sekavuuden, turtuneisuuden, apatian, ahdistuksen ja näistä seuraavan masentuneisuuden myötä. Harva vain tietää, että oireiden syy ei ole mikään sairaus (mielisairaus on myytti) vaan (iatrogeeninen) aivovaurio-oireisto.
Älä syyttä mollaa itseäsi narkkariksi tai luuseriksi. Aineet mitä sinulle on syötetty tekevät ihan kenen tahansa elämästä selvää jälkeä ennemmin tai myöhemmin. Tärkeää on tajuta olla nouudattamatta psykiatrian antamia ohjeita mitä tulee mielenterveyden asioihin, mutta se on ymmärrettävästi liian uskomatonta useimmille, joten vasta ansassa saatetaan tajuta mitä on tapahtunut. Silloin on tietenkin jo liian myöhäistä. Monethan eivät tajua asiaa koskaan.
On Becoming Critical
JEREMY WALLACE, MD
January 29, 2015
http://www.madinamerica.com/2015/01/becoming-critical/
Lisätietoa: www.CEPUK.org
Näin asia kaikessa kamaluudessaan todella on. Ihminen on onneksi luotu selviämään äärimmäisistäkin olosuhteista ja ihmisen hermojärjestelmä on hyvin joustava ja uusiutumiskykyinen. Mutta lääkevieroituksen tuomaa helvettikokemusta se ei poista. Valoa kuitenkin on tunnelin päässä.
Psykiatri neuvo minua. Lopeta lääkkeet ja siirry bupiin miesten joukkoon..
Siinä vaiheessa, kun lääkärien ammattitaito kyseenalaistetaan joidenkin yksittäisten, epämääräisten hihhuleiden tekemien tutkimuksien valossa ja neuvot siirtyvät linjalle; heitä joutavat ajatukset ja ala mieheksi, niin ketjun keskustelukyky on menetetty-valitettavasti...Tsemppiä A.P:lle !
Ei 1mg rivaa päivässä paha ole, mutta pitkässä juoksussa voi aiheuttaa jopa epilepsian puhkeamisen aikaisemmin terveessä ihmisessä. Sitten taas kun eri lääkkeitä vuorottelemalla alkaa pelaamaan ettei tarvitse samaa käyttää kokoajan niin hyvin helposti ollaan sekakäyttäjän tilanteessa. Vähän sitä sun tätä, silloin ja tällöin, eli todella hyvä itsekuri pitää olla. Neuroottinen ihminen saattaa olla kyllä itsekuriltaan tavallista ihmistä parempi kunhan ei vaan ahdistaisi.