Iltalehden lukija talletti käteisenä rahana kerätyt säästönsä lahtelaiseen talletusautomaattiin loppuvuodesta 2014. Mies sai kasaan reilun tuhannen euron talletuksen, mikä sopii hyvin Nordea-pankin maksimitalletuksen raameihin.
Kuukausia talletuksen jälkeen mies sai kuitenkin kutsun Nordea-pankkiin "kuulusteluun" ison talletuksensa takia. Hän pitää tapausta törkeänä ja pankin työntekijöitä epäpätevinä, sillä hänen rahoissaan ei ole mitään hämärää tai erikoista.
Pankki seuraa asiakkaidensa rahaliikennettä, myös talletuksia. Jos niissä havaitaan poikkeamia, tapana on keskustella asiakkaan kanssa.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015021119177818_uu.shtml
Voin kuvitella mielessäni kuinka kaksi mustapukuista, aurinkolaseihin sonnustautunutta Nordean geelipäistä turvamiestä on tarttunut tallettajaparkaa kummastakin käsipuolesta ja sitten taluttanut äänieristettyyn kuulusteluhuoneeseen.
Huoneessa mies on istutettu pöydän ääreen ja kohdistettu kirkas spottivalo kasvoihin. Kuulustelija on huutanut kysymyksiään päin naamaa, kiertänyt pöydän ympäri ja aina silloin tällöin läpsinyt miestä päähän kunnes tämä on kertonut, mistä on rahat saanut.
Euroopan Unioni on pari vuotta sitten asettanut kaikille jäsenmaidensa pankeille sellaisen pakkolain, että pankkien on pakko selvittää, mistä asiakkaan tilille on ilmaantunut vähintään 1000 euron talletus - mikäli talletus tehdään siten, että tallettajan tiedot eivät käy ilmi. Esim. talletusautomaatin kautta tehdyt panot ja omat panot pankkitiskillä ovat sellaisia.
Tätä on perusteltu jalolla päämäärällä estää rikollinen rahanpesu. Todellisuudessa taustalla on pyrkimys saada EU:n totaaliseen kontrolliin kaikki rahaliikenne, mitä jokaisen yksittäisen kansalaisen kohdalla EU-valtion sisällä tapahtuu. Päämääränä on Valtion täydellinen kuristusote jokaisen hallintoalamaisensa rahankäytöstä. Jonain päivänä kukaan ei voi ostaa eikä myydä, ellei Valtio anna siihen lupaa. Jos hallintoalamainen ei ole myötämielinen Valtiolle, vaan vastustaa Valtiota, hänen pankkitilinsä voidaan sulkea kokonaan.
Kuusisataakuusikymmentäkuusi...

Vastaukset 2
Vanhimmat
Asia on juuri näin. Eikä sitä voi estää kukaan.
minulle kävi juuri tuolla tavalla,,erona oli vain että Nalle tuli ja biluili mulle,,,korvaan tarkalleen.