Tekevätkö rakennusmiehet enää perjantaisin töitä?

Tässä lähistöllä on eräs työmaa jossa on hiirenhiljaista tänään.

Olen myös aikaisemmin, vuosia sitten, kiinnittänyt huomiota samaan ilmiöön, että perjantaisin ei paljon raksamiehiä näy.

Miten on?
653
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Puolalainen putkimies käy kotona viikonloppuisin.

Äänestä
  • Niin, eihän taitoja saa päästää ruostumaan :)

    Äänestä

  • Vanha juttu komennusmiehet tekevät pitkää päivää, että saavat pitkän viikolopun. Että silleen.

    Äänestä

Joo täällä yksi komennusmies ollut melkein ikänsä, jos ja kun asuu etäämmällä, tehtiin pidempää päivää että sai joko kokonaan tai osittain perjantain vapaaksi, esim Kostamuksessa perjantaina teki vain aamuvuoro korkeintaan 4 h, iltavuoro tehtiin viikolla ylitöinä, yövuoro alkoi jo hyhäiltana, perjantaina klo 6 lähti jätkät kuka mihinkin.

Äänestä
  • No nämä nykyiset " työmiehet " eivät osaa kun painaa entteriä kotonaan. Että silleen.

    Äänestä

Homma on niin että raksamiehet asuvat monet 200-700 kilometrin päässä työmailtaan. He tulevat sinne sunnuntai-iltaisin ja tekevät pitkää päivää ma-to ja lähtevät ajelemaan kotiaan myöhään torstai-iltana.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihmettelevä_X kirjoitti:

Tässä lähistöllä on eräs työmaa jossa on hiirenhiljaista tänään.

Olen myös aikaisemmin, vuosia sitten, kiinnittänyt huomiota samaan ilmiöön, että perjantaisin ei paljon raksamiehiä näy.

Miten on?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu