Tässä Suomi-24 romutuksen syypäät ja taustat

Suomi-24:n liikevaihto lähti selvään laskuun jo v. 2013.
http://yritys.taloussanomat.fi/y/suomi24-oy/helsinki/2154432-2/

Tästä syystä Firman Johto päätti että kannattavuusongelma korjautuu sillä että romutetaan nykyinen Suomi-24 sivusto. Se oli Suomen 5:ksi eniten käytetty sivusto, 1.4 miljoonalla viikottaisella kävijämäärällään.

Romutetaan se, ja sitten aletaan kehittää nollasta lähtien uutta ohjelmistoa tilalle.

Toimeenpanoa suunnittelemaan Suomi24:llä määrättiin Konseptikehittäjä Matti Vähätalo. Sekä digitaalisen liiketoiminnan johtaja Laura Avonius.

Täällä he 4 videon voimin kertovat että mitenkä tarkkaan he suunnittelivat kaiken.
https://www.youtube.com/watch?v=vRheLIsoirY&list=PLD_5BfcNyVjIrBEfDtF-gTZ_hmYEsabYv&index=1

He kävivät jopa Lahden ja Jyväskylän toreilla kyselemässä ihmisiltä, että millaisen sivuston ne haluaa.

Sitten alettiin tekemään. Ja tuli helevetin hyvät sivut. Suomi-24 käyttäjät ovat kilvan kehuneet, että Matti Vähätalo ja Laura Avonius tekivät erinomaista työtä.
668
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Onpa hauskat juutuubi-videot tehty. Hoh-hoijaa, kun ittensä kehuminen netissä filmikameran kautta on kivaa, kivaa,

Äänestä
  • "Me kylä KUULLAAN ne palautteet", joo, mutta olisiko jo aika myös toimia sen palautteen pohjalta? Alkaa jo kyllästyttämään rryssä-propaganda blondin suusta.

    Äänestä

Tää on kyllä järkyttävän huono tekele ja haiseva köntsä.
Mutta, eikös se niin mene, että kaikki mihin ryssäkajoaa se lopulta aina hajoaa...

Äänestä
  • Kumpi noista on rysssä? Naisella on hiukan sellaista vetelää Tatjaanan mentaliteettia ainakin.

    Äänestä

Hakutoiminnan poistaminen oli yksi pahimpia mokia. Toinen oli, päinvastoin kuin mitä eka videolla väittivät, että vuorovaikutteisuus ja suosittujen keskustelujen edistäminen.. miten se ilmenee kerran lukijamäärälaskuri ja peukutukset poistettiin?

Äänestä

WoW! Nyt tää on RESPONSIIVINEN!?! :D
Eli: parinkymmenen vuoden harjuuttelun jälkeen Suoli24 kehittäjille vihdoin valkeni et mikä ihme on USER-AGENT meta-tägi ja mihin kaikkeen sitä mahtaa voida käyttääkään! :)

*tapu-läpy!*

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nää-pas-kapäät-sen-teki kirjoitti:

Suomi-24:n liikevaihto lähti selvään laskuun jo v. 2013.
http://yritys.taloussanomat.fi/y/suomi24-oy/helsinki/2154432-2/

Tästä syystä Firman Johto päätti että kannattavuusongelma korjautuu sillä että romutetaan nykyinen Suomi-24 sivusto. Se oli Suomen 5:ksi eniten käytetty sivusto, 1.4 miljoonalla viikottaisella kävijämäärällään.

Romutetaan se, ja sitten aletaan kehittää nollasta lähtien uutta ohjelmistoa tilalle.

Toimeenpanoa suunnittelemaan Suomi24:llä määrättiin Konseptikehittäjä Matti Vähätalo. Sekä digitaalisen liiketoiminnan johtaja Laura Avonius.

Täällä he 4 videon voimin kertovat että mitenkä tarkkaan he suunnittelivat kaiken.
https://www.youtube.com/watch?v=vRheLIsoirY&list=PLD_5BfcNyVjIrBEfDtF-gTZ_hmYEsabYv&index=1

He kävivät jopa Lahden ja Jyväskylän toreilla kyselemässä ihmisiltä, että millaisen sivuston ne haluaa.

Sitten alettiin tekemään. Ja tuli helevetin hyvät sivut. Suomi-24 käyttäjät ovat kilvan kehuneet, että Matti Vähätalo ja Laura Avonius tekivät erinomaista työtä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu