Erottautukaa luopumuksen seurakunnista

3. Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi, 4. tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala. 5. Ettekö muista, että minä, kun vielä olin teidän tykönänne, sanoin tämän teille? 6. Ja nyt te tiedätte, mikä pidättää, niin että hän vasta ajallansa ilmestyy. 7. Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää, 8. niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä, 9. tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä 10. ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua. 11. Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen, 12. että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen. (2 Tes 2:3-12)

Ja Herrassa Kristuksessa teitä kaikkia kehoita, että erottautukaa seurakunista, joissa on meneillään tämä luopumus, eli seurakunnista, jotka eivät ole pysyneet Raamatussa annetuissa ohjeissa, joihin myös Helluntalaisuus lukeutuu.
1370
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Helluntalaisuus ei ole luopumista ei ole koskaan ollutkaan. Risti joka kirkossa on vahva ja se on aina kuulunut helluntai kirkkoihin.

.

Äänestä

Lutherin vihapuheet.

Tämän ajan Suomessa on esillä monen tahon vihapuheita. Mutta mitkään aikamme vihapuheet eivät vedä vertoja Lutherin kammottaville kirjoituksille.

Mm. Lutherin kirja, "Juutalaisista ja heidän valheistaan", on mitä kaameinta vihapuhetta ja kansanryhmää vastaan kiihottamista. Sitä ovat muutkin Lutherin kirjoitukset, mm. Galatalaiskirjeen selitys. Vihan henki hehkuu sen sivuilta. Tuosta hengestä syntyi luterilainen kirkko. Tiedämme, miten Hitler myöhemmin sai saatanallista voimaansa Lutherin kirjoituksista.

Tietääkseni luterilainen kirkko ei ole sanoutunut irti oppi-isänsä antisemitismistä? Ei ole kuulunut anteeksipyyntöä? Jos kirkko olisi vähääkään oikeamielinen laitos, esittäisi arkkipiispa juutalaisille anteeksipyynnön siitä, mitä Luther on opettanut ja kieltäisi Lutherin oppien hyväksymisen.

Luterilaisuudessa vaikuttaa yhä tuo sama vihan henki. Seuratkaapa vain, miten kirkko toimii juutalaisia ja Israelia vastaan vaatien jopa Jerusalemia muslimien (palestiinalaisten) pääkaupungiksi.

Luterilaisuus on kirottu uskonto. Näin sanoo 1 Moos. 12:3.

Äänestä
  • Olen samaa mieltä. Eenokki 12 on lutter uskoinen ja palvoo häntä, ja niin on myös eenokin kirjoitukset vihakirjoituksia, kaikkia toisin ajattelijoita kohtaan, ja varsnkin helluntai seurakuntaa vastaan, ei kukaan koskaan ole niin törkeällä tavalla loukannut toisia uksovia, kuin mitä eenokki sammakoita suustaan irti päästää !

    Äänestä

  • old_profile_42272 kirjoitti:

    Olen samaa mieltä. Eenokki 12 on lutter uskoinen ja palvoo häntä, ja niin on myös eenokin kirjoitukset vihakirjoituksia, kaikkia toisin ajattelijoita kohtaan, ja varsnkin helluntai seurakuntaa vastaan, ei kukaan koskaan ole niin törkeällä tavalla loukannut toisia uksovia, kuin mitä eenokki sammakoita suustaan irti päästää !

    Miksi Mohikaani nyt ottaa minut mätien hampaidensa pureskeltavaksi?
    Kun tietää että ei ole rauhaa sydämessä, ei ole muuta kuin synnin tekoja eikä pitkälle edennyt paatumus ole vielä täysin kovettanut puista päätä. Sen johdosta viha ja helluntailaisten henki(saaatana) raivoaa meitä lutherilaisia vastaan olemmehan kansainvälisestikin tunnettuja oikeasta tunnustavasta uskostamme. Mohikaani on muovattu väärällä opilla ja opetuksilla helluntailaiskultin alaisuuteen ja uhka ettei pääse vanhimmistoon tahi joutuu heti kivitettäväksi jos ei alistu täysin helluntaikultin ikeeseen.

    Helluntailaisten opit noudattavat pahamaineisten kulttien opetusta. Mohikaanikin on saatu omaksumaan ison kasan(paskaaa) helluntailaisille vaadittuja oppeja ja opetuksia. Miksikö? Siksi että saadaan itseuskoinen alistumaan ihmisoppien ruoskalla selkään sivaltaen jota marionettia on sitten helppo ohjata kun hänet ensin saadaan seuraamaan itse perkkelettä pakolla ja peloittelemalla.
    Helluntailiike on kultti johon on heti liikkeen alussa muodostunut vain harvoille tarkoitettu sisarten palvelusmuoto joka merkitsee palkitsemista ja "voitelua". Näistä "voiteluista" sitten lähemmin toisena ajankohtana. Mohikaani on näytön vuoksi ja havaittujen riivaajien vaikutusten tähden erotettu kultista. Liekö vielä "voitelee" sillä osittain kovalla sauvanpätkällään sitä jonka himoissaan on ottanut ettei paine puisessa päässä halkaise kovaa kalloa?
    Huomautan että vastaan yleensä vihakirjoittajille kuten Mohikaani tunnustetusti on ja noudatan Apostolista oppia joka tunnetusti tuomitsee kultit jota helluntailaisuus on sisäisesti ja ulkoisesti nähtynä eikä siellä näy muita nuoria muita kuin sameasilmäisiä masturbaatteja. Naisia (ex neitsyitä) haistelemassa ja uneksimassa että hekin otettaisiin mukaan aistien iloihin.
    Käsipeli tai taskubiljardi näkyy olevan monen harrastus kun eivät kelpaa kulttisisarilleen.
    Siitä myöhemmin.

    Äänestä

  • Sinun mielestä olen viha kirjoittaja, kun ensin nimittelet minut kaikilla maan ja taivaan väliltä löytyvillä ivasanoilla, sitten itket ja valitat, kun sinulle jotain vastataan tyhmyytesi mukaan, vaikka Raamattu kyllä sellaisen kieltää, ei saisi vastata sinun tyhmyyteesi samalla mitalla, mutta mehän tässä jutellaan mkavaia , eenokkiseni !
    * Enkä minä Lutteria hauku, sen mitä olen hänestä sanonut, on kyllä netissä jokaisen luettavana, sinulla ja Martilla on paljon samanlaista ajatusta muista uskovista, ei se ol haukkumista, vai eikö hänestä saisi sanoa mitä mies puhui ja teki eläessään, eikä hän mikään uskonpuhdistaja voinut olla, uskon olisi pitänyt puhdistaa hänet, eikä vauvakaksteen, koska kaste ei voi ketään puhdistaa synneistä, ei edes eenokkia ! Ketä mä nytkin muka vihaan? kerron vain tosiasioita, enkä koskaan ole sinua henkohtaisesti soimannut, vain uskostasi ole pahasti erimieltä, niin kuin sinäkin helluntailaisten uskosta, sinä viittaialet mennen tullen minun henkotaista asioista, voi olla, että jotain on niistä vihapuheistasi tottakin, mutta et voi tietää, jos vaikka olen asiani Jumalan edessä kuin myös ihmisten edessä hoitanut, Jumalan anteeksi anto on varma, sille en voi mitää, jos ihmiset ei nna anteeksi, mä anna heille joka päivä anteeksi heidän pahat tekonsa mua kohtaan, ja niinpä saan minäkin syntini anteeksi, rakastan ihmisiä sillä sanomattomalla ikuisella rakkaudella, jonka sain, kun uudestisynnyin ja sen päälle vielä Herra kastoi Pyhällä Hengellä, ja sain puhua vierailla kielillä vikkotolkulla sen jäkeen, ja saan yhä kiittää ja rukoilla ja laulaa kielillä Pyhässä Hengessä. Toivon samaa sinulle, ja kun saat saman Hengen, kun minkä Jumala on uskonut minulle, emme enää riitele, vaan rakakstamme veljinä toistamme, nyt tämä on yksi puolista, rakastan sinua Jeesuksen kautta ja tähden !

    Äänestä

  • Mistähän johtuu, kun kirjoitin sanan " rakastamme veljinä", niin siihen tuppautui ylimääräinen k ? Ja otin pois parikin kertaa, niin eikö vaan ollut taas, kun lähetin kommentin palstalle ? Kumma juttu ! Kenenkähän työpöydällä tämä sama sivu lienee, ei kai sentään Ylläpito voisi tuollaista rakkamaisuutta harrastaa ?

    Äänestä

* " Sillä se päivä ei tule, ennen kuin...."! Mitä päivää sinä uskot tuossa tarkoitettevan ?

Äänestä
  • Aloittaja

    Luopumuksen piti tulla, ennen Herran paluuta ja se on jo täällä ja jo pitkään.

    300 luvun paikkeilla, kun kristinusko siirrettiin pois juutalaisilta juuriltaan kohti Roomalaista katolilaisuutta, tämä luopus alkoi vahvistumaan maailmassa, ja oikeat seurakuntien tavat korvattiin maallisisilla arvoilla ja tämän katolisen kirkon tiellä ovat myös seurakunnat tänään maailmassa ja myös hellauntalaisuus, on maallisten arvojen seurakunta.

    Tämä kaikkia piti tulla ja se jo täällä.

    Hylätkää maalliset seurakuntanne, jotka eivät ole pitäytyneet Raamatussa anntuissa seurakuntien ohjeissa, sillä he edustavat luopumusta maailmassa ja eksyttävät ihmiset pois oikeasta Jumalan ja Herran tuntemisesta.

    Äänestä

  • Ehkä hän tarkoittaa Mohikaanin päivää jolloin Mohikaani huomaa jätetyksi valinnan ulkopuoliseksi hylkiöksi joka ei ole koskaan uudestisyntynyt vaan puskee vihaansa varsinkin Lutheria kohtaan.

    Äänestä

  • old_profile_89364 kirjoitti:

    Luopumuksen piti tulla, ennen Herran paluuta ja se on jo täällä ja jo pitkään.

    300 luvun paikkeilla, kun kristinusko siirrettiin pois juutalaisilta juuriltaan kohti Roomalaista katolilaisuutta, tämä luopus alkoi vahvistumaan maailmassa, ja oikeat seurakuntien tavat korvattiin maallisisilla arvoilla ja tämän katolisen kirkon tiellä ovat myös seurakunnat tänään maailmassa ja myös hellauntalaisuus, on maallisten arvojen seurakunta.

    Tämä kaikkia piti tulla ja se jo täällä.

    Hylätkää maalliset seurakuntanne, jotka eivät ole pitäytyneet Raamatussa anntuissa seurakuntien ohjeissa, sillä he edustavat luopumusta maailmassa ja eksyttävät ihmiset pois oikeasta Jumalan ja Herran tuntemisesta.

    * Tuo on ihan sinun oma versiosi, ja et ehkä huomaa, mitä päivää Paavali tarkoitti ? Hän puhui Herran päivästä, siitä josta Johanneskin Ilmstyskirjassa. " Se päivä ei tule, Paavali selitti Tessalonikalaisille, koska he peljästyivät Paavalin vastustajien lähettämän kirjeen perusteella, että Jeesus olisi jo tullut, ja että Herran vihan ja tuomion päivä oli jo oven edessä, sitten Paavali valaisi heille, ettei antikristus, se, joka panee täytäntöön Herran päivän tuomiot, ennen kuin on poistettu se, joka vielä estää sitä ilmestymästä, siispä Jeesuksen pitää tulla ennen Herran päivää, ja tempaa seurakunnan pois vihan ja ahdistuksen ajasta, ja samalla poistuu myös Pyhä Henki seurakunnan mukana taivaaseen, ja sen jälkeen antikristuksella on vapaa pääsy maailmaan hallitsemaan, koska enää ei ole seurakuntaa rukoilemassa, eikä Pyhää Henkeä antamassa voimaa ihmisille, ja silloin on yö, eikä kukaan enää voi tehdä hengellistä työtä.
    * Jeesus lupaa kolmessa eri Raamatun kohdassa ottaa seurakuntansa taivaaseen, pois vihan ajasta. Room. 5:9. 1Tess. 2:10. Ilm. 3:10 . Et kai voi uskoa, että Jeesus valehtelee ?

    Äänestä

  • Aloittaja

    old_profile_42272 kirjoitti:

    Tuo on pelkää harhaoppia, jota tänää jaetaan juurikin luopumuksen voimasta.

    Antikirstuksia on tullut jo apostolien ajoilta maailmaan, kute voimme lukea vaikkapa rakkaan veljemme Johanneksen kirjeestä.

    18. Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika. (1 Joh 2:18)

    Ja tämä kelvoton kuningas, joka on viimeinen näistä kuninkaista, saapui maailmaan jo uskoakseni pian apostolien jälkään, kute profeetta Danieleille on tämä myös ilmoitettu.

    20. Ja hänen sijaansa nousee eräs, joka antaa veronvaatijan käydä läpi valtakunnan ihanimman maan. Mutta muutamien päivien kuluttua hänet tuhotaan, ei kuitenkaan vihan väellä eikä sodalla. 21. Ja hänen sijaansa nousee kelvoton, joka ei ollut saapa kuninkaan arvoa. Hän tulee keskellä rauhaa ja anastaa juonilla kuninkuuden. (Dan 11:20-21)

    Jerusalem laitettiin verolle jo Herramme syntymän aikoihin.

    1. Ja tapahtui niinä päivinä, että keisari Augustukselta kävi käsky, että kaikki maailma oli verolle pantava. 2. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Kyreniuksen ollessa Syyrian maaherrana. 3. Ja kaikki menivät verolle pantaviksi, kukin omaan kaupunkiinsa. 4. Niin Joosefkin lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ylös Juudeaan, Daavidin kaupunkiin, jonka nimi on Beetlehem, hän kun oli Daavidin huonetta ja sukua, 5. verolle pantavaksi Marian, kihlattunsa, kanssa, joka oli raskaana. (Luuk 2:1-5)

    Ja tämä kuningas joka laittoi Jerulamen verole ei enään kauaa kestänyt ja hänen jälkeensä oli nouseva se viimeinen kuningas, jonka aikana kaikki valheen viettelykset tulisivat maailmaan ja tämä viimeine kuningas on ollut täällä jo kauan aikaa ja tämä aika on täynnään hänen valheidensa vietelykisä, mutta maalliset ihmiset eivät kuitenkaan oikein niitä osaa varoa, vaan elävät niistä, kute Helluntalaisetkin ja siksi te ette ymärrä tätä aikaa, kun olette valheiden vieteltävissä ja elätte niistä.

    Jumalan vihan aika on tuloillaan ja seitsemän vitsausta, eikä ketään täältä oteta pois niiden alta, mutta vitsukset tulevat vaivoiksi niille, jotka ovat ottaneet Pedon merkin itsensä, eli mukautuneet tämän maailman menoihin, tapoihin, joissa peto vaikuttaa juuri nyt, eli maallisiin ihmisiin tämä käy.

    2. Ja ensimmäinen lähti ja vuodatti maljansa maan päälle; ja tuli pahoja ja ilkeitä paiseita niihin ihmisiin, joissa oli pedon merkki ja jotka kumarsivat sen kuvaa. (Ilm 16:2)

    Ja Herrassa Kristuksessa teitä kaikkia kehoitan, että erottautukaa maallisista seurakunnistanne, sillä ne ovat avanneet ovensa valheelle ja jakavat sitä opissaan.

    Äänestä

Olen elävässä Jeesuksen uskossa mutta olen totaalisen pettynyt kaikkiin uskontoihin ja seurakuntiin joissa olen viime vuosina käynyt. Eksytystä näkee ja joutuu todistamaan ihan jokaisessa seurakunnassa mihin olen vain mennyt ja nyt on mittani tullut täyteen. Siksi en käy enää missään kokouksissa vaan erottaudun oman puuni alle istumaan. Jeesus Kristus on ainut jota seuraan ja Raamattu ainut josta oppini haen.

Äänestä
  • * " Eksytystä näkee ja joutuu todistamaan ihan jokaisessa seurakunnassa mihin olen vain mennyt " ? No, mutta jos saat todistaa Herrastasi joka seurakunnassa, mihin menet, niin älä nyt ihmeessä sulje tuota ovea ! Sehän on aivan erikoista, että olet saanut tehtävän Herralta, ja pääset todistaan Hänestä, eihän suurempaa ovea voisi ollakkaan , yhdelle henkilölle saada todistaa Jumalan Pojasta , Hänen kärsimisestään, kuolemmastaan ja ylösnousemuksestaansekä ajankohtaisesta kohta tapahtuvasta ylöstempauksesta . Ole vaan rohkea ja julista Ylösnoussutta Vapahtajaasi, ja voitat sieluja Jeesukselle Kristukselle, ja näin edes autat ja noputat Hänen tuloansa , siunausta sinulle !

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

old_profile_89364 kirjoitti:

3. Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi, 4. tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala. 5. Ettekö muista, että minä, kun vielä olin teidän tykönänne, sanoin tämän teille? 6. Ja nyt te tiedätte, mikä pidättää, niin että hän vasta ajallansa ilmestyy. 7. Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää, 8. niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä, 9. tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä 10. ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua. 11. Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen, 12. että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen. (2 Tes 2:3-12)

Ja Herrassa Kristuksessa teitä kaikkia kehoita, että erottautukaa seurakunista, joissa on meneillään tämä luopumus, eli seurakunnista, jotka eivät ole pysyneet Raamatussa annetuissa ohjeissa, joihin myös Helluntalaisuus lukeutuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu