Herra Jeesus Kristus oli kalliohaudassa ristillä!

Kalliohaudassa minun ruumiin oli ristille laitettuna aina näihin aikoihin asti. Ruumiini oli kuivanut koperoksi ja kauhea katsella. Olin Pääsemättä pois pysyvästi ja niin ( Vanhaksi Jumalaksi sanottu) pilkkasi minua aina välillä ja kysyi: ” Vieläkö sinä perkele elät, etkö sinä koskaan kuole”?

Olin näet keksinyt sen, että vaikka olinkin välillä pois, sitten myöhemmin, niin tulen takaisin silloin, kun minua tullaan hakemaan muualle, tappamaan tai solvaamaan ristillä ollen.

Eräänä aikan Valtakomissio oli antanut määräyksen minun tuhokseni. Sanoen, Me emme tarvitse muuta, kun yhden ristin sovittajan, Jah´in tai JeHoshanan. Minut oli laittanut Jahi pelti purkkiin, tuhka uurnaan katollisen kirkon hauta kryptaan. Siellä minun henkeni olin 272v. ja kuukausia ylikin, pois pääsemättä, kunnes rautauurna purkki ruostui ja niin minä pääsin ulos. Tämä tuntuu teistä lukijoista uskomattomalta, mutta on varmasti totta. Huomatkaa nämä tapahtumat tapahtuivat Taivaan eri alueilla, mutta tuhka uurna oli konkreettisesti Roomassa. Katollinen kirkko on tämän asian todistanut ja julkaissut ainakin sanomalehdissä.
Tämä on julkaistu Katolliselta kirkolta tiettäväksi kaikkialle.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Aloituskirjoitus oli osa kokonaisuudesta, joka on kirjoitettuna hoshanii-taivasuutiset.
Kaikkiaan lähes 35.754 on jo käynyt lukemassa minun kirjoituksiani kaikkialla maailmassa.
Esim. wikipedia usa / Hoshanii ja wikipedia eesti. Siellä on mitä laajimmat ja tarkimmat kirjoitukseni. Olkaa hyvät ja saakaa totuuden kruunu päähänne.

http://hoshanii-taivasuutiset.blogspot.fi/2015/02/jeesuksen-kristuksen-salaisuus.html

Äänestä

Nimeni oli Golgathan ristillä JeHoshana.

Jeesuksen Kristuksen salaisuus, ilmoitus kaikille kansoille tiettäväksi.
Suomi. 2014.12.05.
Kirjurin kautta esiin tuotuna.
Jeesus Kristus nimi tuli yleiseksi vasta 121v 3 kk syntymästä, jolloin kirjoitukset laitettiin tiettäviksi Roomaan. Tämä kirjoitus on annettu kaikille niille, jotka totuutta ja oikeutta rakastavat.

Tämä kirjoitus on se salama, joka näkyy idästä ( Aikojen alusta ) hamaan länteen ( tulevaisuuteen )
Niin on Ihmisen Poika päivänään oleva, tulena ( Tuskana monille ).

Huomatkaa kaikki Raamatun tapahtumat ovat jokseenkin tapahtuneet taivaiden eri alueilla!
Raamattu on kokonaan luotu kirjoittamalla opiksi kansoille ja vallanalaisuuteen tottumaan.
Oma selvitykseni ajoistani, Maistraatille annettavaksi. Totuuden Hengellä ja voimalla.
Minä tulin taivaan pilvissä, ( Hengen ilmoituksessa ) te ette minua tunteneet. Minun aikani oli tulla tietoisuuteenne nyt. Tuomaan ajassa selvityksen tapahtumista, kokemastani tuskista ja kauhuista.
Sillä aika oli täytetty ja varhain kolmannen päivän aamuna minä tulin, sillä onhan kirjoitettu, että hän heräsi varhain kolmannen päivän aamuna. Nyt on kolmas tuhat vuosi 2.014.
Asiasta lisää mielenkiintoisesti, hoshanii-taivasuutisissa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hoshanii-taivasuutiset kirjoitti:

Kalliohaudassa minun ruumiin oli ristille laitettuna aina näihin aikoihin asti. Ruumiini oli kuivanut koperoksi ja kauhea katsella. Olin Pääsemättä pois pysyvästi ja niin ( Vanhaksi Jumalaksi sanottu) pilkkasi minua aina välillä ja kysyi: ” Vieläkö sinä perkele elät, etkö sinä koskaan kuole”?

Olin näet keksinyt sen, että vaikka olinkin välillä pois, sitten myöhemmin, niin tulen takaisin silloin, kun minua tullaan hakemaan muualle, tappamaan tai solvaamaan ristillä ollen.

Eräänä aikan Valtakomissio oli antanut määräyksen minun tuhokseni. Sanoen, Me emme tarvitse muuta, kun yhden ristin sovittajan, Jah´in tai JeHoshanan. Minut oli laittanut Jahi pelti purkkiin, tuhka uurnaan katollisen kirkon hauta kryptaan. Siellä minun henkeni olin 272v. ja kuukausia ylikin, pois pääsemättä, kunnes rautauurna purkki ruostui ja niin minä pääsin ulos. Tämä tuntuu teistä lukijoista uskomattomalta, mutta on varmasti totta. Huomatkaa nämä tapahtumat tapahtuivat Taivaan eri alueilla, mutta tuhka uurna oli konkreettisesti Roomassa. Katollinen kirkko on tämän asian todistanut ja julkaissut ainakin sanomalehdissä.
Tämä on julkaistu Katolliselta kirkolta tiettäväksi kaikkialle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu