Onko parempi puhua ongelmista ennen lähtöä? Lakaista taakse ja jatkaa käsittelemättömät ongelmat mukana. Näikö nykyisin ongelmat ratkotaan? Ongelmia oli ja on ,etsikö minäkin sen laastarisuhteen.
eron hetki
hautaanongelmat
40466
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 40
Vanhimmat
En tiedä. Itse luulen, että puhuminen ajoissa olisi ollut parempi vaihtoehto, kuin puhumattomuus. Mutta minulla on vain tämä yksi kokemus eli puhumattomuus.
Paraneeko asia lähtemällä puhumatta mitään,edes lapsille. Minkä kuvan antaa perhe-elämästä lapsille. Totuushan tulee julki,puhumattomuus on yksi kaunis selitys. Ruoho aidan takana oli vihreämää,kunnia vain ei anna periksi. Tekosyy on puhumattomuus. Meillä ainakin paljastu vieraissa käynti.
Onko erossa oleellista, että vieraissa käynti paljastuu? Miten se auttaa ja helpottaa eroa? No niin, ei varmaan mitenkään, päinvastoin. Siksi juuri ei kannata puhua.
Minulle ei puhunut kuin lasten aikana ja yleensä mollaten. Tietenkin ainoa on terapia millä ihmisen patoumat ratkotaan. En saanut puhua ilman riitaa,eli pettäminen se syy on . Itsekäs edes lapset jäävät huomiotta. Mietin vain miksi yleensä kelkkaan lähtee jos elämää ei kestä. Eikä ne yhdenillan suhteet asioita ratkaise.
Erossa vain on puhuttava asiat halki. Yleensä liitosta jää lapsia heitteelle minkäänlastata turvaa. Sama aikuisten pettämiset sun muut. Minusta lasen kasvatus kuuluu äidille niinkuin isälle erosta huolimatta,eikä yhteiskunnalle! Minulle jäi kaikki vastuu edes viikonloppukyllään saati ruokaa lapsille. Tarvitsee se mieskin käydä viikonlppuisin vapaalla ,edes joskus. Olenko väärässä?
Kun eropäätöksen teimme, olimme exän kanssa yhtä mieltä, että yhdessäkään emme voi enää jatkaa. Oikeastaan se päätöksen teko avasi myös "hanat" puhumisen suhteen ja harkinta-aikana työstimme asiat loppuun niin, että kun erosimme virallisesti, saatoimme toivottaa toisillemme hyvää matkaa eteenpäin tietoisina siitä, että yhteisen lapsemme asiat pystymme jatkossakin hoitamaan hyvässä hengessä ja olemaan jonkinmoisia kavereita.
Entinen ystäväni erosi samoihin aikoihin ; hän oli löytänyt elämäänsä "viihdykettä" kesken lapsiperheen arjen, mutta kiisti sen tiukasti loppuun asti lastensa isälle. Joskus varovasti kysyin, että eikö olisi korrektia käydä eroon johtaneita asioita läpi, mutta ei... Lopullisen eron haki toinen osapuoli - ystäväni sanoi, ettei hae, koska ei halua "ihmisten silmissä olla syyllinen". Ai jaa... Erosta on jo aikaa ja nyt jo entiseksi luokittelemallani ystävällä toinen pidempiaikainen seurustelu menossa. Exästään puhuu hyvin ivallisesti, vaikka mies pitää lapsista huolta ym. Tietää, että minä olen hyvissä väleissä lapseni isän ja tämän uuden kumppanin kanssa - ja se on hänen mielestään "turhaa hyysäämistä". No, meitä on moneen junaan....
Yleensä puhuminen ei erovaiheessa onnistu mitenkään, ellei liiton aikanakaan ole puhuttu. Sitten vielä kannattaa miettiä miksi ja mitä pitäisi puhua, mikä on päämäärä. Saada entistä pahempi riita aikaiseksi? Vai puhua rauhoitellen toista? Ehkei onnistu, jos itsellä kovin aggressiivisia tai muuten vain inhotuksen tunteita kumppania kohtaan.
Suomalainen ei puhu selvinpäin. Päissään puhuu ja tekee neviimeisetvirheet. Kouluun ihmissuhde tunnit. Edes jokukaan liitto pelastuisi.
harmittaaa: kaikki suomalaiset eivät ole juoppoja. Erittäin monet puhuvat aina selvinpäin.
Mielenkiintoisesti asetettu kysymys. Minä erosin, koska ex-mieheni ei koskaan halunnut käsitellä mitään ongelmia. Kaikki liiton ongelmat olivat kuulemma minun ongelmiani. Ymmärrettävästi ei hänelle ollutkaan ongelma, että vastuu kaikesta oli minulla. Olisi pitänyt, sillä ero hänelle vasta olikin ongelma. Minulle se ei enää ollut.
Ihmisten pitäisi liitossaan pysähtyä miettimään mitä iloa ym positiivista antaa kumppanilleen, siis ei omasta mielestään, vaan kumppaninsa mielestä, kumppania pitäisi kuunnella tästä asiasta. Millaiselta itse vaikuttaa ja näyttää kumppaninsa silmin. Pyrkiä näkemään itsensä hyvin objektiivisesti ja miettiä mitä tekee, miten käyttäytyy puolisoa kohtaan.
Niin, sitä piti sanoa vielä, että miten ihmeessä erossa pystyisi puhumaan ongelmista, ellei niistä ole pystytty puhumaan esim. 20 vuoden liiton aikana?
Eiköhän se rakkauden puute ole syy eroon. Meillä kummallakin ongelmia työelämässä. Mutta minulla terveyden kanssa,siitä hän ei kiinnostunut ollenkaan. Lopulta kaverit ja viikonloput vei. Eikä juteltu,eikä jutellut lapsille. Kuinka väärässä olen,mutta en saa lapsiakaan avautumaan,ammattiapua ei oe olemassa. Kysyin psykologilta asiaan kertoi vaan ,että asiat ei kuulu hänelle.. Kasvata lapsille itsetuntoa ,ole esimerkki. Kai syy on kun olen työlläni tienannut enkä ole sossun kasvatti itse pitää pärjätä. Ammattiauttajat ovat naisia ja olenkin mies.
Ammattiapua on olemassa. Tilaa aika perheneuvolaan. Sinne päästäkseen ei tarvitse olla sossun elätti. Jos olet etähuoltaja, se on se ongelma. Eli saadaksesi lapset "puhumaan" tarvitsisit kai lähihuoltajuuden. Tähän puoleen en ole valtavasti perehtynyt. Et ole kai oikein itsekään osannut muotoilla AVUNPYYNTÖÄ niin että psykologi ymmärsi opikein. Jos aletaan vastapuolta morkkaamalla, asiantuntijat muuttuvat nyrpeiksi. Aloita keslkustelut tyyliin "minusta tuntuu että.."
Lopulta kait itse tarvitset apua enemmän kuin lapset (jos ovat jo teinejä). Käy juttelemassa seurakunnan parisuhde/perhetyön tekijän kanssa. Hoida itseäsi, lapset pikkuhiljaa tulevat perässä kun itse olet balanssissa, lämmin ja turvallisen tuntuinen.
Olen lasteni kanssa 7vrk viikossa,kai olen se vastuunkantaja. En haluaa äitiä mustamaalata lapsille.Nuoret vaan suojelee äitiä. Joku mättää,kun äidin luo ei mennä viikonlopuksikaan vaikka hän on vapaalla. Jos kysyn vastaus on:kysy siltä ja kyynel tuli silmään. Ei ole perheneuvojia niinkuin kaupugeisssa. Kaikki ovat tuttuja ns. 'ammattiauttajat'. Vaitiolovelvollisuus ei ole taattu täällä meillä.!!!! Enkä haluaa näiden virkamiesten käsittelevän vapaa-ajallaaan perheeni asioita..
Tässä kun miettii omaa eroa ja omaa osuuttaan sen päättymiseen niin hyvä lukea näitä tekstejä. Syyllistän paljon itseäni, en kyennyt olemaan se mitä mieheni tarvitsi seksuaalisesti. Tiedän että se on vaikeaa toiselle osapuolelle. Haluttomuuden myötä myös muu läheisyys väheni ja se sattui varmaan molempiin. MIes vain kovetti itsensä eikä antanut minulle tarvitsemaani läheisyyttä eikä hellyyttä, koska ei itse saanut seksiä. Yritin saada häntä ymmärtämään syitä ja terapiaaan mutta hän ei lähtenyt. Yksin kävin, mutta lopulta turhaa jos toinen ei halunnut tätä apua. Näkemyksemme tästä asiasta olivat todella erilaiset. Hänen mielestään täysin puppua että nainen kiihottuu toisin kuin mies, ajatusten kautta.
Kaiken kaikkiaan tunsin että se mitä hän halusi sai tuntemaan läheisen kanssakäymisen olevan vain seksuaalisten halujen tyydyttämistä.
Olen kokenut jääväni koko suhteen ajan yksin ongelmieni kanssa, itkenyt öitä kaivaten läheisyyttä ja ymmärrystä kun on ollut vaikeaa. Vaikeuksia on ollut muutenkin kuin parisuhteessa, mieheni sanoi niiden olevan aina omia asioitani ja tuntui että koskaan en saanut hellyyttä, itkin itkuni yksin ja vahvistuin yksin.
Päädyimme lopulta eroon ja toivoimme että erilleen muutto voisi muuttaa vielä asioita.
Rakastan häntä sisimmässäni vieläkin, hän ei ole koko yhdessäolon aikana tietääkseni pettänyt, olisi sen varmaankin kertonut koska ei olisi voinut pitää sitä sisällään.
Hän on sanonut että rakastaa edelleen, että on vaikea erota, jättää kaikki mitä yhdessä unelmoitu ja rakennettu.
Nyt kun kaiken piti jatkua ystävyytenä, molempien alkaa käsitellä eroa, miettiä miten tästä eteenpäin, tukea toisiamme erossa, hän kertoo löytäneensä toisen. Ei mitään vakavaa, mutta saa nyt sen mitä en minä antanut. Ja että nyt hän antaa myöskin toiselle.
Jotenkin uskomatonta koska aina minäkin ajattelin että liittomme oli kunnioittava, mutta tämä saa tuntemaan että kaikki olisi ollut ohi jo ajat sitten. Hänestä ymmärsin aina että mitään ei haluaisi edes yrittää toisen kanssa jos eroaisimme.
Mietin että milloin kaikki sitten välillämme oikeasti päättyikään....
Minulla sama tilanne kuin Armi T. Kaikki ongelmat joita parisuhdeterapiassa käytiin läpi olivat minun ongelmiani. Eron jälkeen on keskusteltu vain kerran eron syistä ja sekin vasta sitten kun ex oli jo ollut useamman kuukauden uudessa suhteessa. Sitä ennen hän vaan sanoi aina että kaikki on nyt niin hyvin. Itsellä edelleen paljon kysymyksiä miksi toinen teki niin kuin teki mutta ystävien avulla olen päässyt juttelemaan. Avoimuutta toivon seuraavasta suhteesta sitten kun olen siihen valmis. Kyllä asiat pitää selvittää että saa mielenrauhan mutta ei tietenkään kannata jäädä niihin vellomaan. Nyt kun erosta on kulunut 10 kk alkaa se exkin tuntua vain lapsen isältä, ei muuta. Ja siihen suhteeseen kannustan parhaani mukaan.
Nykypäivänä ongelmat ovat haasteita. Asennoidu toisin, haasta itsesi ja jatka 'puhtaalta pöydältä'.
Nimenomaan noin, asenneratkais-ee.
Ongelmat ratkeavat siihen paikkaan, kun erotaan. Mitä niitä turhaa enää miettimään, suunta eteen päin vaan..
Kyllä varmaan jokainen on yrittänyt suhteessa omalla tavalla parhaansa ja puhuakin ongelmista, mutta eron hetkellä on enää turha puhua mitään ongelmista, vaan vain kiittää kaikesta ja toivottaa hyvää jatkoa.
Olen hieman eri mieltä. Kyllä eronhetkellä asiat pitää puhua kunnolla läpi. Ihmisten pitää pystyä näkemään syyt eroon ja oppimaan sitä kautta välttämään samanlaiset virheet. Vaikka itselle riittäisi se ettei puhuta niin toiselle tulee antaa mahdollisuus keskusteluun. Toinen voi reagoida asioihin eri tavoilla. Ehkä tuo puhumattomuus on monen suhteen ongelmakin ja yksi eron syitä joillakin.
Eron syyt on kerrottu ennen lopullista eroa, sehän on selvä. Jankkaaminen ja veivaaminen ei kiinnosta, jos toinen ei vaan ymmärrä sanomaa.
Kyllä on puhuttu, mutta ei elämä siitä muuksi muutu.
Hah. Ai pitää puhua? Kuka käskee? Toista ei voi pakottaa puhumaan liitossa, ei myöskään erossa.
Olet harvinaisen selväjärkinen, käytännöllinen. Ihme juttu, kun harva ymmärtää, ettei toista voi pakottaa puhumaan, saati ymmärtämään puhetta.
Ei pelkästä puhumisesta ole mitään hyötyä. Jos toinen on ollut esim. uskoton, alkoholisti, mielenterveysongelmainen, tai muuten epävakaa, huonokäytöksinen, ilkeä tai muuten vaan on totaalisen kyllästynyt yhteiseloon, niin puhumisesta on pikemminkin vain haittaa.
Jos (ex)puoliso ei halua puhua, niin silloin ei voi mitään. Meillä ero kesken.. Olen kauan jo puhunut että olen onneton ja toivoisin muutosta suhteeseen. Koko homma pielessä alusta asti. Se meni kummankin vaillinaisuuden takia siihen, että minä huolehdin ja hoivaan ja puoliso elää kuin hotellissa. Hän ei haluaisi erota, koska kaikki on hyvin hänen mielestään. Aiemmin asui kotonaan, sitten huolehdin minä, nyt on aika keski-ikäisen miehen alkaa kantaa vastuu itsestään. Tämä ei vaan nitkahda uusille raiteille, kun puoliso haluaisi kaiken jatkuvan ennallaan. Ja minä olen se ongelma kuulemma ja sitten toisaalta en saisi lähteä. Kukuttelee kuin lapsi äidilleen, kun tissi viedään suusta. Ammattiapuakin on haettu, ei auta. Päihteiden käyttökään ei lopu. Eipä tässä enää muuta voi. Itse jatkan keskusteluja ammattiauttajan kanssa ja koitan saada pääni järjestykseen ja katkaista tämän toistuvan kuvion hoivaajan rollista parisuhteessa. Mies sitten yksin joko reipastuu tai katkeroituneena hakee ratkaisua juomisesta. Ideaalihan olis käydä eroa kahdestaan läpi, ja kummankin oppia jotain. Mekinhän toteutettiin niitä rooleja, joihin on elämässä opittu/juututtu. Ja aikansa se jotenkin toimikin.
hölmöuhrautuja: sinunlaisia on meissä naisissa hyvin paljon. Vaan raja se tulee joskus vastaan uhrautumisessa/passaamisessakin.
Miksi pitäisi saada vielä erotessa suuri riita aikaan? Yleensä eron kynnyksellä ja vähän sen ylikin kannattaa pitää hyvin matalaa profiilia, välttää toisen loukkaamista kaikin keinoin.
Minun suurin ongelmani ex-liitossa oli ex-mies.Todellakin pidin erotilanteessa ja aina sen jälkeenkin suuni hyvin supussa, myötäillen häntä. Pakolliset asiat, joita hän ei halunnut hoitaa, hoidettiin oikeusteitse.
Ihmettelen sitäkin, että miksi pitäisi "puhua" halki poikki ja pinoon kaikki yksityiskohdat.
Alkuperäinen kysymys koski kai uskottomuudesta johtuvaa eroa. Eikö riitä syyksi se, että muita on ollut, pitääkö tietää yksityiskohtia vai mitä tuossa on enää puhuttavaa? Sayonara l*tka ja sitten uutta elämää rakentamaan.
Sivistynyt ihminen pitää pystyä keskustelemaa rehellisesti. Jos on eletty pitkään liitossa ja yhtäkkiä kaikki menee pilalle. Myös jätetty on tunteellinen ihminen niinkuin jättäjä. On monta vaikeaa asiaa,lasten tulevaisuus on tärkeä. Elämässä on muutakin kuin seksi. En haluaa lapsille patoumia,kun kaikista vaietaan.
Totuutta ei ei koskaan voi "lakaista" pois, mutta virheet voi unohtsa, ellei niitä haluta kostonomaisesti toistaa.
Ongelmat voi lakaista maton alle ja kohdata ne seuraavana siivous päivänä, ei ne minnekään katoa.
Toinen vaihtoehto on käsitellä ne jollain tavalla.
Kolmas vaihtoehto on pitää ongelmat piilossa maton alla ja hyväksyä niiden olemassaolo.
Minun mielestä pitää ehdottomasti puhua. Oma (ex) puolisoni katosi. Ei antanut minkäälaista selitystä että miksi. Me oltiin silloin kyllä laillisesti erottu, (hänen pidettyään useampia suhtetia selkäni takana). Hän kuitenkin itse tahtoi vielä yrittää, kertoi olevansa muuttunut ihminen. Kaikki meni hyvin pari kuukautta, ja aloin uskoon hänen sanaansa.
Kunnes yhtenä päivänä sitten vain katosi - ilman minkäänlaista selitystä, että miksi niin teki. Oli alkanut uudestaan ensimmäisen kakkosensa kanssa . Taas kerran selkäni takana. Vaikka väitti vielä smana aamuna rakastvansa ja katuvansa tyhmyyksiään. Iltapäivällä ei enää mitään yhteyttä, ei vastannu puhelimeen, ei tullut syömään vaikka oli sovittu että tulee. Vaihtoi puehlinnumeronsa.
Ystäväni kertoivat nähneensä hänet ensimmäisen kakkosen kanssa. Itse hän ei sitä minulle kertonut.
En ole tähän päivään ,ennessä saanut tietää miksi teki niin. Osituksenkin jouduin vaatiin puoliväkisin kun ei tahtonut mitllään suostua kanssani edes samaan huoneeseen senaikaa, että ositus asiat sovitaan.
Ainoa palaute mitä olen kyselyihini saanut on tullut ykköstyneeltä kakkoselta, eikä se ole painokelpoista.
Ex ei halunnut puhua lähtiessään yhtään mitään. Niinpä en ole minäkään puhunut hänelle kahteen vuoteen, lopetin puheen, kun ero oli valmis.
Jos eron syynä ei ole silmitön väkivalta tms, niin kyllä minusta olisi hyvä selvittää eron syyt kummallekin osapuolelle. Kun asiat on puitu läpi, kummankin on helpompi jatkaa omaa tietänsä eteenpäin eikä tarvitse jäädä jossittelemaan.
Pidän itseäni analyyttisenä ja syvällisenä ihmisenä. Itselleni tulikin yllätyksenä avioeron jälkeen, että minäkin olin omalta osaltani syyllinen eroon. Minä olin padonnut liikaa asioita sisääni, olin ollut liian kiltti enkä ollut osannut takoa miehen päähän sitä, että suhde ei toimi ja olen onneton. Näiden asioiden tajuamisessa auttoi parisuhdeterapia, jossa kävimme muutaman kerran mitä nyt rahaa siihen touhuun riitti.
Olen itse ottanut avioerostani opiksi. Nykyisin osaan paremmin sanoa, jos joku asia ottaa päähän enkä jää märehtimään ja kerryttämään vihaa sisääni.
Meillä tilannetta vaikeutti lapset. Vaikka erosin miehestä, niin lasten takia oli pakko pitää yhteyttä. Nyt vuosien jälkeen välit ovat neutraalit. Viha ja kiukku on poisisa. Olemme pystyneet järjestämään yhdessä esim. lasten rippijuhlat.
Olen nyt taas vaiheeksi sinkkuna. Järkyttävän paljon treffeillä ja baareissa tapaan miehiä, jotka puhuvat koko ajan exästään ja haukkuvat häntä. Ihan selvästi tällaiset miehet eivät ole päässeet elämässään eteenpäin eivätkä ole sinut menneen kanssa. Ehkä se onkin sen ongelma, ettei ole osattu puhua parisuhteen aikana eikä parisuhteen päättyessä. Elettyä elämää meillä kaikilla on, mutta ainakaan uutta parisuhdetta ajatellen ei ole kovin hyvä lähtökohta, jos 2 h treffien aikana noin 1,5 h puhutaan ex-vaimosta...
Entä jos ilmi tulee asioita, joita ei oikeasti ole valmis kuulemaan? Rehellisyydellä on mahdollista rampauttaa toinen iäksi. "Petin sinua kymmenen eri miehen kanssa, joista kolmella oli isompi kulli kuin sinulla. Ja tämä johon rakastuin, tienaa tuplasti sen mitä sinä -ja on sinua - hetkinen kun lasken - 10v nuorempi. Ja itseasiassa epäsuoraan sinun esimiehesi".
On aina muistettava, että pintapuolinen läpikäynti riittää. Yksityiskohdilla survotaan yleensä vain tämä, joka tahtoo keskustella...
Juuri näin. Rehellisyyden nimissä ei saa loukata ketään. Siksi on turha odottaakaan täydellistä rehellisyyttä.
Miten on ihmiset? Oletteko sanoa möläyttäneet puolisolle/exälle asioita kuten tapatotuudella kirjoitti?
Ai vain kolmella isompi, no sehän on aika hyvin, meidän tilanteessa petin tosin vain kuuden kanssa, mutta näistä viidellä oli pidempi ja paksumpi, yhdellä lyhyempi mutta paksumpi. Niin kiltti olen ollut, etten ole tätä faktaa päin naamaa täräyttänyt, vaikka jossain vaiheessa mieli tekikin.
Etsi joo se laastarisuhde ja mene eteenpäin. Mitä oikein tarkoitat ongelmien selvittelyllä eron hetkellä? Jos ne eivät ole ennen eroa selvinneet, niin eivät selviäkään.
Aloittajasta tulee aivan mieleen naisystäväni ex-mies. Olemme naisystäväni lasten kanssa pikku hiljaa tutustuneet ja (esi)teinit alkavat tottua ajatukseen minusta heidän isäpuolenaan. Ja lapsistani sisarpuolineen. Emme ole tätä tuolle ex-miehelle vielä kertoneet, sillä hänen keskustelunsa ovat olleet käytännössä puskista huutelua ja puolittaista uhkailua.
Että ehkäpä kerron sinulle pari sanaa ihan kasvokkain...
Ei ole, mikäli toinen ei halua puhua. Ketään ei voi siihen pakottaa. Eron hetkellä etenkin on melko turha edes yrittää puhua. Vaikeneminen on kultaa, tai sitäkin arvokkaampaa.