avioero on rikos lapsia ja kumppania kohtaan

Valtio ja lakisäädäntö sallii avioeroja, abortteja, pettämistä (pettämissivustot), lasten jättämistä ym.

He jotka ovat pettäneet puolisoaan, heitä ei laki rankaisee mitenkään.

Laki ei ota huomioon yhtään lapsia. Jos pari on eronnut, niin lasten suojelulla ei asia paranneta. Lapsi tahtoo vain vanhempiaan. Valtio tekee rikoksen salliessaan avioeroja. Avioerot on mahdollistettu koska tiede ja usko järkeen on ollut kaikista tärkeintä. Ihmiset ovat unohtaneet mitä on inhimmillisyys, rakastaminen, toisesta välittäminen. Yhteiskunta on mennyt väärille teille ja perhe arvot tuhoutuvat. Ihmisen koti on perheessä. Jos perhe kärsii, niin kärsii kaikki muu yhteiskunta. Jos ihmisellä ei ole rakkautta, niin elämässä ei ole mitään järkeä. Jos ihmisellä ei ole uskoa itseä korkeampaan, niin elämä tuntuu kovalta ja tyhjältä.

Ihmisen on ymmärrettävä, että hän ei ole maailman napa, vaan erittäin pieni jyvänen.
Ihmisen velvollisuus on pitää perhestään huolta. Jos valtiolla on laki, joka oikeuttaa eroihin, niin on valtion syy, että parit eroavat, sillä valtion tehtävä on turvata kansalaisten elämää. Kansalaisen velvollisuus on ottaa vastuuta. Avioeroa ei voi perustella. Aborttia on vaikea perustella. Toisin sanoen, kukaan ei halua ajatella lasten etuja. Tämä on aikuisten valtio, jossa lapsialla ei ole ääntä. Kuka äiti, joka eroaa, voi sanoa olevansa hyvä äiti, että vie lapseltaan isän? Rakkauteen kuuluu kärsimystä ja iloa. Pitää oppia kärsiä, niin oppii elää.

Jos ihminen ei opi ottamaan velvollisuuksiaan, niin ihminen opi mitään. Aikuisen rooli on edesauttaa lapsen kasvua aikuiseksi. Nykyvanhemmat eivät opeta lapsilleen mitään, vaan lapset ovat tottuneet elämään itsenäisinä lastentarha ajoista lähtien. Vahva individualismi on kasvattanut meidän älykkyyttämme. Mutta jos olisimme niin älykkäitä, mitä ajattelemme itsestämme, niin emme eroaisi. Ihmisen on opittava päästämään irti älykkyydestä ja on opittava elämään rakkaudessa. Rakkaus on ajaton ja vain rakkauden kautta, elämässä löytyy sisältö ja päämäärä olla olemassa, eikä opiskelun ja ikuisen tiedon etsinnän pauloissa. Perhe on kaiken keskus ja sen pitää olla niin, niin kauan kuin olemme ihmisiä.
1859
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Avioliittoihin on kuulunut aina riitoja, väkivaltaa, rauhantekoa, rakkautta, inhoa. Perhe on perusyksikkö, jossa ihminen käy ja oppii kaikki ihmiselle kuuluvat tunteet. Ei ole täydellistä avioliittoa. Jokainen avioliitto on omanlaisensa. Ihmisen on tiedostettava oman perheensä erikoisuuden. Muu perhe ei ole perempi kuin oma, vaikka minkälainen perhe ikinä olisikaan. Lapset rakastavat vain omia vanhempiaan niin, kuin eivät koskaan rakasta toisia vanhempia. Tämä on syvemmältä, mitä voimme ajatella. Perhe on Pyhää. Ihminen on unohtanut, mitä on pyhyys. Arabeilla ja kehitysmailla on suuri tieto siitä, mitä on perhemalli. Heillä perheen arvo on edelleen käytössä, toisin mitä Länsimailla, jossa perhe on suistunut kauheaan moraalittomuuteen ja kaaokseen. Länsimaiden on otettava käytöön, opittavaa parhaat puolet perheen hoidosta kehitysmaiden ihmisiltä ja sovellettava nämä käytännöt Länteen. Varsinkin globaalisessa taloudessa.

Perhe arvoja ei kannata aliarvioida, muuten tämä tikittävä pommi hajottaa yhteiskuntaa. Nykyinen politiikka on ongelmallista, koska perheen jäsenet eivät tunne toisiaan, koska eivät asuu toistensa kanssa, eivät seurustele toistensa kanssa. Lapsia annetaan pois. Vanhemmat eivät hoida lapsiaan, vaan lastentarhaopettaja, kouluopettajat, korkea- ja ammattikoulu opettajat. Mikä suhde kestää eroa? Isä ja äiti eivät ole edes yhdessä, vaan töissä. Mikä suhde kestää työpaikkaromansseja, flirtteja, pettämisiä, valehtelua? Mikä suhde kestää sitä, että lapset eivät halua tietää vanehmpiaan ja kasvavat erillään, kun lapset sairastuvat jo varhain. Vanhemmat havahtuvat myöhään syihin, miksi lapset kärsivät. He sanovat, että kukaan ei kertonut heille mitään aikaisemmin. Valtio ei tue luonnollisia ja pehmeitä perhe arvoja riittävästi. Valtio haluaa tukea teknologiaa, jolla saa nopeasti maksimaalista hyötyä. Tämä tuo ongelmia, sillä massatuontanto poljee yksilökeskeisyyttä, uniikkia, että jokainen on erilainen ja arvokas itsessään. Ihminen ei ole numero. Ihmisellä on tunteita. Tämä on arvokasta. Ne ihmiset jotka opiskelevat tunteita, ja tunteita voi opiskella samalla tavalla kuin matematiikkaa, eivät ole nykyisin suosiossa. Suosiossa ovat loogikot ja teknikot, koska he tuovat uusi ratkaisuja maailmaan. He vievät ihmiskuntaa avaruuteen. Kaikella on kuitenkin rajansa. Ei ole olemassa niin itsenäistä Homo Sapienciä, mitä ajatella voi, joka olisi kaikkien yläpuolella. Ei ole ketään sellaista ihmistä, joka ei kuuluisi mihinkään sosiaaliseen ryhmään. Ihminen elää suhteissa ja suhteista. loppupelissä kaikki ihmiset ovat päätöksen tekijöitä. Se on nykyihmisen voimavara ja turva-aitta. Tässä paljoudessa on edullisinta pitää tutut ja vanhat suhteet. Biologiset suhteet ovat mitä luonnolliset: oma perhe. Nykyihmisen pitää oppia vaalia perhettään paremmin, pitää huoltaa. Yhteiskunnan pitää puhua paljon perhe arvoista ja rakkaudesta. Ne ovat pehmeitä, hitaasti kypsyviä arvoja, jotka eivät kestä nopeutta, paineita, äkkimuutoksia, despotismiä. Valtion pitää tukea perhe arvoja, muuten ongelmat kasaantuvat valtiolle, kun onneton ihminen tekee rikoksia, tekee vääriä päätöksiä, tuhoja ym. Rakkautta, moraalia ja vastuun ottoa pitää opettaa jo varhain, mutta paras ja turvallisin ihminen on oma Äiti ja perhe.

Äänestä

Avioero EI ole rikos, tosiaankaan. Se on todella hyvä asia, jos onkin sattunut naimaan ihan pimeän puolison. Sinun kanssa en kyllä olisi edes avioon päätynyt. Sääli, jos joku on.

Äänestä

Alistava isä ja alistuva äiti ei ole terveellinen kasvuympäristö lapsille.

Äänestä

Lainsäädännölle kiitos, että avioerot sallitaan, pakkoavioliittojen aika on ohi. Kenenkään ei ole pakko jatkaa väkivaltaisessa (henkisesti/fyysisesti) liitossa. Kuinka paljon tuhoa ne ovatkaan saaneet aikaiseksi. Ihmiset sinnittelevät joskus vieläkin aivan järkyttävissä kotiolosuhteissa, kun eivät uskalla hakea eroa. Säälittävää.

Äänestä
  • Edustat vähemmistöä. Suurin osa liitoista purkautuu toisen uskottomuuteen. Uskottomuus hajoittaa ihmisen monta kertaa pahemmin, kuin esim. pahoinpitely. Uskottomuudessa tuttu ihminen hyökkää ulkopuolisen kanssa sinua vastaan, ottaa kaiken mahdollisen ja tekee sinusta arvottoman.

    Äänestä

  • pettäminenonväärin kirjoitti:

    Edustat vähemmistöä. Suurin osa liitoista purkautuu toisen uskottomuuteen. Uskottomuus hajoittaa ihmisen monta kertaa pahemmin, kuin esim. pahoinpitely. Uskottomuudessa tuttu ihminen hyökkää ulkopuolisen kanssa sinua vastaan, ottaa kaiken mahdollisen ja tekee sinusta arvottoman.

    Kumppanisi uskottomuus tekee sinusta arvottoman vain oman pääkoppasi sisällä. Ei oikeasti. Herää todellisuuteen, rakasta itseäsi.

    "Uskottomuus hajoittaa ihmisen monta kertaa pahemmin, kuin esim. pahoinpitely."
    Ihan pimpelispompelis väitteesi. Olet tunne-elämältäsi sairas, jos noin todella ajattelet.

    Mitä? Edustaako edellinen muka vähemmistöä, kun tykkää erot sallivasta lainsäädännöstä? Älä nyt houri! Vain hullut haluavat pysyä väkisin liitoissaan, kahlita ja kontrolloida kumppaniaan.

    Äänestä

  • hlkl kirjoitti:

    Kumppanisi uskottomuus tekee sinusta arvottoman vain oman pääkoppasi sisällä. Ei oikeasti. Herää todellisuuteen, rakasta itseäsi.

    Ei ole mitenkään helppoa. Sen ymmärtämiseen tarvitaan usein terapiaa. Uskottomuuden ja rikkonaisten perheen jäljet näkyvät lapsissa vielä vuosikymmenien päästä. Naiset kuvittelevat saavansa parasta rakkautta rakastajiltaan. Miehet kuvittelevat, että vieras on parasta mitä mies voi saada.

    Äänestä

  • sunshine_63 kirjoitti:

    "Uskottomuus hajoittaa ihmisen monta kertaa pahemmin, kuin esim. pahoinpitely."
    Ihan pimpelispompelis väitteesi. Olet tunne-elämältäsi sairas, jos noin todella ajattelet.

    Pettäminen on tehnyt sairaaksi. Todella sairaaksi.

    Äänestä

  • avioero kirjoitti:

    Mitä? Edustaako edellinen muka vähemmistöä, kun tykkää erot sallivasta lainsäädännöstä? Älä nyt houri! Vain hullut haluavat pysyä väkisin liitoissaan, kahlita ja kontrolloida kumppaniaan.

    Vain mielisairaat pettävät lähintö ihmistä ja perhettään välittämättä miten helvetisti se sattuu ja kestää. Mielisairas sairastuttaa koko perheen ja halveksii heitä, jotka eivät tee samoin.

    Äänestä

  • pettäminenonväärin kirjoitti:

    Pettäminen on tehnyt sairaaksi. Todella sairaaksi.

    Älä uhriudu. Pettäminen ei tee ketään sairaaksi. Omat ajatukset, asenne, suhtautuminen pettämiseen tekevät.

    Äänestä

  • pettäminenonväärin kirjoitti:

    Vain mielisairaat pettävät lähintö ihmistä ja perhettään välittämättä miten helvetisti se sattuu ja kestää. Mielisairas sairastuttaa koko perheen ja halveksii heitä, jotka eivät tee samoin.

    Vain mielisairaat väittävät uskotonta mielisairaaksi uskottomuuden perusteella. Järki käteen hei! Ellei itse kestä mitään muuttuvia tilanteita, ongelmia, vaikeuksia, niin se on voi voi.

    Äänestä

Sen pitäisi olla rikos, että jompikumpi vanhempi sallii lasten kasvaa väkivaltaisessa ympäristössä, eikä tajua lähteä lätkimään. Siitä ne pysyvät jäljet jäävät, ei eroamisesta.

Äänestä
  • Niin minustakin.Naisten ja lasten hakkaajat pitää jättää. Heidät on myös saatettava vastuuseen teoistaan.

    Äänestä

Koko lapsuuteni rukoilin että vanhempani eroaisivat. Olisin ollut paljon onnellisempi ja nykyään tasapainoisempi. Riitaisessa ja rakkaudettomassa kodissa jossa isä petti äitiä, ei ollut hyvä elää ja kärsin tänä päivänäkin sen seurauksista. Aloittaja ei voisi olla enempää väärässä kirjoituksessaan.

Äänestä

Anteeksi nyt vain, mutta miksi ihmeessä uskottomuudesta on tehty se ainoa punainen vaate miksi erota. Kyllä uskottomuuden takia erotaan yleisimmin. Entä sitten ne syyt, joiden vuoksi pitäisi erota, ehei niissä tapauksissa harvemmin erotaan. Kärvistellään vaan ja kestetään. Itse ainakin pitäisin esim.kertaluontoista uskottomuutta aika vähäisenä syynä eroon. Kertoo minusta keskenkasvuisesta ajattelusta ja anteeksiantamattomuudesta. En sano sitä sillä, että hyväksyisin uskottomuutta, mutta itsekin kuullut kommentin, että onko teillä uskottomuutta ollut ai jaa ei, no ei sitten ole syytä erota. Ajatteletteko ihmiset ollenkaan miten paljon tuollainen voi loukata. asaintuntijatkin ovat muuten sitä mieltä, että uskottomuudesta voi hyvinkin selvitä avioliitto

Äänestä
  • Totta turiset. Hyvin harva eroaa kertaluonteisen uskottomuuden vuoksi. Uskottomuus on usein parisuhteen "herätyskello". Molempien on pakko herätä todellisuuteen. Uskottomuuden jälkeen liitosta voi tulla parempi kuin ikinä. Harvemmin näin onnellisesti käy, voisi käydä useammin, jos vain molemmat haluaisivat nöyrtyä ja antaa anteeksi. Tuo anteeksiantaminen on aina tärkeää. Myös itselle.

    Jokainen saa erota mistä syystä tahansa, tai ilman syytä. Ihmiset eivät vain tajua, ettei kaikenlaisia höhliä kommentteja tarvitse päästää suustaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

StopDivorce kirjoitti:

Valtio ja lakisäädäntö sallii avioeroja, abortteja, pettämistä (pettämissivustot), lasten jättämistä ym.

He jotka ovat pettäneet puolisoaan, heitä ei laki rankaisee mitenkään.

Laki ei ota huomioon yhtään lapsia. Jos pari on eronnut, niin lasten suojelulla ei asia paranneta. Lapsi tahtoo vain vanhempiaan. Valtio tekee rikoksen salliessaan avioeroja. Avioerot on mahdollistettu koska tiede ja usko järkeen on ollut kaikista tärkeintä. Ihmiset ovat unohtaneet mitä on inhimmillisyys, rakastaminen, toisesta välittäminen. Yhteiskunta on mennyt väärille teille ja perhe arvot tuhoutuvat. Ihmisen koti on perheessä. Jos perhe kärsii, niin kärsii kaikki muu yhteiskunta. Jos ihmisellä ei ole rakkautta, niin elämässä ei ole mitään järkeä. Jos ihmisellä ei ole uskoa itseä korkeampaan, niin elämä tuntuu kovalta ja tyhjältä.

Ihmisen on ymmärrettävä, että hän ei ole maailman napa, vaan erittäin pieni jyvänen.
Ihmisen velvollisuus on pitää perhestään huolta. Jos valtiolla on laki, joka oikeuttaa eroihin, niin on valtion syy, että parit eroavat, sillä valtion tehtävä on turvata kansalaisten elämää. Kansalaisen velvollisuus on ottaa vastuuta. Avioeroa ei voi perustella. Aborttia on vaikea perustella. Toisin sanoen, kukaan ei halua ajatella lasten etuja. Tämä on aikuisten valtio, jossa lapsialla ei ole ääntä. Kuka äiti, joka eroaa, voi sanoa olevansa hyvä äiti, että vie lapseltaan isän? Rakkauteen kuuluu kärsimystä ja iloa. Pitää oppia kärsiä, niin oppii elää.

Jos ihminen ei opi ottamaan velvollisuuksiaan, niin ihminen opi mitään. Aikuisen rooli on edesauttaa lapsen kasvua aikuiseksi. Nykyvanhemmat eivät opeta lapsilleen mitään, vaan lapset ovat tottuneet elämään itsenäisinä lastentarha ajoista lähtien. Vahva individualismi on kasvattanut meidän älykkyyttämme. Mutta jos olisimme niin älykkäitä, mitä ajattelemme itsestämme, niin emme eroaisi. Ihmisen on opittava päästämään irti älykkyydestä ja on opittava elämään rakkaudessa. Rakkaus on ajaton ja vain rakkauden kautta, elämässä löytyy sisältö ja päämäärä olla olemassa, eikä opiskelun ja ikuisen tiedon etsinnän pauloissa. Perhe on kaiken keskus ja sen pitää olla niin, niin kauan kuin olemme ihmisiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu