Ystäväni on joutunut vakavan työpaikkakiusaamisen uhriksi. Yksityisyrityksessä vanhemman talousjohtajan aloittama sosiaalinen eristäminen ja jatkuva piilovittuilu on pikkuhiljaa laajentunut (muita henkilöitä mukaan, toimitusjohtaja mukaanlukien) ja pahentunut siihen pisteeseen, että työ on ostopäälliköstä alentunut varastotyöntekijäksi, hänelle on keksitty muka tehtyjä virheitä työstä (ehkäpä niitä on tullutkin; ennen täysin ennalta-arvaamatonta alennusta hänelle ladattiin niin hirveästi töitä, että hän oli jatkuvasti ylitöissä ja ponnisteli jaksamisen äärirajoilla) ja annettu siitä varoitus, vihjailtu hulluksi ja huumeiden käyttäjäksi, kehotettu irtisanoutumaan yms.
Valitettavasti kyseessä on "sitkeä raataja" - tyypin ihminen, joka on koko ajan vaan yrittänyt käyttäytyä asiallisesti ja koettanut kestää ja miettinyt, että onko hän ehkä tulkinnut väärin, olisiko hänessä jotain vikaa, voisiko hän korjata tilannetta jne. Nyt alkaa jo uskoa pitkään jankuttamaani, että sairaan työyhteisön ongelma se on, ei hänen!
Raahasin hänet jo eilen lääkäriin ja sai kuukauden sairasloman, tänään otimme liittoon yhteyttä ja lakimiehen kehotuksesta kävin ystäväni puolesta viemässä kirjallisen kiiston niistä mukavirheistä, jotka olivat johtaneet varoitukseen (toimitusjohtaja repi ko. paperin ilmoittaen, että hän ei ole tätä paperia saanut ja minun sanani ei mitään paina - kiva setä). Kertomuksista päätelleen hän on jonkin laadun sosiopaatti - ikävä vastustaja - en epäile hetkeäkään, etteikö hän valehtelisi silmät kirkkaina vaikka oikeussalissa, saatika sitten vähemmän vakavassa paikassa.
Eniten toivoisin, että ystävälläni olisi nyt voimia hakea uutta työtä, että voisi irtisanoutua ja jatkaa elämäänsä. Huoli taloudellisesti pärjäämisestä on hänellä suuri, jos hänet nyt sairaslomalla sittenkin (laittomasti) irtisanotaan. Hänellä on minun lisäkseni onneksi muitakin ystäviä ja rakastavat vanhemmat (jälkimmäiset varmasti pystyvät häntä tukemaan myös taloudellisesti, jos pakko on). On kuitenkin hänen puolesta todella kurja ja vihainen olo. Jos olisin alkukesästä ensi kertaa niitä kummia juttuja kuullessani arvannut, miten pitkälle tämä voi mennä ja miten se voi ihmisen murskata, olisin kehottanut häntä hakemaan uutta työtä. Harmittaa, kun en ollut painokkaampia sanoessani, että hänen pitää lopettaa ihmettely ja herätä siihen, että häntä työpaikkakiusataan.
En oikein tiedä, miten voisin häntä enää auttaa. Te, jotka olette työpaikkakiusaamista kokeneet; millaista tukea olisitte kaivanneet lähipiiriltänne/ystäviltänne?
Valitettavasti kyseessä on "sitkeä raataja" - tyypin ihminen, joka on koko ajan vaan yrittänyt käyttäytyä asiallisesti ja koettanut kestää ja miettinyt, että onko hän ehkä tulkinnut väärin, olisiko hänessä jotain vikaa, voisiko hän korjata tilannetta jne. Nyt alkaa jo uskoa pitkään jankuttamaani, että sairaan työyhteisön ongelma se on, ei hänen!
Raahasin hänet jo eilen lääkäriin ja sai kuukauden sairasloman, tänään otimme liittoon yhteyttä ja lakimiehen kehotuksesta kävin ystäväni puolesta viemässä kirjallisen kiiston niistä mukavirheistä, jotka olivat johtaneet varoitukseen (toimitusjohtaja repi ko. paperin ilmoittaen, että hän ei ole tätä paperia saanut ja minun sanani ei mitään paina - kiva setä). Kertomuksista päätelleen hän on jonkin laadun sosiopaatti - ikävä vastustaja - en epäile hetkeäkään, etteikö hän valehtelisi silmät kirkkaina vaikka oikeussalissa, saatika sitten vähemmän vakavassa paikassa.
Eniten toivoisin, että ystävälläni olisi nyt voimia hakea uutta työtä, että voisi irtisanoutua ja jatkaa elämäänsä. Huoli taloudellisesti pärjäämisestä on hänellä suuri, jos hänet nyt sairaslomalla sittenkin (laittomasti) irtisanotaan. Hänellä on minun lisäkseni onneksi muitakin ystäviä ja rakastavat vanhemmat (jälkimmäiset varmasti pystyvät häntä tukemaan myös taloudellisesti, jos pakko on). On kuitenkin hänen puolesta todella kurja ja vihainen olo. Jos olisin alkukesästä ensi kertaa niitä kummia juttuja kuullessani arvannut, miten pitkälle tämä voi mennä ja miten se voi ihmisen murskata, olisin kehottanut häntä hakemaan uutta työtä. Harmittaa, kun en ollut painokkaampia sanoessani, että hänen pitää lopettaa ihmettely ja herätä siihen, että häntä työpaikkakiusataan.
En oikein tiedä, miten voisin häntä enää auttaa. Te, jotka olette työpaikkakiusaamista kokeneet; millaista tukea olisitte kaivanneet lähipiiriltänne/ystäviltänne?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Hommaa talousjohtajan muksuista kuvia ja lähetä ne sille pienellä varoituksena varustettuna ja sano ettet vastaa teoista mikäli ystäväsi kiusaaminen jatkuu,paatuinenkin sosiopaatti kusee housuihinsa kun joutuu tekemisiin täysin ulkopuolisen psykopaatin kanssa jota ei pysty mitenkään kontrolloimaan tai joka ei neuvottele. Muista pitää huolta siitä ettei kuviin tai kirjeeseen jää DNA-jälkiäsi niin ei tule vanhinkoa vaikka poliisilta tulisikin kutsu esitutkintaan.
Kirjoitan tämän täysin fiktiivisesti enkä suosittele toimintaa kenellekään.
Heh... joskus tekisi kyllä mieli antaa ilkeiden ihmisten maistaa omaa lääkettään, mutta primitiivireaktiot ja muu alentuminen idioottien tasolle ei ole ratkaisu mihinkään.
Voi mennä jopa muutamia vuosia ennenkuin asioista toipuu. Minulla menee nyt, kaksi vuotta irtisanoutumisestani, melko hyvin. Joskus harvoin tulee vielä ahdistuneisuuden tunteita asiasta, mutta ne menee pian ohi.
Toivon teille sinnikkyyttä ja voimia rauhallisesti mutta päättäväisesti toimia vääryyttä vastaan. Teillä ei ole mitään hävettävää. Fiksu ihminen pitää oikeuksistaan kiinni. (Ja sosiopaatit vääryksien tekemisistä, ikävä kyllä) Mutta pää pystyyn. Onneksi lannistetulla on Sinut tukenaan.
Näitä sairaita työyhteisöjä on ehdottomasti liian paljon. Työnantajien pitäisi antaa kylmästi kenkää kiuaajille. Mutta usein sen lopputilin osoittaminen tapahtuu väärille ihmisille.
Siis pirut saavat riehua vapaasti valitettavasti.
tukesi on tässä asiassa tärkeintä . Pahinta mitä voi tapahtua on että kukaan ei usko tai vahättelee ongelmaa. Yksikin hyvä ystävä joka jaksaa kuunnella ja tukea oli päätös sitten millainen hyvänsä on henki reikä kiusatulle , olet tärkeämpi kuin arvaatkaan..
Sairaslomaankin tottuu.. vaikka tuntuukin pahalta hakea kuntoutustukea tai ennenaikaista
eläkettä ,mutta sekin parempi kuin olla työpaikassa jossa nujerretaan henkisesti.
ystäväsi eteen!
Omakohtaista kokemusta kiusaamisesta minulla ei ole, mutta teen parhaillaan gradua (valmistuu alkukeväästä) työpaikkakiusaamisesta: kiusatun kokemuksista ja tunteista sekä siitä, miten kiusaamisesta selviää / voiko siitä selvitä. Aineistona minulla on 50 kiusattujen kirjoitukset, joten uskon että jotain näkemystä minulla asiaan on.
Itse asiaan: aineistoni pohjalta kiusatuille on ollut äärimmäisen tärkeää läheisten ihmisten tuki. Kiusaaminen on itsessään hyvin eristävä kokemus ja jo se auttaa, että voi keventää taakkaansa kertomalla kokemastaan ja purkaa pahaa oloaan. Tämä on ensisijaista henkisessä selviytymisessä. Se, että kiusattu joutuu käymään itse läpi monenlaisia tunteita kiusaajien vain kiusatessa tuntuu tietenkin hyvin epäoikeudenmukaiselta.
Kiusatut käyttävät myös useita käytännön keinoja saadakseen kiusaamisen loppumaan: yrittävät puhua kiusatuille (usein turhaan), ottavat yhteyttä työsuojeluhenkilöstöön, ammattiliittoon, (työ)terveydenhuoltoon jne. - valitettavan usein vaikuttaa siltä, ettei näistä suoranaista apua ole. Tosin kun ollaan menty näin "pitkälle" ja tilanne on akuuteimmillaan, avun pitäisi tulla heti. Kun apua odotetaan joltain kolmannelta taholta, sen pitäisi olla näkyvää ja konkreettista, tuoda kiusatun tilanteeseen äkillinen muutos. Kiusaamisen selvittely on kuitenkin aina pitkä prosessi, kun mukaan tulee muita tahoja (katso esim. http://www.tyosuojelu.fi/Tutsp/ ).
Valitettavan usein kiusaaminen loppuu kiusatun kohdalla vasta siihen, kun hän lähtee työyhteisöstä. Moni kiusattu kertoikin, että vasta se on tuonut helpotuksen tilanteeseen ja kääntänyt elämän suunnan parempaan. On tietenkin myös niitä, jotka sinnittelevät kiusaavassa työpaikassa. Kiusaamisesta selviytyminen on kaikkiaan hyvin pitkä prosessi, se voi kestää jopa vuosia kun siitä pääsee henkisesti yli. Kaikki eivät pääse, katkeruus ym. tunteet kiusaajia kohtaan vaivaavat vielä aikojenkin päästä. Kuitenkin aineistoni pohjalta uskallan sanoa sen, että kiusaamisesta selvinneillä (ja tietenkin kiusaavissa työpaikoissa edelleen työskentelevillä) tärkeimpiä henkisen selviytymisen ja jaksamisen kulmakiviä ovat olleet läheisten tuki ja / tai se, että työn ulkopuolinen elämä oli kunnossa.
Voimia ystävällesi ja Sinulle! Sairaslomalla ystäväsi saa ainakin hiukan etäisyyttä kiusaamiseen. Tilanne työpaikalla tuskin sen aikana mihinkään muuttuu, mutta toivottavasti ystäväsi saa kerättyä voimia jaksamiseen ja puhtia uuden työpaikan hakuun.
Ei kiusaaminen ole kiusatun syy, vaikka kiusaamisen kohdatessaan kiusattu saattaa sitäkin pohtia, tuntea häpeää ja syyllistää jopa itseään! Kiusaamisen käynnistimiä on monia - enkä pienimpänä pidä niistä ihmisluonnon ilkeyttä!
suullani.
Kokemuksesta voin sanoa, että siihen ei auta muu kuin lähteminen.
Todennäköisesti muut ihmiset ovat tietoisia tämän ihmisen, jota nimitit sosiopaatiksi, käyttäytymisestä. Heidän on vain pakko valita puoli. Myös he elävät pelon alla. Työntekijät lähtevät kiusaajan puolelle ja hänen toimintaansa mukaan, jotta he antaisivat kuvan kiusaajalle omasta lojaaliudestaan, etteivät itse joutuisi kiusatun paikalle. Toiset, joilla on korkeampi moraali, seuraavat sivusta kuitenkaan voimatta puuttua asiaan, koska pelkäävät oman toimeentulonsa puolesta. Asettavat omien lasten hyvinvoinnin työkaverin hyvinvoinnin edelle. Tästä ei voi ketään vanhempaa moittia.
Minun tapauksessani työterveyshuoltoa myöten olivat lääkärit tietoisia työnantajan "ongelmista". Edes he eivät voineet tehdä asialle mitään. Kehottivat kääntymään työsuojeluvaltuutetun puoleen. En kuitenkaan kääntynyt, sillä olin jo siinä vaiheessa niin lopussa, etten olisi varmaankaan jaksanut sitä. Tietoisena työn loppumisesta päätin vain odottaa, että pääsen lepäämään.
Olen tässä "lepäillyt" ja hoitanut itseäni jo jonkin aikaa. Tiedän nyt, että jos olisin hakeutunut heti muualle töihin (minulla olisi ollut siihen mahdollisuus), en olisi välttämättä jaksanut sitä. Anna sinäkin ystäväsi hoivata itsensä kuntoon ennen kuin hän lähtee yrittämään mitään uutta. Se ei onnistu, jos menneisyytensä taakka laahaa vielä kovin raskaana takana. Anna hänen rauhassa irrottaa taakkansa, niin on kulkeminen kevyempää kohti tulevaisuutta.
Tuossa tilanteessa tuskin ystäväsi tai sinä voit asialle mitään. Kun kyseessä on johtaja, tulee tilanteeseen puuttumisen tapahtua ylemmältä tasolta. Voitte toki viedä asian sinne ja kannattakin. Silloin kuitenkaan hänellä ei ole tulevaisuutta siinä firmassa. Liekö enää väliäkään. Voi hyvinkin käydä niin, että asialle ei tehdä yhtään mitään, että kaikki laitetaan ystäväsi syyksi. Mutta jos tulevaisuudessa joku tekee samoin, alkavat ihmiset jo ihmettelemään, että vaikka "syylliset" toisensa perään lähtevät työpaikasta pois, niin samanlainen toiminta jatkuu edelleen. Ennemmin tai myöhemmin oikea syyllinen joutuu vastuuseen käyttäytymisestään. Ellei sitten livistä häntä koipien välissä uuteen paikkaan, jossa kukaan ei häntä tunne. Minun kiusaajani on tehnyt näin menneisyydessä useampaankin otteeseen.
Meillä työntekijöitä passitettiin työpaikasta pois aina samoihin syihin vedoten. Pois passitetuilla oli aina jotakin mielenterveydellisiä ongelmia, jotka johtaja oli omasta päästänsä keksinyt tai kuulopuheiden peruusteella päätellyt. Koko työyhteisö oli kirjaimellisesti sairas. Häneltä löytyi aina samat selitykset ylemmille tahoille. Osa uskoo vieläkin hänen selityksiään. Osa on täysin tietoisia siitä, että sairaudet, joista muita syytettiin löytyy vain ja ainoastaan ko. henkilön omasta päästä. Työterveyshuollossa oltiin sitä mieltä, että kyseinen ihminen projisoi omat pelkonsa ja vainoharhaisuutensa muihin työntekijöihin.
Jälkeen päin, kun olen asiaa ajatellut, olen tullut siihen lopputulokseen, että minun olisi pitänyt viedä asia työsuojeluvaltuutetulle. Tuollainen ihminen saa aikaan valtavasti tuhoa. Jonkun pitäisi yrittää estää se.
Tämä ihminen on luultavasti jonkunlainen *****paatti, koska hän ei kyennyt lainkaan tiedostamaan oman käyttäytymisen seurauksia. Hän tiedosti kyllä käyttäytymisensä, mutta hän koki sen oikeutetuksi ja hän nautti siitä, että sai käyttää valtaansa. Sillä miten se vallankäyttö ilmeni ei ollut mitään väliä. Onhan se valtaa sekin, että voi vallan avulla nujertaa ihmisen. Minä en koskaan pysty ymmärtämään tämän kyseisen ihmisen motiiveja.
Sattuman kautta minulle on selvinnyt, että tämä kyseinen ihminen on sotkenut asiansa samoilla tavoilla aiemminkin sekä aiemmissa työpaikoissa että avioliitoissa. Hän on kuitenkin täysin kykenemätän oppimaan omasta käyttäytymisestään, jatkaa samalla tavoin kuin aiemminkin. Jos tilanne menee hänen kannalta vaikeaksi lähtee hän pois siitä sellaiseen paikkaan, jossa on uudet ihmiset, jotka eivät hänen tilannettaan tunne. Ja sama toiminta jatkuu.
Minua lohduttaa se, että tiedän ylemmillä tahoilla osan ihmisistä olevan tietoisia ongelmasta. Lisäksi olen ollut yhteydessä erääseen ihmiseen, joka tuntee kiusaajani erittäin hyvin. Hän on valottanut minulle kiusaajani luonnetta, enkä enää syytä asiasta itseäni. Tiedän kiusaajani olevan henkisesti hyvin sairas. Koska tämä ihminen, jonka kanssa olen ollut yhteydessä pelkää, että tuo sairaan luonteen omaava ihminen saa tietää yhteydenpidostamme, olemme sopineet olevamme asiasta hiljaa.
Onneksi tilanteeni on sellainen, että olen päässyt itsesyytöksistä eroon aika pitkälti. Mietin vain vieläkin, että mikä minussa oli se, mikä sai hänet ottamaan juuri minut silmätikuksi.
Ehkä olisi kerätä ns. aineistoa itselleen ennenkuin lähtee pois. Sillä laiton ahdisteleminen sekä uhkailu olisi pystyttävä näyttämään myös ulkopuolisille. Olen itse ollut samassa prässissä ja jouduin ns. ammattiliiton juristin antamaan hoitaa asian loppuun.
Hyvin todennäköistä on jos henkilö lähtee pois omasta tahdostaan eikä pysyty näyttämään väittämiään asioita todeksi ei saa töitä jatkossa.
Muuten jos henkilö ei itse puolusta omia oikeuksiaan ei varmalla kukaan muukaan.
Edessä on todennäköisesti sovittelu ammattiliiton juristin kanssa mutta olisi parasta henkilö tai kaksi jotka varmasti todistavat ns. jos juttu menee aina oikeuteen asti.
Ainestoa on varsin helppo kerätä.. sanelin on hyvä laite työpäivän aikana vaikka pitää takataskussa sitä jonkin aikaa päällä. Tai takin taskussa..
Toivottavasti järki voittaa, mutta edessä voi olla pitkä ja raskas prosessi.
Minulla oli sanelin mukana töissä muistiinpanojani varten. Luultiin, että pidän sitä mukana työkavereiden puheiden nauhottamista varten. Johtajan vainoharhaisuus huipussaan. Sillä saa paljon pahaa aikaan. Siis sillä vainoharhaisuudella. Terve ihminen pitäisi olla, että johtajan paikalle pääsisi ja siellä pysyisi. Toistuvat psykologiset testit johtajille, niin johan alkaa löytymään paikkoihin johtajia, joilla on todelliset edellytykset johtamistoimintaan.
PS. Kyllä sitä töitä löytyy, jos ei samalta alalta, niin toiselta. Sitten on olemassa myös niitä hyviä johtajia, jotka tuskin korvaansa lotkauttavat tuollaisille puheille, joista paistaa läpi sekä vääränlaiset motiivit toimintaan että suoranaiset väärinkäytökset.
Kukaan ei käskenyt sen sanelimen olemista näyttämään. Luet nauhalle vaikka kieliopintoja ja nappikuuloke mukana ja kerrot olevasi kieliopintoja harjoittamassa vaikka kansalais- tai vapaaopistossa. Kuuntelet nauhoja työmaitkalla.... mielikuvitusta peliin...
Kiitos vastauksista. Näitä olen kaverillekin näyttänyt ja hän tuntuu saavan niistäkin tukea, samoin kuin monista muista tämän palstan kirjoituksista.
Ei se tietysti kiva ole, että työpaikkakiusaaminen ja muu vastaava on niin yleistä, mutta hieman edes lohduttaa, ettei ole yksin.