Missä mennään?

missämennään

Tapasin parisen kuukautta sitten somen kautta erään miehen, jonka kanssa alettiin tapailla kunnolla vasta tammikuun loppupuolella. Nyt ollaan tapailtu ja nähty silloin kun kummallekin sopii. Ennen ensimmäistä tapaamista pidimme usein yhteyttä ja juttelimme niitä näitä, Pientä flirttiäkin oli ilmassa. Jo ensimmäisen tapaamisen yhteydessä oli sähköä ilmassa ja parin tapaamiskerran jälkeen seksi tuli kuvioihin.

Aina tavatessamme käymme erilaisissa paikoissa, olemme asunnollani katsomassa leffoja ja seksi kuuluu kuvioihin. Halaamme ja suutelemme toisiamme siinä sivussa toisiamme. Kumpikaan ei ole hakemassa mitään vakavaa, mutta olen kuulemma ainoa, jonka kanssa hän tekee näitä edellä mainittuja asioita. Hänellä on myös muita naispuolisia kavereita, muttei mitään fyysistä tai lepertelyn tapaisia asioita heidän kanssa. Tänään tullessani yksin kotiin aloin miettimään, että missä nyt mennään. Meinasin kysyä jo matkalla asunnolleni häneltä asiasta, mutta en saanut sanoja uloa. Ensi viikolla sovittiin menevämme leffaan ja että hän saattaa tulla piipahtamaan luonani. Sanoin, että ei tarvii olla ujo, jos haluaa tulla käymään.

Mitä mies yleensä ajattelee siinä tilanteessa, kun toimii näin? Onko kellään muulla kokemuksia tämän kaltaisesta tilanteesta? Miten kannattaisi tästä edetä?

4

170

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nainen4444

      MIksi tehdä ongelmaa sinne missä sitä ei kenties edes ole. Onko pakko väkisin yrittää muuttaa tilannetta, jos noinkin on hyvä?!

      • Minäkin jäin miettimään, että mitä tässä nyt oikein kysytään. Kaksi ihmistä, joista kumpikaan ei hae mitään vakavaa, viihtyy silloin tällöin yhdessä. Eikö tuo ole juuri sitä? Yhdessäoloa ilman mitään sen vakavampaa?


    • sikailijattiedetään

      Olet yksi monista, joita hän tapailee samoissa merkeissä silloin, kun ei ole luonasi, kamalaa, vai mitä!

    • slowhandie

      Pari kuukautta on aika lyhyt aika....mä ainakin tarvitsen (jollei nyt jalat-heti-alta-ja-kaikki-peliin-tapaus) enemmän aikaa varmistuakseni mitä on tapahtumassa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      167
      12601
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      152
      5446
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4710
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      149
      3679
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      39
      2778
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      120
      1935
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      110
      1696
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      364
      1617
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      107
      1533
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      136
      1471
    Aihe