Paaviko peto?
58
213
Vastaukset
- jarinhotelli
Hei-
Uutispätkiä oli niin paljon, mutta mahtoiko olla ensimmäinen iso juttu kyseessä jossa kaiketi halusit kiinnittää huomiota johonkin äärilikkeen toimintaan.
"Peto" on Ilm 13 luvun ja 14:6-13 liittyvä, ja Danielin kirja esittelee petovaltoja. "Petovalta" Raamatussa tarkoittaa aina noita Raamatun paikkoja. Kyseessä on aina Jumalaa vastustavat vallat. Adventtikirkossa ei koskaan ajatella että joku ihminen yksilönä olisi "peto" sillä jokaista koskee tasa-arvoisesti sama armonaika, eikä kukaan voi siksi syntyä valmiiksi pedoksi Raamattuun kirjattuna.
Adventtiliikkeessä esille tullut "peto" tarkoittaa maailmanvaltaa, ja ei vaan yhtä, vaan petovaötoja toimii aina sitten 2-3 yhdessä Raamatun asiayhteydessä.
On huomioitava asiayhteydessä että petovallan on toimittava jollakin tavalla noissa Ilm 13, ja 14 luvun metodeissa. Kyseessä on uskonnollista ja poliittista toimintaa yhdessä joissa on kuitenkin kumottu Jeesuksen Kristuksen arvovalta, Jumalan lain synnin opettava merkitys ja Raamatun auktoriteetti Jumalan sanana, ja korvattu jollakin muulla maalliselle taholle suuntautuvalle kunnialle ja -säännöille.
Vaikka maailmassa tapahtuukin erilaisten valtojen liikehdintää ja "petomaista" toimintaa, sotaa, jne, Raamatun petovallalla on kuitenkin merkitys joka liittyy Danielin kirjan ja Matteuksen kirjan 24 luvun, sekä 2 Tess 2:1-4 merkityksiin.
Raamatun petovallalle on tyypillistä siis että sillä on Raamatun uskonnollisuuden ulkokuorta ja se liittyy historiaankin. Petovalta ei vastusta Jumalaa maailman valtojen liikehdinnässä yksin, vaan siis 2-3 valtaa yhdessä.
Petovaltaan siis liittyy tuo "antikristillisyyden" merkitys.
> Siksi Raamatun petovalta ei tarkoita suoraan esim. muslimiääriliikkeitä. On huomattavaa että sekä Raamatun siivellä, että myös Koraanin siivellä toimii ääriliikkeitä joilla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä aidon hengellisen kristinuskon eikä aidon muslimiuskonkaan kanssa.
Ns. ääriliikkeet sekä "kristillisessä" että "muslimi" maailmassa eivät ole hengellisen aktiivisen peruskristillisyyden eikä aidon muslimiuskonkaan tunnustamia -hyväksymiä koskaan.
Aito hengellinen kristitty ei sodi eikä tee lähimmäiselle pahaa. 1 Joh 4:8
Aito muslimi ei vahingoita lähimmäistä periaatteessa. Molempiin uskoihin liittyy lähimmäisrakkauden metodi. Joskus muslimimaailmassa saattaa olla vanhoja rangaistusmetodeja oman uskonsa jäsenille jotka rikkovat sääntöjä kaiketi, minä en tiedä näistä enkä tunne näitä asioita niin tarkasti. Olen tutkinut itse vain muutamaa Raamattuun liittyvää uskontoa hyvin. Tietoa löytää kyllä missä Raamatun ja Koraanin uskot poikkevat toisistaan netistä helposti. Aidot uskot kummassakaan uskossa eivät ääriliikkeitään hyväksy eivätkä kannata.
Martti Luther oli katolinen munkki, ja joutui sukset ristiin paavin kanssa uskon perusteista 1400-1500 lukujen vaihteessa. Luther nimitti paavin pedoksi, eikä kukaan ole niin kovaa kieltä paavista käyttänyt mitä Martti Luther käytti.
Adventtikirkossa ei ihmisyksilöä tulevaisuudessakaan koskaan nimitetä pedoksi.
Adventtiliikkeen opetuksessa kaikenlainen mahdollinen Jumalaa vastustava valta liittyy aina maailmanvaloihinja näiden yhteistoimintaan, ei ihmisyksilöön koskaan.
Raamatun arvot hengellisen kristillisyyden aidossa metodissa Jeesus Kristus evankeliumin missiossa minä ilmaisen Raamatun kaikki arvot ja "pelastusopin ehdot" näillä jakeilla;
Ilm 14:12, Hebr 12:14, Ef 2:8-9! yhtäkään arvoa jakeiden sisällöstä ei saa korvata. Harhaopin rajat Raamatun uskonnossa kulkevat minusta noiden jakeiden arvoissa. Jakeissa on Kristus kallion perusta.
( Ilm 12:17, 1:7-8, Luuk 16:16-17, 1 Joh 5:2-3, 2:1-6, 2:15-17, Joh 3:16, mm.vrt. asiayhteydessä)
Olen kirjoitanut siitä "petovallasta" josta Raamatun Ilm 13, 14:6-13 on kyse täällä;
http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/10.12
Lue tarkemmin linkistä miten petovalta on ristiriidassa Raamatun arvojen kanssa ja miten petovaltaa voii tunnistaa.
Raamatun "peto" on siis Raamatun profetiaan sidottu, ja tarkoittaa Jumalaa vastustavaa valtaa. Danielin kirja esittelee näitä valtoja.
Jokainen mahdollinen valta historiassa joka on Jumalan arvojen kanssa ristiriidassa ei ole Raamattun kirjattu. Periaatteessa aina sotatilanteessakin esim. on petovalta toiminnassa jos se hyökkää toiseen maahan tietenkin. "Älä tapa, rakasta lähimmäistäsi nk. itseäsi" on lain käskyjä. >Mutta ne petovallat joista Raamatussa on kyse on Raamattuun kirjattu historiassa.
Raamatun petovallan metodissa ei siis muitta mutkitta voi nimittää valtoja.
Raamatun petovalta on Raamatun uskonnon metodeissa toimiva joka kuitenkin kieltää hengellisen Jeesus uskon perusteet, ja arvot.
> Muslimimaailman ääriliikkeet joista linkissäsi oli kyse eivät siis liity Raamattuun kirjattuun petovaltaan, eikä siksi nimitetä Raamatun Ilm 13 ja 14 lukujen pedoksi.
Raamatun peto liittyy Raamatun profetiaan pakosta, ja toimii Raamatun uskonnon muodollisessa tunnustuksessa, ei ole muslimiääriliike siksi.
Siunausta
Jari Laurila - siinäero
Kyllä peto, kuten ISIS, tappaa kristittyjä pelkästään siitä syystä, että he ovat kristittyjä. Peto vainoaa kaikkiin kirkkokuntiin kuuluvia kristittyjä.
Paavi ei vainoa ketään. Hän on apostolien seuraaja, Jeesuksen opetuslapsi. Hän itse julistaa Kristusta.
Peto/ paholainen taas vihaa ja vastustaa Kristusta. Joskus astuu näyttämölle antikristus, henkilö, jolla on täysi pedon/ paholaisen valta.- luopumuksenaika
Sota ja hävitys on oleva ajan lopuun asti. Vitsaus tämäkin, tänä-aikana ihmiset surmaavat toisiaan kaiken aikaa.
Luopumus vallassaan rakkaus kylmentynyt. - kerettiläinen---
>>Paavi ei vainoa ketään. Hän on apostolien seuraaja, Jeesuksen opetuslapsi. Hän itse julistaa Kristusta.<<
Ei vainoa ei, koska hänellä ei ole sellaista valtaa tänä päivänä, että hän voisi niin tehdä, mutta ei hänen tarvitsekaan. Sen sijaan hän eksyttää, kuten kunnon Antikristus tekee..."jopa valitutkin, jos mahdollista"...
Tutkipa sitä paavin katekismusta, niin näet, että hän ei todellakaan julista Kristusta, vaan ainoastaan itseään ja kirkkoaan, joka on "pelastuksen, lunastuksen, jumalayhteyden ja kristittyjen ykseyden MERKKI ja VÄLIKAPPALE...aivan kuten Paavikin on "Kristuksen sijainen" eli VÄLIMIES Kristuksen asemesta. Ja se on suurta jumalanpilkkaa ja herjausta se... - sisälukutaito
kerettiläinen--- kirjoitti:
>>Paavi ei vainoa ketään. Hän on apostolien seuraaja, Jeesuksen opetuslapsi. Hän itse julistaa Kristusta.<<
Ei vainoa ei, koska hänellä ei ole sellaista valtaa tänä päivänä, että hän voisi niin tehdä, mutta ei hänen tarvitsekaan. Sen sijaan hän eksyttää, kuten kunnon Antikristus tekee..."jopa valitutkin, jos mahdollista"...
Tutkipa sitä paavin katekismusta, niin näet, että hän ei todellakaan julista Kristusta, vaan ainoastaan itseään ja kirkkoaan, joka on "pelastuksen, lunastuksen, jumalayhteyden ja kristittyjen ykseyden MERKKI ja VÄLIKAPPALE...aivan kuten Paavikin on "Kristuksen sijainen" eli VÄLIMIES Kristuksen asemesta. Ja se on suurta jumalanpilkkaa ja herjausta se..."hän ei todellakaan julista Kristusta"
Kuinka monta paavin saarnaa olet kuunnellut? Taisi tulla väärä todistus.
" lunastuksen, jumalayhteyden ja kristittyjen ykseyden MERKKI ja VÄLIKAPPALE"
Tuottaako tekstinymmärtäminen vaikeuksia?
Tietysti Kristuksen sovituskuolema ja siitä todistaminen 2000 vuotta on lunastuksen ja jumalayhteyden merkki. Ei kirkkoa muutoin olisi edes olemassa. Yli 1,2 miljardia katolista todistaa paljon enemmän kristittyjen ykseydestä kuin kaikki 30 000 protestanttista ryhmittymää. Tietysti katolinen kirkko on välikappale, koska kasteen kautta tullaan Jumalan perheeseen ja siitä alkaa matka kohti taivasta.
Paavi on ylin piispa, ja hoitaa kirkon johtajantoimea Kristuksen sijaisena. Paavi ei ole Kristus eikä Jumala. Jos toimit opettajan sijaisena saat opettajan valtuudet joksikin aikaa, se ei vielä tee sinusta pätevää opettajan viran haltijaa. Kristus on tietysti välimies ja sovittaja. - kerettiläinen---
>>Kuinka monta paavin saarnaa olet kuunnellut? Taisi tulla väärä todistus.<<
Jeesus sanoi fariseuksista ja kirjanoppineista osuvasti, että "he sanovat, mutta eivät tee" Matt.23 eli tarkoittaa selkokielellä pelkkää sanahelinää ja puheenlätinää tekojen asemesta. Sillä ei ole mitään merkitystä, mitä joku >väittää tekevänsä<, vaan sillä, mitä hän >käytännössä tekee<. Hedelmistään puukin tunnetaan ja Äitikirkon hedelmät ovat todella mätiä. Käytännössä katolinen kirkko kumoaa opetuksillaan Jeesuksen opetukset.
>>Tuottaako tekstinymmärtäminen vaikeuksia?<<
Minulle ei tuota, sillä minä näen tuon >narsistisen kaksoisviestinnän< läpi. Sinä taas olet joko täysin tuon aivopesun uhri tai sitten olet katolisen kirkon "asiamies", joka jatkat häikäilemättömästi tuota katolista eksytystä.
>>Tietysti Kristuksen sovituskuolema ja siitä todistaminen 2000 vuotta on lunastuksen ja jumalayhteyden merkki. Ei kirkkoa muutoin olisi edes olemassa.<<
Mahtaisikohan tuolla "ainoalla oikeaoppisella" vainoamisella ja murhaamisella olla osuutta asiaan...
Jumalattomatkin...tai voitaisiin paremminkin sanoa, että varsinkin jumalattomat...saadaan kastettua kirkon jäseniksi, jos vaihtoehtoina ovat vainot ja hengen lähtö. Sillä ei ole mitään tekemistä oikean uskon kanssa.
>>Yli 1,2 miljardia katolista todistaa paljon enemmän kristittyjen ykseydestä kuin kaikki 30 000 protestanttista ryhmittymää.<<
Se todistaa vain siitä, että paljon on niitä, jotka menevät siitä avarasta portista sisälle ja kulkevat laveaa tietä Matt.7:13,14. Protestantitkin ovat vain Äitikirkon tyttäriä ja ovat perineet siltä kuka mitäkin ominaisuuksia...joko opissaan ja/tai seurakuntamallissaan.
>>Paavi on ylin piispa, ja hoitaa kirkon johtajantoimea Kristuksen sijaisena. Paavi ei ole Kristus eikä Jumala. Jos toimit opettajan sijaisena saat opettajan valtuudet joksikin aikaa, se ei vielä tee sinusta pätevää opettajan viran haltijaa.<<
Matt.23
5 Ja kaikki tekonsa he tekevät sitä varten, että ihmiset heitä katselisivat. He tekevät raamatunlausekotelonsa leveiksi ja vaippansa tupsut suuriksi
6 ja rakastavat ensimmäistä sijaa pidoissa ja etumaisia istuimia synagoogissa,
7 ja tahtovat mielellään, että heitä tervehditään toreilla, ja että ihmiset kutsuvat heitä nimellä 'rabbi'.
8 Mutta te älkää antako kutsua itseänne rabbiksi, sillä yksi on teidän opettajanne, ja te olette kaikki veljiä.
9 Ja isäksenne älkää kutsuko ketään maan päällä, sillä yksi on teidän Isänne, hän, joka on taivaissa.
1.Kor.7:23
Te olette kalliisti ostetut; älkää olko >ihmisten< orjia. - pyhpyh
Paavi on antikristus, koska hän väittää olevansa Jeesuksen sijainen maan päällä. Se tehtävä kuuluu yksin Pyhälle Hengelle.
- sisälukutaito
pyhpyh kirjoitti:
Paavi on antikristus, koska hän väittää olevansa Jeesuksen sijainen maan päällä. Se tehtävä kuuluu yksin Pyhälle Hengelle.
Pyhä Henki on Jumalan persoona. Pyhä Henki ei voi olla erillinen Kolmiyhteisestä Jumalasta - Isästä, Pojasta ja Pyhästä Hengestä.
Sijainen taas on aina joku muu kuin henkilö itse. Presidentin sijainen ei ole presidentti, vaan alempi, jolle on annettu määräajaksi jotkin valtuudet. - kerettiläinen---
pyhpyh kirjoitti:
Paavi on antikristus, koska hän väittää olevansa Jeesuksen sijainen maan päällä. Se tehtävä kuuluu yksin Pyhälle Hengelle.
Kerrankin olen pyh:in kanssa aivan samaa mieltä.
Ja Paavi ITSE todistaa olevansa aivan virallisestikin antikristus, joten suotakoon hänelle tämä kyseenalainen kunnia.
Wikipedia
Antikristus (muinaiskreikaksi ἀντίχριστος, antíkhristos, "vastakristus" tai "sijaiskristus") on kristinuskon mukaan Saatanan lähettämä Kristuksen vastustaja, joka Kristuksen jälleentulemisen edellä on nostava taisteluun kaikki jumalanvastaiset voimat, mutta jonka Kristus on voittava. Nimitys itsessään esiintyy Raamatussa vain Johanneksen kirjeissä.[1] Jotkut yhdistävät Antikristuksen myös petoon, joka mainitaan Ilmestyskirjassa.[2]
Kristillisessä eskatologiassa Antikristus kuvataan täydellisen pahana ja totuuden vastustajana, vaikka maailmaan ilmaantuessaan esiintyykin pettävästi hyvänä ja totuuden tuojana. - kerettiläinen---
sisälukutaito kirjoitti:
Pyhä Henki on Jumalan persoona. Pyhä Henki ei voi olla erillinen Kolmiyhteisestä Jumalasta - Isästä, Pojasta ja Pyhästä Hengestä.
Sijainen taas on aina joku muu kuin henkilö itse. Presidentin sijainen ei ole presidentti, vaan alempi, jolle on annettu määräajaksi jotkin valtuudet.Jeesus ei missään puhunut antikristuksesta Hänen "sijaisenaan".
Joh. 15:26
Mutta kun Puolustaja tulee, jonka minä lähetän teille Isän tyköä, Totuuden Henki, joka lähtee Isän tyköä, niin Hän on todistava minusta.
Joh. 16:7
Kuitenkin minä sanon teille totuuden: teille on hyväksi, että minä menen pois. Sillä ellen minä mene pois, ei Puolustaja tule teidän tykönne; mutta jos minä menen, niin minä Hänet teille lähetän.
Joh. 16:13
Mutta kun hän tulee, Totuuden Henki, johdattaa Hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä Hän puhuu, ei ole Hänestä itsestään; vaan minkä Hän kuulee, sen Hän puhuu, ja tulevaiset Hän teille julistaa. - sisälukutaito
kerettiläinen--- kirjoitti:
Jeesus ei missään puhunut antikristuksesta Hänen "sijaisenaan".
Joh. 15:26
Mutta kun Puolustaja tulee, jonka minä lähetän teille Isän tyköä, Totuuden Henki, joka lähtee Isän tyköä, niin Hän on todistava minusta.
Joh. 16:7
Kuitenkin minä sanon teille totuuden: teille on hyväksi, että minä menen pois. Sillä ellen minä mene pois, ei Puolustaja tule teidän tykönne; mutta jos minä menen, niin minä Hänet teille lähetän.
Joh. 16:13
Mutta kun hän tulee, Totuuden Henki, johdattaa Hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä Hän puhuu, ei ole Hänestä itsestään; vaan minkä Hän kuulee, sen Hän puhuu, ja tulevaiset Hän teille julistaa.Juuri niin. Pyhä Henki ei ole mikään sijainen, vikaari, Kristusta alempi, luotu ihminen kuten paavi. Pyhä Henki on Jumala. Vikaari on aina joku alempi, jolle annetaan valtuudet hoitaa jotain tehtävää määräajan.
Pyhä Henki johtaa Kirkkoaan kaikkeen totuuteen.
Matt. 16:17. Jeesus sanoi hänelle: "Autuas olet sinä, Simon, Joonan poika. Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, joka on taivaissa. 18 [i] Ja minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari*, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita. 19 Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu."
Jeesus antaa lupauksen apostoleille ja heidän seuraajilleen:
Joh. 16:7. Kuitenkin minä sanon teille totuuden: teille on hyväksi, että minä menen pois. Sillä ellen minä mene pois, ei Puolustaja tule teidän tykönne; mutta jos minä menen, niin minä hänet teille lähetän.
8. Ja kun hän tulee, niin hän näyttää maailmalle todeksi synnin ja vanhurskauden ja tuomion:
9. synnin, koska he eivät usko minuun;
10. vanhurskauden, koska minä menen Isän tykö, ettekä te enää minua näe;
11. ja tuomion, koska tämän maailman ruhtinas on tuomittu.
12. Minulla on vielä paljon sanottavaa teille, mutta te ette voi nyt sitä kantaa.
13. Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa.
14. Hän on minut kirkastava, sillä hän ottaa minun omastani ja julistaa teille.
15. Kaikki, mitä Isällä on, on minun; sen tähden minä sanoin, että hän ottaa minun omastani ja julistaa teille. "
- alex.kasi
Paavi on sellaisen kirkon pää joka on sekaantunut tämän maailman politiikkaan kohta 2000 vuotta, myötäillyt sitä ja käyttänyt valtaansa aina kun on voinut ja ollut sen tarpeessa - ja politisoinut kirkon opin.. Näin se on ja se ei siitään muutu - ei muutu vaikka maailmaan tulisi kuinka paljon murhaajia ja raiskaajia ..
Ei se tee kenestäkään sen parempaa, että joku toinenkin harrastaa pahuutta . Kuinkahan monta miljoonaa ihmistä on kuollut tai saanut kärsiä katolisen kirkon sodissa ja vainoissa. Nyt kaikki kauhistelemme kun IS teki sen pahuuden että poltti ihmisen elävältä - koska tämä oli vastustaja sotilas - ja pommittanut ihmisiä, mutta kuinka monta ihmistä katolinen kirkko on polttanut elävältä?? Vain esimerkiksi .. Maailma on täynnä pahuutta .. juuri katselin pari kolme päivää sitten SVT:n ohjelmaa jossa kerrottiin että noin 30 miljoonaa ihmistä elää tänään orjuudessa (koskaan aikaisemmin ei niin monta ihmistä ole elänyt orjuudessa) ..
Zlatan Ibrahimovic (ruotsalainen jalkapalloilija) kirjoitti omaan kroppaansa 80 nimeä muistuttamaan meitä niistä 805 miljoonasta ihmisestä maailmassa jotka kärsivät nälkää tänään... joka päivä ...
On tietenkin kamalaa että pahuus riehuu, mutta olisi typerää luulla, että se tekisi meistä parempia .. Eikö niin .. on aika helppo unohtaa kaikki muu maailman pahuus kun tällaista tapahtuu - mutta ei unohdeta realiteetteja ..
alex Paavi ei ole "antikristus" !
Paavi tunnustaa Kristusta Jumalaa, joka on tullut lihaksi !
Mutta esim. Juutalaisuus, Islam ja Jehovan todistajat ei näin tee !
Vrt 1 Joh 4:2 Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta;
4:3 ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa- kerettiläinen---
Katolinen kirkko ei todellisuudessa tunnusta Jeesusta lihaan tulleeksi.
Tämä narsistinen kaksoisviestintä on sille niin tunnusomaista, että ihan mitä tahansa voidaan väittää ja perustella sitten sillä, että niin on jossain sanottu tai kirjoitettu. Mutta kun näitä ristiriitaisia väittämiä alkaa tarkemmin tutkia, niin ne kumoavat toinen toisensa. Eli kuten aikaisemmin kirjoitin, niin tärkeää ei ole se, mitä väitetään tekevän, vaan se, mitä oikeasti käytännössä tehdään.
Ja tätä narsistista kaksoisviestintää harrastavat muutkin seurakunnat, ovathan ne Äitikirkon tyttäriä... Alkakaapa vaan tutkimaan sitä, niin huomaatte, että se, mitä väitetään tekevän, ei pidä yhtä sen kanssa, mitä oikeasti tehdään...tai ollaan tekemättä...
Katolisen kirkon opetusta Mariasta.
- Kuka yksin on säästynyt perisynniltä? Kaikkein autuain neitsyt Maria on erityisestä armosta, Jeesuksen Kristuksen ansioiden tähden, säästynyt kaikelta perisynnin tahralta.
- Herra otti tahrattoman neitsyen, joka oli säilynyt vapaana perisynnin tahroilta, hänen maallisen elämän päättyessä, ylös taivaalliseen kirkkauteen ruumiineen ja sieluineen ja korotti hänet kaiken olevaisen kuningattareksi, jotta hän olisi täysin Poikansa kaltainen, joka on Herrojen Herra ja synnin ja kuoleman voittaja. Siunatun Neitsyen taivaaseenottaminen merkitsee erityistä osallisuutta hänen poikansa ylösnousemukseen ja enteilee muiden kristittyjen ylösnousemusta.
- Syventynyt usko neitseelliseen äitiyteen johti kirkon tunnustamaan Marian todellisen ja ainaisen neitsyyden myös silloin, kun hän synnytti Jumalan Pojan ihmiseksi tulleena. Todellisuudessa Kristuksen syntyminen ei vähentänyt äidin neitseellistä koskemattomuutta, vaan pyhitti sen. Siksi kirkon liturgiassa Mariaa juhlitaan Aieparthenosina, ikuisesti neitseenä.
Katolinen kirkko väittää siis, että Maria oli synnitön, ainainen neitsyt, eikä siten samanlainen perisynnin alainen ja tavallinen syntinen ihminen kuin kaikki muut ihmiset, joten tällä se todellisuudessa kieltää Jeesuksen lihaan tulon, vaikka tyhjällä sanahelinällään tunnustaakin sen. - sisälukutaito
"Katolinen kirkko ei todellisuudessa tunnusta Jeesusta lihaan tulleeksi"
Tuo lause jo paljastaa tietojesi pintapuolisuuden ja vääristelynhalusi.
Katolisen kirkon ekumeeisissa kirkolliskokouksissa laadittiin kaikki uskontunnustukset, joihin kaikki kristilliset kirkot yhtyvät. Esim. Nikean uskontunnustuksessa sanotaan:
".....Me uskomme yhteen Herraan, Jeesukseen Kristukseen,
Jumalan ainoaan Poikaan,
joka on syntynyt Isästä ennen aikojen alkua,
Jumala Jumalasta,
valo valosta,
tosi Jumala tosi Jumalasta,
syntynyt, ei luotu,
joka on samaa olemusta kuin Isä
ja jonka kautta kaikki on saanut syntynsä,
joka meidän ihmisten
ja meidän pelastuksemme tähden astui alas taivaista,
tuli lihaksi Pyhästä Hengestä ja neitsyt Mariasta
ja syntyi ihmiseksi,
ristiinnaulittiin meidän puolestamme Pontius Pilatuksen aikana,
kärsi kuoleman ja haudattiin,
nousi kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu,
astui ylös taivaisiin,
istuu Isän oikealla puolella
ja on kirkkaudessa tuleva takaisin tuomitsemaan eläviä ja kuolleita ja jonka valtakunnalla ei ole loppua..."
"Herra otti tahrattoman neitsyen, joka oli säilynyt vapaana perisynnin tahroilta, hänen maallisen elämän päättyessä, ylös taivaalliseen kirkkauteen ruumiineen ja sieluineen ja korotti hänet kaiken olevaisen kuningattareksi, jotta hän olisi täysin Poikansa kaltainen, joka on Herrojen Herra ja synnin ja kuoleman voittaja. Siunatun Neitsyen taivaaseenottaminen merkitsee erityistä osallisuutta hänen poikansa ylösnousemukseen ja enteilee muiden kristittyjen ylösnousemusta."
Näin on juuri Kristuksen sovituskuoleman ansiosta. Neitsyt Maria oli juutalainen temppelineitsyt. Olihan Mooses ja Eliakin jo otettu Taivaaseen. Miksi ei siis Jeesuksen äiti? Jonain päivänä on meidän vuoromme juuri Kristuksen ansiosta. - kerettiläinen---
Tässä lisää Äitikirkon katekismuksesta poimittua harhaoppia.
- 967 Koska Neitsyt Maria suostui täydellisesti Isän tahtoon, Poikansa lunastustyöhön ja jokaiseen Pyhän Hengen vaikuttamaan liikahdukseen, hän on kirkolle uskon ja rakkauden esikuva. Siitä syystä hän on "kirkon huomattavin ja ainutlaatuinen jäsen", 533 hän on kirkon perikuva" (ecclesiae typus). 534
- 968 Mutta hänellä on vielä laajempi tehtävä kirkossa ja koko ihmiskunnassa. "Kuuliaisuutensa, uskonsa, toivonsa ja palavan rakkautensa kautta hän myötävaikutti Vapahtajan kanssa ainutlaatuisella tavalla yliluonnollisen elämän uudelleen pystyttämiseen ihmissieluissa. Tästä syystä Maria on meidän Äitimme armon järjestyksessä."
- 969 "Siitä myöntymisestä lähtien, jonka Maria enkelin ilmestymisessä antoi uskossaan ja säilytti horjumattomasti ristin juurella, Marian äitiys, armon taloudessa jatkuu keskeytyksettä aina kaikkien valittujen lopulliseen täydellistymiseen asti. Marian taivaaseen ottaminen ei nimittäin katkaise hänen osuuttaan pelastustehtävässä: toistuvilla esirukouksilla hän jatkuvasti hankkii meille iankaikkiseen pelastukseen vieviä lahjoja ... Tämän vuoksi kirkko rukoilee autuasta Neitsyttä avuksi kutsuen häntä uskovien puolustajaksi, tukijaksi, auttajaksi ja välittäjäksi."
"Ikuinen neitsyt" ja "perisynnistä vapaa" Maria on siis kirkon perikuva. Kuinka on sitten mahdollista, että tämä kirkko on kyllä syyllistynyt kaikkeen mahdolliseen syntiin, mitä vain ajateltavissa on?
Ja Marialla on vielä jopa "osuus pelastustehtävässä"...hän on "puolustaja" ja "välittäjä", jota kirkko rukoilee, koska "hän hankkii meille iankaikkiseen pelastukseen vieviä lahjoja"...
Raamattu ei vain missään opeta näin, vaan aivan päinvastoin, joten uskoako Antikristuksen kirkon opetusta, vai sitä, mitä Jumalan Sana opettaa? Molemmat eivät voi pitää paikkansa, koska niiden opetukset kumoavat toisensa... - kerettiläinen---
sisälukutaito kirjoitti:
"Katolinen kirkko ei todellisuudessa tunnusta Jeesusta lihaan tulleeksi"
Tuo lause jo paljastaa tietojesi pintapuolisuuden ja vääristelynhalusi.
Katolisen kirkon ekumeeisissa kirkolliskokouksissa laadittiin kaikki uskontunnustukset, joihin kaikki kristilliset kirkot yhtyvät. Esim. Nikean uskontunnustuksessa sanotaan:
".....Me uskomme yhteen Herraan, Jeesukseen Kristukseen,
Jumalan ainoaan Poikaan,
joka on syntynyt Isästä ennen aikojen alkua,
Jumala Jumalasta,
valo valosta,
tosi Jumala tosi Jumalasta,
syntynyt, ei luotu,
joka on samaa olemusta kuin Isä
ja jonka kautta kaikki on saanut syntynsä,
joka meidän ihmisten
ja meidän pelastuksemme tähden astui alas taivaista,
tuli lihaksi Pyhästä Hengestä ja neitsyt Mariasta
ja syntyi ihmiseksi,
ristiinnaulittiin meidän puolestamme Pontius Pilatuksen aikana,
kärsi kuoleman ja haudattiin,
nousi kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu,
astui ylös taivaisiin,
istuu Isän oikealla puolella
ja on kirkkaudessa tuleva takaisin tuomitsemaan eläviä ja kuolleita ja jonka valtakunnalla ei ole loppua..."
"Herra otti tahrattoman neitsyen, joka oli säilynyt vapaana perisynnin tahroilta, hänen maallisen elämän päättyessä, ylös taivaalliseen kirkkauteen ruumiineen ja sieluineen ja korotti hänet kaiken olevaisen kuningattareksi, jotta hän olisi täysin Poikansa kaltainen, joka on Herrojen Herra ja synnin ja kuoleman voittaja. Siunatun Neitsyen taivaaseenottaminen merkitsee erityistä osallisuutta hänen poikansa ylösnousemukseen ja enteilee muiden kristittyjen ylösnousemusta."
Näin on juuri Kristuksen sovituskuoleman ansiosta. Neitsyt Maria oli juutalainen temppelineitsyt. Olihan Mooses ja Eliakin jo otettu Taivaaseen. Miksi ei siis Jeesuksen äiti? Jonain päivänä on meidän vuoromme juuri Kristuksen ansiosta.Room.3
23 Sillä KAIKKI OVAT SYNTIÄ TEHNEET ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
24 ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
Näihin "kaikkiin" lukeutuu myös Maria. Kerettiläinen puhuu asian vierestä !
Eihän tässä nyt ole kysymys Marian neitsyydestä vaan Jeesuksen Kristuksen Jumaluudesta, jota myös katolinenkirkko tunnustaa !
Ja tästä juuri 1 Joh 4:1,2 varoittaa !
Kerettiläinen puhuu nyt "aidan seipäästä" eikä "aidasta" ! :O
Ei se tee Katolisenkirkon kokonaisperusopetusta Kristuksesta Jeesuksesta epäraamatulliseksi vaikka siinä onkin vääriä "ihmistulkintoja" kuin esim. "Marian palvontaa" ja "Kiirastuli-oppi" !
Samankaltaista epäraamatullista löytyy myös "Ellen-harhoista" mutta Jeesuksen Kristuksen Jumaluuden tähden adventistitkin luetaan kuuluvaksi ns. kristillisiin kirkkokuntiin !Kopittelija007 kirjoitti:
Kerettiläinen puhuu asian vierestä !
Eihän tässä nyt ole kysymys Marian neitsyydestä vaan Jeesuksen Kristuksen Jumaluudesta, jota myös katolinenkirkko tunnustaa !
Ja tästä juuri 1 Joh 4:1,2 varoittaa !
Kerettiläinen puhuu nyt "aidan seipäästä" eikä "aidasta" ! :O
Ei se tee Katolisenkirkon kokonaisperusopetusta Kristuksesta Jeesuksesta epäraamatulliseksi vaikka siinä onkin vääriä "ihmistulkintoja" kuin esim. "Marian palvontaa" ja "Kiirastuli-oppi" !
Samankaltaista epäraamatullista löytyy myös "Ellen-harhoista" mutta Jeesuksen Kristuksen Jumaluuden tähden adventistitkin luetaan kuuluvaksi ns. kristillisiin kirkkokuntiin !Vaikka kyllä tämä "Jeesus = Ylienkeli Mikael" on kyllä aika "antikristuksellinen" oppi Adventismissa ja kyseenalaistaa monia asioita heidän opeissaan ! :O
- alex.kasi
sisälukutaito kirjoitti:
"Katolinen kirkko ei todellisuudessa tunnusta Jeesusta lihaan tulleeksi"
Tuo lause jo paljastaa tietojesi pintapuolisuuden ja vääristelynhalusi.
Katolisen kirkon ekumeeisissa kirkolliskokouksissa laadittiin kaikki uskontunnustukset, joihin kaikki kristilliset kirkot yhtyvät. Esim. Nikean uskontunnustuksessa sanotaan:
".....Me uskomme yhteen Herraan, Jeesukseen Kristukseen,
Jumalan ainoaan Poikaan,
joka on syntynyt Isästä ennen aikojen alkua,
Jumala Jumalasta,
valo valosta,
tosi Jumala tosi Jumalasta,
syntynyt, ei luotu,
joka on samaa olemusta kuin Isä
ja jonka kautta kaikki on saanut syntynsä,
joka meidän ihmisten
ja meidän pelastuksemme tähden astui alas taivaista,
tuli lihaksi Pyhästä Hengestä ja neitsyt Mariasta
ja syntyi ihmiseksi,
ristiinnaulittiin meidän puolestamme Pontius Pilatuksen aikana,
kärsi kuoleman ja haudattiin,
nousi kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu,
astui ylös taivaisiin,
istuu Isän oikealla puolella
ja on kirkkaudessa tuleva takaisin tuomitsemaan eläviä ja kuolleita ja jonka valtakunnalla ei ole loppua..."
"Herra otti tahrattoman neitsyen, joka oli säilynyt vapaana perisynnin tahroilta, hänen maallisen elämän päättyessä, ylös taivaalliseen kirkkauteen ruumiineen ja sieluineen ja korotti hänet kaiken olevaisen kuningattareksi, jotta hän olisi täysin Poikansa kaltainen, joka on Herrojen Herra ja synnin ja kuoleman voittaja. Siunatun Neitsyen taivaaseenottaminen merkitsee erityistä osallisuutta hänen poikansa ylösnousemukseen ja enteilee muiden kristittyjen ylösnousemusta."
Näin on juuri Kristuksen sovituskuoleman ansiosta. Neitsyt Maria oli juutalainen temppelineitsyt. Olihan Mooses ja Eliakin jo otettu Taivaaseen. Miksi ei siis Jeesuksen äiti? Jonain päivänä on meidän vuoromme juuri Kristuksen ansiosta.Katolinen kirkko tunnustaa kyllä, että Jeesus ristiinnaulittiin ja että hänen ruumiinsa kuoli .. mutta että hänen sielunsa ei kuollut vaan meni kuolleitten valtakuntaan "Haadekseen" eli tuonelaan. Se on katolisen kirkon "uskon sisältö" .
-----
Olisi oikein mukava tietää katolisen suusta (tai koneen näppäimistä) lyhyesti kuinka pelastus katolisen kirkon jäsenen mielestä toimii - a) miksi lunastus on tarpeellinen ja b) miten katolisen kirkon mielestä lunastus toimii?
Toisin sanoen mikä Jeesuksen uhrissa pelastaa ja miksi ... siis katolisuudessa.? Eli mihin siellä oikein tosiasiassa uskotaan?
Minä tiedän tarkalleen miksi voin uskoa Jeesuksen lunastukseen, mutta en voi uskoa katolisen kirkon opetukseen.
alex - selitys
alex.kasi kirjoitti:
Katolinen kirkko tunnustaa kyllä, että Jeesus ristiinnaulittiin ja että hänen ruumiinsa kuoli .. mutta että hänen sielunsa ei kuollut vaan meni kuolleitten valtakuntaan "Haadekseen" eli tuonelaan. Se on katolisen kirkon "uskon sisältö" .
-----
Olisi oikein mukava tietää katolisen suusta (tai koneen näppäimistä) lyhyesti kuinka pelastus katolisen kirkon jäsenen mielestä toimii - a) miksi lunastus on tarpeellinen ja b) miten katolisen kirkon mielestä lunastus toimii?
Toisin sanoen mikä Jeesuksen uhrissa pelastaa ja miksi ... siis katolisuudessa.? Eli mihin siellä oikein tosiasiassa uskotaan?
Minä tiedän tarkalleen miksi voin uskoa Jeesuksen lunastukseen, mutta en voi uskoa katolisen kirkon opetukseen.
alex"Olisi oikein mukava tietää katolisen suusta (tai koneen näppäimistä) lyhyesti kuinka pelastus katolisen kirkon jäsenen mielestä toimii - a) miksi lunastus on tarpeellinen ja b) miten katolisen kirkon mielestä lunastus toimii? "
Koska kaikki olemme syntisiä, Jumala lähetti Poikansa sovittamaan ristillä syntimme. Tämän lunastuksen me saame armosta uskon kautta osaksemme elääksemme joka päivä Kristuksen yhteydessä. - sisälukutaito
kerettiläinen--- kirjoitti:
Room.3
23 Sillä KAIKKI OVAT SYNTIÄ TEHNEET ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
24 ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
Näihin "kaikkiin" lukeutuu myös Maria.kerettiläinen: "Näihin "kaikkiin" lukeutuu myös Maria."
Niinhän se juuri onkin. Neitsyt Maria, Mooses, Elia, kaikki ovat päässeet taivaaseen Kristuksen ansioiden tähden. - sisälukutaito
kerettiläinen--- kirjoitti:
Tässä lisää Äitikirkon katekismuksesta poimittua harhaoppia.
- 967 Koska Neitsyt Maria suostui täydellisesti Isän tahtoon, Poikansa lunastustyöhön ja jokaiseen Pyhän Hengen vaikuttamaan liikahdukseen, hän on kirkolle uskon ja rakkauden esikuva. Siitä syystä hän on "kirkon huomattavin ja ainutlaatuinen jäsen", 533 hän on kirkon perikuva" (ecclesiae typus). 534
- 968 Mutta hänellä on vielä laajempi tehtävä kirkossa ja koko ihmiskunnassa. "Kuuliaisuutensa, uskonsa, toivonsa ja palavan rakkautensa kautta hän myötävaikutti Vapahtajan kanssa ainutlaatuisella tavalla yliluonnollisen elämän uudelleen pystyttämiseen ihmissieluissa. Tästä syystä Maria on meidän Äitimme armon järjestyksessä."
- 969 "Siitä myöntymisestä lähtien, jonka Maria enkelin ilmestymisessä antoi uskossaan ja säilytti horjumattomasti ristin juurella, Marian äitiys, armon taloudessa jatkuu keskeytyksettä aina kaikkien valittujen lopulliseen täydellistymiseen asti. Marian taivaaseen ottaminen ei nimittäin katkaise hänen osuuttaan pelastustehtävässä: toistuvilla esirukouksilla hän jatkuvasti hankkii meille iankaikkiseen pelastukseen vieviä lahjoja ... Tämän vuoksi kirkko rukoilee autuasta Neitsyttä avuksi kutsuen häntä uskovien puolustajaksi, tukijaksi, auttajaksi ja välittäjäksi."
"Ikuinen neitsyt" ja "perisynnistä vapaa" Maria on siis kirkon perikuva. Kuinka on sitten mahdollista, että tämä kirkko on kyllä syyllistynyt kaikkeen mahdolliseen syntiin, mitä vain ajateltavissa on?
Ja Marialla on vielä jopa "osuus pelastustehtävässä"...hän on "puolustaja" ja "välittäjä", jota kirkko rukoilee, koska "hän hankkii meille iankaikkiseen pelastukseen vieviä lahjoja"...
Raamattu ei vain missään opeta näin, vaan aivan päinvastoin, joten uskoako Antikristuksen kirkon opetusta, vai sitä, mitä Jumalan Sana opettaa? Molemmat eivät voi pitää paikkansa, koska niiden opetukset kumoavat toisensa..."toistuvilla esirukouksilla hän jatkuvasti hankkii meille iankaikkiseen pelastukseen vieviä lahjoja"
Ilmestyskirja kertoo, että taivaassa sielut rukoilevat Jumalaa. Esim.
Ilm. 6:9. Ja kun Karitsa avasi viidennen sinetin, näin minä alttarin alla niiden sielut, jotka olivat surmatut Jumalan sanan tähden ja sen todistuksen tähden, joka heillä oli.
10. Ja he huusivat suurella äänellä sanoen: "Kuinka kauaksi sinä, pyhä ja totinen Valtias, siirrät tuomiosi ja jätät kostamatta meidän veremme niille, jotka maan päällä asuvat.
Samoin Neitsyt Maria jatkaa rukoilemista kaikkien uskovien puolesta. Neitsyt Maria alisti aina tahtonsa Jumalan tahdon alle. Tämä on meidänkin tavoitteemme - noudattaa kaikessa Jumalan tahtoa.
Jumala kuulee kaikkien rukoukset, joskaan kaikkiin hän ei vastaa pyytäjän toiveitten mukaan. Vanhurskaan rukoukset, esim. Neitsyt Marian, ovat aina erityiset voimalliset.
Jaak. 5:16...vanhurskaan rukous voi paljon, kun se on harras.
Raamatussa on Aabrahamista lähtien rukoilijoita, jotka ovat hartain rukouksin kantaneet muita pelastukseen.
Katolisessa kirkossa, kuten kaikissa vanhoissa kirkoissa, kaikki rukoilevat yhdessä ja erikseen, taivaassa ja maan päällä. Etkö usko rukouksen voimaan?
Asiat eivät ole toisiaan poissulkevia. Asiat ovat monitasoisia. Moni entinen ateisti, nykyisin uskova on jonkun toisen esirukouksen tulos. Hän on saanut pelastukseen johtavan armon lahjan jonkun toisen henkilön hartaan rukouksen kautta. Kuitenkin tämä armo on alkuaan peräsin siitä, että Kristus on sovittanut syntimme.
Katolisessa kirkossa ajatellaan, että meidät on kutsuttu elämään arjessa todeksi tätä uskoa. Apostoli Paavali opettaa meitä:
Fil. 3:10. ...tunteakseni hänet ja hänen ylösnousemisensa voiman ja hänen kärsimyksiensä osallisuuden, tullessani hänen kaltaisekseen samankaltaisen kuoleman kautta,
11. jos minä ehkä pääsen ylösnousemiseen kuolleista.
12. Ei niin, että jo olisin sen saavuttanut tai että jo olisin tullut täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti, että minä sen omakseni voittaisin, koskapa Kristus Jeesus on voittanut minut.
13. Veljet, minä en vielä katso sitä voittaneeni; mutta yhden minä teen: unhottaen sen, mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessäpäin,
14. minä riennän kohti päämäärää, voittopalkintoa, johon Jumala on minut taivaallisella kutsumisella kutsunut Kristuksessa Jeesuksessa.
15. Olkoon siis meillä, niin monta kuin meitä on täydellistä, tämä mieli; ja jos teillä jossakin kohden on toinen mieli, niin Jumala on siinäkin teille ilmoittava, kuinka asia on.
16. Kunhan vain, mihin saakka olemme ehtineetkin, vaellamme samaa tietä!
Muuten, eri kirkot määrittelevät perisynnin eri tavoin. Tämä tietysti johtaa erilaiseen teologiseen tulkintaan myös muuten. Termit eivät ole yhteneväiset eri kirkoilla. Jokaisen kirkon opetus muodostaa oman kokonaisuutensa. - sisälukutaito
Kopittelija007 kirjoitti:
Kerettiläinen puhuu asian vierestä !
Eihän tässä nyt ole kysymys Marian neitsyydestä vaan Jeesuksen Kristuksen Jumaluudesta, jota myös katolinenkirkko tunnustaa !
Ja tästä juuri 1 Joh 4:1,2 varoittaa !
Kerettiläinen puhuu nyt "aidan seipäästä" eikä "aidasta" ! :O
Ei se tee Katolisenkirkon kokonaisperusopetusta Kristuksesta Jeesuksesta epäraamatulliseksi vaikka siinä onkin vääriä "ihmistulkintoja" kuin esim. "Marian palvontaa" ja "Kiirastuli-oppi" !
Samankaltaista epäraamatullista löytyy myös "Ellen-harhoista" mutta Jeesuksen Kristuksen Jumaluuden tähden adventistitkin luetaan kuuluvaksi ns. kristillisiin kirkkokuntiin !Kopittelija,
Muutoin hyviä kirjoituksia, mutta korjaan:
"Marian palvontaa"
Katolisessa kirkossa palvotaan ainoastaan yhtä pyhää Kolmyhteitä Jumalaa. Neitsyt Mariaa ja pyhiä (luotuja) ainoastaan kunnioitetaan.
Kiirastuli.
Raamatussa sanotaan, että ainoastaan pyhä pääsee suoraan taivaaseen.
Hepr. 12:14. Pyrkikää rauhaan kaikkien kanssa ja pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa;
On paljon uskovia, jotka kulkevat taivaaseen "ikään kuin tulen eli kiirastulen" puhdistumisen kautta:
1. Kor.3:11. Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus.
12. Mutta jos joku rakentaa tälle perustukselle, rakensipa kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista,
13. niin kunkin teko on tuleva näkyviin; sillä sen on saattava ilmi se päivä, joka tulessa ilmestyy, ja tuli on koetteleva, minkälainen kunkin teko on.
14. Jos jonkun tekemä rakennus kestää, on hän saava palkan;
15. mutta jos jonkun tekemä palaa, joutuu hän vahinkoon; mutta hän itse on pelastuva, kuitenkin ikäänkuin tulen läpi. sisälukutaito kirjoitti:
Kopittelija,
Muutoin hyviä kirjoituksia, mutta korjaan:
"Marian palvontaa"
Katolisessa kirkossa palvotaan ainoastaan yhtä pyhää Kolmyhteitä Jumalaa. Neitsyt Mariaa ja pyhiä (luotuja) ainoastaan kunnioitetaan.
Kiirastuli.
Raamatussa sanotaan, että ainoastaan pyhä pääsee suoraan taivaaseen.
Hepr. 12:14. Pyrkikää rauhaan kaikkien kanssa ja pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa;
On paljon uskovia, jotka kulkevat taivaaseen "ikään kuin tulen eli kiirastulen" puhdistumisen kautta:
1. Kor.3:11. Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus.
12. Mutta jos joku rakentaa tälle perustukselle, rakensipa kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista,
13. niin kunkin teko on tuleva näkyviin; sillä sen on saattava ilmi se päivä, joka tulessa ilmestyy, ja tuli on koetteleva, minkälainen kunkin teko on.
14. Jos jonkun tekemä rakennus kestää, on hän saava palkan;
15. mutta jos jonkun tekemä palaa, joutuu hän vahinkoon; mutta hän itse on pelastuva, kuitenkin ikäänkuin tulen läpi.Ap 2:34 "Sillä ei Daavid ole astunut ylös taivaisiin" !
Ap 13:36 Sillä kun DAAVID oli aikanansa Jumalan tahtoa palvellut, nukkui hän ja tuli otetuksi isiensä tykö ja NÄKI KATOAVAISUUDEN" ( "diaphthora" ="tuhon,hävityksen"; "pilaantumisen, mätänemisen")
ELI
Joh 3:13 EI KUKAAN OLE NOUSSUT YLÖS TAIVAASEEN, PAITSI HÄN, joka taivaasta tuli alas, Ihmisen Poika, joka on taivaassa.
EI KUKAAN OLE NOUSSUT YLÖS TAIVAASEEN PAITSI HÄN ! :O
Siellä he siis ovat edelleen sekä VT:n pyhät että UT:n pyhät Tuonelassa "Aabrahamin helmassa" !
http://otakoppi.webnode.fi/news/jo-tuonelassa-olemme-paratiisissa-/Ap 2:34 Sillä ei Daavid ole astunut ylös taivaisiin, vaan hän sanoo itse: 'Herra sanoi minun Herralleni: Istu minun oikealle puolelleni,
2:35 kunnes minä panen sinun vihollisesi sinun jalkojesi astinlaudaksi.'
Ei Daavid ole astunut ylös taivaisiin vaan hänen RUUMIINSA on pilaantunut ja mädännyt ja hävinnyt mutta hänen SIELUNSA elää TUONELASSA ! (vrt Luuk 16:19-31)
Tässä Psalmissa 16 taas Daavid profetiassaan ennustaa ennalta Jeesuksen kohtalon ja siitä Pietari kertoo Ap.teot. 2 luvussa !
Psalmi 16:10 Sillä sinä et hylkää minun SIELUANI TUONELAAN (“sheol”) etkä anna hurskaasi nähdä KUOLEMAA.("šā-ḥaṯ")."
Ps 16:10 käyttää tässä juuri sekä “sheol” että “shahat” sanaa jotka joissakin kohdin molemmat käännetään suomenkielisissä raamatuissa usein erheellisesti “TUONELAKSI” !
“Shahat” merkitsee myös kuolemaa ja hävitystä."
šā-ḥaṯ = corruption = "pilaantuminen, mätäneminen"
Vrt. http://biblehub.com/lexicon/psalms/16-10.htm
UT:n jakeet Ap 2:27,31 ja 13:36 puhuu “katoavaisuudesta” käyttäen kreikan alkusanaa
“diaphthora” = “destruction”,“corruption” eli "tuho, hävitys"; "pilaantuminen, mätäneminen"
VERTAA:
2:27 sillä sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan etkä salli Pyhäsi nähdä katoavaisuutta. (Vrt.Ps 16:10)
2:31 niin hän edeltä nähden puhui Kristuksen ylösnousemuksesta, sanoen, ettei Kristus ollut jäävä hyljätyksi tuonelaan eikä hänen RUUMIINSA näkevä katoavaisuutta.
13:36 Sillä kun DAAVID oli aikanansa Jumalan tahtoa palvellut, nukkui hän ja tuli otetuksi isiensä tykö ja NÄKI
KATOAVAISUUDEN" ( "tuhon,hävityksen"; "pilaantumisen, mätänemisen")
ELI Jeesuksen RUUMIS ei ollut tuhoutuva vaan nouseva ylös 3 pvä mutta Daavidin RUUMIS oli tuhoutuva ja katoava niin kuin meidän kaikkien ruumiille tapahtuu mutta ihmisen "elävä sielu“ eli ”minuus" jatkaa matkaansa ja eroaa ruumiista ja menee Tuonelaan ! :)))
Jeesus oli ryövärin kanssa ristin kuolemansa jälkeen TUONELASSA “paratiisissa”, “Aabrahamin helmassa”, “kolmannessa taivaassa”eli henkimaailmallisessa kuolleitten sielujen "välitilassa" ja siitä 1 Piet 3:18-20 ja 4:6 meille kertoo !
Ja sitten palasi KUOLLEESEEN RUUMIISEENSA takaisin ja nousi ruumiineen päivineen ylös !
Eli niin kuin Ps 16:10 ja Ap 2:31 kertoo;
Kristuksen SIELUA ei jätetty Tuonelaan (“sheol”) eikä hänen RUUMIINSA saanut kohdata, pilaantumista ja hävitystä = ("šā-ḥaṯ") , vaan Kristus meni edellämme Jumalan oikealle puolelle Taivaaseen !
1000 vuotta pappeina Kristuksen kanssa teloitetut "pyhät" !
Ilm 20:4 Ja minä näin valtaistuimia, ja he istuivat niille, ja heille annettiin tuomiovalta; ja minä näin niiden sielut, jotka olivat teloitetut Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, ja niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eikä sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa eikä käteensä; ja he virkosivat eloon ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhannen vuotta
“ virkosivat eloon ” = zaó: to live = elää http://biblehub.com/greek/2198.htm
Alkukieli ei puhu mistään "herättämisestä" mitään vaan että... " He ELÄVÄT ja hallitsevat nyt Kristuksen kanssa tuhannen vuotta !" jonkinlaisessa toisenlaisessa tehtävässä henkivalloissa...
http://biblehub.com/lexicon/revelation/20-4.htm
Ja tämä "ensimmäinen ylösnousemus" Tuonelasta, jossa kaikki ovat edelleen elossa mutta näillä “teloitetuilla”, "ei pedon merkkiä" ottaneilla, on tuomiovalta Kristuksen kanssa...
(Vrt. Ilm 6:9-11) "heille sanottiin, että vielä vähän aikaa pysyisivät levollisina, kunnes oli täyttyvä myös heidän kanssapalvelijainsa ja veljiensä luku, joiden tuli joutua tapettaviksi niinkuin hekin."
Vrt. 20:5 Muut kuolleet eivät vironneet eloon, ennenkuin ne tuhat vuotta olivat loppuun kuluneet. Tämä on ensimmäinen ylösnousemus
20:6 Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan ne tuhannen vuotta.
ELI TÄMÄ ON SIIS JONKINLAINEN 1000 VUODEN PYHIEN ETUJOUKKO... Ja muut ns.“kuolleet”, joiden “Sielut” ovat edelleen Tuonelan henkimaailmallisessa "välitilassa", “odotustilassa”, “Aabrahamin helmassa” ja jumalattomat ns. “vaivan puolella” siihen asti kun tulee ns.“Toinen Kuolema” (Vrt. Ilm 20:12-15)
Ja HUOM ! TÄMÄ NÄYTTÄISI OLEVAN NÄKYMÄTÖN TAPAHTUMA HENKIVALLOISSA JA IHMISET MAAN PÄÄLLÄ EIVÄT TÄTÄ NÄE !
Vrt 1 Kor 6:1 Kuinka rohkenee kukaan teistä, jolla on riita-asia toisen kanssa, käydä oikeutta vääräin edessä? Miksei pyhien edessä?
6:2 Vai ettekö tiedä, että pyhät tulevat maailman tuomitsemaan? Ja jos te tuomitsette maailman, niin ettekö kelpaa ratkaisemaan aivan vähäpätöisiä asioita?
6:3 Ettekö tiedä, että me tulemme tuomitsemaan enkeleitä, emmekö sitten maallisia asioita?Myöskään Maria Jeesuksen äiti ei ollut mikään erityinen "Pyhä Neitsyt äiti" koko elämäänsä vaan ihan tavallinen lapsia synnyttänyt ison perheen äiti ja Jeesus oli perheensä Iso-veli !
*
Vrt. Matt 13:55 Eikö tämä ole se rakentajan poika? Eikö hänen äitinsä ole nimeltään Maria ja hänen veljensä Jaakob ja Joosef ja Simon ja Juudas?
13:56 Ja eivätkö hänen sisarensa ole kaikki meidän parissamme? Mistä sitten hänellä on tämä kaikki?"
*
Luuk 8:19 Ja hänen äitinsä ja veljensä tulivat häntä tapaamaan, mutta eivät väentungokselta päässeet hänen tykönsä.
8:20 Niin hänelle ilmoitettiin: "Sinun äitisi ja veljesi seisovat ulkona ja tahtovat nähdä sinua".
8:21 Mutta hän vastasi ja sanoi heille: "Minun äitini ja veljeni ovat nämä, jotka kuulevat Jumalan sanan ja sen mukaan tekevät".
*
Mark 3:31 Ja hänen äitinsä ja veljensä tulivat, seisahtuivat ulkopuolelle ja lähettivät hänen luoksensa kutsumaan häntä.
3:32 Ja kansanjoukko istui hänen ympärillään, ja he sanoivat hänelle: "Katso, sinun äitisi ja veljesi tuolla ulkona kysyvät sinua".
3:33 Hän vastasi heille ja sanoi: "Kuka on minun äitini, ja ketkä ovat minun veljeni?"
3:34 Ja katsellen ympärilleen niihin, jotka istuivat hänen ympärillään, hän sanoi: "Katso, minun äitini ja veljeni!
3:35 Sillä joka tekee Jumalan tahdon, se on minun veljeni ja sisareni ja äitini."
*
3:21 Kun hänen omaisensa sen kuulivat, menivät he ottamaan häntä huostaansa; sillä he sanoivat: "Hän on poissa suunniltaan".
*
6:3 Eikö tämä ole se rakentaja, Marian poika ja Jaakobin ja Jooseen ja Juudaan ja Simonin veli? Ja eivätkö hänen sisarensa ole täällä meidän parissamme?" Ja he loukkaantuivat häneen.
*
Joh 7:3 Niin hänen veljensä sanoivat hänelle: "Lähde täältä ja mene Juudeaan, että myös sinun opetuslapsesi näkisivät sinun tekosi, joita sinä teet;
7:4 sillä ei kukaan, joka itse tahtoo tulla julki, tee mitään salassa. Koska sinä näitä tekoja teet, niin ilmoita itsesi maailmalle."
7:5 Sillä hänen veljensäkään eivät häneen uskoneet.- kerettiläinen---
sisälukutaito kirjoitti:
kerettiläinen: "Näihin "kaikkiin" lukeutuu myös Maria."
Niinhän se juuri onkin. Neitsyt Maria, Mooses, Elia, kaikki ovat päässeet taivaaseen Kristuksen ansioiden tähden.Minä en puhunut tässä "ylösnousseista", vaan siitä, että KAIKKI ovat syntiä tehneet ja siten syntisiä, myös Maria.
Lisäksi Raamattu todistaa, että Maria ei ollut mikään "ikuinen neitsyt", vaan Joosefin vaimo, jolle syntyi lapsia.
Matt.1
24 Herättyään unesta Joosef teki, niinkuin Herran enkeli oli käskenyt hänen tehdä, ja otti >vaimonsa< tykönsä
25. >eikä yhtynyt häneen, ennenkuin< hän oli synnyttänyt pojan. Ja hän antoi hänelle nimen Jeesus
Eli Joosef yhtyi vaimoonsa Jeesuksen syntymän jälkeen. - sisälukutaito
Kopittelija007 kirjoitti:
Ap 2:34 "Sillä ei Daavid ole astunut ylös taivaisiin" !
Ap 13:36 Sillä kun DAAVID oli aikanansa Jumalan tahtoa palvellut, nukkui hän ja tuli otetuksi isiensä tykö ja NÄKI KATOAVAISUUDEN" ( "diaphthora" ="tuhon,hävityksen"; "pilaantumisen, mätänemisen")
ELI
Joh 3:13 EI KUKAAN OLE NOUSSUT YLÖS TAIVAASEEN, PAITSI HÄN, joka taivaasta tuli alas, Ihmisen Poika, joka on taivaassa.
EI KUKAAN OLE NOUSSUT YLÖS TAIVAASEEN PAITSI HÄN ! :O
Siellä he siis ovat edelleen sekä VT:n pyhät että UT:n pyhät Tuonelassa "Aabrahamin helmassa" !
http://otakoppi.webnode.fi/news/jo-tuonelassa-olemme-paratiisissa-/Kopittelija,
"Siellä he siis ovat edelleen sekä VT:n pyhät että UT:n pyhät Tuonelassa "Aabrahamin helmassa" ! "
Katolisessa teologiassa tämä pelastuneiden odotuksenpaikkaa kutsutaan kiirastuleksi (tuli on vertauskuvallinen ilmaisu ). Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen tilanne muuttui. Ilmestyskirjasta luemme, että uskossa täydellisiksi tulleet pyhät ovat taivaassa.
1.Piet.3:18. Sillä myös Kristus kärsi kerran kuoleman syntien tähden, vanhurskas vääräin puolesta, johdattaaksensa meidät Jumalan tykö; hän, joka tosin kuoletettiin lihassa, mutta tehtiin eläväksi hengessä,
19. jossa hän myös meni pois ja saarnasi vankeudessa oleville hengille,
1. Piet. 4:6. Sillä sitä varten kuolleillekin on julistettu evankeliumi, että he tosin olisivat tuomitut lihassa niinkuin ihmiset, mutta että heillä hengessä olisi elämä, niinkuin Jumala elää.
Kyllä, mutta Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen tilanne muuttui. Ilmestyskirjasta luemme, että täydellisiksi tulleet pyhät ovat taivaassa. sisälukutaito kirjoitti:
Kopittelija,
"Siellä he siis ovat edelleen sekä VT:n pyhät että UT:n pyhät Tuonelassa "Aabrahamin helmassa" ! "
Katolisessa teologiassa tämä pelastuneiden odotuksenpaikkaa kutsutaan kiirastuleksi (tuli on vertauskuvallinen ilmaisu ). Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen tilanne muuttui. Ilmestyskirjasta luemme, että uskossa täydellisiksi tulleet pyhät ovat taivaassa.
1.Piet.3:18. Sillä myös Kristus kärsi kerran kuoleman syntien tähden, vanhurskas vääräin puolesta, johdattaaksensa meidät Jumalan tykö; hän, joka tosin kuoletettiin lihassa, mutta tehtiin eläväksi hengessä,
19. jossa hän myös meni pois ja saarnasi vankeudessa oleville hengille,
1. Piet. 4:6. Sillä sitä varten kuolleillekin on julistettu evankeliumi, että he tosin olisivat tuomitut lihassa niinkuin ihmiset, mutta että heillä hengessä olisi elämä, niinkuin Jumala elää.
Kyllä, mutta Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen tilanne muuttui. Ilmestyskirjasta luemme, että täydellisiksi tulleet pyhät ovat taivaassa.Olet "sisälukutaito" väärässä... Ikävä kyllä... Kyllä myös ns. uudessa liitossa edelleen kuolleitten sielut menevät tuonelaan vaikka esim. helluntalaiset toisin väittääkin...
(vrt 1 Tess 4:16,17)
*
Vrt. http://otakoppi.webnode.fi/news/jo-tuonelassa-olemme-paratiisissa-/- sisälukutaito
Kopittelija007 kirjoitti:
Myöskään Maria Jeesuksen äiti ei ollut mikään erityinen "Pyhä Neitsyt äiti" koko elämäänsä vaan ihan tavallinen lapsia synnyttänyt ison perheen äiti ja Jeesus oli perheensä Iso-veli !
*
Vrt. Matt 13:55 Eikö tämä ole se rakentajan poika? Eikö hänen äitinsä ole nimeltään Maria ja hänen veljensä Jaakob ja Joosef ja Simon ja Juudas?
13:56 Ja eivätkö hänen sisarensa ole kaikki meidän parissamme? Mistä sitten hänellä on tämä kaikki?"
*
Luuk 8:19 Ja hänen äitinsä ja veljensä tulivat häntä tapaamaan, mutta eivät väentungokselta päässeet hänen tykönsä.
8:20 Niin hänelle ilmoitettiin: "Sinun äitisi ja veljesi seisovat ulkona ja tahtovat nähdä sinua".
8:21 Mutta hän vastasi ja sanoi heille: "Minun äitini ja veljeni ovat nämä, jotka kuulevat Jumalan sanan ja sen mukaan tekevät".
*
Mark 3:31 Ja hänen äitinsä ja veljensä tulivat, seisahtuivat ulkopuolelle ja lähettivät hänen luoksensa kutsumaan häntä.
3:32 Ja kansanjoukko istui hänen ympärillään, ja he sanoivat hänelle: "Katso, sinun äitisi ja veljesi tuolla ulkona kysyvät sinua".
3:33 Hän vastasi heille ja sanoi: "Kuka on minun äitini, ja ketkä ovat minun veljeni?"
3:34 Ja katsellen ympärilleen niihin, jotka istuivat hänen ympärillään, hän sanoi: "Katso, minun äitini ja veljeni!
3:35 Sillä joka tekee Jumalan tahdon, se on minun veljeni ja sisareni ja äitini."
*
3:21 Kun hänen omaisensa sen kuulivat, menivät he ottamaan häntä huostaansa; sillä he sanoivat: "Hän on poissa suunniltaan".
*
6:3 Eikö tämä ole se rakentaja, Marian poika ja Jaakobin ja Jooseen ja Juudaan ja Simonin veli? Ja eivätkö hänen sisarensa ole täällä meidän parissamme?" Ja he loukkaantuivat häneen.
*
Joh 7:3 Niin hänen veljensä sanoivat hänelle: "Lähde täältä ja mene Juudeaan, että myös sinun opetuslapsesi näkisivät sinun tekosi, joita sinä teet;
7:4 sillä ei kukaan, joka itse tahtoo tulla julki, tee mitään salassa. Koska sinä näitä tekoja teet, niin ilmoita itsesi maailmalle."
7:5 Sillä hänen veljensäkään eivät häneen uskoneet.Neitsyt maria, ikuinen neitsyt:
Kopittelija,
"Myöskään Maria Jeesuksen äiti ei ollut mikään erityinen "Pyhä Neitsyt äiti" koko elämäänsä vaan ihan tavallinen lapsia synnyttänyt ison perheen äiti ja Jeesus oli perheensä Iso-veli !"
Kaikki apostoliset kirkot opettavat toisin.
"Vrt. Matt 13:55 Eikö tämä ole se rakentajan poika? Eikö hänen äitinsä ole nimeltään Maria ja hänen veljensä Jaakob ja Joosef ja Simon ja Juudas?" ym.
Nyt täytyy lukea teksti alkukielellä. Raamatussa ”veli” voi tarkoittaa esimerkiksi serkkua tai setää. Esimerkiksi Abram kutsui Lootia veljekseen, vaikka hän oli oikeasti Abramin veljenpoika (1. Moos. 13:8, 12:5). Raamatun tietoja vertaillen voidaan osoittaa, etteivät Jeesuksen mainitut ”veljet” olleet Marian ja Joosefin lapsia (Gal. 1:18–19, Matt. 10:2–3, Joh. 19:25, Matt. 27:56).
kerettiläinen:
"25. >eikä yhtynyt häneen, ennenkuin< hän oli synnyttänyt pojan. Ja hän antoi hänelle nimen Jeesus
Eli Joosef yhtyi vaimoonsa Jeesuksen syntymän jälkeen."
Sama juttu. Teksti täytyy lukea alkukielellä. ilmaisu ”ennen kuin” on kreikaksi heos hou (ennen kuin, kunnes, saakka, asti) eikä se välttämättä tarkoita, että kyseessä oleva asia olisi muuttunut myöhemmin.
Jokainen juutalaiseen perheeseen ensimmäisenä syntynyt lapsi oli ”esikoinen” riippumatta siitä, tuliko perheeseen muita lapsia vai ei. Juutalaiset vanhemmat eivät odottaneet toisen lapsen syntymään asti voidakseen suorittaa esikoisen pyhittämisen (2. Moos. 13:2).
Neitsyt Maria oli antanut Jumalalle ikuisen neitsyyslupauksen.
http://www.ortodoksi.net/index.php/Pyhä_Neitsyt_Maria_–_ainainen_neitsyt
Luterilaisen kirkon sivuilla sitoudutaan myös Marian ikuiseen neitsyyteen:
" Myös luterilaisissa kirkoissa Mariaa pidetään kaikkien kristittyjen hengellisenä esikuvana. Merkittävin Mariaa ylistävä luterilainen kirjoitus on Martti Lutherin selitys Marian kiitosvirteen (Magnificat; Luuk. 1:46–55), jossa Luther ylistää Mariaa kristillisen uskon esikuvana.
Myös luterilainen kirkko tunnustautuu vanhaan kristilliseen uskoon, jonka mukaan Maria on sekä Jumalansynnyttäjä että ikuinen neitsyt (lat. semper virgo). Neitsyt Marian asema tunnustettiin kirkkoa sitovaksi jo ensimmäisissä ekumeenisissa kirkolliskokouksissa. " http://www.evl2.fi/sanasto/index.php/Maria - sisälukutaito
Kopittelija007 kirjoitti:
Olet "sisälukutaito" väärässä... Ikävä kyllä... Kyllä myös ns. uudessa liitossa edelleen kuolleitten sielut menevät tuonelaan vaikka esim. helluntalaiset toisin väittääkin...
(vrt 1 Tess 4:16,17)
*
Vrt. http://otakoppi.webnode.fi/news/jo-tuonelassa-olemme-paratiisissa-/Kopittelija,
"1.Tess. 4:16. Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin;
17. sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa. "
Tuossa on ruumiiden ylösnousemus ja viimeinen tuomio. Sielut ovat olleet jo ennen sitä omissa paikoissaan odottamassa ruumistaan, kuten totesimme.
Ilm. 6:9. Ja kun Karitsa avasi viidennen sinetin, näin minä alttarin alla niiden sielut, jotka olivat surmatut Jumalan sanan tähden ja sen todistuksen tähden, joka heillä oli.
10. Ja he huusivat suurella äänellä sanoen: "Kuinka kauaksi sinä, pyhä ja totinen Valtias, siirrät tuomiosi ja jätät kostamatta meidän veremme niille, jotka maan päällä asuvat?"
11. Ja heille kullekin annettiin pitkä valkoinen vaippa, ja heille sanottiin, että vielä vähän aikaa pysyisivät levollisina, kunnes oli täyttyvä myös heidän kanssapalvelijainsa ja veljiensä luku, joiden tuli joutua tapettaviksi niinkuin hekin. - sisälukutaito
Kopittelija007 kirjoitti:
Olet "sisälukutaito" väärässä... Ikävä kyllä... Kyllä myös ns. uudessa liitossa edelleen kuolleitten sielut menevät tuonelaan vaikka esim. helluntalaiset toisin väittääkin...
(vrt 1 Tess 4:16,17)
*
Vrt. http://otakoppi.webnode.fi/news/jo-tuonelassa-olemme-paratiisissa-/Kopittelija,
Kuinka tulkitsisit tämän?
"1. Kor.3:11. Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus.
12. Mutta jos joku rakentaa tälle perustukselle, rakensipa kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista,
13. niin kunkin teko on tuleva näkyviin; sillä sen on saattava ilmi se päivä, joka tulessa ilmestyy, ja tuli on koetteleva, minkälainen kunkin teko on.
14. Jos jonkun tekemä rakennus kestää, on hän saava palkan;
15. mutta jos jonkun tekemä palaa, joutuu hän vahinkoon; mutta hän itse on pelastuva, kuitenkin ikäänkuin tulen läpi." - kerettiläinen---
Tässäpä edellä hyvänä esimerkkinä tätä Äitikirkolta "hengen perintönä" perittyä >kahdenlaista< NARSISTISTA KAKSOISVIESTINTÄÄ, jolla valkoinen saadaan väännettyä mustaksi ja musta valkoiseksi...
Että minä hartaasti odotan aikaa, jolloin Ilm.18:20-24 toteutuu ja tuo "myllynkivikirkko" kirkkolaivoineen paiskataan ja upotetaan mereen...
Ja Henki ja morsian sanovat: "Tule!" Ja joka kuulee, sanokoon: "Tule!" Ja joka janoaa, tulkoon, ja joka tahtoo, ottakoon elämän vettä lahjaksi Ilm.22:17 sisälukutaito kirjoitti:
Kopittelija,
Kuinka tulkitsisit tämän?
"1. Kor.3:11. Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus.
12. Mutta jos joku rakentaa tälle perustukselle, rakensipa kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista,
13. niin kunkin teko on tuleva näkyviin; sillä sen on saattava ilmi se päivä, joka tulessa ilmestyy, ja tuli on koetteleva, minkälainen kunkin teko on.
14. Jos jonkun tekemä rakennus kestää, on hän saava palkan;
15. mutta jos jonkun tekemä palaa, joutuu hän vahinkoon; mutta hän itse on pelastuva, kuitenkin ikäänkuin tulen läpi."Ai mitä pitäisi olla tästä Paavalin vertauksesta...Tutkitaanpa...
.
Eli tärkeintähän tässä on että kaiken perustus on Jeesus Kristus Jumalan Sana = Logos, jonka päälle tulee rakentaa... Moni kristitty kuitenkin on vielä "maitoa juova" josta luvun alku kertoo ja usein he rakentavat Kristukselle palavista aineista kuten "puusta, heinistä ja oljista" ! Mutta jo valveutuneemmat osaavat rakentaa jo Jumalan tulta hiukan enemmän kestävistä materiaaleista kuin esim "kullasta, hopeasta ja jalokivistä" ja näin tekevät kestävämmän rakennuksen kun Herran päivä tulee ja koettelee kunkin rakennuksen ja antaa palkan tullessaan...
Palavista aineosista rakentaneitten rakennukset vahingoittuvat tulessa mutta ne kuitenkin pelastuvat myös kun sen tuoma kuona erotetaan pois "ikään kuin tulen läpi"!
(ps. tämä ei kuitenkaan tarkoita mitään "kiirastuli-oppia")
Oikea rakennus rakentuu siis Jumalan sanalle Kristus kalliolle ja se rakennus kestää tulessa !
Vrt San 30:5 "Jumalan jokainen sana on tulessa koeteltu, hän on niiden kilpi, jotka häneen turvaavat."
Vrt. http://otakoppi.webnode.fi/news/jeesus-on-kaiken-alkupera-/Kopittelija007 kirjoitti:
Ai mitä pitäisi olla tästä Paavalin vertauksesta...Tutkitaanpa...

Vrt. http://otakoppi.webnode.fi/news/jeesus-on-kaiken-alkupera-/Huom. Tässä San 30.5 kohdassa "jokainen sana on tulessa koeteltu" niin alkukieli käyttää sanaa "tsaraph", joka tarkoittaa "goldsmith"= "kultaseppä" !
Vrt. Jer 9:7 Sentähden, näin sanoo Herra Sebaot: Katso, minä sulatan heidät ja koettelen heitä; sillä mitä muuta minä voisin tehdä tyttären, minun kansani, tähden?
Sananl. 17:3 Hopealle sulatin, kullalle uuni, mutta sydämet koettelee Herra.
Siir 2:5 Sillä kulta koetellaan tulessa ja otolliset ihmiset nöyryytyksen pätsissä.
Jes. 48:10 Katso, minä olen sinua sulattanut, hopeata saamatta, minä olen sinua koetellut kärsimyksen pätsissä.
1 Piet. 4:12 Rakkaani, älkää oudoksuko sitä hellettä, jossa olette ja joka on teille koetukseksi, ikäänkuin teille tapahtuisi jotakin outoa
.
Vrt vielä 1 Piet 1:6 Sentähden te riemuitsette, vaikka te nyt, jos se on tarpeellista, vähän aikaa kärsittekin murhetta moninaisissa kiusauksissa,
1:7 että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa havaittaisiin paljoa kallisarvoisemmaksi kuin katoava kulta, joka kuitenkin tulessa koetellaan, ja koituisi kiitokseksi, ylistykseksi ja kunniaksi Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä.
.
Sak 13:8 Ja näin on käyvä koko maassa, sanoo Herra: kaksi osaa siitä hävitetään ja saa surmansa, mutta kolmas osa siitä jää jäljelle.
13:9 Ja sen kolmannen osan minä vien tuleen; minä sulatan heidät, niinkuin hopea sulatetaan, ja koettelen heitä, niinkuin kulta koetellaan. He huutavat avuksi minun nimeäni, ja minä vastaan heille. Minä sanon: "Se on minun kansani", ja se sanoo: "Herra, minun Jumalani".- sisälukutaito
Kopittelija007 kirjoitti:
Huom. Tässä San 30.5 kohdassa "jokainen sana on tulessa koeteltu" niin alkukieli käyttää sanaa "tsaraph", joka tarkoittaa "goldsmith"= "kultaseppä" !
Vrt. Jer 9:7 Sentähden, näin sanoo Herra Sebaot: Katso, minä sulatan heidät ja koettelen heitä; sillä mitä muuta minä voisin tehdä tyttären, minun kansani, tähden?
Sananl. 17:3 Hopealle sulatin, kullalle uuni, mutta sydämet koettelee Herra.
Siir 2:5 Sillä kulta koetellaan tulessa ja otolliset ihmiset nöyryytyksen pätsissä.
Jes. 48:10 Katso, minä olen sinua sulattanut, hopeata saamatta, minä olen sinua koetellut kärsimyksen pätsissä.
1 Piet. 4:12 Rakkaani, älkää oudoksuko sitä hellettä, jossa olette ja joka on teille koetukseksi, ikäänkuin teille tapahtuisi jotakin outoa
.
Vrt vielä 1 Piet 1:6 Sentähden te riemuitsette, vaikka te nyt, jos se on tarpeellista, vähän aikaa kärsittekin murhetta moninaisissa kiusauksissa,
1:7 että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa havaittaisiin paljoa kallisarvoisemmaksi kuin katoava kulta, joka kuitenkin tulessa koetellaan, ja koituisi kiitokseksi, ylistykseksi ja kunniaksi Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä.
.
Sak 13:8 Ja näin on käyvä koko maassa, sanoo Herra: kaksi osaa siitä hävitetään ja saa surmansa, mutta kolmas osa siitä jää jäljelle.
13:9 Ja sen kolmannen osan minä vien tuleen; minä sulatan heidät, niinkuin hopea sulatetaan, ja koettelen heitä, niinkuin kulta koetellaan. He huutavat avuksi minun nimeäni, ja minä vastaan heille. Minä sanon: "Se on minun kansani", ja se sanoo: "Herra, minun Jumalani".Katolisessa teologiassa kiirastuli ei ole paikka, vaan pelastuneiden puhdistumisen tila ennen Pyhän Jumalan kohtaamista taivaassa.
Esim. uudelleen eron jälkeen avioituva saa katuessaan anteeksi synnin, mutta hänen aiheuttamansa vahinko jää pilaamaan entisen perheen elämää. Tämän tapaista pahuutta saatamme jättää jälkeemme kuollessamme.
2.Kor.7:1. Koska meillä siis on nämä lupaukset, rakkaani, niin puhdistautukaamme kaikesta lihan ja hengen saastutuksesta, saattaen pyhityksemme täydelliseksi Jumalan pelossa. - sisälukutaito
Kopittelija007 kirjoitti:
Ai mitä pitäisi olla tästä Paavalin vertauksesta...Tutkitaanpa...
.
Eli tärkeintähän tässä on että kaiken perustus on Jeesus Kristus Jumalan Sana = Logos, jonka päälle tulee rakentaa... Moni kristitty kuitenkin on vielä "maitoa juova" josta luvun alku kertoo ja usein he rakentavat Kristukselle palavista aineista kuten "puusta, heinistä ja oljista" ! Mutta jo valveutuneemmat osaavat rakentaa jo Jumalan tulta hiukan enemmän kestävistä materiaaleista kuin esim "kullasta, hopeasta ja jalokivistä" ja näin tekevät kestävämmän rakennuksen kun Herran päivä tulee ja koettelee kunkin rakennuksen ja antaa palkan tullessaan...
Palavista aineosista rakentaneitten rakennukset vahingoittuvat tulessa mutta ne kuitenkin pelastuvat myös kun sen tuoma kuona erotetaan pois "ikään kuin tulen läpi"!
(ps. tämä ei kuitenkaan tarkoita mitään "kiirastuli-oppia")
Oikea rakennus rakentuu siis Jumalan sanalle Kristus kalliolle ja se rakennus kestää tulessa !
Vrt San 30:5 "Jumalan jokainen sana on tulessa koeteltu, hän on niiden kilpi, jotka häneen turvaavat."
Vrt. http://otakoppi.webnode.fi/news/jeesus-on-kaiken-alkupera-/"San 30:5 "Jumalan jokainen sana on tulessa koeteltu, hän on niiden kilpi, jotka häneen turvaavat."
Hyviä kohtia. Meillä myös Raamattu on kokonaan erehtymätöntä Jumalan Sanaa. Mutta Jumalan ilmoitus on toki laajempi. Logos, Sana on Jumala. Sana tuli lihaksi.
Kun Jeesus astui taivaaseen, hän ei jättänyt VT:n lisäksi kirjaa (UT), vaan apostolit todistamaan Hänestä. UT syntyi lopullisesti vasta 300-luvulla.
- uskossaJeesukseen
Paavi on antikristus!
- kolmasenkeli
Kyllä Paavi on antikristus, joka parantelee kuolinhaavojaan. Ilmestyskirjan Peto 666 saa vallan ja voiman yhdeksi hetkeksi, ennen Jeesuksen toista tulemista Ilmestyskirjan mukaan.
- seko-oppi
No adventistithan on opeissaan aivan sokeita. Ei he mitään näe. Petoja on vain lepopäivissä ja Jeesukseen uskovissa kirkoissa!
- Adv.eksytys
Niin todella ovatkin seko-oppeineen! EGW on heidät niin pahoin saanut hourujensa lumoihin, etteivät reaaliteettejä näe. Ylösnousemuspäivän ovat demonisoineet ja paholaisen voiton merkiksi nimenneet, sunnuntai on adventismissa 666 - Raamattu ei anna tälläiselle väittämälle minkäänlaista tukea. Sitten kaikki toiset kirkot ja seurakunnat haukutaan Babyloniksi ja paavista tehdään peto; vastapainona tälle huuhaalle röyhistellään sitten muka adventistien olevan "pyhä jäännöskansa". Vaan kun Raamatusta ei näillekään väitteille perusteluja löydy...
Adventisti ratkaisee ongelman sillä, että Ellen G White on näin kirjoittanut - ja koska on, niin tottahan sen täytyy olla, kun kerta Ellen... Hurjinta on, että samaan aikaan väittävät, että Raamatulla olisi korkeampi arvovalta kuin EGW kirjoituksilla. Mutta annas olla, kun joutuvat vastakkainasettelutilanteeseen; johan vievät Ellenin harhat voiton Jumalan sanasta ja adventismin oppikoukerot nostetaan jalustalle kuin kultainen vasikka ikään.
- Kpjuti
Paavi on ja ovat aina olleet vanhoja poikien raiskaajia vanhoja ruukkuja, ei niistä kannata enempää. Maailmassa on n. 5000 uskontokuntaa, joissa on yli 1000 jäsentä, kai aika hyvä satsi jumaliakin. Ja kaikki ovat oikeassa, kaikilla oikea jumala! Olipa se vuori, kivi, kanto tai pökkelö, tai putous.
- KyllästetytAdvarit
Adventistien jumala on Ellen Whiten harhaopeilla kyllästetty pastori.
- luopumuksenaika
Pieni jäännös adventisteja ei hyväksy naispastoreita, koska se on Raamatun vastaista.
- Simelius
Miten tämä sopii siihen että katolinen kirkko tai paavi olisi peto? Meinaan sitä että islam uhoaa valloittavansa Rooman, ja toimii yhä raaemmin tavoitteensa puolesta. Mielestäni islam on todennäköisin peto eikä mikään muu.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015021819217795_ul.shtml- Adv.vainoharhat
Simelius, olen täysin samaa mieltä kanssasi, että islam on peto ja sieltä on Antikristus nouseva. Adventistit ovat niin sokeita tuijottaessaan "paavi-petoa", etteivät näe ISIS, Boko Haram, Al Queda, Hamas ja muiden islamin järjestöjen toimintaa ja sieltä tulevaa uhkaa lainkaan. Libyan rannikolla ISIS ilmoitti rynnistävänsä kohti Eurooppaa (Roomaa). Adventistit eivät tätä noteeranneet millään tavoin. Ei kaiketi kiinnosta.
Jos nämä Libyassa mestatut 21 kristittyä olisivat olleet adventisteja, niin jo kuuluisi huuto läpi adventtikirkon: "Heidät tapettiin sapatin takia!" Mutta nyt, kun he olivat "vain" kristittyjä, jotka teurastettiin KRISTINUSKONSA takia, niin adventistit ovat kuin liri sukassa eivätkä pukahda mitään. Eivät edes pahoittele. Kun nämä marttyyrit eivät olleet adventisteja.... Adventistien vaino-HARHAAN kun ei mitenkään sovi, että kaikki kristityt joutuvat vainotuiksi uskonsa takia; heidän ainoa "kelvollinen" vainon aihe saa olla sapatti - uskosta viis! - marttyyrienääni
"Jos nämä Libyassa mestatut 21 kristittyä "
21 kristittyä koptia tapettiin . Heidän viimeiset sanansa "Herra Jeesus Kristus" tallentui tappajien propagandanauhalle:
http://www.christiantoday.com/article/brother.of.slain.coptic.christians.thanks.isis.for.including.their.words.of.faith.in.murder.video/48412.htm
Alkuaan apostoli Markuksen perustamaa koptikirkkoa johtaa paavi Tawadros. Onko hänkin on muka joku antikristus? - Raamattu
Olisi paljon parempi kun ei kirjoituksissa liioteltaisi, mistä tiedät,että adventistit eivät millään tavoin ole noteeraneet? Haluaisitko,että adventistit kävisivät ja kirjoitelisivat enemmän näillä sivuilla?
- Adv.vainoharhat
Nimimerkille Raamattu: Vastaan esittämääsi kysymykseen, että haluaisin adventistien irtaantuvan tuosta "vaino"-käsityksestään eli että lopun ajan kristittyjen vainot kohdistuisivat vain sapatin pitäjiin. Tämä adventismin väittämä on epäraamatullinen, koska Raamattu sanoo, että KAIKKI kristityt joutuvat vainotuiksi uskonsa tähden. Että vainot koskisivat sapattia/sapatinpitäjiä, sellaista ei Raamatussa lue, se on vain Ellenin hourujen perintöä.
- kolmasenkeli
Adv.vainoharhat kirjoitti:
Simelius, olen täysin samaa mieltä kanssasi, että islam on peto ja sieltä on Antikristus nouseva. Adventistit ovat niin sokeita tuijottaessaan "paavi-petoa", etteivät näe ISIS, Boko Haram, Al Queda, Hamas ja muiden islamin järjestöjen toimintaa ja sieltä tulevaa uhkaa lainkaan. Libyan rannikolla ISIS ilmoitti rynnistävänsä kohti Eurooppaa (Roomaa). Adventistit eivät tätä noteeranneet millään tavoin. Ei kaiketi kiinnosta.
Jos nämä Libyassa mestatut 21 kristittyä olisivat olleet adventisteja, niin jo kuuluisi huuto läpi adventtikirkon: "Heidät tapettiin sapatin takia!" Mutta nyt, kun he olivat "vain" kristittyjä, jotka teurastettiin KRISTINUSKONSA takia, niin adventistit ovat kuin liri sukassa eivätkä pukahda mitään. Eivät edes pahoittele. Kun nämä marttyyrit eivät olleet adventisteja.... Adventistien vaino-HARHAAN kun ei mitenkään sovi, että kaikki kristityt joutuvat vainotuiksi uskonsa takia; heidän ainoa "kelvollinen" vainon aihe saa olla sapatti - uskosta viis!Ilmestyskirjan peto 666 parantelee vielä kuolinhaavaansa, jonka sai Ranskanvallankumouksessa. Ilmestyskirjan mukaan peto saa vallan ja voiman yhdeksi hetkeksi, ennen Jeesuksen toista tulemista. Silloin vainoojina ovat peto ja pedon kumartajat, tyttäret.
- Simelius
kolmasenkeli kirjoitti:
Ilmestyskirjan peto 666 parantelee vielä kuolinhaavaansa, jonka sai Ranskanvallankumouksessa. Ilmestyskirjan mukaan peto saa vallan ja voiman yhdeksi hetkeksi, ennen Jeesuksen toista tulemista. Silloin vainoojina ovat peto ja pedon kumartajat, tyttäret.
Näitä kuolinhaavateorioita on useita mutta islam sai tyrmäyksen ottomaanien sodassa, ja on siitä lähtien noussut uhkaamaan maailmaa. Tämä vaikuttaa realistisimmalta vaihtoehdolta.
- Adv.vainoharhat
Kolmasenkeli ei vaan pääse irti hänkään tuosta päähänpinttymästään, että paavi on peto... On iskostettu Ellen harhoineen tarkkaan, hälläkös väliä, ettei väittämässä olen tolkun tolkkua eikä varsinkaan minkäänlaista tukea sille Raamatusta löydy!
Islam sai kuolinhaavansa Poitiers'n taistelussa v. 732, kun ranskalaiset joukot pysäyttivät sen etenemisen Espanjan kautta Eurooppaan. Mutta nyt islam-peto nostaa päätään, on useaan kertaan ilmoittanut tähtäävänsä maailmanvaltaan. Kristittyjen ja juutalaisten vainot ovat jo täydessä käynnissä! Islam on myös muuttanut lepopäivän perjantaille, 6. viikonpäivälle (666!), pedonluku 666 saadaan sanoista islam, Koraani, Mohammad, Allah. Islam on hivuttautunut jo Eurooppaan, muslimeita on jo liki 2 miljardia = maailman nopeimmin kasvava uskontokunta.
Millä resursseilla, "kolmasenkeli", paavi muka alkaisi teurastaa koko muuta kristikuntaa? Ja ennen kaikkea, millä MOTIIVILLA? Kyllä se viha kristittyjä ja juutalaisia kohtaan on islamin ominaispiirre, ei paavin! - Simelius
Adv.vainoharhat kirjoitti:
Kolmasenkeli ei vaan pääse irti hänkään tuosta päähänpinttymästään, että paavi on peto... On iskostettu Ellen harhoineen tarkkaan, hälläkös väliä, ettei väittämässä olen tolkun tolkkua eikä varsinkaan minkäänlaista tukea sille Raamatusta löydy!
Islam sai kuolinhaavansa Poitiers'n taistelussa v. 732, kun ranskalaiset joukot pysäyttivät sen etenemisen Espanjan kautta Eurooppaan. Mutta nyt islam-peto nostaa päätään, on useaan kertaan ilmoittanut tähtäävänsä maailmanvaltaan. Kristittyjen ja juutalaisten vainot ovat jo täydessä käynnissä! Islam on myös muuttanut lepopäivän perjantaille, 6. viikonpäivälle (666!), pedonluku 666 saadaan sanoista islam, Koraani, Mohammad, Allah. Islam on hivuttautunut jo Eurooppaan, muslimeita on jo liki 2 miljardia = maailman nopeimmin kasvava uskontokunta.
Millä resursseilla, "kolmasenkeli", paavi muka alkaisi teurastaa koko muuta kristikuntaa? Ja ennen kaikkea, millä MOTIIVILLA? Kyllä se viha kristittyjä ja juutalaisia kohtaan on islamin ominaispiirre, ei paavin!En tiedä sitten kumpi tyrmäys oli kyseinen tyrmäys islamille, tuo sinun kirjottama, vai ottomaanien sota. Joka tapauksessa se sai tyrmäyksen ja nyt toipuu kovaa tahtia.
- vaikeavapautua
Adv.vainoharhat kirjoitti:
Kolmasenkeli ei vaan pääse irti hänkään tuosta päähänpinttymästään, että paavi on peto... On iskostettu Ellen harhoineen tarkkaan, hälläkös väliä, ettei väittämässä olen tolkun tolkkua eikä varsinkaan minkäänlaista tukea sille Raamatusta löydy!
Islam sai kuolinhaavansa Poitiers'n taistelussa v. 732, kun ranskalaiset joukot pysäyttivät sen etenemisen Espanjan kautta Eurooppaan. Mutta nyt islam-peto nostaa päätään, on useaan kertaan ilmoittanut tähtäävänsä maailmanvaltaan. Kristittyjen ja juutalaisten vainot ovat jo täydessä käynnissä! Islam on myös muuttanut lepopäivän perjantaille, 6. viikonpäivälle (666!), pedonluku 666 saadaan sanoista islam, Koraani, Mohammad, Allah. Islam on hivuttautunut jo Eurooppaan, muslimeita on jo liki 2 miljardia = maailman nopeimmin kasvava uskontokunta.
Millä resursseilla, "kolmasenkeli", paavi muka alkaisi teurastaa koko muuta kristikuntaa? Ja ennen kaikkea, millä MOTIIVILLA? Kyllä se viha kristittyjä ja juutalaisia kohtaan on islamin ominaispiirre, ei paavin!"...Islam sai kuolinhaavansa Poitiers'n taistelussa v. 732, kun ranskalaiset joukot pysäyttivät sen etenemisen Espanjan kautta Eurooppaan. Mutta nyt islam-peto nostaa päätään, on useaan kertaan ilmoittanut tähtäävänsä maailmanvaltaan. Kristittyjen ja juutalaisten vainot ovat jo täydessä käynnissä! Islam on myös muuttanut lepopäivän perjantaille, 6. viikonpäivälle (666!),..."
Tätä adventisti ei voi koskaan myöntää. Ellen White keksi sunnuntai-pedonmerkin - siitä täytyy nyt pitää kiinni, vaikka koko tulkinta on sekä teologisesti että kirkkohistoriallisesti epätosi. Islam ei ovi Ellenin näkyihin. Onko todellisuus vai Ellen oikeassa? - Adv.vainoharhat
No eihän adventisti toki voi myöntää Ellenin erehtyneen, siinähän romahtaisi kasaan koko adventismi ja adventistipolon identiteetti yhdessä rytäkässä. Siksi on adventistille "siedettävämpää" pitää kiinni ilmiselvästä harhasta kuin myöntää Raamatun totuus. Tätä voisi hyvin verrata siihen pari päivää sitten saarnanneeseen Saudi-kirjanoppineeseen, joka väitti, ettei maa pyöri eikä kierrä aurinkoa, ettei kukaan ole käynyt kuussa ym. mukavaa... Hän myi tätä "totuutena", hihihiii! Samoin Ellenin älyvapaat, historian ja ennen muuta Raamatun kumoamat väittämät herättävät paitsi hilpeätä hämmästystä myös surkuttelun tunteita niihin luottavien adventistien suhteen. Pedon nielaisemaksi joutuvat ja sitten sormi suussa parku kuuluu, että "ei tiedetty, kun meillehän oli opetettu, että se on paavi..."
- mark001
Saat 4 kpl Duracell Ultra paristoa vain 1 eurolla! http://fi.quizonaut.com/campaigns/build/?id=BAA5C283-572D-4EDE-BAFD-BE51021733EE&ref=PA&aid=e1f1b72a&bid=a6a5c28c
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti25216645Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235361- 1152544
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152002Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361741Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111972- 59936
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto28842Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?40840