Kaikissa Euroopan maissa on islamisteja

Aftonbladet: Kaikissa Euroopan maissa on islamisteja, Tanskan isku vakava varoitus koko maanosalle

Muut uutiset
Viikon 4. puhutuin
78 kommenttia

Kööpenhaminan tapahtumat vaikuttavat Pariisin Charlie Hebdo –toisinnolta. Tanskalaisen muhammed-kuvia piirtäneen Lars Vilksin otaksutaan olevan iskun todellinen kohde. Hän on kiertänyt ahkerasti puhumassa sananvapauden puolesta. Tanskan poliisia on moitittu, koska iskuun ei ollut varauduttu riittävän hyvin.

Ruotsalaisen maanpuolustuskorkeakoulun terrorismin tutkijan Magnus Ranstorpin mukaan professori Lars Vilksin tilaisuudessa olisi pitänyt olla poliisivartiointi myös rakennuksen ulkopuolella.

– Ampujan ei olisi pitänyt edes päästä sisälle rakennukseen. Poliisi tosin reagoi nopeasti sen jälkeen, kun terroristi aloitti ammuskelun, Ranstorp pohtii.

– Nyt poliisi pystyi estämään Charlie Hebdo -tyyppisen verilöylyn.

Ranstorpin mielestä nykyisessä tilanteessa on haasteellista se, etteivät iskuja välttämättä tee järjestäytyneet terroristiryhmät vaan yksinäiset ääriryhmien tukijat. Hänen mukaansa Kööpenhaminan iskujen tekijä vaikuttaa tämänhetkisten tietojen valossa amatööritappajalta.

Ruotsi nostaa valmiutta ja lisää vartiointia

Ruotsissa pelätään myös kostotoimia, jotka kohdistuisivat muslimiyhteisöön. Ruotsin sisäministeri Anders Ygeman ilmoittikin sunnuntaina päivällä, että vartiointia synagoogien ja moskeijoiden ympärillä tehostetaan Kööpenhaminan tapahtumien johdosta.

– Iskujen riski ei ole Ruotsissa kasvanut Tanskan tapahtumien johdosta ja on aivan liian aikaista myöskään ottaa oppia tapahtumista, Ygeman toteaa.

Ygeman pitää kuitenkin erityisen vakavana sitä, että Tanskan hyökkäys kohdistui taas juutalaisia vastaan.

Kööpenhaminan isku Pariisin iskun kopio

Aftonbladetin kolumnisti Wolfgang Hansson näkee Pariisin ja Kööpenhaminan iskuissa yhtäläisyyksiä ja antaa vakavan varoituksen koko Euroopalle. Hänen mukaansa kaikissa Euroopan valtioissa on islamisteja, jotka pohtivat sitä, miten voisivat herättää kauhua muissa kansalaisissa. Erityisenä uhkana hän näkee Syyriasta ISIS-järjestön riveistä palanneet henkilöt. Kaiken takana on Isiksen puhemiehen Abu Muhammed al-Adnanin kehotus viime syyskuulta siitä, miten vääräuskoisia pitää kohdella:

“Murskaa hänen päänsä kivellä, teurasta hänet puukollasi tai aja hänen päälleen autolla, heitä hänet alas jyrkänteeltä, kurista tai myrkytä hänet”.

Hanssonin mielestä vakavasti otettavien terroristien tunnistaminen on erityisen vaikeata.

– Usein kaikkien vaarattomimmilta vaikuttavat henkilöt ovat vaarallisimpia. He ovat oppineet poliisin toimintatavat ja tietävät, minkä tyyppisiä ihmisiä polisi seuraa. Pariisin isku vaikutti siihen, että Kööpenhaminassa tehtiin aivan samanlaisen iskun yritys. Ja on vain ajan kysymys, milloin seuraava isku tapahtuu.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Onnee kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu