Olen 30kymppinen mies.
Viimeisen puolen vuotta on häirinnyt outo kylmän tunne vatsan yläpuolella noin nyrkin kokoisella alueella. Iho on myös hieman viileä siltä kohdalta vaikka muualta iho on lämmin.
Mitään varsinaista kipua ei ole mutta tuo tunne on outo..
Viime kesänä samanlainen "märän/kylmän" tunne tuli polven yläpuolelle helteellä pariksi viikoksi.Alussa pari kertaa tarkistin että onko mun housut kastunut polvesta kun niin tuntui märälle, mutta ihan kuivat oli =P Polvi vaan tuntui kylmälle.
Onko tuo jotain nesteen kertymisen tunnusmerkkejä, vai mitä mieltä olette??
kylmän tunne vatsalla?
6
9046
Vastaukset
- veikkausta
Veikkaisin sellaista selitystä - vaikka saattaa kuulostaa yllättävältä - että kyseessä on heijastuma selän puolelta. Hermotushan menee niin, että selkävaivat saattavat yleensäkin oireilla vatsan puolella tai alaraajoissa, ja tässä voi olla takana jokin vaatimaton selän jumiutuminen tai vastaava, joka aiheuttaa tuntemuksia muualla kuin selässä. Selkäselitys ainakin selittäisi samalla kertaa sen, miksi oireet ovat tuntuneet sekä vatsassa että polvessa. Oletko kenties tuntenut selässäsi mitään oireita? Varsin vaarattomalta kaikki kyllä kuulostaa. Ainoa, mikä hivenen ihmetyttää, on tuo ihon kylmyys vatsalla. Se on outo piirre melkeinpä siitä huolimatta, mikä oireiden lopullinen syy on. Oletko siitä aivan varma?
- joriittääkylmyydentunne
Selässä ei ole mielestäni mitään vikaa, istun kyllä paljon tietokoneen edessä päivittäin... että ei se pois suljettua ole etteikö voisi kuitenkin jumia olla.
olen täysin varma tuosta ihon kylmyydestä, päässä ei ole vikaa :)
Selkälihasvenyttelyä vois tietenkin testata, se ei paljoa maksa... - edellinen
Mikä kohta ihosta ihan tarkalleen on kylmä? Rintalastan ja navan välialueko? Jos se siinä tuntuu, niin kylmyys lienee hikirauhasten kanssa jossain tekemisissä, mutta sitten se polvi on ollut kyllä aivan erillinen oire, mikä on outoa, jos tuntemus kuitenkin on ollut sama.
- joriittääkylmyydentunne
siis tarkalleen ottaen heti navan yläpuolella on tuo tunne ja kylmä iho.tarkalleen niin kun nyrkissä laittaa käden navan päälle, niin se ihoalue mikä jää nyrkin alle on kylmä
- Mies48V
Minulla tismalleen samanlaisia tuntemuksia, kylmää ja märkää tuntemusta navan alla vaikkei olekaan. Kuin vyön kylmä solki painaisi. Lisäksi pissattaa normaalia enemmän joten voisiko olla tulehdus virtsateissä ? Vastailkaa jos joku saanut lääkäristä diagnoosin. Vuosi sitten keväällä oli samaa ja lääkäri ei löytänyt vikaa eikä pissanäytteessäkään mitään ollut. Silloinkin nestettä poistui aivan mahdottomasti vaikken juonut mitenkään normaalia enemmän.
Menee yli hilseen kun ei tiedä mitä tämä on. - puutuileva
Hermotukseen ne liittyvät. Aina oletetaan, että esim. iskias on valtavan kipeä, mutta ei se sitä välttämättä ole. Ainoa tunne voi olla puutuminen. Hermothan välittävät kuumaa, kylmää, kipua jne. Eli joka tapauksessa vika on hermojen toiminnassa. Tuskinpa aina edes vaarallista tai automaattisesti lisätutkimuksia vaativaa.
Itselläni esim. toisessa sääressä oli hermopinneoire pari vuotta sitten. Huomasin tunnottoman alueen vahingossa ihokarvoja ajaessa. Vasta kun huomasin, aloin kiinnittää siihen huomiota. Myös varpaat aina sattuivat johonkin ja kompuroin. Tunne oli ärsyttävä (ja myös turvottava), joten ostin kompressiosäärystimet.
Tänä keväänä tuli iskiasoire. Istuessa ja pyöräillessä vasemman reiden ja pohkeen ja kumpienkin jalkapohjien alle alkoi ilmetä puutuneita kohtia. Inhottava tunne, kävelemään lähtiessä tuntui, kuin olisi ollut humalassa. Oire helpotti, ja ostin eräänlaisen tukityynyn, joka laitetaan istuessa alle ja nostaa selän parempaan asentoon.
Iskias voi aiheuttaa myös virtsaoireita, yleensä inkontinenssia, ja silloin pitäisi mennä lääkäriin. Itsellänikin lirahti jonkun kerran (nolosti yöllä) ja epäilin tulehdustakin, mutta kun vaiva korjaantui, en mennyt lääkäriin. Väittäisin, että virtsarakon muutkin kuin inkontinenssioireet ovat ihan mahdollisia. Tarvittaessa urologille? Ja muistakaa kertoa samalla puutumiset tai mahdolliset selkäoireet, niin osaa etsiä syytä oikeasta paikasta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po393359Niin voimakkaat tunteet
Että ajattelin hänen olevan se elämän rakkaus. Silmien edessä vikitteli toista ja hyvästelemättä hylkäs niin tyhjyys jäi162615Nainen, sinä viisas ja ymmärtäväinen
sekä hyvällä huumorintajulla varustettu. Kun kaikki muut ovat kaikonneet, vain sinä olet jäljellä. Ellet kestä kirjoituk242574Puhe on halpaa
Katso mitä hän tekee.Teot kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.Uskokaa punaisia lippuja.Hyvää yötä.441816- 251546
- 1211321
Nainen, se on vain karu totuus, että
sinut on luotu synnyttämään ja mies siittämään. Niin on luomakunnassa säädetty ja niin se on. Sinut luotiin heikoksi ja2791268Joko aiheuttamani pettymys
on lieventynyt? Toivottavasti. Uskallan heittää lentosuukon näin etäältä ja nimettömänä 😘.901239- 1071148
Kosulan Keisari karviossa
Non ni. Kosulan keisari karviossa käväsemässä,kamera pyöri ja tubetulot lopsahti tilille,myös VEROVÄHENNYLSIIN ajo241146