Epäisänmaalliset Venäjä-mieliset nettitrollaajat

Viime sotien aikana Suomen vankilat olivat pullollaan silloisia trollaajia, jotka levittelivät epäisänmaallista Venäjä-mielistä materiaalia mm. lento- ja seinälehtisinä. Nämä nykyiset trollaajat tekevät samaa myyräntyötä, mutta ovat nyt vain siirtyneet nettiin. Samasta ihmissaastasta siis kuitenkin on kysymys.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Et ilmeisesti harkinnut mitä kirjoitit. Viime sotien aikana Suomi asettui Euroopan fasististen maiden joukkoon Mussolinin ja Hitlerin rinnalle. Myös Hitler ja Mussolini pidätti ja teloitti "epäisänmaallisia", mutta kysymyshän oli vain ihmisoikeuksien polkemisesta patrioottisuuden varjolla. Sellaista Suomeako todella ihailet ?

Äänestä
  • Viime sotien aikana Suomi haki turvaa sieltä, mistä sitä sai perivihollistamme Venäjää vastaan. Baltian maat ovat esimerkki, mitä meillekin olisi tapahtunut ilman Saksan ase- ja ruoka-apua, kun ilman niitä olisimme hävinneet sodan ratkaisevat lopputaistelut.

    Silloiset ja nykyiset trollit haluavat Suomen takaisin Venäjän alamaiseksi. Sen vuoksi heidän Venäjää ihannoiva toimintansa oli silloin, ja on myös nykyään epäisänmaallista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


TimoSoini kirjoitti:

Viime sotien aikana Suomen vankilat olivat pullollaan silloisia trollaajia, jotka levittelivät epäisänmaallista Venäjä-mielistä materiaalia mm. lento- ja seinälehtisinä. Nämä nykyiset trollaajat tekevät samaa myyräntyötä, mutta ovat nyt vain siirtyneet nettiin. Samasta ihmissaastasta siis kuitenkin on kysymys.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu