Haluaisin kysellä ulkopuolisten mielipiteitä. Eli, olen ollut jonkinlaisessa suhteessa n. 4 vuotta pojan kanssa. Alussa kavereita ja sitten säädetty ja välillä erottu..ja palattu yhteen..viimeksi erosimme 2013. Palasimme yhteen pari kk sen jälkeen ja kaikki perus hyvin, vaikkei useammin nähty.. Nyt n. Kk sitten sanoi haluavansa "omaa aikaa ja tilaa" ja silti osoitti mustasukkaisuuttakkin välillä, kysyin olemmeko yhdessä.. Ja sitten ei yhtäkkiä osannutkaan vastata. Näimme vähän aika sitten, ja pussasimme ja yritimme jutella, sanoo että "haluaa olla, mutta haluaa omaa rauhaa, eikä osaa päättää mitä tahtoo".. En jaksanut odottaa vastausta ,vaan sanoin että "ei olla sitten yhdessä, kerta et osaa päättää.." sanoi, että molempien on hyvä jatkaa eteenpäin.. Mutta tämä tuntuu ihan sika pahalta..koska sanoi kuitenki haluavansa olla yhdessä.. Vaikea päästä yli, kun niin monesti hän on aina loppupeleissä tullut ottamaan yhteyttä minuun.. Ja ei kuitenkaan itse sanonut, että "ei olla yhdessä" Mitä teen??
Vaikeaa....
Linda12345
3149
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Korjaan tähän ,että siis ihan parisuhteessa olin. Alussa kavereita ja myöhemmin parisuhteessa.
Raastavaa syö ihmistä sisältä eli haluaa katsella vielä parempia vaihtoehtoja markkinoilta,kantapään kautta opeteltu!!!!!
Mietin vain..tuleeko yhteydenottoa vielä? En haluaisi millään päästää irti.. Vaikka tiedän ettei tällainen on off juttu tule kai toimimaan. Sanoihan hän,että "aika siirtyä eteenpäin" mutta sanoiko vain siksi,koska minä sanoin, etten enää jaksa?