Silminnäkijä: "Kristukselle kaapatut"

Katsoitteko? Mitä mieltä? Mitä mieltä palstan uskovaiset?

http://areena.yle.fi/tv/2449780


Yhdysvalloissa vanhemmat lähettävät tuhansia teini-ikäisiä kristilliseen uudelleenkoulutukseen, esimerkiksi jos eivät hyväksy lapsensa homoseksuaalisuutta.



Kun teinin elämä lähtee väärille raiteille, kierre pitää katkaista. Voi olla hyödyllistä päästä irti tutuista ympyröistä. Tätä hyvää tarkoitusta varten Yhdysvalloissa toimii kymmeniä kristillisiä sisäoppilaitoksia. Vanhemmat lähettävät sinne teinejään, usein vasten tahtoaan, saamaan elämän syrjästä kiinni.



Nuori dokumenttiohjaaja Kate Logan lähti tekemään yhdestä tällaisesta sisäoppilaitoksesta myönteistä dokumenttia vuonna 2006. Escuela Caribe toimi itse asiassa Dominikaanisessa tasavallassa, ja sen taustayhteisö on evankelikaalinen. Ohjaaja itsekin oli saman uskonliikkeen jäsen.

Seurantadokumentti muuttui kuitenkin paljastusdokumentiksi kristillisestä fundamentalismista. Laitoksen uudelleenkoulutus perustui äärimmilleen vietyyn kuriin, painostukseen ja myös fyysiseen pahoinpitelyyn.





Ohjelman yksi päähenkilö on David Wernsman, jonka vanhemmat ovat lähettäneet laitokseen eheytymään. He eivät hyväksy poikansa homoseksuaalisuutta. David on äärimmäisen ahdistunut vapaudenriistosta. Hän suree samalla sitä, että vanhemmat eivät hyväksy häntä.



- Luulen että tulen hulluksi täällä, hän huokaa jossain vaiheessa.



Dokumentin ohjaaja ei pysty seuraamaan nuorten ahdistusta sivusta. Hänestä tulee myös aktiivinen toimija, kun Davidia yritetään saada pois sisäoppilaitoksesta. Yritys epäonnistuu ja ohjaaja menettää kontaktin Davidiin useiksi vuosiksi.

- En toivo tätä kokemusta edes pahimmalle vihamiehelleni, toteaa puolestaan Tai, jonka vaiheita dokumentaristi myös seurasi.

Dokumentin teko keskeytyi moniksi vuosiksi. Se valmistui vasta vuosi sitten, sen jälkeen kun ohjaaja sai uudelleen yhteyden Davidiin. Hän halusi, että laitosten todellisuus ja lasten nöyryytykset tuodaan julki.

http://yle.fi/uutiset/kristukselle_kaapatut/7786482
22281
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Hei, kiitti linkistä. Meinasin katsoa, mutta unohtui.

Äänestä

Katsoin ohjelman. Valitettavasti se oli melkoisen "hampaaton" ja epämääräinen. Toki kuvaaja ei varmaan saanut riittävästi materiaalia josta olisi editoimalla saanut enemmän irti.
Ei kuitenkaan menty ns. sosiaalipornon" puolelle.

Äänestä
  • Silminnäkijä esitti näköjään tv-version dokumenttielokuvasta.

    Äänestä

Kerrottiinko tuossa dokkarissa kuolemista joita nämä eheytysleirit saavat aikaiseksi? Kaikki kristityt eivät ole heränneet keskiajalta nykypäivään.

Äänestä
  • Ja osa heistä haluaa sinne takaisin. Muistaakseni myös rohveetta puolimatka...

    Äänestä

  • Mainittiin 157 henkilön kuolleen näissä uudelleenkasvatuslaitoksissa. Kuolinsyitä ei mainittu, varmasti paljon itsemurhia, ehkä murhiakin.

    Äänestä

Ällöttäviä tekopyhiä noi Jeesustelijat.... Jehovat mukiin lukien...

Äänestä
  • Voivat ollakin, mutta Jeesuksen Kristuksen, Vapahtajan omat eivät ole.

    Äänestä

  • "Voivat ollakin, mutta Jeesuksen Kristuksen, Vapahtajan omat eivät ole."

    Siinäpä sitä ällöttävää tekopyhää jeesustelua tulikin ihan tarpeeksi muodossa "no true scotsman"

    Äänestä

No väkisin ei saa ketään "parantaa". Ei edes Jumala sellaista suosi. Vankiloihin vain jos asianomainen on toiselle vaarallinen.

Äänestä
  • Ihmttelen viimeistä lausettasi. Oletko sitä mieltä, että nämä "parannettavat" kuten ohjelman homoseksuaali ovat yhteiskunnalle vaarallisia? Rinnastuksesi on merkillinen. Nämä uudelleenkoulutukset kohdistuvat nuoriin ihmisiin, joiden elämä ei jostain syystä istu kristillisen lahkon muottiin.
    En tiedä keneltä termi "uudelleenkoulutus" on tuohon tullut, mutta sillä on historiassa erittäin synkkä kaiku Stalinin leireistä Pol Potin hirmuhallintoon.

    Äänestä

  • Jos tuossa ohjelmassa oli juku terve ja vaaraton niin se homopoika. Samaa ei voi sanoa hänen vanhemmistaan eikä tvarsinkaan tuon keskitysleirin kristityistä pitäjistä. JA rahaaahan ne tuolla leirillä tekivät, businessta.

    Äänestä

  • agnoskepo kirjoitti:

    Ihmttelen viimeistä lausettasi. Oletko sitä mieltä, että nämä "parannettavat" kuten ohjelman homoseksuaali ovat yhteiskunnalle vaarallisia? Rinnastuksesi on merkillinen. Nämä uudelleenkoulutukset kohdistuvat nuoriin ihmisiin, joiden elämä ei jostain syystä istu kristillisen lahkon muottiin.
    En tiedä keneltä termi "uudelleenkoulutus" on tuohon tullut, mutta sillä on historiassa erittäin synkkä kaiku Stalinin leireistä Pol Potin hirmuhallintoon.

    " En tiedä keneltä termi "uudelleenkoulutus" on tuohon tullut, mutta sillä on historiassa erittäin synkkä kaiku Stalinin leireistä Pol Potin hirmuhallintoon. "

    - siis ateistisista tyypeitä puhut.

    Stalin ja Pol Pot pahimmasta päästä ateisteja. Näkeehän sen historiasta, mitä tekivät.

    Äänestä

Katsoin dokkarin areenasta, pöyristyttävää.

Suomessakaan hengellinen väkivalta ja alistaminen ei ole marginaalisten pikkulahkojen heiniä,
tässä erään nuoren äidin murheita Suomen suurimmassa herätyslikkeessä:
http://keskustelu.suomi24.fi/t/13438919

Äänestä

Hyvä käytäntö. Suomeen saatava tällaisia laitoksia, jotka keskittyvät nuorten psyykkisiin ongelmiin, rikollisuuteen ja kaikenlaiseen velttoiluun. Yhdistetään mielisairaala, koulu, armeija ja kirkko, niin saadaan väärille urille joutuneet nuoret integroitua osaksi yhteiskuntaa. Tälläiselle toiminnalle on tilausta.

Naapurin pedofiilisedät oli kieli pitkällä odottamassa, että oppipoika vapautuu laitoksesta;).

Äänestä

Tyypillistä uskovaisten touhua. Heti kun tulossa naegat. julkisuutta alkaa uhkailu.

Ohjelman lopun kommentti oli jäätävä. Ei voi mitään kun kysessä uskonnollinen liike. Menivätkö ne lakia pakoon Dominikaaniseen tv:ltaan? Voiko USA puuttua siellä tehtyihin rikoksiin? Eikö Dominikaanisella ole joku kytky USA:aan?

Tosin voihan Suomikin tuomita nykyään ulkomaille tehdyistä rikoksista.

Mutta USA on ilmeisesti edelleen maa jossa uskonnon varjolla tehtyihin rikoksiin ei niin hanakasti puututa, seillä on Suomen evlut. kirkon ja edusmiehensä Jukka Keskitalon haikailema "positiivinen" usk. vapaus, jonka nojalla saa tehdä IHAN mitä vaan.

Äänestä
  • Just oli YLEn uutisissa jutua että USAssa edelleen on parasta toivotella koko ajan jumala siunausta jos haluu ääniä vaaleissa.

    Äänestä

  • Oletteko yhtä jyrkkiä tämän lupauksen suhteen, että joogalla voi parantaa homouden, vai onko kristinuskon metodit ainoa inhon kohde?

    "Earlier, Baba Ramdev had promised that yoga could cure homosexuality.  ‘Homosexuality is not genetic. If our parents were homosexuals, then we would not have been born. So it’s unnatural,’ Ramdev told the media after Section 377 was reinstated. ‘The Supreme Court has respected the sentiments of the various religious communities of India. Today they are talking of homosexuality, tomorrow they will talk of having sex with animals,’ he said, calling homosexuality a disease.  He further invited the gay community to his yoga ashram, saying, ‘I guarantee to cure them of homosexuality. I invite the gay community to my yoga ashram and I guarantee to cure them of homosexuality.’  "

    http://www.india.com/whatever/yoga-preventing-rapes-and-curing-homosexuality-since-2000-bc-293098/

    Äänestä

Joku on vain keksinyt hemmetin hyvän keinon jälleen lypsää rahaa typeriltä
"tähtiin tuijottelijoilta". Lypsettäviä näköjään riittää edelleen, varsinkin USA ssa. joka on tunnetusti lahkouskovaisten paratiisi.

Äänestä

Niinhän se yksi tyttö siinä ohjelmassa kertoi että tultiin vain yhtäkkiä noutamaan, kyselemättä, kuin joku Gestapo.
Tuli vain mieleen noinkohan jotkut pervopedofiilitkin voisi hurvattomia uskovaisperheiden teinejä siellä kaapata. Sanoisivat vaan että nytpä lähdettiinkin tyttö kurileirille, isäs ja äitis on niin päättänyt.
Sitten joutuiskin johonkin sadistiseen ilotaloon loppuiäkseen kettinkeihin.

Äänestä

Paul Hoffmanhan pohjasi Left Hand of God-kirjatrilogiansa yhtenä keskiöympäristönä toimivan Hirtetyn Lunastajan (tarinan pseudofantasiamaailman vastine Kristukselle) Pyhätön omakohtaisiin kokemuksiinsa brittiläiseen versioon tuollaisesta sisäoppilaitoksesta. Kirjaili itse kommentoi, että ainoa ero Pyhätön ja sen inspiraationlähteen välillä oli se, että hänen kristillisissä sisäoppilaitoksessaan oppilaita ei saanut teurastaa varoittavana esimerkkinä muille. Sen sijaan pyhätön akolyytteihin kohdistuva sortaminen, harkittu ja impulsiivinen pahoinpitely, vapaudenriisto ja kaikkinainen alistaminen ovat hänen mukaansa autenttinen kuvaus siitä, miten häntä ja hänen koulutovereitaan sisäoppilaitosta pyörittävien pappien taholta kohdeltiin.
Hoffmanin kokemukset ovat neljänkymmenen vuoden takaa ja on ilmeisen käsittämätöntä miten tuollaisia kuvottavia laitoksia voidaan yhä tänä päivänäkin ylläpitää sivistysvaltioiksi itseään kutsuvissa länsimaissa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


tkiiii kirjoitti:

Katsoitteko? Mitä mieltä? Mitä mieltä palstan uskovaiset?

http://areena.yle.fi/tv/2449780


Yhdysvalloissa vanhemmat lähettävät tuhansia teini-ikäisiä kristilliseen uudelleenkoulutukseen, esimerkiksi jos eivät hyväksy lapsensa homoseksuaalisuutta.



Kun teinin elämä lähtee väärille raiteille, kierre pitää katkaista. Voi olla hyödyllistä päästä irti tutuista ympyröistä. Tätä hyvää tarkoitusta varten Yhdysvalloissa toimii kymmeniä kristillisiä sisäoppilaitoksia. Vanhemmat lähettävät sinne teinejään, usein vasten tahtoaan, saamaan elämän syrjästä kiinni.



Nuori dokumenttiohjaaja Kate Logan lähti tekemään yhdestä tällaisesta sisäoppilaitoksesta myönteistä dokumenttia vuonna 2006. Escuela Caribe toimi itse asiassa Dominikaanisessa tasavallassa, ja sen taustayhteisö on evankelikaalinen. Ohjaaja itsekin oli saman uskonliikkeen jäsen.

Seurantadokumentti muuttui kuitenkin paljastusdokumentiksi kristillisestä fundamentalismista. Laitoksen uudelleenkoulutus perustui äärimmilleen vietyyn kuriin, painostukseen ja myös fyysiseen pahoinpitelyyn.





Ohjelman yksi päähenkilö on David Wernsman, jonka vanhemmat ovat lähettäneet laitokseen eheytymään. He eivät hyväksy poikansa homoseksuaalisuutta. David on äärimmäisen ahdistunut vapaudenriistosta. Hän suree samalla sitä, että vanhemmat eivät hyväksy häntä.



- Luulen että tulen hulluksi täällä, hän huokaa jossain vaiheessa.



Dokumentin ohjaaja ei pysty seuraamaan nuorten ahdistusta sivusta. Hänestä tulee myös aktiivinen toimija, kun Davidia yritetään saada pois sisäoppilaitoksesta. Yritys epäonnistuu ja ohjaaja menettää kontaktin Davidiin useiksi vuosiksi.

- En toivo tätä kokemusta edes pahimmalle vihamiehelleni, toteaa puolestaan Tai, jonka vaiheita dokumentaristi myös seurasi.

Dokumentin teko keskeytyi moniksi vuosiksi. Se valmistui vasta vuosi sitten, sen jälkeen kun ohjaaja sai uudelleen yhteyden Davidiin. Hän halusi, että laitosten todellisuus ja lasten nöyryytykset tuodaan julki.

http://yle.fi/uutiset/kristukselle_kaapatut/7786482

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu