Koska vaadimme Ruotsilta (sota)korvauksia ?

Ruotsi aiheutti Suomelle 700 halllintovuotensa aikana niin massiiviset menetykset, että sen kuuluisi maksaa meille oikeastaan satojen miljardien eurojen korvaukset. Joka vuosi tuon 700 vuoden aikana se vei suuren joukon ihmisiä sekä ainakin 40 % vähäisestä sen ajan BKT:sta pelkkänä rosvoutena sotiin ja / tai oman alueensa parantamiseen ja rakennustöihin.

Kun kiertelee ja katselee Tukholmaa tai muita Ruotsin kaupunkeja ja niiden vanhoja arvorakennuksia niin kannattaai muistaa, että ne on melkoiselta osaltaan rakennettu Suomen kansan varoilla. Ja ne Keski-Euroopan kirkoista ryöstetyt aarteet, niiden eteen on vuodatettu virtoinaan suomalaista verta.

Että siinä sitä aihettta korvauksiin.
63153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 63

Vanhimmat

Samana päivänä kuin Venäjä sitoutuu maksamaan oman korvauspottinsa.

Äänestä
  • Oletko sinä koskaan ajatellut? Jos olet niin jatkuuko se vielä?

    Äänestä

  • Vastaus tarkkaan harkitun analyysin lopputoteama.

    Äänestä

Milloin Suomen ja Ruotsin sota käytiin? Ketkä allekirjoittivat rauhansopimuksen?

Äänestä
  • Varmaankin sodittiin silloin kun Ruotsi Suomea valtasi. Mikä läntinen valloittaja on tehnyt alkuasukkaitten kanssa rauhansopimuksia. Kerro muutamasta sopimuksesta.

    Äänestä

  • Israel on tehnyt paljonkin sopimuksia Palestiinalaisten kanssa, mutta rauhaa ei ole saatu.

    Äänestä

  • valehtele-lisää kirjoitti:

    Varmaankin sodittiin silloin kun Ruotsi Suomea valtasi. Mikä läntinen valloittaja on tehnyt alkuasukkaitten kanssa rauhansopimuksia. Kerro muutamasta sopimuksesta.

    Eli 800 vuotta sitten? Sekalaisten svealaisporukoiden aikaan. Ruotsin valtakunnan katsotaan syntyneen vasta Birger jaarlin aikaan, joten ei perusteita korvauksille.

    Sopimuksia ovat tehneet vaikka kuinka paljon alkuasukkaiden kanssa esimerkiksi Yhdysvallat, Britannia dominioineen ja Ranska. Raakoja valloitussotia alueensa laaajentamiseen ilman sopimuksia taas ovat käyneet esimerkiksi Venäjä ja Kiina.

    Äänestä

  • Vaan olivatko suomalaiset liitossa Birger jaarlin kanssa hämeen retkellä. Tulisiko Hämeenlinnalaisten vaatia korvausta Turkulaisilta?

    Äänestä

  • mitesseon kirjoitti:

    Vaan olivatko suomalaiset liitossa Birger jaarlin kanssa hämeen retkellä. Tulisiko Hämeenlinnalaisten vaatia korvausta Turkulaisilta?

    Kyllä ainakin osa oli. Taitaa sekä Varsinais-Suomi että Satakunta olla velkaa Vanajaveden ja Tampereen Pyhäjärven rantojen asukkaille.

    Äänestä

Ruotsihan esti ryssää kansanmurhaamasta suomalaisia talvisodassa, sekös sinua vituttaa.

Äänestä
  • mitenkäs se ruotsi sen estämisen teki,,,,,,,,,,.

    Äänestä

  • Eiköhän se mennyt niin että velivenäläinen pelasti verenhimoisten hurrien kynsistä

    Äänestä

  • näin-se-on kirjoitti:

    mitenkäs se ruotsi sen estämisen teki,,,,,,,,,,.

    Sitten ettei Jooseppi oikein halunnut juuttua suursotaan ja ymmärsi ettei niitä raiskaajia, varkaita ja huoria kaivata sieltä Siperiasti länteen.

    Äänestä

  • ruotsi esti,,,,,,,,,,,,,,,,,,,.
    suomi vaa makas sellällään karjalan kankaalla.

    Äänestä

  • näin-se_on kirjoitti:

    ruotsi esti,,,,,,,,,,,,,,,,,,,.
    suomi vaa makas sellällään karjalan kankaalla.

    Humalassa ei sinun tuossa iässä kannata kirjoittaa.

    Äänestä

ROFLOL LOL LOL LOL!!!!!!!!.
ainoastaan suomen ruottalaanen HURRI voi väittää että ho-m-ot pelasti suomen,,,,,,
yhtään sitten missää.

Äänestä

vesipäisen kuesipäisyyden huippu sanoa totuutena että ruottin homppelit pelasti suomen.
mutta valehtelemises pahinta on se että itse uskoo omiin valheisiin.

Äänestä
  • No niitä iivanoita on yhdessä vuosisatoja kurissa pidetty, Onneksi meillä ei ole tuota aron kulttuuria, jossa vain huolimattomuus ylittää leväperäisyyden.

    Äänestä

  • on meillä kulttuuri että rahalla saa oikeutta ja kulttuuri että sota joukot haetaan suomesta.
    PALJON ON KÄRSITTY VILUA JA NÄLKÄÄÄÄ BALKANIN VUORILLA TAISTELLESSA.
    nii eikös jatkosodas ollu ruottalaanen upseeri suomen armeijas joka oli suoraan jälkeläänen jollekin viipurin ruottalaaselle armeija kreivi komentajalle.

    Äänestä

  • Ilmeisesti totuus tekee kipeää Loimasn kylähullulle.

    Äänestä

ROFLOL LOL LOL LOLLO LOLLO!!!!!!!!!!!!!!
taas paskaa joku päästää käkättimestään.
vai että suomi ja ruotti on oikeen YHDESSÄ pitänyt piippoja kurissa.

Äänestä
  • Pultavan taisteluun asti pidettiin ne siellä missä pitikin. Et voi sille mitään , vaikka olet miten katkera ja pettynyt elämääsi.

    Äänestä

  • Onko tuo taas sitä "vanhan kansan kieltä" jjta ymmärtää joku monista sivupersoonistasi.

    Äänestä

Ketäs vastaan Ruotsi-Suomi soti? Ainakin itärajan tuntumassa Ruotsi-Suomea vastassa oli Venäjän valtakunta. Toki Ruotsi-Suomi soti myös etelässä, kuten Saksan maalla (30-v sota) ja Ukrainassa.
Ukrainan Pultavassa Ruotsi-Suomen kuningas teki ison tappion. Pitäisikö meidän mennä sinne Ukrainaan uudestaan sotimaan?

Äänestä
  • Oletko sinä koskaan ajatellut? Jos olet niin jatkuuko se vielä?

    Äänestä

Älkääs nyt viitsikö. Ettekö edes tunne historiaa? Tässä vähän historian faktaa:

Suomi on yrittänyt monta kertaa tulla suurvallaksi tai vahvan suurvallan osaksi.
1. Ensin sitä yritettiin Ruotsin kanssa eli Ruotsi-Suomen kuningaskuntana.
2. Sitten sitä yritettiin Venäjän keisarikunnan osana autonomisena suurruhtinaskuntana.
3. Sitten sitä yritettiin Suur-Saksan rinnalla
4. Nyt suureksi ja vahvaksi tuloa yritetään yhdessä Euroopan Unionin kanssa.

Kaikista yrityksistä huolimatta Suomi on pieni ja järjestä köyhä maa. Mikähän mahtaisi olla se viides (5) yritys kerta?

Äänestä

Sotakorvaus on oikea sana. Ruotsi hyökkäsi tänne ja sitä seurasi vuosisatain mittainen julma ja sortava miehitys. Vasta venäläisvallan aikana Suomen kansa nousi kansaksi kansojen joukkoon, Ruotsi vain alisti.

Äänestä
  • Ruotsi eli svealaiset miehitti nykyisen Suomen alueen vähän kerrallaan ja liitti sen vuosisatojen aikana muuhun valtakuntaan tasavertaisena osana. Lopullisesti tämä tapahtui 1600-luvun alussa.

    Suomen alue ei ollut siirtomaa.

    Äänestä

  • KunEiMennyt kirjoitti:

    Ruotsi eli svealaiset miehitti nykyisen Suomen alueen vähän kerrallaan ja liitti sen vuosisatojen aikana muuhun valtakuntaan tasavertaisena osana. Lopullisesti tämä tapahtui 1600-luvun alussa.

    Suomen alue ei ollut siirtomaa.

    Sinulla on vakavia ongelmia pääsi terveyden kanssa, jos väität sellaista asemaa tasavertaiseksi, missä miehittäjä jakaa suosikeilleen läänityksiä ja kartanotiluksia valloitetulta alueelta ja nostaa ruotsinkielen ainoaksi hallintokieleksi, yrittäen tukahduttaa alkuperäiskielen.

    Äänestä

  • Suomessa olivat voimassa valtakunnan lait ja kansaliset olivat täysin tasa-arvoisia esimerkiksi virkojen saamisessa.

    Suomessa asuville aatelisille jaettiin myös runsaasti läänityksiä.
    Suomi ei ollut erillinen valtio, vaan osa Ruotsia.
    Ota edes perusasioista selvää, äläkä valehtele,

    Äänestä

  • Taasvaletta kirjoitti:

    Suomessa olivat voimassa valtakunnan lait ja kansaliset olivat täysin tasa-arvoisia esimerkiksi virkojen saamisessa.

    Suomessa asuville aatelisille jaettiin myös runsaasti läänityksiä.
    Suomi ei ollut erillinen valtio, vaan osa Ruotsia.
    Ota edes perusasioista selvää, äläkä valehtele,

    -----kansaliset olivat täysin tasa-arvoisia esimerkiksi virkojen saamisessa.---

    Tarkennus: ne jotka osasivat sujuvasti ruotsia. Ummikkosuomalainen ei ollut mitään muuta kuin massaa ja veronmaksajia.

    ----Suomi ei ollut erillinen valtio, vaan osa Ruotsia.-----

    Onko joku muu kuin sinä väittänyt tuommoista? Ei kai.

    Äänestä

  • KunEiMennyt kirjoitti:

    Ruotsi eli svealaiset miehitti nykyisen Suomen alueen vähän kerrallaan ja liitti sen vuosisatojen aikana muuhun valtakuntaan tasavertaisena osana. Lopullisesti tämä tapahtui 1600-luvun alussa.

    Suomen alue ei ollut siirtomaa.

    ----- ja liitti sen vuosisatojen aikana muuhun valtakuntaan tasavertaisena osana. ----

    Armoton vale, ruotsia puhuat eli riikinruotsalaiset olivat edullisemmassa asemassa.

    Äänestä

  • niinkintapahtui kirjoitti:

    -----kansaliset olivat täysin tasa-arvoisia esimerkiksi virkojen saamisessa.---

    Tarkennus: ne jotka osasivat sujuvasti ruotsia. Ummikkosuomalainen ei ollut mitään muuta kuin massaa ja veronmaksajia.

    ----Suomi ei ollut erillinen valtio, vaan osa Ruotsia.-----

    Onko joku muu kuin sinä väittänyt tuommoista? Ei kai.

    Sinustahan masorjuus olisi virolaisten ja venäläisten tavoin ollut parempi. Saksalaisistakin muuten iso osa polveutuu maaorjista. Hitler oikeastaan teki kaikista saksalaisista valtiaita, Stalinille taas jokainen ryssä oli 'sankarpoika".

    Äänestä

  • niinseolivaan kirjoitti:

    ----- ja liitti sen vuosisatojen aikana muuhun valtakuntaan tasavertaisena osana. ----

    Armoton vale, ruotsia puhuat eli riikinruotsalaiset olivat edullisemmassa asemassa.

    Millä tavalla muka. Suomalaiset kuuluvat virolaisten tavoin pieniin kansoihin jotka eivät ole osanneet muodostaa kylläkokousta pitemmälle menevää valtiota, tästä syystä virkakielenä oli kansalliseen heräämiseen asti ruotsi ja venäjä.

    Äänestä

  • niinseolivaan kirjoitti:

    ----- ja liitti sen vuosisatojen aikana muuhun valtakuntaan tasavertaisena osana. ----

    Armoton vale, ruotsia puhuat eli riikinruotsalaiset olivat edullisemmassa asemassa.

    "Armoton vale, ruotsia puhuat eli riikinruotsalaiset olivat edullisemmassa asemassa."

    Myös nykyisen Suomen alueella oltiin Ruotsin kansalaisia. Sivistyneistö ja yläluokka oli ruotsinkielinen ja täysin samassa asemassa kuin lahden takana asuvat.
    Rahvaan pääosa puhui suomea. mutta ei rahvaalla ollut asiaa virkoihin millään kielellä.
    Et tunne historiaa lainkaan.

    Äänestä

  • Mistäs vuosisadasta se papparinen nyt valehtelee

    Äänestä

  • papparainenvalehtelee kirjoitti:

    Mistäs vuosisadasta se papparinen nyt valehtelee

    Onko sillä häntä

    Äänestä

Pitäisikö samalla laskulla vaatia korvauksia myös niistä orjista, joita aikanaan viikingit veivät orjiksi ????
Onhan noita maksettu muuallakin korvauksia orjatyöstä.

Äänestä
  • Karjalaiset tuhosi Birkan Viikinkien pääkaupungin. Pitäisköhän meidän maksaa ruotsalaisille?

    Äänestä

  • rahaaruotsille kirjoitti:

    Karjalaiset tuhosi Birkan Viikinkien pääkaupungin. Pitäisköhän meidän maksaa ruotsalaisille?

    Totta kai pitäisi, vielä kysytkin.

    Äänestä

  • Suomi maksaa tämänkin korvauksen varmaan mielellään etukäteen könttäsummana, kuten maksoi Kreikallekin.

    Äänestä

  • rahaaruotsille kirjoitti:

    Karjalaiset tuhosi Birkan Viikinkien pääkaupungin. Pitäisköhän meidän maksaa ruotsalaisille?

    Ja missähän sadussa tuo muka tapahtui.

    Äänestä

  • Karjalasta ja etelästäkö, korkeintaa ostamiaan rättejä veivät.

    Äänestä

  • hohoikjakkaa kirjoitti:

    Ja missähän sadussa tuo muka tapahtui.

    Jaa missä sadussa Birkasta en tiedä, mutta:.Ainakin Eerikinkronikka ilmoittaa Sigtunan hävittäjien olleen karjalaisia, kun taas eräät muut keskiaikaiset lähteet puhuvat epämääräisemmin "pakanoista". Eerikinkronikka kuvaa tapahtumia seuraavalla tavalla:
    "He [karjalaiset] purjehtivat mereltä ylävirtaan Mälarille oli tyyni, sade tai myrsky, salaa tulivat Ruotsin saaristoon. Kerran heille tuli sellainen halu että he polttivat Sigtunan, ja niin he polttivat sen perustuksiaan myöten ettei kaupunki ole vieläkään ole toipunut. Jon arkkipiispakin sai siellä surmansa, ja siitä monet pakanat saivat iloita, että kristityt sellaiseen ahdinkoon joutuivat, siitä karjalaisten ja venäläisten maa "

    Tuostakin pitäisi maksaa svenssoneille. Olemme paljon velkaa.

    Äänestä

  • velkataakkamme kirjoitti:

    Sigtunan kirkon ovi on Novgorodissa. Olen sen nähnyt. Venäläisen käsityksen mukaan Novgorod hävitti Sigtunan ja virolaisten mukaan oppaina olivat Viron saarten asukkaat. Suomalaisten tarujen mukaan myös hämäläisiä olisi ollut mukana.

    Äänestä

  • Erikin kronikka puhuu karjalaisista samaten ruåtsalaiset tietosanakirjat. Karjalaiset oli tuolloin Novgorodin puolella ja itse asiassa koko Novgorod on ilmeisesti slaavilaisten ja karjalaisten heimojen perustama

    Äänestä

  • suurivelkamme kirjoitti:

    Erikin kronikka puhuu karjalaisista samaten ruåtsalaiset tietosanakirjat. Karjalaiset oli tuolloin Novgorodin puolella ja itse asiassa koko Novgorod on ilmeisesti slaavilaisten ja karjalaisten heimojen perustama

    Sadut ei ole oikeata historiaa

    Äänestä

Ruotsin kätyrin Klaus Flemingin joukot tappoivat Nuijasodan päätteeksi tuhansia suomalaisia mikä oli silloisesta väkiluvusta ihan hirmuinen määrä. Koskahan Ruotsi on ajatellut korvat sen?

Äänestä
  • Klaus Fleming taisteli Kaarle herttuaa vastaan, josta sitten tuli kuningas.

    Fleming puolusti Suomea, Suomen aatelistoa ja laillista kuningasta, eli Juhana III poikaa Sigismundia.

    Mikäli Klaus Fleming olisi onnistunut, niin valtakunta olisi pysynyt kasassa, eli Ruotsi,, Suomi, Puola ja Balttia olisivat olleet samaa valtakuntaa, Suomen asema olisi myös noussut, eli se olisi varmasti eronnut Ruotsista omaksi hallinnolliseksi alueekseen.

    Äänestä

  • sanonvaan kirjoitti:

    Klaus Fleming taisteli Kaarle herttuaa vastaan, josta sitten tuli kuningas.

    Fleming puolusti Suomea, Suomen aatelistoa ja laillista kuningasta, eli Juhana III poikaa Sigismundia.

    Mikäli Klaus Fleming olisi onnistunut, niin valtakunta olisi pysynyt kasassa, eli Ruotsi,, Suomi, Puola ja Balttia olisivat olleet samaa valtakuntaa, Suomen asema olisi myös noussut, eli se olisi varmasti eronnut Ruotsista omaksi hallinnolliseksi alueekseen.

    Sigismundilla ei oikein ollut käsissään edes Puolaa. Hänen voittonsa olisi johtanut vain jatkuvaan sisällissotaan.
    Nyt Kaarlen voitto rauhoitti Ruotsin sisäisesti, varsinkin kun hän teloitti Suomen niskuroivat aateliset.

    Kaarlen työn pohjalle Axel Oxenstierna ja Kustaa II Aadolf rakensivat tuolloin erittäin nykyaikaisen valtion. Tosin sen kaikki ponnistelu tähtäsivät lähinnä sotimiskyvyn ylläpitoon.

    Äänestä

Luterilainen Ruotsi ei ole koskaan sotinut Suomea vastaan. Kristinusko joka ensin tuotiin Suomeen oli roomalaiskatolista uskoa. Luterilainen suurvalta Ruotsi-Suomi soti Venäjää ja Saksan ruhtinaita vastaan ja näissä sodissa menetti suurvalta asemansa.
Roomalaiskatolinen Sigismund oli lyhyen aikaa Puolan ja Ruotsi-Suomen unionin kuninkaana mutta ei silti palauttanut Ruotsi-Suomeen roomalaiskatolista uskoa.
Hallitsijan vakuutuksessa piti luterilaisen uskon voimassa Ruotsi-Suomen alueella vaikka valtakunnan "toinen osa" Puola oli roomalaiskatolinen.
Historiallinen raja menee siis läntisen kristinuskon ja itäisen kristinuskon (venäläinen ortodoksikirkko) välillä.
Ruotsalaisen hallinnon aika ei todellakaan ollut sortovuosia. Kurjuuden syyt tuli jatkuvista sodista Venäjää ja Saksan ruhtinaita vastaan (mm. 30-vuotinen sota)
Ruotsi-Suomi halusi pysyä Euroopassa suurvaltana siksi oli tarvetta sotatoimille.

Äänestä
  • -----Ruotsi-Suomi halusi pysyä Euroopassa suurvaltana siksi oli tarvetta sotatoimille.----

    Roskaa, mitään Ruotsi-Suomea ei ole koskaan ollut, on ollut vain Ruotsi. Ruotsin kuninkaat halusivat käydä loputtomiin sotia ja niistä sodista meidan esivanhempamme ovat maksaneet katkeran hinnan, sekä aineellisina hyödykkeinä että ihmisinä. Ruotsi saisi korvat ne.

    Äänestä

  • Ruotsi-soti-aina kirjoitti:

    -----Ruotsi-Suomi halusi pysyä Euroopassa suurvaltana siksi oli tarvetta sotatoimille.----

    Sinun esivanhempasi naivat neljäsataa vuotta sukulaiiaan, lopputuloksena on kaltaisesi tyhmääkin tyhmempi idiootti.

    Äänestä

  • Ruotsi-soti-aina kirjoitti:

    -----Ruotsi-Suomi halusi pysyä Euroopassa suurvaltana siksi oli tarvetta sotatoimille.----

    Roskaa, mitään Ruotsi-Suomea ei ole koskaan ollut, on ollut vain Ruotsi. Ruotsin kuninkaat halusivat käydä loputtomiin sotia ja niistä sodista meidan esivanhempamme ovat maksaneet katkeran hinnan, sekä aineellisina hyödykkeinä että ihmisinä. Ruotsi saisi korvat ne.

    Koeta nyt ymmärtää. Ruotsi-Suomi oli koko valtakunnan nimi. Suomi oli Ruotsin kuningaskunnan osana herttuakuntana. Lueppas mm. Kaarle herttuasta joka oli Ruotsin eli koko valtakunnan kuningas. .Kaarle herttua oli Ruotsin kuninkaan Eerikin sukulainen (veli). Kuningashuoneissa tavallisesti läheiset sukulaiset saavat herttuan arvonimen tai jonkin muun aatelisarvon läänityksensä mukaan.
    Kun Suomi liitettiin Venäjän keisarikuntaan niin Venäjän keisarilla oli pitkä litania arvonimiä. Yksi näistä oli Suomen suuriruhtinas. Venäjän keisarin arvonimi ei ollut Suomen keisari vaan hän hallitsi suuriruhtinaan arvossa Suomea. Toki hän oli koko valtakunnan eli keisarikunnan keisari. Tutustupa Aleksanteri I koko arvonimien listaan.
    Aatelisarvot voivat tuottaa joillekin ymmärrysvaikeuksia.
    Puolan kuningas Sigismund oli lyhyen aikaa myös Ruotsi-Suomen kuningas. Näitä valtakuntia (Puolaa ja Ruotsi-Suomea) EI yhdistetty yhdeksi valtakunnaksi vaan yksi kuningas hallitsi molempia kahta (erillisiä) valtakuntia (personaaliunioni).
    Kaarle herttuan olisi pitänyt edustaa omassa herttuakunnassaan (Suomessa) Ruotsin kuningasta mutta näinhän ei tapahtunut vaan he ajatuivat riitoihin ja vangitsivat toisiaan. Kustaa II Aadolf järjesti valtakunnan hallintoa uudelleen eli tehokkaammaksi. Suomen herttuoita ei enää nimitetty vaan nimityspolitiikka oli alemmissa aatelisarvoissa kuten kreiveissä. Herttuoita oli enää vain Ruotsin "emoalueella".
    Sama käytäntö on nyky Ruotsissakin, kuningashuoneen jäsenillä voi olla herttuan arvoja. Sama käytäntö on myös Englannissa kuten Walesin herttuan arvo. Walesin kuningaskunta liitettiin Yhdistyneisiin kuningaskuntiin ja tässä kuningashuonetta edustaa Walesin herttua ei Walesin kunigas. Yhdistyneillä kuningaskunnilla on vain YKSI kuningas (kuningatar). Walesin herttua on myös koko Yhdistyneen kuningaskunnan prinssi perimysjärjestyksen mukaan.
    Opiskelkaa historiaa nin alatte ymmärtää aatelisarvojen järjestelmää. Hanki nyt tietoa ruotsalaisista herttuoista (herttuattarista).

    Äänestä

  • Ja sitten Ruotsi paskoikin alleen Kremlin kääpiöiden ärähdettyä asiasta.

    Äänestä

1. Lue ja Opiskele historiaa!

Agricola, Lönnrot, Runeberg ym. suomenkielen luojat olivat ruotsinkielisiä. Venäjällä oli orjuus. Suomessa ei ollut edes Venäjän vallan alla orjuutta kuten muualla Venäjällä oli orjia. Länsi ja Ruotsi paheksuivat sitä, että venäjällä ihmiset oliivat orjia. Länsi ja Ruotsi olivat syyt miksei suomalaisista tehty orjia.

LÄHTEET historiankirjat, tietosanakirjat,

Emme ole ruotsalaisia, venäläisiksi emme tahdo.

Äänestä
  • Muuten oikein, mutta korjaan sinua sen verran, että alkuperäinen sanonta kuului: "Ruotsalaisia emme ENÄÄ ole, venäläisiksi emme halua tulla, olkaamme siis suomalaisia".

    Olimme siis ruotsalaisia; kielestä huolimatta.

    Äänestä

  • wertwetetewtet kirjoitti:

    Muuten oikein, mutta korjaan sinua sen verran, että alkuperäinen sanonta kuului: "Ruotsalaisia emme ENÄÄ ole, venäläisiksi emme halua tulla, olkaamme siis suomalaisia".

    Olimme siis ruotsalaisia; kielestä huolimatta.

    ------Olimme siis ruotsalaisia; kielestä huolimatta.-----

    Sun kantsii opetella erottamaan kansalaisuus ja kansallisuus.

    Äänestä

Poliitikko Paavo Lipposen mielestä me suomalaiset olemme Ruotsille jossain kumman velassa ja niin paljon, että emme ikinään kykene sitä maksamaan. Huoh, on se vaikeeta.

Sen takia hän vaatii kaikissa kouluissa kaikkien suomalaisten pakkoluettavaksi ruotsinkieltä, sillä lailla osoittaaksemme ikuista kiitollisuutta Ruotsille. En vain tiedä mistä meidän pitää olla loputtoman kiitollisia.

Äänestä
  • Suomi on kaksikielinen maa, sinusta epäilemättä olisi parempi jos toinen kieli olisi venäjä, hrlvetti tosin jäätyy ennenkuin tuo tapahtuu.

    Äänestä

Hirveästi oomme ruotsille velkaa, kun karjalaiset poltti ja raiskasi Sigtunassa. Voimmeko milloinkaan maksaa velkaamme?

Äänestä
  • Sinä tuskin ainakaan KELALLE voit koskaan maksaa takaisin sieltä ottamaasi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

voi-kun-pännii kirjoitti:

Ruotsi aiheutti Suomelle 700 halllintovuotensa aikana niin massiiviset menetykset, että sen kuuluisi maksaa meille oikeastaan satojen miljardien eurojen korvaukset. Joka vuosi tuon 700 vuoden aikana se vei suuren joukon ihmisiä sekä ainakin 40 % vähäisestä sen ajan BKT:sta pelkkänä rosvoutena sotiin ja / tai oman alueensa parantamiseen ja rakennustöihin.

Kun kiertelee ja katselee Tukholmaa tai muita Ruotsin kaupunkeja ja niiden vanhoja arvorakennuksia niin kannattaai muistaa, että ne on melkoiselta osaltaan rakennettu Suomen kansan varoilla. Ja ne Keski-Euroopan kirkoista ryöstetyt aarteet, niiden eteen on vuodatettu virtoinaan suomalaista verta.

Että siinä sitä aihettta korvauksiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu