Hyvä presidentti allekirjoitti huonon lain. Mutta peli ei ole vielä pelattu.
Presidentti Sauli Niinistö vahvisti sukupuolineutraalin avioliittolain allekirjoituksellaan tänään 20. helmikuuta 2015. Oikeusministeriö ryhtyy nyt valmistelemaan avioliittolain muutoksia muihin lakeihin. Laki ei astu voimaan vielä, vaan vasta maaliskuussa 2017. Lain voimaantulon tiellä on kuitenkin kaksi huomionarvoista asiaa: Kevään eduskuntavaalit ja tulossa oleva kansalaisaloite sukupuolineutraalin avioliittolain kumoamiseksi. Molempiin on nyt kiinnitettävä erityistä huomiota.
Alkuvuodesta 2015 perustettu Aito avioliitto -yhdistys aikoo tuoda maalis-huhtikuussa kansalaisaloitteen, joka tähtää sukupuolineutraalin avioliittolain kumoamiseen. Kansalaisaloitteen pohjalta uusi eduskunta voi, jos tahtotilaa ja rohkeutta riittää, kumota sukupuolineutraalin avioliittolain. Avioliittolain muutos on kaikkea muuta kuin loppuun käsitelty.
Liity mukaan yhdistykseen (www.aitoavioliitto.fi) ja pysyt ajan tasalla tästä kehityksestä.
http://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/667/hyva_presidentti_allekirjoitti_huonon_lain_mutta_peli_ei_ole_viela_pelattu
Presidentti Sauli Niinistö vahvisti sukupuolineutraalin avioliittolain allekirjoituksellaan tänään 20. helmikuuta 2015. Oikeusministeriö ryhtyy nyt valmistelemaan avioliittolain muutoksia muihin lakeihin. Laki ei astu voimaan vielä, vaan vasta maaliskuussa 2017. Lain voimaantulon tiellä on kuitenkin kaksi huomionarvoista asiaa: Kevään eduskuntavaalit ja tulossa oleva kansalaisaloite sukupuolineutraalin avioliittolain kumoamiseksi. Molempiin on nyt kiinnitettävä erityistä huomiota.
Alkuvuodesta 2015 perustettu Aito avioliitto -yhdistys aikoo tuoda maalis-huhtikuussa kansalaisaloitteen, joka tähtää sukupuolineutraalin avioliittolain kumoamiseen. Kansalaisaloitteen pohjalta uusi eduskunta voi, jos tahtotilaa ja rohkeutta riittää, kumota sukupuolineutraalin avioliittolain. Avioliittolain muutos on kaikkea muuta kuin loppuun käsitelty.
Liity mukaan yhdistykseen (www.aitoavioliitto.fi) ja pysyt ajan tasalla tästä kehityksestä.
http://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/667/hyva_presidentti_allekirjoitti_huonon_lain_mutta_peli_ei_ole_viela_pelattu
Vastaukset 27
Vanhimmat
Ehei. Tuo aloite ei koskaan tule saamaan viittäkymmentätuhatta ääntä, joka vaaditaan jotta se menisi eduskuntakäsittelyyn. Lyön vetoa ihan mistä tahansa. Palataanpa asiaan sitten kun aloite on kuollut. Ja niin myös tulee takuuvarmasti käymään. Tässä maassa kun vain yksinkertaisesti ei ole tarpeeksi uskonnollisia fanaatikkoja, jotta saisitte tuon läpi. Ei ole eikä tule olemaan.
Löytyy 50000 ihmistä, jotka eivät halua pilata tulevien sukupolviemme elämää, niin että suomalaisrotu loppuu. Siihenhän tuo neutraalihullutus loppuviimeksi tähtää. On selkeästi nähtavissä pyrkimys lopettamaan minipienen suomalaisyhdyskunnan elinkelpoisuus
. Muslimit ja monet muut rodut eivät missään nimessä halua sellaista näkyä jälkeläisilleen. Miksi pohjoismaat haluavat tehdä tämän omalle rodulleen - kuka vastaisi?
Kylillä ja kujilla kuulutetaan alapään viisautta toitottaen, jotta uneliaammatkin heräisivät uuteen keksittyyn "ihanuuteen". Ja kouluissa pitää oppilaita oikein olantakaa valistaa jos tv ja netti ei kakkia lapsia tavoita. Se on perhevalistusta se - kansan lopettamiseksi.
"Löytyy 50000 ihmistä, jotka eivät halua pilata tulevien sukupolviemme elämää, niin että suomalaisrotu loppuu. Siihenhän tuo neutraalihullutus loppuviimeksi tähtää. On selkeästi nähtavissä pyrkimys lopettamaan minipienen suomalaisyhdyskunnan elinkelpoisuus"
Tuo on yksinkertaisesti pelkkää vainoharhaista sekoilua. Avioitumisoikeuden ulottaminen muihinkin kuin heteropareihin ei mitenkään estä ketään tuottamasta jälkeläisiä ihan niin paljon kun viettiä riittää ja fysiikka kestää.
Löytyykö? Miksi sitten kaksi täysin samasta aiheesta tehtyä kansalaisaloitetta eivät ole saaneet allekirjoituksia kuin muutaman sata kappaletta?
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1052
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1041
Miksi lapsille on koulun ja median kautta opetettava homoutta?
On sanontakin "kyllä luonto tikanpojan puuhun ajaa". Luonnollisilla oppimattomilla ihmisillä tuo on ollut itsestäänselvyys. Jos jotkut eivät ole menneet luonnollisessa pariutumisessa elämäänsä, vaan jääneet omaan versioonsa, on harvaan asutuissa maissa jokainen saanut toimia mielensä mukaan välttäen julkisuutta. Homouden rankaiseminen lienee tapahtunut juuri SIITÄ SYYSTÄ, ETTÄ NUORET JA LAPSET VARJELLAAN ESIMERKILTÄ. Sanalla sanoen epidemia ei leviä, ja kansa kasvaa luonnollisesti luonnollisissa perheissä. Kouluilla nimenomaan oli kristinuskosta kumpuava sivistävä tarkoitus. Kun sen pakollisuus tuli maahamme, opetusta ei ole annettu kouluissa seksuaalisuudesta. Ns. jatkokoulussa annettiin elämään aikuisohjeita ja opetusta, miten perhe hoidetaan. Mielestäni kouluun ei olisi kuulunut ollenkaan seksivalistus, mutta median ryöpyn rinnalla sekin lienee ollut pakollinen totuudenmukaisena ja luonnollisena Raamatun sanaan perustuen.
Kodillehan kasvatus oikeasti kuuluu, mutta kansamme päättäjät on senkin kumonneet maailman kansojen kärkimaana jo puolivuosisataa. Lapset on pitänyt irroittaa jo vauvoina äitinsä luonnollisesta läheisyydestä rakkaudettomaan kiertolaispäiväkasvatukseen.
Näin toteutui pitkäntähtäimen suunnitelma pohjaksi tulevaan perherakkaudettomuuteen ja se onnistui lähes täydellisesti. Kaikkien nähtävissä on perheiden avuttomuus, erot ja väkivalta huostaanottoineen. Sielunvihollisella on juonensa.
Jumala antaa ihmisille aikaa palata yhteyteensä - mutta siihenkin on vain aikansa. Nimenomaan itse Jeesus sanoi: "Joka viettelee yhdenkään näistä vähmimmistä...." Hän ei sanojaan kumoa.
Miksi harvojen vallassa oleva media on saanut muokata kansamme opettajia myöten näin pitkälle luonnottomuuteen? Miksi media saa vuosi vuodelta retostella ihmisen alapään asioilla julkeasti? Kansamme on hiljaa. Onko tämäkin maa vasta niin vähän aikaa saanut nauttia kristinuskosta, että se oli helppo kumota? Kumoaminen on tapahtunut vauhdilla viime vuosina ja yhtä vauhdilla tuli päivälehtiin selvännäkijöiden pitkät palstat tänynnä puhelinnumeroitaan. Nuoret ajautuvat nyt helposti itsekin "opiskelemaan" seurakuntayhteyden sijaan erilaisiin okkultistisiin kerhoihin.
>>Miksi lapsille on koulun ja median kautta opetettava homoutta?>>
Lapsille ei ole opetettava homoutta, eikä sellaista kukaan vaadi, vaan tuo on fundamentalistiuskovaisten vainoharhaisuutta lietsova olkiukko.
>>On sanontakin "kyllä luonto tikanpojan puuhun ajaa". Luonnollisilla oppimattomilla ihmisillä tuo on ollut itsestäänselvyys. Jos jotkut eivät ole menneet luonnollisessa pariutumisessa elämäänsä, vaan jääneet omaan versioonsa, on harvaan asutuissa maissa jokainen saanut toimia mielensä mukaan välttäen julkisuutta.>>
Eläinkunnassa esiintyy homoseksuaalisuutta ihmisen lisäksi muutenkin. En tiedä sen syytä, mutta ei se mitenkään erityisen luonnotonta näytä olevan.
>>Homouden rankaiseminen lienee tapahtunut juuri SIITÄ SYYSTÄ, ETTÄ NUORET JA LAPSET VARJELLAAN ESIMERKILTÄ.>>
Tuo on mahdollista. Olen kuitenkin sitä mieltä, että "esimerkki" ei kenestäkään homoseksuaalia tee, vaan sellaiseksi synnytään. Asiaa on tutkittu...
>>Sanalla sanoen epidemia ei leviä, ja kansa kasvaa luonnollisesti luonnollisissa perheissä.>>
...ja mistään taudista ei ole kysymys, vaikka te fundamentalistit haluattekin inhonlietsontanne nimissä niin esittää. Mitä sinä ylipäätään kuvittelet luonnollisuudesta tietäväsi, kun et näytä tietävän mitään sen systemaattisesta tarkastelustakaan?
>>Kouluilla nimenomaan oli kristinuskosta kumpuava sivistävä tarkoitus. Kun sen pakollisuus tuli maahamme, opetusta ei ole annettu kouluissa seksuaalisuudesta. >>
Oppivelvollisuus ja seksuaalivalistus ovat hyviä asioita - kristillinen fundamentalismi ei ole. Tämä näkyy ihan käytännössä...
>>Ns. jatkokoulussa annettiin elämään aikuisohjeita ja opetusta, miten perhe hoidetaan. Mielestäni kouluun ei olisi kuulunut ollenkaan seksivalistus, mutta median ryöpyn rinnalla sekin lienee ollut pakollinen totuudenmukaisena ja luonnollisena Raamatun sanaan perustuen.>>
...ja tuollaisessa perähikiäläisessä argumentaatiossa keskustelupalstoilla.
>>Kodillehan kasvatus oikeasti kuuluu, mutta kansamme päättäjät on senkin kumonneet maailman kansojen kärkimaana jo puolivuosisataa. Lapset on pitänyt irroittaa jo vauvoina äitinsä luonnollisesta läheisyydestä rakkaudettomaan kiertolaispäiväkasvatukseen.>>
No jos kansa on takapajuista junttia niin parempi on, että joku asioista tietävä mielummin valistaa. Tietääkseni lapsia ei mitenkään väkipakolla riistetä päiväkoteihin, vaan vanhemmat ovat aivan itse jälkeläisensä sellaisiin päättäneet laittaa.
>>Näin toteutui pitkäntähtäimen suunnitelma pohjaksi tulevaan perherakkaudettomuuteen ja se onnistui lähes täydellisesti. Kaikkien nähtävissä on perheiden avuttomuus, erot ja väkivalta huostaanottoineen. Sielunvihollisella on juonensa.>>
Joo tottakai kaikki on Saatanan salajuonta... sitä oli varmaan puhdas vesijohtovesi, kaikki lääkkeet... ja spärdärit tietty!
>>Miksi harvojen vallassa oleva media on saanut muokata kansamme opettajia myöten näin pitkälle luonnottomuuteen? Miksi media saa vuosi vuodelta retostella ihmisen alapään asioilla julkeasti? Kansamme on hiljaa.>>
No kansa saa kyllä ihan vapaasti valita seuraako mediaa vai ei, ja saa myös ihan itse perustaa omaa mediaa. Näin on meillä sekulaarissa pohjoismaassa ja hyvä niin. Tuo sinun alapäätabusi kielinee kohdallasi ongelmasta mihin en voi enkä halua puuttua, mutta sen sanon, että älä kuvittele maailman haluavan jämähtää keskiajallesi.
>>Onko tämäkin maa vasta niin vähän aikaa saanut nauttia kristinuskosta, että se oli helppo kumota?>>
Mielestäni siitä on kyllä "nautittu" ihan tarpeeksi kauan. Jo oli aikakin, että järjen valo alkaa loimottaa jopa tällaisissä perähikiöissä kuin Suomi. Onhan niistä valistusajan vuosista jo jokunen vuossata aikaakin...
>>Kumoaminen on tapahtunut vauhdilla viime vuosina ja yhtä vauhdilla tuli päivälehtiin selvännäkijöiden pitkät palstat tänynnä puhelinnumeroitaan.>>
Selvännäköjöiden bisneksen kannattavuus vaan kertoo kansan tyhmyydestä, siitä samanlaisesta tyhmyydestä kuin mitä uskonnollinen fundamentalismi on.
>>Nuoret ajautuvat nyt helposti itsekin "opiskelemaan" seurakuntayhteyden sijaan erilaisiin okkultistisiin kerhoihin.>>
Onneksi itse olen tuollaiset kerhot nuoruudessani välttänyt, ja pysytellyt luonto- ja tiedeharrastusten parissa.
Ja IR :kin on taas vauhdissa ja opettajanakin "realistina"!!
Omapahan on hallusinaatiosi, jos minua IR:nä pidät.
Uskon, että löytyy tuo 50 000 tuhatta allekirjoittanutta. Eivain tosiuskovaiset vaan myös monet muut perinteisiä arvoja kunnioittavat ovat valmiita allekirjoittamaan lain kumoamiseksi.
Uskoahan saa mitä huvittaa. Tuo läpimennyt ja nyt presidentin hyväksymä aloite muuten keräsi avauspäivänään satakuntatuhatta allekirjoitusta. Nuo, jotka ovat sitä vastaan, ovat keränneet keskimäärin 5-10 allekirjoitusta vuorokaudessa.
Ette te osaa.
Vastaus kirjoitukseen "Hyvä presidentti allekirjoitti huonon lain"
21.2.2015
Tämä lähestymistapa asiaan on täysin väärä ja syntinen Kaikkivaltiaan Pyhän Sanan, Lain ja Järjestyksen näkökulmasta, mutta toki luonteenomainen omantuntonsa ja pelastuksensa myyville porttokristityille. Kristus käski hylkäämään kaikki muut päällikkyydet samoin kaikki muutkin orjuuttavat sidokset rakkaudesta häneen.
Ainoa oikea lähestymis- ja toimintatapa on todeta kyseinen, Lissabonin sopimuksen alainen EU-Suomen yhteiskuntajärjestelmä ja hallinto Kaikkivaltiaan Pyhää Tahtoa, Sanaa, Lakia ja edelleen Järjestystä sekä myös Kaikkivaltiaalle annettuja valoja ja lupauksia rikkovaksi samoin kuin valtio- ja maanpetokselliseksi yhteiskuntajärjestelmäksi ja hallinnoksi sekä tämän johdosta ehdottomasti pysyä erossa siitä tai irtisanoutua siitä ja kieltäytyä tottelemasta tällaisia Kaikkivaltiaan Luomakunnan Pyhän Järjestyksen hylkääviä, rikkovia, kieltäviä ja turmelevia lakeja, jotka vieläpä kriminalisoivat niin Kaikkivaltiaan Pyhän Sanan, Lain ja Järjestyksen noudattamisen kuin itse Kristuksen ja Kaikkivaltiaankin.
"Olen luonut henkiolennot ja ihmiset vain palvelemaan Itseäni." (Koraani, 51:56)
”Ei kukaan voi palvella kahta herraa; sillä hän on joko tätä vihaava taikka toista rakastava, taikka tähän liittyvä ja toista halveksiva (hylkivä). Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa.” (Matt.6:24)
Silloin Jahushua (Jeesus) sanoi hänelle: "Mene pois, saa tana; sillä kirjoitettu on: 'JHVH:a, sinun Jumalaasi, pitää sinun kumartaman ja Häntä ainoata palveleman (Hänelle ainoalle työtä tekemän).'" (Matt.4:10)
”Minulle on annettu kaikki auktoriteetti (valta) taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat Minun opetuslapsikseni kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään, mitä Minä olen käskenyt pitää. Ja katso, Minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.” (Matt.28:18-20)
Ja Jumala sanoi:
"Jeesus, katso, Minä otan sinut, sitten olen ylentävä sinut luokseni ja vapauttava sinut niistä, jotka ovat uskottomia, sekä asettava ne, jotka sinua seuraavat, uskottomien yläpuolelle aina Ylösnousemuksen päivään saakka. Aikanaan on teidän kaikkien palattava minun luokseni, ja minä olen ratkaiseva sen, mistä te keskenänne kiistelitte.
Mitä niihin tulee, jotka eivät uskoneet, olen kurittava heitä raskaalla rangaistuksella sekä tässä että tulevassa elämässä; eivätkä he löydä ketään auttajaa."
"Mutta uskovaisille ja hyviä töitä harjoittaville Hän on antava heidän täyden palkkansa. Jumala ei rakasta väärintekijöitä."
(Koraani, 3:54-56)
"Isä rakastaa Poikaa ja on antanut kaikki hänen käteensä. Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä." (Joh.3:35-36)
Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. (Mark.16:15-16)
Ja hän sanoi heille: "Niin on kirjoitettu, että Kristus oli kärsivä ja kolmantena päivänä nouseva kuolleista,
ja että parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava hänen nimessänsä kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista. Te olette tämän todistajat." (Luuk.24:46-48)
"Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani;
ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi". (Joh.8:31-32)
"Siten sen vuoksi jokainen teistä, joka ei luovu / erottaudu / irtisanoudu / sano hyvästejä / vetäydy pois / kieltäydy kaikesta muiden etummaisuuksien/päällikkyyksien alamaisuudesta, ei kykene olemaan/ omaa voimaa olla minun opetuslapseni." (Luuk.14:33)
"Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi,
Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi." (Joh.3:16-17)
"Hän lähettää selvät merkit palvelijalleen, jotta tämä voisi johtaa teitä pimeydestä valoon; sillä totisesti ALJAH (Jumala) rakastaa teitä ja on teille armollinen." (Koraani 57:9)
”Minä olen tie totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin Minun kauttani.” (Joh.14:6)
”Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys.” (Joh.10:10)
”Minä olen maailman valkeus; joka Minua seuraa, se ei pimeydessä vaella, vaan hänellä on oleva elämän valkeus.” (Joh.8:12)
"Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jahushua (Jeesuksen) Kristuksen." (Joh.17:3)
"Pitäkää siis velvollisuudestanne ALJAHia (Jumalaa) kohtaan ja totelkaa minua. Totisesti on ALJAH (Jumala) minun ja teidän Herranne; palvelkaa sentähden Häntä. Tämä on oikea tie." (Koraani 43:63-64)
(jatkoa edelliseen)
”Opettaja, mitä minun pitää tekemän, että minä iankaikkisen elämän perisin?”
Niin Hän (Kristus) sanoi hänelle: ”Mitä laissa on kirjoitettuna? Kuinkas luet?”
”Hän (lainoppinut) vastasi ja sanoi: ”Rakasta JHVH:a, sinun Jumalaasi kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi, ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.” Hän (Kristus) sanoi heille: ”Oikein vastasit; tee se, niin sinä saat elää.”
(Luuk.10:25-28) & (Matt.22:36-40) & (Mark.12:28-33)
”Sentähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille; sillä tämä on laki ja profeetat.” (Matt.7:12)
"Älkää luulko, että Minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en Minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.
Sillä totisesti Minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten kuningaskunnassa kutsuttaman, mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten kuningaskunnassa." (Matt.5:17-19)
"Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää." (Luuk.16:17)
"Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa."
(Matt.24:35 & Mark.13:31&Luuk.21:33)
"Autuaat ne, jotka noudattavat hänen käskyjänsä / pesevät vaatteensa, että heillä olisi valta syödä elämän puusta ja he pääsisivät porteista sisälle kaupunkiin! Ulkopuolella (Uuden Jerusalemin) ovat koirat ja lääkitsijät/myrkyttäjät (velhot) ja huorintekijät ja murhaajat ja väärien käsitysten palvelijat (epäjumalanpalvelijat) ja kaikki, jotka valhetta rakastavat ja tekevät." (Ilm.22:14-15)
Sano: "Me uskomme Jumalaan, siihen, mitä on ylhäältä ilmoitettu meille ja mitä on ilmoitettu Aabrahamille, Ismaelille, Iisakille ja Jaakobille sekä (Israelin) sukukunnille, siihen, mitä Mooses, Jeesus ja profeetat ovat saaneet Herraltansa; me emme tee mitään erotusta heidän välillään, ja Hänen tahtoonsa ja johdatukseensa olemme alistuneet". (Koraani 3:83 & 2:136-137)
"Ja Me lähetimme profeettain jälkeen Jeesuksen, Marian pojan, vahvistaen sen, mikä ennen Häntä oli sanottu Toorassa; Hänelle Me annoimme evankeliumin, joka sisälsi johdatuksen ja valkeuden sekä varmensi sen, mikä edellä oli sanottu Toorassa, - ollen myös johdatukseksi ja kehoitukseksi niille, jotka karttavat pahaa."
(Koraani 5:46)
"Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät; mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät." (Matt.7:13)
"Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten kuningaskuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te (Jumalan) lain rikkojat (laittomuuden tekijät)'." (Matt.7:21-23)
”Ja siitä me tiedämme Hänet tuntevamme, että pidämme Hänen käskynsä.
Joka sanoo: ”Minä tunnen Hänet”, eikä pidä Hänen käskyjänsä, se on valhettelija, ja totuus ei ole hänessä.
Mutta joka pitää Hänen Sanansa, hänessä on Jumalan rakkaus totisesti täydelliseksi tullut. Siitä me tiedämme, että me Hänessä olemme.”
(1.Joh.2:3-5)
”Siitä me tiedämme, että rakastamme Jumalan lapsia, kun rakastamme Jumalaa ja noudatamme Hänen käskyjänsä.
Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme Hänen käskynsä. Ja Hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman.” (1.Joh.5:2-3)
”Joka sanoo Hänessä pysyvänsä, on velvollinen vaeltamaan, niinkuin Hän vaelsi.” (1.Joh.2:6)
"Ja joka tähän kiveen (Kristukseen) kaatuu, se ruhjoutuu, mutta jonka päälle se kaatuu, sen se murskaa." (Matt.21:44 & Luuk.20:18)
(jatkoa edelliseen)
Ja katso, enkelit sanoivat: »Maria, ALJAH (Jumala) ilmoittaa sinulle hyvän sanoman, että hänen Sanansa tulee sinulle. Hänen nimensä on oleva Messias, Jeesus, Marian poika, hän on kuuluisa tässä ja tulevassa elämässä, yksi niistä, jotka korotetaan ALJAHin (Jumalan) läheisyyteen."
(Koraani 3:44)
"Messias, Jeesus, Marian poika, on yksinomaan Jumalan profeetta ja Hänen Marialle lähettämänsä Sana sekä Hänestä (hänen päällensä) tullut Henki;..." (Koraani 4:171)
"Minä olen se hyvä paimen, ja minä tunnen omani, ja minun omani tuntevat minut,
niinkuin Isä tuntee minut ja minä tunnen Isän; ja minä annan henkeni lammasten edestä.
Minulla on myös muita lampaita, jotka eivät ole tästä lammastarhasta; myös niitä tulee minun johdattaa, ja ne saavat kuulla minun ääneni, ja on oleva yksi lauma ja yksi paimen." (Joh.10:14-16)
"Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua.
Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni.
Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä.
Minä ja Isä olemme yhtä." (Joh.10:27-30)
"Ja minä sanon sinulle: sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani, ja tuonelan portit eivät sitä voita. Minä olen antava sinulle taivasten kuningaskunnan avaimet, ja minkä sinä sidot maan päällä, se on oleva sidottu taivaissa, ja minkä sinä päästät maan päällä, se on oleva päästetty taivaissa."
(Matt.16:18-19 & Matt.18:18)
"... ja jotta teistä tulisi seurakunta, joka kutsuu ihmisiä hyvyyteen, säätää heille oikeat elämäntavat ja estää heitä pahuudesta; sellaiset ihmiset tulevat menestymään." (Koraani 3:103)
"Te olette paras seurakunta, mikä on muodostunut ihmisten keskuuteen. Te määräätte ihmisille oikeat elämäntavat, estätte heitä pahuudesta ja uskotte ALJAHiin (Jumalaan)." (Koraani 3:109)
"Teidän (lähettiläiden) seurakuntanne on ainoa uskovaisten seurakunta, ja Minä olen teidän Herranne, siksi palvelkaa Minua,..." (Koraani 23:52)
"Luota ainoaan Elävään, joka ei milloinkaan kuole, ja julista Hänen Kunniaansa Häntä ylistäen." (Koraani 25:58)
(jatkoa edelliseen)
Lisäys:
Ehdotetulla väärällä lähestymistavalla nämä ehdottajat tunnustavat todellisuudessa alamaisuutensa tällaiselle Kaikkivaltiaan, Kristuksen ja Kaikkivaltiaan koko Elämänjärjestelmän hylkäävälle yhteiskuntajärjestelmälle ja hallinnolle suostuen tottelemaan väärämielisten sille säätämiä syntisiä lakeja myös siinä tapauksessa, että heidän vastakkainen ehdotuksensa ei mene läpi.
no niin tännekin ehdit taas pyhä järjestys pitkine litanioinesi.
Olisi mielenkiintoista tietää mistä tämä sinun kristinuskoa ja islamilaisuutta yhdistävä oppisi kumpuaa. Tämä aihe ei ole aloituksen mukaista, mutta jos voisit ihan muutamalla sanalla (ei pitkillä litanioilla) kertoa, miten olet päätynyt oppiisi. Saattaa olla, että kukaan muu ei ole tätä sinulta kysynyt, mutta minä olen kiinnostunut. En siksi, että olisin kääntymässä oppiisi, vaan ihan kiinnostuksesta persoonaasi kohtaan.
Homomuhammed
16.1.2015 21:15
Koraania saa nyt painettuna vessapaperiin löytyy hyvin varustetuista verkkokaupoista.
Vastaus nimimerkille "merituulineiro"
Kiitoksia paljon mielenkiintoisesta kysymyksestänne ja eräästä miellyttävästä ilmaisustanne - tosin en rehellisesti tiedä, mitä se pitää sisällään ja mitä siitä seuraa.
Kyse on yksinkertaisesti alkuperäisestä Kristuksen apostolisen seurakunnan opista ja sen toteutuksesta kansojen ja heimojen keskuudessa perustuen Kaikkivaltiaan Pyhään Sanaan, Lakiin ja niiden ilmoittamaan Pyhään Järjestykseen sekä samalla Kristuksen Uuteen Liittoon kansojen ja heimojen kanssa, mikä täyttää niin ikään samalla Kristukselle ja Kristuksen ruumiille, Ekklesialle Kristuksen Uudessa Liitossa säädetyt ilmoitukset, merkit, jotka Kristuksen ja Kristuksen seurakuntaruumiin, Ekklesian on täytettävä ollakseen sitä mitä pitäisi.
Kaiken tämän pystyn todistamaan äärimmäisen tarkasti Kaikkivaltiaan Pyhillä Ilmoituksilla ja Kirjoituksilla. Enkä minä ainoastaan kirjoita näin, vaan myös henkilökohtaisesti toteutan sitä, mitä ilmoitan. Olen havainnut sen toimivan puutteellisista resursseistani huolimatta ja havainnut siihen sisältyvän suunnattoman auktoriteetin ja voiman, joka tulee henkivalloista Kaikkivaltiaalta ja Kristukselta itseltään.
Pystyn yhdistämään oikealla tavalla ja toimivasti niin oikean Kristillisyyden kuin oikean Islamin, mutta väärien versioiden yhdistämistä en edes yritä, sekä myös liikkumaan niiden välillä, mikä onkin asemani ja tehtäväni. Minussa ovat rauhassa ja sovussa niin Jaakob/Israel kaikkinensa kuin Aabraham ja Ismael kaikkinensa Kristuksessa.
Kiitos Kaikkivaltiaan Pyhän Hengen ja Sanan johdatuksen, olen myös saanut päästä varsin tarkoin perille siitä, miten asiat oikeasti menevät. Ja se on itsessään jo niin arvokasta, ettei sille ole edes hintaa eikä sitä myydä.
Minun ei tarvitse myöskään kerjätä kenenkään luodun suosiota. Olen valinnut kaikkineni palvella Kristusta sekä Hänen ja Kaikkivaltiaan Pyhän Hengen kautta sitä yhtä ainutta Jumalaa, Kaikkivaltiasta Luojaa - kiitoksia Hänelle tästä etuoikeudesta.
Olen saanut valinnastani johtuen kokea aika hurjia asioita, joita en tässä ryhdy nyt tarkemmin selittämään, mutta voin vakuuttaa, että valintani on kyllä läpikotaisin ja moneen kertaan testattu Kristuksen ja Kaikkivaltiaan edessä.
Sen voin myös kaikille lukijoille todeta, että jos te ette vieläkään ole irtisanoutuneet tästä Lissabonin sopimuksen alaisesta Euroopan Unionista ja sen alaisesta EU-Suomen yhteiskuntajärjestelmästä, teille on tulossa todella suuret kärsimykset. Itse asiassa nämä vihan ajan rangaistukset ovat jo alkaneet vuodenvaihteessa ja tulevat pahenevaan vielä tuntuvasti. Ennen seuraavia uudenkuunpäiviä tulee suuria ratkaisuja ja siirtoja kansainvälisissä ja myös valtioiden sisäisissä kuvioissa.
Mutta se, joka vielä haluaa paeta edes jotenkuten Kristuksen ja edelleen Kaikkivaltiaan suojiin ruhjeista ja naarmuista huolimatta, omasta puolestani pyrin hoitamaan sen järjestelyt mahdollisimman sujuvasti. Olen esitellyt tämän vaihtoehtoisen pelastusjärjestelyn lukuisia kertoja tällä foorumilla ja sen mukaisesti edetään edelleenkin, Kristuksen nimessä.
En pyri tekemään kenellekään lähtökohtaisesti mitään pahaa, joten teidän ei tarvitse sitä pelätä. Toimin rehellisesti ja luotettavasti.
Ps. Onko etunimenne siis Merituuli? Myönteiseltä vaikuttava nimi ja nimimerkkikin etenkin näin talvisaikaan.
Krislam on sekoitus kristinuskoa ja islamia. Sopii hyvin NWO:n kuvioihin. Yksi uskonto yksi hallitus = antikristillinen järjestelmä.
On se NWO sitten mielenkiintoinen salaliitto, kun kaikki tuntuvat tietävän siitä kaiken.
''Profeettamme on käskenyt meitä taistelemaan kafireita vastaan, kun kykenemme siihen, ja hyökkäämään heitä vastaan heidän kotimaissaan ja antamaan heille kolme vaihtoehtoa ennen kuin tunkeudumme heidän maihinsa: joko heistä on tultava muslimeja ja heidän on oltava kaltaisiamme jakaen oikeutemme ja velvollisuutemme, tai heidän on maksettava jizyaa (veroa) ja tunnettava itsensä alistuneiksi, tai he taistelevat, jolloin heidän omaisuutensa, vaimonsa, lapsensa ja kotinsa tulevat sallituiksi sotasaaliiksi muslimeille.''
''Muslimin tulisi tuntea sydämessään, että hän vihaa kuffareja (ts. ”uskottomia”) ja sitä, miltä nämä näyttävät ja miten nämä käyttäytyvät. Tämä viha motivoi häntä välttämään sitä, että hän muistuttaisi vaatetukseltaan tai muulla tavoin lainkaan heitä. Ettekö näe, että henkilö joka halveksii tiettyä kansaa tai heimoa tai tietynmaalaisia ihmisiä, vihaa pukeutumista heidän tavallaan, erityisesti jos he ovat köyhiä? (Islam Q&A:2322)''
''Saudipoika ahdistelee alempiarvoista, ulkomaista kadunlakaisijaa ja ilmaisee siten kuuluvansa määräävässä asemassa olevien ylempiarvoisten ihmisten joukkoon. (Linkki LiveLeak-sivustolle.)''
Lähde: https://aikapommi.wordpress.com/
https://aikapommi.wordpress.com/
”Jihad, jihad ja vielä kerran jihad!” Sheikki Muhammad Zaghmout, Palestiinalaisen islamilaisen neuvoston johtaja Libanonissa, ei suuresti arvosta pehmeitä keinoja – ”neuvotteluja, myönnytyksiä, suudelmia ja halauksia” – vaan ohjuksia ja aseita uskonnollisen dialogin ja politiikan teon välineinä. (Mayadeen TV, 9.7.2012, ks. sivulla Answering Muslims).
On kuitenkin tilanteita, joissa kasvojen suojelemiseksi muslimien on hyväksyttävää pidättäytyä väliaikaisesti suoranaisista vihan, halveksunnan ja aggressiivisuuden ilmauksista alempiarvoisia kohtaan, kätkeä näiltä omat todelliset aikeensa ja tunteensa, tekeytyä ystävälliseksi näitä kohtaan tai muulla tavoin imitoida näiden käyttäytymistä. Tätä oveluuteen perustuvaa lähestymistapaa alempiarvoisten harhauttamiseksi ja itsen ja yhteisön suojelemiseksi pidetään hyväksyttävänä tilanteissa, joissa alempiarvoisilla on ilmeinen fyysinen ylivoima ja muslimi voisi yhteenottotilanteessa sen tähden joutua alakynteen ja tulla alempiarvoisten nöyryyttämäksi. Sen sijaan tilanteissa, joissa muslimit kokevat olevansa vahvoja ja ylivoima-asemassa, voiman ja ylivallan osoituksista pidättäytymistä pidetään häpeällisenä. Ylivoiman turvin suoritetut jengihyökkäykset, -ryöstöt ja ‑raiskaukset[1], muslimien hallitsemilla no-go-alueilla tapahtuva ei-muslimien terrorisointi, samoin kuin osallistuminen väkivaltaiseen mellakointiin, tarjoavat turvalliset puitteet, joissa musliminuorukaiset pääsevät harjoittamaan omaan kulttuuriperintöönsä kuuluvaa ylivallan ilmaisemisen ja sosiaalisen arvostuksen kohottamisen riittiään ilman pelkoa kasvojen menettämisestä. Vuonna 2008 Tanskassa julkaistu kuuluisa Sakaalimanifesti ilmentää turhautuneisuutta tätä Euroopan suurkaupunkeihin juurtunutta uudenlaista nuorisokulttuuria kohtaan:
Yksin ja aseistautumattomina he ovat pitkälti harmittomia tavallisille aikuisille. Näissä tilanteissa he tavallisesti käyttäytyvät ystävällisesti, kyyristellen ja omahyväisesti virnistellen. Kun tietää heidän asenteensa ja mitä ne pitävät sisällään ja kun on selvää, mitä he puhuvat sinusta selkäsi takana, he vaikuttavat lähinnä säälittäviltä.
Kolmen tai useamman henkilön ryhmissä he muuttavat luonnettaan, heistä tulee ylimielisiä ja rohkeita. Näissä ryhmissä he hyökkäävät ilman syytä ja varoittamatta ottaen kohteekseen yhtälailla nuoria ja vanhoja.
Jumala myös kirjoitti huonon lain. 2Moos.20:13. Älä tapa. Biblia. Ei sinun pidä tappaman. 2Moos.32:27. Ja hän sanoi heille: Näin sanoo Herra , Israelin Jumala: Jokainen sitokoon miekkansa vyöleen. Käykää sitten edestakaisin leirin halki portista porttiin ja tappakaa jokainen, olkoon vaikka oma veli, ystävä tai sukulainen.
Kai se on sitä kuuluisaa Saatanan eksytystä, että näkee tuossa jotain ristiriitaa ;)
Jesaja.3:4 Ja minä panen nuorukaiset heille päämiehiksi, ja pahankuriset hallitsevat heitä.
Uskova presidenttimmekin on nuorukainen, joka ei uskalla olla mies. Hänellä olisi ollut oikeus olla allekirjoittamatta ja näyttää mitä tarkoittaa Jumalan pelko koko kansalle.
Eiköhän sitä Jumalan pelkoa olla saatu kokea jo riittävästi kaikkina noina vuosisatoina, joina pakkosyötettiin kristinuskoa.
Jos presidentti kieltäytyy vahvistamasta lakia, se voidaan saada voimaan uuden eduskuntakäsittelyn jälkeen ilman presidentin vahvistusta.